Aihe: Puoliakustista bassoa
1 2
ballfish
06.07.2008 12:49:17
Käsittäkseni kaveri yllä kysyi perusteluita miksi on surkeita, sitten kun niitä annettiin meni väärin.
 
Muutkin kuin ketjunaloittajan kysymykset lienee huomionarvoisia.

 
Aahhh juu. Selasin pikaisesti läpi mutta tuo vilahti ohi silmien. Pahoittelut!
"Uskomatonta, kuinka rumpuraita voi kuulostaa kuin läiskyteltäisiin peniksellä reisiin. Jos se tietenkin yltäisi. Jestas." -kokarek
kauhu-köös
06.07.2008 13:18:03
rijopu
06.07.2008 13:19:36
DeArmondin Starfireä saattaisi löytyä vielä jostain musiikkiliikkeestä. Ilmeisen toimiva basso kun kelpaa esim. herra Von Hertzenille. Eikä soundaa ihan paskalta ainakaan levyllä. Käyttää hän myös Gibsonia, joten voi sekin olla levyllä äänessä.
 
Ma olen soitellut jonkun aikaa tuollaisella DeArmond Starfirella ja tiettyihin juttuihin se on oikein mainio basso. Tottakai se on erilaisempi kuin Fender mutta omassa luokassan ja hinta/laatusuhteeltaa ihan ykkonen. Tata bassoa tulee kaytettya enimmakseen rokki- ja poppi -hommissa.
 
Soundi on aikustisesti tosi plonk, mutta heraa mainiosti henkiin vahvistettuna. Ite soittelen enimmakseen etumikilla. Mikit naissa ovat yksikelaisia, mutta rutkasti kaamittyja joten tanakkuutta ja massaa loutyy soundiin. Takamikkiakin tulee joissain erottelevuutta vaativissa narinahommissa kaytettya. Ohutsoundisuudesta ei ole taman basson kassa mitaan ongelmia. Hienosti leipoo bandin kanssa. Erottelevasti mutta samalla tanakasti. Kertaakaan en ole saanut mikkeja kiertamaan...
 
Basson mensuuri on lyhyehko, joten se on varsin helpposoittoinen. Tosin talla alkaa kitaramaisesti vasta noin 10 cm rungon perasta mitattuna, eli soitettavuus menee kuitenkin normaalin 34" mensuurisen basson tasolle.
 
Tuon basson innoittamana pitaisi alkaa veistelemaa omaa versiota tuosta DeArmondista...
Yksi kaikkien puolesta! Ja se riittää... kalamies#14 >-)))> Haista basso!: Antitrendi Cityman
rijopu
06.07.2008 13:29:07
Jos rahaa ois.....
 
http://www.thomann.de/fi/warwick_star_bass_ii.htm

 
Himohyvin toimii toi Warren talla tossa...
Yksi kaikkien puolesta! Ja se riittää... kalamies#14 >-)))> Haista basso!: Antitrendi Cityman
kauhu-köös
06.07.2008 16:58:55
Ainakin ulkonäöllisesti, harmi ku ei o päässy missään tyyppaa
kallefuture
06.07.2008 20:17:21
 
 
Mulla on nykysin tullu melkein joka paikkaan mukaan toi MPU:n tekemä puoliakkari (Guild M 85 kopio). Kyllä sillä voi soittaa mitä vaan. Soundi on presarista asteen tanakampi.
Kalle
hollstro
06.07.2008 22:17:42
 
 
Jos rahaa ois.....
 
http://www.thomann.de/fi/warwick_star_bass_ii.htm

 
Näin tommosen Lontoossa tällä viikolla, en kokeillut kun siel oli myös 60-luvun Höfnereitä (president), Epiphonen Rivoleita, Gibsonin EBeitä, Epin Jack Cassadyjä, 1 Giban Les Paul Signature ym. puoliakustisia bassoja. Kaikki kovissa hinnoissa. Warre oli halvin. Kyl ne akustisesti on plonk, mutta voihan ne sähköillä herätäkin. Paikka on Denmark Street Sohon ja West Endin kulmilla.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
Mr.Crest
06.07.2008 22:20:12
Näin tommosen Lontoossa tällä viikolla, en kokeillut kun siel oli myös 60-luvun Höfnereitä (president), Epiphonen Rivoleita, Gibsonin EBeitä, Epin Jack Cassadyjä, 1 Giban Les Paul Signature ym. puoliakustisia bassoja. Kaikki kovissa hinnoissa. Warre oli halvin. Kyl ne akustisesti on plonk, mutta voihan ne sähköillä herätäkin. Paikka on Denmark Street Sohon ja West Endin kulmilla.
 
Heh. Tais olla aikamoinen näky.
hollstro
06.07.2008 22:23:16
 
 
Heh. Tais olla aikamoinen näky.
 
Siel oli paljon muutakin. Karmeet hinnat. 70-luvun lopun Fenderin bassot järjestään 3 tonnia euroissa. 60-luvun soittimet oli jo harvinaisia ja modatutkin (refinit, palacasterit jne...) pitkälle toistakymmentä tuhatta euroa. Mut jos Hiwattin uudet styrkkarit himottaa (ja himottaahan ne) niin sieltä löytyy läjäpäin.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
MPU
07.07.2008 09:26:14
Toki voi ehdottaa hyväsaundista puoliakustista bassoa. Mulla vaan ei ole yhtään tiedossa.
 
Eikä se ole multa pois jos sellainen löytyy. Heti ostan.

 
Guildin Starfire. Vaikka oli pelkkä etumikki (Dark Star) niin soundi oli aivan mahtava. Koko oli kyllä aika möhkö tällaiselle persjalkaiselle. Siksipä sai mennä. Tuo Kallen mainitsema M85-klooni kuulostaa aika tarkalleen samalta kuin Starfire, koko vaan on kelpompisoittoinen.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)