Bassot ›

juuh kyllä on tulsää, kaljaa ja kaljaa ja kaljaa.. ei mitään muuta jännää.. basso soi ku viimeistä päivää ja elämä kyllä joppuu aikanaan... vois juua viinaa ni kyllä basso sois kymmenen kertaa nopeempaa.. ettei meinaa ees sormet riittää.. ;)

viimeiset 6 vuotta Fender Roscoe Beck V
- "totteleva" instrumentti (värikkäin soundi-kirjo, mitä vastaan on tullut!!)
 
...tai jos rockimpaa niin Tokai Hard punche made in Japan (kasari Tokai)

juuh kyllä on tulsää, kaljaa ja kaljaa ja kaljaa.. ei mitään muuta jännää.. basso soi ku viimeistä päivää ja elämä kyllä joppuu aikanaan... vois juua viinaa ni kyllä basso sois kymmenen kertaa nopeempaa.. ettei meinaa ees sormet riittää.. ;)
 
Hmm... Enpä oo tyhjänpäiväsempää viestiä nähny aikoihin. Saavutus sekin...

pesejapolta XB 180
 
-se o vaan niin hyvä!
-se on niin kaunis! (vaaleanpunainen!!!)

Tällä hetkellä nauhaton Fenderin jazzi. Tatsi on omille käsille täydellinen, ja saundi on hyvä. Ja nättikin on. Jenkeistä on tolle tulossa haastaja, katotaan miten käy. Veikkaisin että uuden käyttöbasson saan.
 
Noniin, eli uutena "ykkösbassona" on nyt Sadowsky MS5.

Päivitystä multakin.
 
Uutena ykkös-live-bassona Pedulla MVP Deluxe

Ykkösbasso helmikuusta 1987 lähtien on ollut ESP Precision, Fiesta Red ruusupuuotelaudalla. Ostettu silloin kitarapajalta käytettynä. Siinä on vain kaikki kohdallaan: klassisen kaunis ulkonäkö, muhkea soundi joka sopii melkein joka musastailiin ja soundi on 18 vuoden soiton jälkeen tullut vielä mehevämmäksi ja lämpöisemmäksi, body ja kaula resonoi hienosti. Äärettömän hyvin käteen sopiva kaula, otelaudan reunat ovat lisäksi kivasti pyöristyneet vuosien varrella. Hieman customoitu, 1990-luvun alussa mikiksi vaihdettu EMG ja alkuperäisen tallan tilalle laitettu vuonna 1997 Badass II. Mainio ominaisuus on todella hyvä vireen pysyvyys, tällä voi soittaa vaikka 4 settiä illassa virittämättä välillä uudestaan. Joskus mennyt parikin viikkoa niin ettei ole tarvinnut virittimiin koskea, talvisin pakkasesta sisään treenikselle, mittari kiinni bassoon vain todetakseni että on edelleenkin täysin vireessä.
 
Huonoa on vain se että nauharemppaa ei voi enää kauan lykätä, nauhat 1-7 ovat jo todella kuluneet; lisäksi nauhojen ja otelaudan liitoskohdassa on soitetuimmissa kohdissa jotain vihreää kasvustoa.
 
Kaiken kaikkiaan tulee vain niin kotoinen fiilis kun ottaa ESP:n käteen ja alkaa soittamaan, sen tuntee niin läpikotaisin että muistan ulkoa kaulan kuolleet kohdat ja kohdat jotka soivat tavallista voimakkaammin. Muita bassoja on tullut ja mennyt vuosien varrella, mutta tätä en myy ikinä mistään hinnasta.

...tai jos rockimpaa niin Tokai Hard punche made in Japan (kasari Tokai)
 
Mulla on ykkösbassona tollane presari kopio 80-luvun alusta. Jämäkkä saundi ja hyvä soittaa. Omakuvassa kuva.

Rickenbacker 4003S Blackstar.
 
I`m in love.

