Bassot ›

The Bandin Rick Danko soitteli tuollaisella nauhattomalla Ampegilla samoin kuin Boz Burrell Bad Companyssa. Olihan Jaco jo silloin, mutta ei vielä niin tunnettu/kuuluisa.
 
Rick Danko on muuten mahtava basisti! Ja The Band on aivan törkeän hieno bändi.
Hankin The Last Waltz-leffan DVD-version ennen joulua ja sitä on tullut fiilisteltyä aika hartaasti tässä viime viikkoina.
 
Aiheeseen: Suhtaudun bassoihi työkaluina. Välillä tulee osumaa ja naarmuja eikä kädetkään ole aina ihan puhtaat kun soittohommiin ruvetaan, mutta ei se mitään.
Soittimeni ovat vähän rupisen ja käytetyn näköisiä kaikki ja tavallaan se miellyttää minua, enhän itsekään mikään kansikuvapoju ole. ;-) Mutta tahallista soitinten pahoinpitelyä vastustan omalta kohdaltani. The Who rikkoi jo kaiken puolestani.

Soittimeni ovat vähän rupisen ja käytetyn näköisiä kaikki ja tavallaan se miellyttää minua, enhän itsekään mikään kansikuvapoju ole. ;-) Mutta tahallista soitinten pahoinpitelyä vastustan omalta kohdaltani. The Who rikkoi jo kaiken puolestani.
 
Varsinkin Fenderit ovat kuluneen näköisinä parhaimmillaan!
The Who rikkoi, paitsi Entwistle. Mutta taisi silti samaan aikaan ostaa uuden basson, kun Townshend ja Moon ostivat uusia kamoja rikkoontuneiden tilalle!;)

enhän itsekään mikään kansikuvapoju ole. ;-)
 
Älähän nyt, hyvä Absqua, muutama tyttönen on ollu sun kanssa eri mieltä ;-)

Sähän voisit joskus esitellä minut heille? ;-9

hellästi.
 
jokaikinen rikottu basso (tai muut soitin...) lyhentää elämääni.
 
en kestä katsoa idioottimaista riehumista "in the name of rnr"?? -ja paskat.

hellästi.
 
jokaikinen rikottu basso (tai muut soitin...) lyhentää elämääni.
 
en kestä katsoa idioottimaista riehumista "in the name of rnr"?? -ja paskat.
 
Turha materian palvonta taas lyhentää minun elämääni ;)
 
Periaate on se, että toisten omaa(lainakamoja) käsitellään silkkihansikkain, omien kohdalla voi vähän joustaa.

Periaate on se, että toisten omaa(lainakamoja) käsitellään silkkihansikkain, omien kohdalla voi vähän joustaa.
 
sama mulla. ja jos joku käsittelee mun kamoja kaltoin, niin kyllä vituttaa. jos joku niitä lommoille pistää niin minä.
 
yks mitä oon huomannu, että oon ainakin ennen ollu melko neuroottinen, ettei kaulalle tule painoa,kun sitä laittaa johonkin nojalleen. syystä tai syyttä, enpä tiedä.

Työkaluja ovat he munle, vaikka jokaisella on nimi ja kaikki. Mutta en minä työkaluja ehdoin tahdoin riko, ne on kalliita. Toisaalta en myöskään anna sen varomisen tulla esim live-esiintymisen esteeksi.

Periaate on se, että toisten omaa(lainakamoja) käsitellään silkkihansikkain, omien kohdalla voi vähän joustaa.
 
Näinhän se menee.

mulla kulu ensimmäiseks mikkien yläpuolelle peukalon kohdille jäljet, ja sitten pamahti vyönsolkinaarmut. sitten aattelin että paskaaks tässä, jos tulee naarmuja niin tulkoon, ei oo enää "mint" kunto.
 
Mulla tuli myös lapaan kivat ventit vyönsoljesta.
Muuten ei mitään isompia naarmuja ole ilmestynyt. Voihan se joskus vähän kolahdella kulmiin, mutta mitä pienistä.

Mulla tuli myös lapaan kivat ventit vyönsoljesta.
Muuten ei mitään isompia naarmuja ole ilmestynyt. Voihan se joskus vähän kolahdella kulmiin, mutta mitä pienistä.
 
Mulla taas on niin mahakas vyötärö, ettei vyötä ole tarvinnut :D Jotain etua laardistakin...

Työkaluja ovat he munle, vaikka jokaisella on nimi ja kaikki.
 
Ja mitkähän ne nimet ovat?

Kuluneet esineet ovat kauniita. Niillä tuntuu olevan tietty "auktoriteetti" ja elämänkokemus.
 
Siispä en käsittele soittimiani silkkihansikkain, mutta en kyllä paiskokaan niitä ympäriinsä. Jos beissi kolahtaa johonkin aiheuttaen lommon tahi muun virheen viimeistelyyn, ei se oikeastaan haittaa ollenkaan.
 
Pääasia on että soitin (tai mikä vaan esine) hoitaa tehtävänsä. Bassokin voi olla vaikka kuinka autonperässä raahatun näköinen ja olla silti iiiiihhanasti soitettava peli.

kuluneet fender-malliset soittimet ovat tosiaan aivan jumalaisen siistejä. Stratocasteriani tekisi mieli kolhia, mutta ei se olisi aitoa. kuluu jos on kuluakseen.
 
