Bassot ›

Akustisten soittimien osalta on ihan selvää että pitkäaikainen soittamattomuus "tukkii" soittimen. Siksi esim. kalleimmat Stradivarit ja Amati-viulut annetaan soitettaviksi. Myös henkilöt joiden käsien kautta kulkee paljon vintage-soittimia sanovat että kauan soittamatta ollut peli on usein tukossa.
 
Mulla ei ole ihan vastaavia havaintoja, ilmeisesti kaikki soittimeni ovat olleet ainakin kohtalaisesa käytössä. Se on kuitenkin selvää, että vanhemmat laatusoittimet tyypillisesti (re)so(no)ivat paremmin kuin uudet. Kopasin vähän aikaa sitten '56 Les Paulia ja se soi aivan eri tavalla kuin mikään lespa jota olen kokeillut (vuosilta 1971-2005). Samalla rakenteella tehdään uusiakin (VOS), mutta eipä resonoi niin hyvin. Samaa voi sanoa 50-luvun Stratoista. Mulla on ollut Custom Shopin Strato (57 Mary Kaye Blond) ja kokeillut monia muita. Vaikka CS-Strato on varmasti hyvistä puista hyvin tehty niin ei vaan ole ollut samaa helinää kuin vanhassa pelissä.
 
Uskon että puun kuivuminen ja hartsien haihtuminen muuttaa puun solukkoa resonoivammaksi ja voi olla että soittamalla tämä prosessi jotenkin nopeutuu. Samoin vanhetesaan lakka/maali usein ohenee kun ohenteet haihtuvat ja se vaikuttaa resonanssia parantavasti. Tälleen spekuloin...

Tuo puun ja pinnoitteen muuttuminen vanhetessaan on varmasti totta. Mutta muuttuvatko ne takaisinpäin jos ei soiteta, sitä ihmettelen. Eihän niitä hartseja ja liuottimia takaisin mistään tule, vai
Marko

Jos mun komppisormenpääni pehmenee soittamattomuuttaan
niin häviää atakki...soittimesta en sitten tiedä :)

Niinpä, tuskin soittimisella tai soittamatta jättämisellä on vaikutusta kemian lainalaisuuksiin... mutu hommia siis. Olen kyllä itsekin treneiksellä joka kerta ihmeissäni, että nyt soundaa näin paskalta vaikka viimeks ei ihan niin paskalta...joku päivä se soundi löytynee ja sit tarvitaan liimaa ja vasaraa.

Jos se viulun kansi vaan kangistuu kun sitä ei soiteta, ja sitten notkistuu kun Paganini pistää haisemaan?

Olen huomannut omassa bassossani samanmoista ilmiötä, myös kitaroissani.
Olen luullut että se on pään sisällä, mutta eipä se taidakaan olla niin.

Niinpä, tuskin soittimisella tai soittamatta jättämisellä on vaikutusta kemian lainalaisuuksiin... mutu hommia siis.
 
Tilannehan on se, että soittaminen ei ole mitään eteeristä magiaa (kaikilla tasoilla), vaan kyse on kielen värähtelyn johtamisesta puuhun, mikä on ihan fysiikan "lainalaisuuksien" sisällä tapahtuvaa toimintaa.
 
Olennaista tässä kysymyksessä on se, reagoiko puu materiaalina värähtelyihin. Jos näin on, kuten empiiriset testit tuntuvat todistavan (vrt. Tobias et al värähtelymasiina-artikkeli), niin puun sointiin eli värähtelyherkkyyteen vaikuttavat siihen johdetun värähtelyn voimakkuus, kesto ja taajuus. Jos puu oletetaan värähtelyihin ajan mukaan reagoivaksi, soittamattomuus on siten 0-värähtelyn syöttämistä, jolloin puu "oppii" olemaan soimatta. Taas soittamalla puu "opetetaan" värähtelemään tiettyjä taajuuksia sille syöttäen.
 
Tämmöisellä "pseudotieteellisellä" päättelyllä selittyy helposti vanhojen, paljon soitettujen soittimien hyvyys...

Tämmöisellä "pseudotieteellisellä" päättelyllä selittyy helposti vanhojen, paljon soitettujen soittimien hyvyys...
 