Tämmönen on mun peli tuolta 90-luvun alulta:
 
http://www.fender.com/products/search.php?partno=0271902550
 
Sopii mulle kun naula päähän, yhtä simppeli kuin minäkin!

Vasenkätisenä budjettiluokan ritsoissa ei hirveesti ole jäänyt valinnan varaa. Yamahan RBX-260 on jäänyt ykkösbeisiksi, eikä paljoo ole ollut valittamista. Mikin vaihdoin jälkeen päin. Joskus tässä kun rikastun (in my dreams) ja ostan vähän tyyriimmän kepin (in my dreams potenssiin kaksi), niin tuskin tulen hävittämään Yammua mihinkään. Sen verran luotettava peli on ollut tähän asti. Nauharemppaakaan tuskin tarttee suunnitella lähitulevaisuudessa, kun vetelen fläteillä pääasiassa.

Samalla jatsilla oon soittanu vuodesta -72. Ja miksi? Sain sen lahjaksi. Se oli aikanaan pirun kallis (1995 mk). Eipähän tartte paljoo ajatella soittaessa, kun on niin kotoinen olo. Sitäpaitsi rumpalit tykkää sen soundista ja ulkonäöstä.

Ykkösbasso Tokai-jazzari sanbörst..
II.basso Dia-merkkinen jazzari vuodelta -74, samoin sanbörst..

Ei noista omakuvan vehkeistä enää oikein osaa valita. Keikalle lähtee aina musari (se vaan on niin hjuva), varmaankin jatkossa über-helpposoittoinen jasso kaverinaan. Kotona on lähes neuroottinen tarve soittaa vähän kaikilla, ettei ihan syrjimiseksi mene. Loukkaantuisivat vielä.

Ainoani:
 
Fender jazz bass (meksiko)
 
erittäin hyvä yksilö, upea soundi jonka ovat todenneet myös monet ammattilaiset, helppo soittaa jne.

1) Matti Nevalaisen (Flying Finn) tekemä Telecaster- bass
- hyvä tatsi, hyvä soundi, hyvä sustain, HIENO
- uniikki kappale
 
2) Yamaha BB G4
- leveä kaula (hyvä släppibasso)
 
3) Hagström HB II
- tuolla nurkassa lymyilee
 
4) Washburn XB 120 (emännän oma)
- ohut kaula, helpposoittoinen

en ole basisti eikä basso ole minun, eikä ainakaan ykkössoitin mutta jos jonkun basson maanpäältä haluan niin se on kyllä kaverin isän Hagströmin puoliakustinen, taitaa olla aika wanha.
 
näin kitaristin käteen siinon hyvä kaula (lue ohut), siis helvetin ohut kaula.
 
muutenki tykkään. semmonen es-335 mallinen, mutta basso ja lapa on enemmänkin sitä raatokasteria.

Pedulla Buzz
-THE nauhaton, mielettömän hieno soitin, soundi ja tuntuma huipussaan, runko ja kaula leppää, otelauta päällystettyä eebeniä, Bartolinin J/P-aktiivimikitys "mmmwwwaaahhhh" -if you like
 
Warwick FNA
-Corvette-body (Swamp ash lankku, loimuvaahtera kansi), kaula ja otelauta wengeä, Seymour Duncanin musarimikki, aktiivi-EQ, soundi on ns. tykki

Meksikossa tehty Fender jazz bass
- mukava soittaa ja perusmikeilläkin hyvä soundi. Talla oli huono, vaihdoin siihen Badass II -tallan. Toki olen myös tottunut tähän bassoon, kaula sopii käteen erinomaisesti. Hyvänä puolena on myös edullinen hinta.

1. Fender Precision Bass
- vm. 1974, sunburst, vaahteraotelauta
- kevyt leppäbody
- hyvä kolina-Passo
 
2. Guild B 301
- vm. 1979, natural, ruusupuuotelauta
- liimakaula ja runko mahonkia
- muhkea juuribassosaundi