Koskettimet ›

Olen kuikuillut silloin tällöin näitä kirjoituksia ja tullut siihen tulokseen, että hyvää synaa ei ole vielä tehty?
Porukka näyttää haukkuvan tasaseen varsinkin uusimmat vermeet. Se vaan ihmetyttää, että noita "paskoja" on kuitenkin ammattimuusikoilla työvälineinä, joten eivät ne kai ihan paskoja ole?
Muistan ajan kun "Welkatonet" ja Farfisat oli in. Silloin pidettiin referenssinä sitä kuinka hyvin urku matkii Hammondia. Nord C1 ja tunnettujen valmistajien työasemat matkivat mennen tullen Hammnondit..no, eihän näihinkään koko raati ole tyytyväinen.
 
Se lienee varmaa, että sointinsimulaatiot tai sämplet eivät ole 100% samaa kun alkuperäinen. Näin maallikkona olen innostunut siitä äänimaisemasta jonka nykyinen syna-työasema saa aikaan. Tämä mikä on aina luovassa taiteessa hienoa, vanhaa ei hylätä. Vanhoja "oikeita" syntetisaattoreita vingutetaan tai käytetään niitä simuloivia tuoreempia vehkeitä. Olen huomaavinani jopa jonkinlaista buumia, koska nuoret ovat löytäneet Mini-Moogeja tai muita vinguttimia.
 
En tunne nykyisiä synasoittajia, toki Tuomas Holopaisen, jota häntäkään "asiantuntijat" eivät pidä kovin kummoisena. Kotilaisen Esa on vanha tuttu samoin Parviaisen Kippari. Näitä harrastelijoita tai kotistudion pyörittäjiä on pilvin pimein jotka luovat taustat syna/työasema-vermeillä menestysiskelmiin, joita putkahtaa silloin tällöin suuren yleisön tietoisuuteen. Ai niin, nämä puolalaiset triot laivoilla niillähän on syna varsin keskeinen soitin. Synteettiset taustat musassa on niin jokapäiväistä, että niihin ei tule enää kiinnitettyä huomiota. Tämäkin on hyvä paradoksi, Nightwish tunnistetaan Holopaisen synakuvioista, mutta bändi käyttää kuitenkin eniten oikeita soittajia levyillään. Toki tämä on kustannuskysymys, minulle ja tuhansille muille kelpaa peräkammarissa tehty synatausta päivän iskelmään.

Noh täydellistä ei ole tehty. Samoin kuin kaikkeen soveliasta sähkökitarakaan ei ole keksitty. ja moni ammattilainen(kin) oikeasti "kuuro" aoittimensa ongelmille.

ja moni ammattilainen(kin) oikeasti "kuuro" aoittimensa ongelmille.
 
...hmm, voisitko selventää tota?

trolli?
 
- - -
 
Virhe! Tyhjä tai liian lyhyt kirjoitus!

Minusta musiikki tai siitä pitämien on makuasia, jos joku musiikin harrastaja sanoo musiikkia paskaksi, se on vain hänen mielipiteensä. Joku biisi alkaa hienolla teemalla joka vongutetaan synalla, musafriikki sanoo: "helvetin hyvä toi alku", peräkamarissa muhiva syna-velho; "toihan on täyttä kuraa".
Tavallinen musankuluttaja ei kuule synatyöasemien eroja esim. piano soundissa, tuskin erottaa edes akustista pianoa synalla tehdystä...ei erota moni muusikkokaan. Lopputulos on tärkein ei se millä se saavutetaan.
 
Yhä monimutkaisemmiksi menevät työasemasynat ovat vaativia. Joku saa niistä enemmän irti kun toinen, koska mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Perussofta ja käyttöliittymä voi olla helppo, looginen tai vaikea. Tämä kaikki on tuttua kaikissa prosessoripohjaisissa laitteissa. Toinen puoli on virtuaalimaailmassa muodostettavat äänet, siinä kirjo on melkoinen. Se lienee selvää, että nykyajan "Vangelis" selviää jopa yhdellä työasemalla 10 laitteen röykkiön sijaan.

Jos laitteista puhutaan, niin silloinhan asiat ovat hyvällä mallilla jos soitin lisää inspiraatiota tai innostaa luomaan jotain uutta. Mikäli taas jatkuva uuden laitteiston haaliminen ja asioiden pyörittely on enemmänkin päämääränä, niin silloin on käyttäjässä vikaa ja paljon. Täällä se tuntuu olevan hyvin yleistä. Ketjujen aloitusviestit tyyliin "ostanko nyt stagepianoksi Yamahan vai Korgin" viittaavat siihen että omia aivoja ei aiota käyttää sen koommin ostopäätöksessä, laitteen käytössä kuin itse säveltämisessä tai soittamisessakaan. Jos Yamahassa ja Korgissa on samat ominaisuudet, sama hintaluokka, demot netissä ja molemmat värkit ovat vielä testattavissa kotikaupungin musiikkikaupassa, niin ei minua ainakaan kiinnosta tippaakaan se, mitä muusikoiden.netin käyttäjät ovat asiasta mieltä. Kosketinsoitintenkin saralla on paljon kiinnostavampiakin keskustelun aiheita.

