Bassot ›

Moi.
 
Haeroe: Olisin ehdottomasti samaa mieltä, jos ko. paikoissa olisi aina sama ongelma, mutta ei ole. Välillä Hjalliksen hallissa on mitä mainioimmat saundit ja samoin oon Kulttuuritalollakin kuullut hyvää bassosaundia.
 
:)
 
No tuo on vielä vähemmän outo asia kuin se että ongelma olisi yleisempi isoilla stageilla kuin pienillä.
 
Tldr:
Jotkut bändit ja/tai äänihenkilöt ovat yksinkertaisesti ammattitaitoisempia, ja/tai tarkempia siitä miltä esitys kuulostaa yleisölle (tai ainakin suurimmalle osalle yleisöä) kuin toiset.
Joillain on myös suurempi budjetti käytettävissään äänikuvan selkeyttämiseksi kuin toisilla ;).
 

 
Varmasti jokainen liveäänentoistoa analyyttisesti tarkastellut on havainnut kuinka äärimmäisen monisyinen ja dynamikan kannalta ennalta-arvaamaton ja hankalasti simuloitava asia matalien taajuuksien vahvistaminen livenä on.
Etenkin sisätiloissa.
Ulkona heijastukset ja niistä aiheutuvat haasteet pitkälti eliminoituvat, mutta tilalle tulee sitten liuta muita haasteita.
 

 
Vaikka miksauskioskin kohdalle soundit saataisiinkin jollain tapaa balanssiin ja selkeyttäkin löytyisi, etenkin korotetuilla katsomoilla varustetuissa tiloissa heijastukset ovat äärimmäisen hankalasti hallittavissa.
Vaikka alapää-äänentoistoa ikuisesti kiusaava kampasuodinilmiö olisikin otettu (vaakatasossa) huomioon esimerkiksi alapäkaiuttimet klusteroimalla, akustisesti suuntaamalla tai jakamalla informaatio erillisiin yksiköihin, suuret äänenpainevaatimukset ja pitkät etäisyydet aiheuttavat vääjäämättömästi sen että joillain kuuntelualueilla hyötysignaali ja heijastukset ovat äänenpaineeltaan hyvin lähellä toisiaan, ääniaaltojen huiput tietenkin kymmenien millisekuntien päässä toisistaan, ja satavarmasti kuulostaa kamalalta muhjulta useammassakin kohtaa yleisössä.
 
Kampasuodinilmiö on tietenkin samanlainen myös pystysuoraan, ja tuosta(kin) syystä varsinkin korkeilla katsomoilla varustetuissa tiloissa alapääkaiuttimetkin usein ripustetaan.
 
Jälleen kerran, mun mielestä oivallinen -vaikkakin jo toki iäkäs- papru kampasuodinilmiöstä on Rog Mogalen: A practical guide to bass arrays:
 
https://www.sounddesignlive.com/wp- … _Practical_Guide_To_Bass_Arrays.pdf
 
Nuo esimerkit ovat paprun luonteesta johtuen tietenkin vain kiinteillä, kapeilla taajuuksilla suoritettuja analyysejä (/simulointeja) vaakatasossa, mutta tuohon kun lisää vaikkapa vain basistin backlinestä raikaavan (usein PA:n suhteen vaihekorjaamattoman) informaation, voi vain kuvitella kuinka epätasainen äänikuva on yleisössä.
 
Eivätkä haasteet siihen toki lopu, päinvastoin.
Jos -ja yleensä kun- basso raikaa stagella ainakin backlinestä, toisinaan monitoreistakin, jokainen stagella auki oleva mikki poimii eri vaiheista bassoinformaatiota joka tiskissä sitten summautuu kokonaisuuteen.
Nuo vuodot vaikuttavat toki kaikkeen muuhunkin ääni-informaatioon, mutta mitä matalammille taajuuksille (pidemmille aallonpituuksille) mennään, sitä suurempi on haitta.
 
Noista(kin) syistä korvamonitorein toimien on helpompi luoda yleisöön päin selkeä (basso)äänikuva, mutta korvamonitorien käyttö ei tietenkään sitä missään nimessä takaa.
Kuten on myös mahdollista saada aikaiseksi selkeä bassotoisto backlinen ja/tai kulmamonitorien kanssa.
Myös silloin kun basso tulee PA:stakin ;).
 
