Bassot ›

Jazzin ja Presarin viehätys piilee luullakseni niiden moni-/helppokäyttöisyydessä. Kun valinnan varaa on vähemmän ja tarjolla olevat vaihtoehdot (puhun siis soundeista ja tatsista) toimivat skaalalla tyydyttävä plus - loistava, on kovin ymmärrettävää miksi kyseisillä soittimilla riittää kysyntää.
 
EDIT: lisätään nyt vielä, että kumpaakaan en ole koskaan omistanut, syystä tai toisesta.

Maksaisitko itse 4 100 euroa vuoden 1966 Presarista?
Jos mulla olisi toi summa käytettävissä bassonostoon niin miksen voisi unelmien presarista maksaa tuonkin verran. Mutta kun arkielämässä on kilpailevia rahankäyttötarpeita, kuten lainat, laskut, ruoka, juoma, matkustelu... ja hauskanpitoakin on hyvä harrastaa. Muuten kyllä ehkä juu...

Siksi minä taas ymmärrän noiden -60-luvun soittimien hirveät arvot paremmin, kuin nykyaikaisten hihi-ritsojen, koska niissä on jotain sellaista, jota ei saa millään rahalla. Ajan patinaa. Aitoa sellaista, joka vaihtaa tai muuttaa ihan oikeasti sen soittimen ominaisuuksia.

Hmm... Entäs jos tehtäisiin sokkotesti, missä olis 60-luvun ja vaikka 90-luvun presari, jotka olisi periaatteessa identtisiä elektroniikan ja muun materiaalin kannalta. Mitä luulet, osaisitko pelkän saundin perusteella sanoo varmasti kumpi on kumpi? :)
 
Tällä vaan pyrin siihen, et jos joku maksaa 4000ecua siitä et basso on 60-luvulta, niin se tuskin tekee sitä vaan saundin takia. Aivan varmasti enemmän vaakakupis painaa se, et voi sanoo soittavansa 60-luvun presaril.
 
En toki kiistä sitä, etteikö puiset soittimet (myös sähköbassot) parane ajan myötä, jos niitä vaan soitetaan ja huolletaan hyvin. Mutta eiköhän se radikaalimmin koske täysin akustisia soittimia kuten viuluja. Ei joku pari- kolmekymmentä vuotta NIIN merkittävästi saundia paranna kun kyseessä kuitenkin on soitin, jonka saundiin oleellisesti vaikuttaa sähköiset vermeet, eli mikit.

Onhan ne huvittavia, juu. Mutta joissain tapauksissa ne nyt tietenkin puolustaa olemassaoloaan, esikös esim. tuo Jaco-relic ole oikeastikin hyvä soitin? Sinähän nyt on kumminkin kyse sen artistin kumartamisesta, jonka relic-malli on kyseessä, se on vähän semmonen "juttu".
 
Se Jaco-relic on kyllä törkeän hyvä peli. Ne naarmut sun muut skraidut eivät ole kovin syviä - kaveri sai tuommoisen eBaysta huomattavan edulliseen hintaan ja tietenkin ensimmäinen homma oli laittaa se nätimpään kuntoon. Hiottiin paljaaksi ja monta kerrosta petsiä perään. Nätti tuli!

Hmm... Entäs jos tehtäisiin sokkotesti, missä olis 60-luvun ja vaikka 90-luvun presari, jotka olisi periaatteessa identtisiä elektroniikan ja muun materiaalin kannalta
Ainakin Fendereissä vanhat (50-luvun - 60-luvun puolivälin) soittimet poikkeaa materiaaleiltaan hieman nykyisistä. Mm. otelaudoissa käytettyä brasilialaista ruusupuuta ei ole enää aikoihin ollut saatavissa muuta kuin isolla rahalla -laji on suojeltu ja hakkuukiellossa, nykyään myydään lähinnä vanhoja varaston loppuja. Nykyään käytettävä intialainen ruusupuu on sointiominaisuuksiltaan (ja ulkonäöltäänkin) huonompaa, joskin ihan kelvollista. Samoin leppä- ja vaahtera /saarnilautoja ei nykyajan tuotantovolyymeilla valikoida yhtä tarkasti kuin ennenvanhaan.
 
