Aihe: Roland HP 235 Digipiano - Lisätietoja kaipaillaan
1
Lapaluu
19.08.2012 21:32:33
Moro!
 
Kyseisestä Rolandin mallista kaipailisin siis tietoja. Tilanne on siis se, että otin itselleni evakkoon pitkään käyttämättömänä olleen digipianon ja nyt muuton vuoksi lienee parasta myydä soitin eteenpäin. Soitin on paremman puoliskoni, jolle kyseinen mööpeli on aikanaan ostettu. Yritin googletella edes jonkinlaisia inffoja, mutta heikoin tuloksin. Osaisiko joku siis sanoa, että minkä arvoisesta pelistä on kyse? Piano on ostettu arviolta vuoden 2000 paikkeilla (arvio ns. hatusta revitty), mutta kuitenkin uudenkarheassa kunnossa. Ei naarmuja, nappulat ja liitännät pelaa.
 
Näin kosketinsoittimista mitään mistään tietävänä en osaa juurikaan muuta sanoa, kuin että kelpo vehkeeltä näyttää. Kolme pedaalia, koskettimissa dynamiikkaa, äänitysmahdollisuus.. Kaikenlaiset arviot ja tiedot otetaan vastaan. Helpottaisi vähän myyntihommia, kun tietäisi mitä on myymässä!
 
PS. Ei, en myy puoliskoni tietämättä. Yritin houkutella takaisin soittoharrastuksen pariin, mutta eipä tuo tahdo aika ja tahto enää riittää. En ole siis kyllästynyt pimputukseen :)
Kinkkua kaikille!
keggo
25.08.2012 13:38:37
 
 
Live to play live!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)