Omaan useamman vuosikymmenen harraste- ja puoliammattilaiskokemukseen ja eri lähteistä koottuun informaatioon nojaten, oma mielipide on se että jos PA:ta tulee muutakin kuin pelkkä laulu, stagevolumen pienentäminen parantaa moninkertaisesti äänikuvan selkeyttä yleisöön päin.
 
Tiedostan myös toki kuinka kovalla äänenpaineella soittaminen luo paremman soittofiiliksen kuin hiljempaa hissuttelu ja on yksinkertaisesti kivaa ja ROCK, mutta pääsääntöisesti yleisön kuuntelukokemus/-nautinto kärsii, tai pahimmoillaan sellaista ei edes pääse muodostumaan ;).
 
T:Samuli

basisti1971:
Jotkut bändit ja/tai äänihenkilöt ovat yksinkertaisesti ammattitaitoisempia, ja/tai tarkempia siitä miltä esitys kuulostaa yleisölle (tai ainakin suurimmalle osalle yleisöä) kuin toiset.
Joillain on myös suurempi budjetti käytettävissään äänikuvan selkeyttämiseksi kuin toisilla ;).

 
Sen verran tämä asia ottaa jatkuvasti päähän keikoilla, että jankkaan vielä. En usko, etteikö huonoimpaankin jäähalliin saisi joka paikkaan edes siedettävän saundin, jos olis halua ja taitoa. On selvää, että joka paikkaan ei voida optimoida, mutta jossain kohtaa pitää olla ohut saundi, jotta niissä pahoissa paikoissa olisi vain vähän muriseva alapäämuju.
 
Tässä olisi minun lääkkeeni:
Ensimmäisenä laittaisin subbareita keskimäärin pienemmälle ja heti toisena ekuttaisin bassoa siten, että alle sadan hertsin alkaa jonkinlaisella kulmalla leikkuri. Kolmantena laittaisin bassorummun alemmaksi taajuuskaistalla kuin basso. Jos olen itse basson varressa teen tuon leikkauksen jo soittajan päässä, jolloin huonokaan miksaaja ei pääse pilaamaan. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun muusikot ovat tulleet ihmettelemään kirkossa, että miten ihmeessä olette saaneet noin hyvän bassosaundin kirkossa, jossa akustiikka on huonoakin huonompi.
 
Jos halutaan, että basso tuntuu, silloin ei mennä musiikki edellä, vaan miksauksen tarkoitus on jotain ihan muuta. Lieneekö siinä iso ongelma, että menen keikoille kuuntelemaan musiikkia ja olen aina selvinpäin?
 
Tarttis varmaan ite ruveta äänimieheksi ja huomata, että ei tää ookaan näin helppoa. Tulis nöyryyttä. Täältä sivusta on aina helppo huudella...
 
Ugh!

Seisovat aallot. Basistin ja äänimiesten painajainen. Sehän on selvä, että jos huonetta ei ole bassoansoitettu, niin seisovia aaltoja muodostuu tiettyihin paikkoihin. Eli jossain kohtaa huonetta tietyt taajuudet kerää ihan holtittomasti energiaa tai vastaavasti häviää kuulumattomiin. Tän nyt on varmaan jokainen basisti huomannut jos on vähänkin liikuskellut soittaessaan.

Itse aikanaan hakkasin vuosikausia päätäni seinään EQ-käppyröitä säätäessä sekä basson soittajana että miksaajana. Lopulta muutamankin "mökin" kiertäneenä tulin siihen tulokseen että varsinkin soittimen takana piti siirtyä pois "ekvalisaattori korjaa asian jos soundaa huonolta" ajattelutavasta.
 
Equn unohtaminen avasi korvat etsimään mahdolliseen huonoon soundiin johtavia vikoja muualta ja niitähän lähti löytymään.. Jo pelkästään soittimen säätäminen niin että se soi mahdollisimman flätisti korostamatta varsinkaan mitään muhjutaajuuksia auttaa todella paljon luomaan sellaisen tilanteen että soundisi on vähintään kohtuullisen hyvä jokaisessa tilanteessa mikä vastaan tulee mökkejä kierrellessä.

Toinen on sopivan balanssin pitäminen siellä lavalla. Juuri niin kovaa että itsellä on hyvä olla ja muut soittajat kuulevat mitä bassolla on asiaa eikä yhtään enempää on myös tärkeä ja yllättävän vaikea asia saada kuntoon erilaisissa keikkapaikoissa.
 
On muitakin asioita mutta jo näidenkin hyvä hallinta poistaa ekvalisaattorirumbaa joka ei ikinä tule loppumaan ellei sitä ennen olevat perusasiat ole kunnossa.