Mutta kyllä basso osataan nykyäänkin rakentaa siinä missä 60-luvun alussakin, mutta yhtä huolella ja parhaista puista rakennettu custom-shop presari maksaakin tulotasoon suhteutettuna melkein yhtä paljon kuin 60-luvun perus-precision silloin 60-luvulla.
 
Sokkotestissä saattaisi käydä niikin, että 400 euron halpiskopio pesee kalliin vintake-aarteen. Mutta minä en ainakaan harrasta soittoa silmät sidottuna, ja mulle tärkeintä soittimessa on kokonaisfiilis eikä pelkkä funktionaalisuus. Ja usein se on just se fiilis, joka maksaa.

Se Jaco-relic on kyllä törkeän hyvä peli. Ne naarmut sun muut skraidut eivät ole kovin syviä - kaveri sai tuommoisen eBaysta huomattavan edulliseen hintaan ja tietenkin ensimmäinen homma oli laittaa se nätimpään kuntoon. Hiottiin paljaaksi ja monta kerrosta petsiä perään. Nätti tuli!

Mitenkähän tuollainen muuten vaikuttaa sen arvoon? Laskevasti, uskoisin ainakin. Joskus harmittanee jos nuo nousevat arvoon arvaamattomaan. Tietysti jos sitä ei ole hommannut myytäväksi niin voi tehdä kuin katsoo parhaimmaksi. Itse en olisi silti noin tehnyt.

Mitenkähän tuollainen muuten vaikuttaa sen arvoon? Laskevasti, uskoisin ainakin. Joskus harmittanee jos nuo nousevat arvoon arvaamattomaan. Tietysti jos sitä ei ole hommannut myytäväksi niin voi tehdä kuin katsoo parhaimmaksi. Itse en olisi silti noin tehnyt.
 
No mutta se nyt on tommonen moderni wannabe-vanha-ritsa, ei kai kukaan nyt sellasia... tosin eipä sitä koskaan tiedä. Vaikutusta arvoon on kovin hankala arvuutella, mut nyt on tuommoinen 'omanlaiseksi customoitu' kapine. Ei sitä o tarkotus myydä. Ja jos tulee tarve myydä, kyllä hyvätatsisesta ja -soundisesta jenkkijatsarista ihan varmasti saa omansa takaisin - etenkin kun alkuperäinen diili oli huomattavan edullinen.

Ja vain paras on kyllin hyvää!

Hmm... Entäs jos tehtäisiin sokkotesti, missä olis 60-luvun ja vaikka 90-luvun presari, jotka olisi periaatteessa identtisiä elektroniikan ja muun materiaalin kannalta. Mitä luulet, osaisitko pelkän saundin perusteella sanoo varmasti kumpi on kumpi? :)
 
Onhan noita testejä tehty, ja kummasti se aito asia on erottunut. Siis ihan sokkotesteissä. Myös mat.luonnontieteellisille tiedoksi että se ero myös näkyy erilaisissa mittauksissa. Ruokangas on btw. käsittääkseni saanut niillä lämpökäsitellyillä puilla tehtyä tähän mennessä uskottavimman kuuloisia kopioita aikaan. Ne on siis kopioita vain soundinsa puolesta, ulkonkö niissä on sitten melko omansa.
 
Yksi lisäjuttu tuohon on se, että jos jollekin se graalin malja on -60- Fender, niin kyllähän sellaisen aidon omistaminen lisää fiilistä, ja sitäkautta kuviot on parempia kun on parempi fiilis ja kaikki svengaa ihan eri tavalla. Ja kyllä, sama koskee näitä uusia hifi-ritsoja. Jos se lisää fiilistä että on 6-kielinen sbasso bartolinin mikeillä, zebrawood bodyllä ja niinpoispäin, niin kukaan täysissä järjissä oleva ei pysty sanomaan, etteikö tämä nimenomainen soittaja kuulostaisi paremmalta juuri tällä ritsalla kuin millään muulla. Kyse on siitä mitä tämä nimenomainen soittaja pitää parempana. Siihen on kenenkään muun ihan turha sanoa yhtään mitään. Fiiliseroista kinaamiseen sortuu vain aivan täys natsi. Jokaiselle pitää sallia se omanlainen fiiliksensä siitä soittimesta mistä sattuu itse diggaamaan.