...hmm, voisitko selventää tota?
 
On jotain muusikoita jotka pitää vaikka jonkun synan pianosta vaikka yleensä kukaan ei siitä pidä eikä nyt lasketa sitä että se hakisi erikois soundia ala korg m1 ja "house piano". Vaan aitoutta.

Parviaisen Kippari
 
No ei nyt sentään.
 
puolalaiset triot laivoilla
 
Hah, ei siellä ole puolalaisia trioja.

"Parviaisen Kippari...No ei nyt sentään?" Mitä vikaa Parviaisessa?..
"puolalaiset triot laivoilla...Hah, ei siellä ole puolalaisia trioja" Hah, hah, hah! katsos kun se "puolalainen trio" on sellaisen laivabändin synonyymi....kysy seuraavaksi mikä on synonyymi?

"Parviaisen Kippari...No ei nyt sentään?" Mitä vikaa Parviaisessa?..
"puolalaiset triot laivoilla...Hah, ei siellä ole puolalaisia trioja" Hah, hah, hah! katsos kun se "puolalainen trio" on sellaisen laivabändin synonyymi....kysy seuraavaksi mikä on synonyymi?
 
Ei se mikään synaguru ole. Kysy seuraavaksi mikä on guru.
Ai se on sulle semmonen synonyymi. Amatööri.

Kävikö mielessä että suurin osa synista on tosiaan mallinnuskamaa, joten alkuperäiseen verrattaessa tulee kuitenkin joku sanomaan notta "mitä kuraa, ei ikinä tällaisella, p*ska saundi"? Plus vielä herkemmin jos ite soittaa ko. soitinta, vaikkapa viulua, jota joku kiippari vääntää ysärisynalla, totta ihmeessä ottaa korvaan "väärä" saundi.
 
Analogisynat on ehkä sitä kaikkein kovinta synailua omimmalla alallaan, koska silloin ei yleensä mitään mallinneta vaan tehdään (saundillisesti) omanlaisensa soitin, kuten mitä ovat moogit, arpit yms "klassikot" ja miksei uudemmatkin analogi/VA -vehkeet. Tottakai monet synat muistuttavat toisiaan saundillisesti ja niitä keskenään vertaillaan mutta ihan samalla tavalla jonkun mielestä esim. klarinetti, fagotti ja oboe kuulostavat samalta. Äänisynteesissä hienointa on mun mielestä just se ettei yritetä saada aikaan staikkaria tai hammondia tai orkesteria, vaan nimenomaan sitä synteettistä ääntä. Toisaalta joku joka on työskennellyt paljon ko. äänten parissa kuuntelee nimenomaan eri tavalla synaääniä(koska on niin paljon erilaisia synaääniä kuullut - harva asia on uutta) ja saattaa heittää omia kommenttejaan sunkin esimerkin mukaisesti, koska ei diggaa tekniikasta/saundista tms. Synailussa on kuitenkin just se hieno puoli että ei ole mitään yhtä ja oikeaa saundia, vaan synasta lähtee niin pirusti kaikkea irti. Tottakai joku voi yrittää matkia esim minimoogia mitä turhankin usein kuullaan sanottavan synaliideistä ja -bassoista. Mutta loppujen lopuks jokainen saundi on omanlaisensa eikä sillä välttämättä ole esikuvaa.
 
Voidaan verrata sitä vaikka kitaroihin, onko tehty täydellistä kitaraa? Minkä mallinen se on, strato, tele, joku muu - mikä? Kaikki tällaset haukut yms. mitä täälläkin esiintyy on selkeitä mielipiteitä, varmasti kitaristienkin keskuudessa on joku joka vihaa tietyn mallista skittaa syyn x ja y takia, koska ne on tehty jossain muussa mallissa paremmin.
 
Jokainen soitin voi olla hyvä, jopa täydellinen. Kaikkeen sopiva soitin on eri asia.

ja eikä se että strato ja tele mutta mikkien vaikutus... ja sormien ja kielten jne.

Viimeisen päälle kovana kamarunkkarina on pakko ottaa kantaa tähän.
 
Pääasiahan tietysti on, että tehdään musaa, ei se, millä kamoilla niitä tehdään. Mun mielestä kaikki "uudet" soundit ovat sinällään mielenkiintoisia, mutta useimmissa nykysyntikoissa on se ongelma, että niillä lähinnä pyritään matkimaan jo olemassa olevia instrumentteja - oli sitten kyse viulusta, pianosta tai analogisyntikasta.
 
Toki monella vanhallakin laitteella on aikanaan pyritty emuloimaan jo olemassa olevia soittimia. Näinhän ovat syntyneet Hammond, Rhodes, Mellotron ja monet muutkin laitteet. Oleellista kuitenkin on, että tämä matkiminen on mennyt tavalla tai toisella niin radikaalisti pieleen, että soundista on muodostunut oma käsitteensä. Epäilen vahvasti, että 20 vuoden kuluttua Nord C1:n soundi ei ole käsite - se on oikeasti niin lähellä Hammondia!
 