Semmoista melko tasaista käyrää olen itse haeskellut omasta bassolaudastani. Ei saundi ole varmaan koskaan ole ollut huono, mutta idea on tarjoilla tiskiin ns. helppoa signaalia. Laudasta lähtee kaksi signaalia, puhdas sekä särötetty. Tällä hetkellä painin vielä muutaman pienen tekijän kanssa, mutta suurimmat ongelmat on jo selätetty. Ja siis yksin fiilispohjalta en tätä hommaa tee vaan häiritsen muutamaa alan ammattilaista jotka antavat palautteen jonka mukaan muutokset teen.
 
Lavasaundi mikä on, aika rankasti tykkään leikellä alakertaa pois ja bassokaappi tuuttaa lähinnä jotain kolinaa, alakertaa tulee ihan riittävästi PA-kamppeista. Koska pöytään menee signaali laudasta, voin vapaasti ruuvailla sopivaa saundia omista kamppeista ulos tai vaikka unohtaa laittaa ne päälle kun keikka alkaa ja silti basso soi.
 
Ymmärrän EQuttamisen tärkeyden treeniksellä kun haetaan sitä hyvää saundia, mutta se pitää opetella. Treeniksellä ja keikat mitkä tehdään pelkän backlinen varassa niin saundi edellä, aina, ja nimenomaan se bändisaundi, ei yksittäinen soitin/soittaja. Enemmän tuntuu toki olevan kitaristeilla haasteita tajuta että sillä stadion-saundilla ei tee kellaritreeniksellä tai seurojen talon nurkassa yhtään mitään.
 
Sinänsä ymmärrän ketjun aloittajan murheen mutta en lähtisi ratkomaan hommaa EQulla. Aiemmin joku jo mainitsi tatsista, sillä ehkäpä ensialkuun. Toki tulee mieleen jotain modaushommia millä voi asiaan vaikuttaa, esim. volumepotikkaa vaihtamalla voisi saada bassosta kokonaissaundin mikä miellyttää enemmän eikä tarvetta tonen hinkkaamiselle enää olisi. Kannattaa myös äänittää sitä bändisoittoa ja kuunnella hyppääkö ne taajuudet siitä tallenteesta korviin vai ei? Itse ainakin törmännyt usein ongelmaan mikä on vain korvien välissä. Liikaa kolinaa, liikaa alapäätä, liian vähän säröä, liian paljon säröä, sirisee, riipii, paska saundi, paras saundi ikinä jne. Ja kaikki nämä vaikka mihinkään ei ole koskettu vaan nimenomaan tarkoituksellisesti pidetty vahvistimesta potikat ja EQut siinä asennossa missä ne on todettu hyviksi. Jos ja kun laittaa vaikka pienen diginauhurin tallentamaan bändisoittoa niin tallenteella on ihan hyvää saundia sopivalla äänenvoimakkuudella.

J.Nikkanen: Sinänsä ymmärrän ketjun aloittajan murheen mutta en lähtisi ratkomaan hommaa EQulla. Aiemmin joku jo mainitsi tatsista...
 
Kannattaa myös äänittää sitä bändisoittoa ja kuunnella hyppääkö ne taajuudet siitä tallenteesta korviin vai ei? ...ja kun laittaa vaikka pienen diginauhurin tallentamaan bändisoittoa niin tallenteella on ihan hyvää saundia sopivalla äänenvoimakkuudella.
 
Tässä on muutamassa lauseessa koko villakoira. +

Yleensä mitä enemmän alkaa kikkailemaan, sen enemmän menee perseelleen.
 
Kun jokainen hoitaa oman soundinsa kuntoon, saa bändin balanssiin ja kuulostamaan hyvältä ilman PA:ta treeneissä, siten että mitään ei mikitetä (laulua lukuunottamatta) ollaan jo pitkälle. Sillä voi mennä keikalle tai studioon jolloin miksaajan elokin muuttuu helpommaksi.
 
Joskus olen ollut orkesterissa jossa alettiin menemään perse edellä puuhun (ts. tungettiin kaikkia soittimia PA:han jo treeneissä) jolloin homma oli täyttä skeidaa, eikä siitä koskaan tullutkaan valmista.
 
Aloittelevan basistin perisynti on yrittää tuottaa jotain ihmeellisiä alataajuuksia, jotka vaan sotkee kokonaisuutta. Alinta bassoa leikkaamalla pääsee useimmiten parhaaseen lopputulokseen.