Arva, osoitit jälleen lyömättömät älynlahjasi ja hienot luonteenpiirteesi!

Arva, osoitit jälleen lyömättömät älynlahjasi ja hienot luonteenpiirteesi!
 
Komppaan ja täysii.....hienoa puhetta.

Yksi lisäjuttu tuohon on se, että jos jollekin se graalin malja on -60- Fender, niin kyllähän sellaisen aidon omistaminen lisää fiilistä, ja sitäkautta kuviot on parempia kun on parempi fiilis ja kaikki svengaa ihan eri tavalla. Ja kyllä, sama koskee näitä uusia hifi-ritsoja. Jos se lisää fiilistä että on 6-kielinen sbasso bartolinin mikeillä, zebrawood bodyllä ja niinpoispäin, niin kukaan täysissä järjissä oleva ei pysty sanomaan, etteikö tämä nimenomainen soittaja kuulostaisi paremmalta juuri tällä ritsalla kuin millään muulla. Kyse on siitä mitä tämä nimenomainen soittaja pitää parempana. Siihen on kenenkään muun ihan turha sanoa yhtään mitään. Fiiliseroista kinaamiseen sortuu vain aivan täys natsi. Jokaiselle pitää sallia se omanlainen fiiliksensä siitä soittimesta mistä sattuu itse diggaamaan.
 
Täyttä asiaa. Esim. oma soittofiiliksenikin kohosi kolmanteen potenssiin, kun käsiini aidon Thunderin sain. Ja taatusti soittoni kuulostaa sitä paremmalta, mitä parempi on kamatyytyväisyyden aikaansaama fiilis.

Jup, Arvan tapaan olen minäkin aina ajatellut. Musiikki on tunnejuttu ja jos soittimen ulkonäkö/merkki/valmistusmaa/ikä ei miellytä, niin jotenkin se vaikuttaa soittoonkin. Siinä on turha ulkopuolisen selittää, että eihän sitä otelaudan materiaalia kukaan ihminen erota sieltä kitaroiden ja rumpujen seasta.
 
Se on sitten henkilökohtaista, mistä ne kiksit tulevat. Itse tunnen enemmän vetoa yksilöllisiin ja massasta poikkeaviin "semi-hifi"-peleihin kuin vintageen. Ei vaan ole erityistä himoa jotain 60-luvun Fenderiä kohtaan. Jotenkin tuntuu siltä, että haluan itse henkilökohtaisesti olla luomassa sille soittimelle historiaa, että jokaiselle kolhulle ja naarmulle olisi oma, itse koettu tarinansa. Kaupasta ostettu vanha ei vaan ole sama asia, se on jonkun muun historiaa.
 
Vaikka toki nappaisin kiinni, jos oikein hyvä vintagediili tulisi kohdalle, ihan noin järkisyistä (käyttö - ja sijoitusarvo). Mutta mitään "kyllä noissa vanhoissa Fenkuissa on vaan sitä jotain"-tunteita ja GASia ne eivät jostain syystä minussa herätä. Toisilla taas homma on ihan päinvastoin.

Jokaiselle pitää sallia se omanlainen fiiliksensä siitä soittimesta mistä sattuu itse diggaamaan.
Nimenomaan, tätä mieltä määkin oon. Jos toi fiilisjuttu oli tarkoitettu piikiksi mulle, niin kirjoitin vain omista fiiliksistäni -en yleistäen. Meikäläisen, vanhan liiton edustajan, fiilikset nousee kun on vanha fenderi hyppysissä, ei voi mitään. Modernimmalle tyypille ko. soitin saattaa olla kerrassaan tympäisevä kokemus.

Maksaisitko itse 4 100 euroa vuoden 1966 Presarista?
 
Taatusti ei ole yli 24.000 mummon markan arvoinen. Ei ikipäivänä. Se on vain Fender Precision.