Nimen omaan. Sitä, että puu muuttuu parmmin soivaksi kun sitä paljon soitetaan en kyseenalaista ollenkaan. Mutta joku saisi ihan oikeasti näyttää, missä on se voima tai energia, joka vaikuttaa puuhun silloin kun sitä ei soiteta.
 
Siis jos oletetaan, että soitinten rakenne myötäilee fysiikan peruslakeja.
 
Jotta saadaan aikaan muutos jossain materiaalissa tai järjestelmässä, täytyy siihen kohdistaa jokin voima. Kielen värähtelyhän on siis se voima joka saa soittimen soimaan paremmin, mutta missä on se voima joka saa sen soimaan huonommin.
 
vähän huonosti ehkä selitetty...

Jos puun solukossa tapatuu muutoksia puun värähdellessä, niin eikö ne muutokset tunnu etenkin 40mm paksussa kappaleessa enemmän kuin 4mm paksussa?
 
Ntota.. Jos tarkastellaan jotain tiettyä pistettä, taitaa siinä ohuessa kuoressa olla hitusen isompi amplitudi värähtelyllä. Jos esim. akustisen kansi ei varähätelisi isommalla amplitudilla kuin sähkärin kansi, sähkäri liikuttaisi ilmaa samaan tapaan kuin akustinen, joten sähkäristä lähtisi sähköittä yhtä kova ääni. Plus että 40 mm paksun kappaleen saaminen värähtelemään samalla amplitudilla kuin 4 mm paksu kappale vaatii aika hitosti isomman energian. Ja energiaa on käsittääkseni käytössä sen verran kuin soittaja on kieltä pikatessaan systeemiin tuonut.
 
sit itse aiheeseen:
En itse osaa kyllä suoraan tuohon "aukeamiseen" / "tukkoon menemiseen" ottaa kantaa. Puu kyllä helposti relaksoituu ja viruu eli tavallaan mukautuu kuormitustilanteeseen, joten miksei värähtelykin voisi aiheuttaa muutoksia. Varsinkin, kun niin monet soittajat ovat moista havainneet tapahtuneen. Lisäksi tässä on vielä se vanhenemiseen liittyvä kemiapuoli mukana kokoajan, kuten myös kosteuden muutokset yms. Vaikeeta vaikeeta.. :)

Nimen omaan. Sitä, että puu muuttuu parmmin soivaksi kun sitä paljon soitetaan en kyseenalaista ollenkaan. Mutta joku saisi ihan oikeasti näyttää, missä on se voima tai energia, joka vaikuttaa puuhun silloin kun sitä ei soiteta.
 
Siis jos oletetaan, että soitinten rakenne myötäilee fysiikan peruslakeja.
 
Jotta saadaan aikaan muutos jossain materiaalissa tai järjestelmässä, täytyy siihen kohdistaa jokin voima. Kielen värähtelyhän on siis se voima joka saa soittimen soimaan paremmin, mutta missä on se voima joka saa sen soimaan huonommin.
 
vähän huonosti ehkä selitetty...
 
Ajattele puuta koko ajan elävänä aineena ja soittamattomuutta soivuuden kannalta negatiivisen voiman syöttämisenä. There you have it.
 
(No jos saivarellaan, niin ainahan ilmassa värähtelyjä liikkuu, mutta soittimen soimisen vahvistamisen kannalta aivan liian pienellä intensiteetillä - ja kenties väärillä taajuuksilla.)
 
Vähän kuin lihakset ja treenaaminen: kun nostat rautaa (tarpeeksi isoilla painoilla), haba kasvaa; kun sluibaat sohvalla, haba kutistuu. Eipä siinäkään kohdisteta mitään lihasta pienentävää voimaa systeemiin.
 
Jos puu oletetaan jatkuvasti eläväksi materiaaliksi, johon voidaan vaikuttaa soittamalla l. tuomalla siihen värähtelyjä, niin luonnollisesti värähtelyn tuomatta jättäminen vaikuttaa päinvastaisella tavalla. Ei kai se sen vaikeampaa ole.
 