J.Hollström: Yleensä mitä enemmän alkaa kikkailemaan, sen enemmän menee perseelleen.
 
Kun jokainen hoitaa oman soundinsa kuntoon, saa bändin balanssiin ja kuulostamaan hyvältä ilman PA:ta treeneissä, siten että mitään ei mikitetä (laulua lukuunottamatta) ollaan jo pitkälle. Sillä voi mennä keikalle tai studioon jolloin miksaajan elokin muuttuu helpommaksi.
 
Joskus olen ollut orkesterissa jossa alettiin menemään perse edellä puuhun (ts. tungettiin kaikkia soittimia PA:han jo treeneissä) jolloin homma oli täyttä skeidaa, eikä siitä koskaan tullutkaan valmista.
 
Aloittelevan basistin perisynti on yrittää tuottaa jotain ihmeellisiä alataajuuksia, jotka vaan sotkee kokonaisuutta. Alinta bassoa leikkaamalla pääsee useimmiten parhaaseen lopputulokseen.
 
No tässähän oli paljon asiaa, kyllä.
 
Ja vielä semmoinenkin asia kuin kamppeiden järjestys treeniksellä. Mihin sijoittaa, mille korkeudelle, onko bassoansoja eli ei, suorat pinnat rikottu vaiko eikö jne.
 
Tuotakin hommaa tullut opeteltua kantapään kautta. Treenis oli ensin kaikukammio, sitten se söi kaiken yläpään ja osan keskiäänistä mikä entisestään korosti matalia taajuuksia. En edes muista mitenkä mones versio oli sitten jo riittävän toimiva ja voitiin unohtaa kehitys-/rakennustyö ja keskittyä soittamiseen.

Haeroe:
 
Tarttis varmaan ite ruveta äänimieheksi ja huomata, että ei tää ookaan näin helppoa. Tulis nöyryyttä. Täältä sivusta on aina helppo huudella...
 
Ugh!
 
Suosittelen kokeilemaan. Sitten kun on aikansa miksaillut ja todennut, että käytettävissä olevalle laitteistolle ja sen puutteille tai esiintymistilalle ei voi miksaaja tehdä mitään, alkaa sivusta huutelun tarvekin häviämään ihan itsestään.

Kallekorvola: Suosittelen kokeilemaan. Sitten kun on aikansa miksaillut ja todennut, että käytettävissä olevalle laitteistolle ja sen puutteille tai esiintymistilalle ei voi miksaaja tehdä mitään, alkaa sivusta huutelun tarvekin häviämään ihan itsestään.
 
Mutta totta on sekin, että joskus samassa paikassa samalla PA:lla yksi bändi kuulostaa asialliselta ja toinen toivottomalta.

Lähtisin aina siitä oman soittimen tuntemisesta liikkeelle. Miten esim. soittotekniikalla voi "manipuloida" saundia, mikä vaikutus on mikkien korkeudella, mitä tapahtuu jos (esim. jazz bass) himmaat millin etumikkiä.. näitä kaikkia tulee edelleen rapattua ja kokeiltua. Osassa asioita saattaa/saattoi kestää pitkään ennen kuin hoksaa syy-yhteyden. EQn ja vahvistimien ruuvailu on jäänyt aika vähiin loppujen lopuksi, ne on vain kermaa kakun päälle.

Täällä ollaan sellaisten asioiden äärellä, mitä itsekin heräilin miettimään. Homma alkoi siitä kun huomasin joillakin olevan bassosoundissa aikamoista growlia tai murinaa, jota itseltä ei tahtonut lähteä. Useissakin lähteissä murinan lähteeksi annettiin low mids, mutta huomasin, että omassa tapauksessa tuo murina löytyi boostaamalla high midsejä Fender Rumble 100 vahvistimestani.
 
Itselleni toimi positiivisesti myös eräästä bassovideosta löydetty vinkki aivan hieman boostata bassopuolta ja leikata trebleä. Voisi tietysti koittaa miltä kuulostaisi sama kuvio, mutta niin ettei mitään boostata, vain leikataan. Siinä tapauksessa pitäis vetää kaikki high midiä lukuunottamatta aika alas..?

Itsekin pidän ylämiddle-murinasta ja olen saanut sitä parhaiten leikkaamalla kirkkainta yläpäätä sekä alamiddleä n 400hz kohdalta. Voimakkaalla tatsilla tallan juuresta toimii yleensä hyvin. Itsellä toiminut myös stainless steel-kielet murinasoundin maksimoinnissa.