Syitä siihen, että itse suosin vintage-soittimia, on muutamia. Ensiksikin kun osaan itse laitteita huoltaa, ne pysyvät kunnossa pitkään. Nordista kun prosessori kärähtää joskus vuosien kuluttua, on pintaliitoskomponentin vaihtaminen hankalaa ellei mahdotonta - jos varaosaa edes löytyy. Nykyäänhän käytännössä kaikki laitteet valmistetaan tarkoituksella siten, että ne hajoavat jossakin ajassa ja käyttäjän on pakko ostaa uusi laite. Vanhat vermeet puolestaan on rakennettu kestämään. Yli 50 vuotta vanha Hammond C-3:ni toimii perushuollon ansiosta edelleen kuin junan vessa. Toisekseen vanhojen soittimien arvo säilyy, ellei jopa nouse. Kolmanneksi on pakko vielä todeta, että kyllä soittofiilis sen 200 kiloa painavan Hammondin äärellä on hieman toista kuin em. Nordin kanssa.
 
Keikkakäytössä ja erityisesti ammattilaisilla soittimien valintaan vaikuttaa tietysti hieman eri asiat. Roudaamisen helppous, korvaavan soittimen löytyminen lähimmästä laitevuokraamosta laiterikon tai ulkomaankeikan sattuessa, toimivat takuut jne. vaikuttavat varmasti soittimen valintaan. Itsekin teen kompromissin fiiliksen suhteen roudaamalla keikalle Nordin Hammondin sijasta. Soundin puolesta homma menee läpi nyt jo itsellenikin.
 
Vielä on kuitenkin todettava, että toinen keikkasetissäni oleva Nord - Wave - on hieno laite sinäänsä. Se mahdollistaa ihan uusien soundien luomisen, toisin kuin harva nykypäivän syna. Itse käytän sitä vintagesoundien mallintamiseen kohtuullisen hyvällä menestyksellä - kyllä mä siitä aika uskottavat Moog-emulaatiot saan, mutta aivan täsmälleen samalta se ei kuitenkaan soundaa.
 
Summa summarum: Musiikki edellä ja laitteet tilanteen ja oman maun mukaan.

Vielähän on mainittava että kyllähän klassista analogisynteesiä on aluksi käytetty nimenomaan mallintamaan akustisia soittimia: pianoa, trumpettia, oboeta ja saksofonia, jne. Ja itseasiassa sopivassa tilanteessa nämä "mallinnukset" ovat edelleen ihan käyttökelpoisia, vaikka ehkäpä parempiakin konsteja löytyy. :)

pistin tuosta mazan tekstistä plussaa kun oli niin asiaa.

Vielähän on mainittava että kyllähän klassista analogisynteesiä on aluksi käytetty nimenomaan mallintamaan akustisia soittimia: pianoa, trumpettia, oboeta ja saksofonia, jne.
 
Unohtamatta kotieläimiä: Growlpet presetti Yamaha SY-1:ssä. 8)
 
Tatsi on kanssa iso juttu. SY-1:n aftertouch tuntuma on paras mihin olen törmännyt, hyvin sormiin sopiva. Sormet on aika herkkiä otuksia ja ottavat vinkkiä koskettimiston tatsista siihen mitä ja miten soittaa.
 
Mutta muuten olen sitä mieltä että nykyään on synansoittajan kulta-aika. Uusia hienoja soittimia, ja vanhojakin vielä soittokunnossa.

Plussan minäkin laitoin mazalle, mulla on ollut " urani" aikana yli 30 kiipparivehettä , ja nyt tuo Excelsior- 5- rivinen , onpa niin " aito" kuin vaan olla voi.

Vielähän on mainittava että kyllähän klassista analogisynteesiä on aluksi käytetty nimenomaan mallintamaan akustisia soittimia: pianoa, trumpettia, oboeta ja saksofonia, jne. Ja itseasiassa sopivassa tilanteessa nämä "mallinnukset" ovat edelleen ihan käyttökelpoisia, vaikka ehkäpä parempiakin konsteja löytyy. :)
 
Mulla on Walter (nykyään Wendy) Carlosin levy "Switched on Bach" vuodelta 1968, ja siinä on soitettu Bachia jättimäisellä modulaarimoogilla. Kyseinen levy oli jotain täysin uutta silloin, ja se toi synat suuren yleisön tietoisuuteen... Saundit on ko. lätyllä vedetty aika pitkälti "rehellisen synteettinen"-linjalla akustisten soittimien matkinnan sijasta :)

Joe Zawinul piti mm Korg M1:tä setissään loppuun asti. Mutta niin vaan sai kliinisestä ja kliseisestä kasari-ysäri -vehkeestä freesiä kamaa. Mun mielestä siinä kulminoituu sanonta, ei se vehje vaan miten sitä käyttää. "That's what she said".

Noh se miten käyttää ratkaisee paljon. Netissä yhdellä sivulla paljon ei niin hyvien synien demoja kuulostaa ihan eriltä tyypin käsissä kun monessa muusa jutussa sanoisin.