Tässä voidaan tietenkin olettaa, että puun nollatila on värähtelemättömyys, eli jokin muu olotila kuin soittimena oleminen, ja soittamalla klapia "treenataan" soimaan. Toisaalta, samaa analogiaa käyttäen, ei kai ihmisen "luonnollinen tila" voi olla ylipainoinen rapakuntoinen sohvaperuna? Funktionaalisuus taitaa olla se, joka ratkaisee: jos aiot olla kondiksessa, pidä itsesi kondiksessa; jos aiot olla soittaja ja pitää soittimen soimassa, soita!
 
Jos puu kerran reagoi ympäristöönsä jatkuvasti ajan kuluessa, olisi naurettavaa ajatella, että se soitettu "hyvyys" jäisi pysyvästi puun "muistiin". Ei kai missään jutussa voi vain napsia rusinoita pullasta.

Tää on just parasta tässä soittimien kanssa puljaamisessa; epätieteellistä argumenttia tulee suuntaan jos toiseen. Sieltä sitten poimii parhaimmalta kuulostavat ja parhaiten perustellut knopit niin avot, täydellisyys on saavutettu.
onneksi tuo korva on sen verran adaptoituva elin että se korjaa sen mihin soitin ei pysty. Hyvältä tuntuva ja innostava soitin kuulostaa aina paremmalta kuin ei niin mieluinen kepukka. Näin olen omissa empiirisissä tutkimuksissani havainnut.
Marko

Tää on just parasta tässä soittimien kanssa puljaamisessa; epätieteellistä argumenttia tulee suuntaan jos toiseen.
 
Aivan mahtavaahan tämä, eikö vaan? Epätieteelllistä spekulaatiotahan tämä kaikki, sitä ei taida olla kukaan kiistänyt missään vaiheessa.
 
Toisaalta, kumpi on parempi arvioimaan soittimia, muusikko vai fyysikko?
 
Tieteen jumalasemastakin on viime vuosisadan aikana käyty mielenkiintoista keskustelua... ;) mutta omasta puolestani jätän saivartelun ja spekuloinnin tähän.

Tää on just parasta tässä soittimien kanssa puljaamisessa; epätieteellistä argumenttia tulee suuntaan jos toiseen. Sieltä sitten poimii parhaimmalta kuulostavat ja parhaiten perustellut knopit niin avot, täydellisyys on saavutettu.
onneksi tuo korva on sen verran adaptoituva elin että se korjaa sen mihin soitin ei pysty. Hyvältä tuntuva ja innostava soitin kuulostaa aina paremmalta kuin ei niin mieluinen kepukka. Näin olen omissa empiirisissä tutkimuksissani havainnut.
Marko
 
Olet kyllä varmaan itsekin jo huomannut, että varsinkin akustiikka on tieteenalana hieman epävarman tuntuinen. Säännöt sanovat että joku ei toimi, mutta se toimii kuitenkin.

MOI
 
Tälläinen ajatuksentynkä pääsi livahtamaan.

Voi olla niinkin päin, että korvat ja aivot "sovittavat" itsensä ko. soittimeen ajan kanssa.
Ihmisen on luotettava aisteihinsa ja uskottava niiden havaintoihin. Aistit -etenkään kuulovaikutelma- eivät kuitenkaan ole eksakteja ja muuttumattomia. Kuuloaisti on hämättävissä aika helpolla esim. Minidisk, MP3. Ja jokainen soittaja tietää tilanteen: "eilen-kuulosti-jumalaiselta- tänään-#/&/(/&".
 
Kun on soittamatta jotain soitinta pitkän ajan, ikään kuin unohtaa, miltä se kuulostaa. Soitaja(korva ja aivot) ehkä hakee alitajuisesti miellyttäviä piirteitä soittimen äänestä ja pyrkii peittämään ei-miellyttävät. Eli jonkun aikaa soitinta jälleen soitettua, korva on sovittanut kuulovaikutelman miellyttäväksi: soitin on "avautunut, soitettu auki jne."

Olen uusi täällä, joten tervehdys vaan kaikille nyplääjäkollegoille!
 
Vanha basso soi hyvin jos sen kanssa on puuhastellut pitkään, sama pätee uuteen bassoon. Toisaalta vanha basso soi huonosti jos sen kanssa ei ole puuhastellut vähään aikaan, ja... aivan oikein.. sama pätee uuteen soittamattomaan bassoon.
 
