Kyllä se vaan tuntuu onnistuvan. Minulla on ihan omakohtaistakin kokemusta asiasta, kun bändin kanssa oltiin aikoinaan demoa tekemässä. Vaikka peukalo B-kielellä olikin demppaamassa, silti se humina kuului sieltä. Piti sitten soittaa parit kohdat uusiksi ja demppailla vielä huolellisemmin ja myös otelautakädellä tilanteen salliessa. Kyseessä oli silloin ensimmäinen vitoseni, jota olin soitellut muutaman kuukauden ennen demotussessioita. Nelosia olin jo parisen vuotta rämpytellyt. Treeneissähän tuota ei edes kuule, mutta nauhoitettuna sen kyllä huomaa. Jaa, enpä itse ole tohon törmännyt. Pitääpä kokeilla tänään et onnistuuko toi miten ja millasta huminaa sieltä syntyy. |