Nauhaton bassoni on mukavasti ikääntynyt kun on lakka lohkeillut ja vaikka mitä. Tykkään kovasti sen ulkonäöstä.
 
Musarin kanssa olen vielä vähän kahden vaiheilla. hienoinen shokki oli kun vähän aikaa sitten huomasin kolhun maalipinnassa. Myös vyönsolkinaarmua on tullut jo melkoisesti. Harmittaa vaan kun tässä on tämmönen "hifi" helmiäisväri. Jotenkin sellasta on paljon ikävämpi kuluttaa pois kun jotain tavallisen tasaista mustaa tai valkoista tai sunburstia.
 
Myös tuo jälleenmyyntiarvo on pyörinyt mielessä tän kohtalaisen kalliin basson kanssa, mutta se ajatus kyllä vähenee kokoajan kun kiinnyn enemmän ja enemmän tähän vekottimeen. Ei mua tosiaan omassa bassossani naarmut haittaa, mutta jos sitä sitten meinaakin joskus myydä ja ne naarmut haittaa ostajan maksuhalua, niin sitten kyllä harmittaa.
 
Mutta tuskinpa tästä luovun.. Oon niin kovasti tähän kiintynyt että näin jo untakin tästä. Oli kauhea painajainen kun basso oli hukassa ja kaikki bussissa olleet laukut oli täynnä ihan vääriä soittimia. Bussia ajoi se aron soittimen ukko.. Kysyin siltäkin neuvoa mutta ei sekään löytänyt mun bassoa. Hassua kun se vaan nousi kuskin paikalta ja köpötteli bussin takaosaan penkomaan. Bussi vaan jatkoi kiltisti matkaansa mutkaisella tiellä! Sitten lopuksi löysin vihdoin bassoni kolhiintuneena ja lapa lohjenneena, mutta ei paljon haitannut. pääasia oli että sain rakkaani takaisin! Taidan olla jo aika syvällä tässä basismissa.... *huokaus*

Enpä hirveästi omaa bassoani varjele. Erilaisia kolhuja on tullut ja saa tullakin. Esim. basson takapuolella on vyöstä aiheutuneet siistit "raapimisjäljet".
Uutuuden viehätys on soittimesta kadonnut jo aikoja sitten ja sitä myötä myös bassoa kohtaan osoittamani varomattomuus.
Ja totta, vanhat kuluneet ja kulahtaneet (lue soitetun) näköiset Fenderit ovat ihan sairaan hienoja.

Kieliä en hoida millään tavalla, vaihdan koko setin aina parin kolmen kuukauden välein. Koitan varoo vyön solkea ja jos paita ei oo tarpeeks pitkä niin käännän vyötä sivummalle. Pari naarmua on taakke jo tullu ja kitaristi kerran osu bassolla kattoon, eli lavasta lähti maalit siitä kohtaan. Ihan snadi scratchi onneks. Varmaan kun toi on joku vuoden vanha ja niinku sanonuttu, "mintti menee", ni ruoskin sitä aika säälittä.

eli: onko se vain käyttökalu, vai tuleeko itku naarmujen ilmaantuessa? mietitäänkö jälleenmyyntiarvoa, vai mikä on syynä kosmeettisten haittojen välttelyyn. (eipä sitä tietenkään kukaan niitä tahallaan tee.. )
 
Ei sitä nyt tietenkäänn tahalleen hajotella ja päähän ottaa jos oman mokan takia jotain tulee varsinkin uuteen soittimeen (,mut onhan ne naarmut hyvii muistoi kun ne muistaa...), mutta ei saa varoo tietenkään liikaa vaan niin kovallafiiliksellä, että siinä ei bassonkunto mitään meinaa.
jälleen myyntiarvo ei paljon nyt kiinnosta kun on sellanen soitin jota kattelee pitempäänkin, mutta ekan kanssa tuli vähän varottua ennenkuin vei sen vaihtoon... Tietty riippuu vähän siitä, että onko lakka vai öljy-pintanen niin näkyy kolhut erilailla ja erinäkösinä...
 
EdiT: tietenikin kunnioitan soittimiani! ne mahdollistaa itseilmaisun musiikillisesti...

toisen threadin innoittamana kyselen basson käsittelyänne.
itse viime vuosiin saakka kohtelin silkkihanskoin bassoa, sydämentykytystä tuli joka kerta, kun se johonkin kulmaan vahingossa osui. nykyään ei ihan niin väliks, vaikkei sitä mihinkään heitellä.
 
eli: onko se vain käyttökalu, vai tuleeko itku naarmujen ilmaantuessa? mietitäänkö jälleenmyyntiarvoa, vai mikä on syynä kosmeettisten haittojen välttelyyn. (eipä sitä tietenkään kukaan niitä tahallaan tee.. )
 
Morjens!
Mulla on 73- Rickenbacker ja vuosien aikana puolet lakasta takapuolelta on kulunut vyönsolkien ja muitten vermeitten takia, mutta se vaan tekee soittimesta tosi Sexyn.

Sitten lopuksi löysin vihdoin bassoni kolhiintuneena ja lapa lohjenneena, mutta ei paljon haitannut. pääasia oli että sain rakkaani takaisin!
 
Olen vaikuttunut.

Columbusta ei säälitä.