Kyllä puulla on minun kokemuksien mukaan jonkinlainen resonanssimuisti. Samoin kuin bassokaiutinelementti vaatii vähän tunteja alleen ennenkuin se 'avautuu'.
 
Tuon homman tieteellinen selitys ei varmaan ihan heti löydy, joten joudumme toistaiseksi vain toteamaan asian ja elämään sen kanssa.
 
- feelgood
 
P.S. Itse olen tarkka vireestä ja haluan soittaa bassojani vain tarkoin oikeassa vireessä. Uskon että puun rakenteelle ei tee hyvää epävireinen soitto. Mitäs mieltä te muut olette tästä asiasta?

En mitenkään vähättele tai vääräksi julista kenenkään argumentaatiota. Toki olen huomannut, että tämä psykoakustiikka on tieteenä vähintäänkin yhtä epätieteellistä kuin kasvatustiede. Ja sen epätieteellisyyttä aikanaan oikein opiskelemalla tutkailin. Niinkuin kauneus on katsojan silmässä, on SE soundi kuulijan korvassa. Makuasioita hyvin pitkälti, sanon ma.
Marko

P.S. Itse olen tarkka vireestä ja haluan soittaa bassojani vain tarkoin oikeassa vireessä. Uskon että puun rakenteelle ei tee hyvää epävireinen soitto. Mitäs mieltä te muut olette tästä asiasta?
 
Tuohon en usko yhtään. En muuten siihenkään että korva tottuu johonkin saundiin ja siksi se on parempi. Saundimieltymys on makuasia, ei se onko soitin paremmin resonoiva vai ei.
 
Soitin aukeaa ikääntymisen (puiden kuivumisen) ja todennäköisesti myös soittamisen ansiosta. Sillä tuskin on väliä millä absoluuttisella sävelkorkeudella värähtely puuhun johtuu. Normisoitimessa kaikkien sävelten kaikki harmooniset ja niiden yhteisvaikutus kun summataan niin aika vaikea on löytää taajuutta joka normaaliepiksessä ei värähtelisi.

Olen uusi täällä, joten tervehdys vaan kaikille nyplääjäkollegoille!
... bassokaiutinelementti vaatii vähän tunteja alleen ennenkuin se 'avautuu'.
 
Tervehdystä!
 
Tämä kaiutinten avautumisjuttu mietityttää. Jos sisäänsoitto oleellisesti parantaisi soundia, niin luulisi niiden pärisyttävän niitä kajareita sen verran jo siellä tehtaalla.
 
Hölmömpääkin hypetystä on kyllä kuultu, mahtaako kukaan kaiutinelementtikauppias tarjota sisäänsoittopalvelua pientä lisähintaa vastaan?
 
Toinen artikkeli voisi olla pre-lärpytetyt plektrat. (Uhkaa luisua off-topiciksi, mutta otsikon pohjalta voinee keskustelun ulottaa basson kaiuttimienkin saundiin!)

P.S. Itse olen tarkka vireestä ja haluan soittaa bassojani vain tarkoin oikeassa vireessä. Uskon että puun rakenteelle ei tee hyvää epävireinen soitto. Mitäs mieltä te muut olette tästä asiasta?
 
Juuri tästä syystä vaadin poikkeuksetta konserttiflyygelin virityttämistä 440:een ennen esiintymistämme.

Tämä kaiutinten avautumisjuttu mietityttää. Jos sisäänsoitto oleellisesti parantaisi soundia, niin luulisi niiden pärisyttävän niitä kajareita sen verran jo siellä tehtaalla.
 
Eräälle henkilölle "yläpään toiston pyöristyminen sisäänsoiton jälkeen" on ehkä toiselle "toiston mutaantumista". Kolmas ei ehkä huomaa eroa. Faktahan kaiketi kuitenkin on, että materiaalien ominaisuudet muuttuvat ajan, olosuhteiden ja käytön myötä. Joissakin tapauksissa enemmän, toisissa vähemmän. Eri juttu on se, kuuleeko sitä eroa tai onko se mitattavissa vai kenties vain korvien välissä, ja että onko ero aina vanhemman hyväksi.