Mä en oikein tajua vintage-soittimien hinnoittelua ja yliarvostusta. Passoja ja Jassoja on tehty aikojen alusta asti vuositasolla kasapäin (korjatkaa, jos olen väärässä), eivätkä ne siis siinä mielessä ole niin harvinaisia ja ihmeellisiä pelejä, vaikka ikää olisikin useampi vuosikymmen.
 
Huomaatteko, kuinka yritän epätoivoisesti perustella omia soitinhankintojani? :D

Taatusti ei ole yli 24.000 mummon markan arvoinen. Ei ikipäivänä. Se on vain Fender Precision.
 
Miten niin "vain"? Sehän on kasa puu- ja metalliosia. Ei sen kummenpaa. Sou fäk.
 
Miksi vastaavasti tauluja arvostetaan ja myydään, jopa korkeilla hinnoilla? Nehän on vaan maalattua kangasta ja kehykset.

Mä en oikein tajua vintage-soittimien hinnoittelua ja yliarvostusta.
 
Ylihinnoittelua en minäkään, mutta ne on kai sitten vaan niin haluttuja. Arvostuksen ymmärrän kyllä, sen mitä vähän olen sellaisilla vetänyt.
 
Passoja ja Jassoja on tehty aikojen alusta asti vuositasolla kasapäin (korjatkaa, jos olen väärässä), eivätkä ne siis siinä mielessä ole niin harvinaisia ja ihmeellisiä pelejä, vaikka ikää olisikin useampi vuosikymmen.
 
Njoo, mutta eipä niitä pahemmin liiku. Ennen valmistusmäärät olivat pienempiä ja ihmisten yleinen varallisuus vähempi. Ei esim mulla ollut ennen vanhaan varaa laittaa ritsoihin 500 e/kk. Nyt on, mutta vain jos huvittaa ja löytyy jotain kivaa, havalalla.
 
Huomaatteko, kuinka yritän epätoivoisesti perustella omia soitinhankintojani? :D
 
No, ei.

Jotenkin tuntuu siltä, että haluan itse henkilökohtaisesti olla luomassa sille soittimelle historiaa, että jokaiselle kolhulle ja naarmulle olisi oma, itse koettu tarinansa. Kaupasta ostettu vanha ei vaan ole sama asia, se on jonkun muun historiaa.
 
Näin tuntuu minustakin. Olen jopa yrittänyt nopeuttaa tätä prosessia liimaamalla tarran plektrasuojaan.
 
Tosin miellyn myös ajatukseen siitä, että jatkaisin jonkin legendaarisen soittimen tarinaa omalla räpeltämisellani - kömpelöissä filleissäni olisi messissä soittimen entisten röytäjien/omistajien meininki. Mitä soundiin tulee saattaa minun kohdallani ainainen SEN OIKEAN etsintä rauhoittua, jos soittaisin jollain vintagepassolla. Siinä olisi mukana tavallaan edellisen 30vuoden ideaalisoundi. En ole vielä ainakaan tarpeeksi bassoja koittanut/kautta kuullut, enkä ole oikein"päättänyt" miltä SE ihanne soundi kuulostaa, joten tarvitsen tavallaan yleistä mielipidettä tuekseni.
 
Fiilis on kuitenkin se kaikista tärkein asia, mikä liittyy bassoihin.

Mä en oikein tajua vintage-soittimien hinnoittelua ja yliarvostusta. Passoja ja Jassoja on tehty aikojen alusta asti vuositasolla kasapäin (korjatkaa, jos olen väärässä), eivätkä ne siis siinä mielessä ole niin harvinaisia ja ihmeellisiä pelejä, vaikka ikää olisikin useampi vuosikymmen.
 
Huomaatteko, kuinka yritän epätoivoisesti perustella omia soitinhankintojani? :D
 
Eikös se ole ylihinnoittelua vasta sitten, kun tuote ei mene kaupaksi? Niin kauan kun soittimet vaihtavat omistajaa, on hinta varsin passeli. Pätee taas kerran niin hifiin kuin vintakeenkin. Ja kaikkeen siinä välillä, jopa New Daisy Rock-soittimiin.