Bassot ›

Nyt ollaan asian ytimessä. Liviuksen sanoin: "Menestys on sitä että saa haluamansa. Onni on sitä että haluaa saamansa."
 
Tämä on kyllä suuri viisaus.

Olisi helppoa, jos vain pystyisi olla välittämättä. Mutta kun ei. Kyllä mä ihan oikeasti kärsin siitä, että koulutus on pakollinen, kun siitä ei meinaa mitään tulla.
 
Eihän tietenkään aina pysty olla välittämättä, lentää asiat seinään täälläkin ihan säännöllisin väliajoin. Ittellä on toiminut se, että jos on pakko tehdä jotain mikä tosissaan vituttaa niin täyttää sitten elämää piirun verran enemmän sellaisella toiminnalla mikä ei vituta > jäädään plussan puolelle. Kannattaa myös muistaa että oppivelvollisuuden suorittamisen (eli peruskoulun) jälkeen ei ole enää pakko-opintoja yhteiskunnan taholta. Suositus jatko-opintoihin toki on, mutta huom. ei pakko.
 
Jos sä oot syksymmällä saamassa jotain asiantuntija-apua niin loistavaa. En usko että kukaan muuttuu toiseksi vaikka olisi kuka tohtoroimassa, mutta välineitä vaikkapa opiskelusta selviämiseen tai vitutuksen sietämiseen uskon irtoavan. Ja siinä vaiheessa kun tajuaa, miten saa pakolliset asiat rullaamaan niin, ettei tarvitse koko ajan iskeä päätään seinään (esim. erilaiset tavat lukea ne pakolliset ruotsin kieliopit tms.), niin aikaa vapautuu siltä vitutukselta entistä enemmän johonkin semmoiseen, mitä kohtaan oikeasti tuntee mielenkiintoa ja intohimoja.
 
Tää on kyllä totta. Tosin tossa mun mielestä ei taaskaan ole kyse opiskelusta, koska olen kiinnostunut siitä aiheesta ja luonnostan soitan paljon. Mutta ehkä esim. ajan järjestäminen on sellainen asia, joka vaatii sitä rationaalisuutta ja niskasta kiinni ottamista. Rationaalisuus palvelee intohimoja.
 
Ton ajan järjestämisen oleellisuuden oppimisessa/opinnoissa/miksi sitä haluaakaan sanoa huomaa vasta sitten, kun sitä aikaa ei saa järjestettyä. Jos aikataulu menee tosi kiireeksi ja huomaa yhtäkkiä että onkin viimeiset puoli vuotta valinnut sen kaverien kanssa kaljoittelun tai jonkun muun asian soittamisen sijaan niin kyllä se työtä vaatii että saa itseään otettua niskasta kiinni ja SIETÄÄ sen ettei soitto sujukaan ihan niin täpsäkästi kuin silloin puoli vuotta sitten, kun on liikeradat kerenneet unohtua ja sormenpäiden iho pehmennyt ja tulee rakkoja ja homma ei toimi. Sittenhän se vituttaa, rankasti. Mutta jos on motivaatiota ja intoa asiaan niin puskee sillä vitutuksella itseään eteenpäin.
 
Myös se on miellyttävää, että minun kirjoitusta ei tulkita tyhjäksi angstiksi. Paljon on asioita, joiden oletan helpottavan iän myötä. Toivon vain parasta.
 
Ne helpottavat, vaikkei se juuri nyt paljoa autakaan... Paljon on myös asioita, jotka ovat helpottaneet iän myötä vaikka toivoisin etteivät olisikaan. Nykyisin pruukkaa olemaan liian kyyninen yrittääkseen tosissaan muuttaa maailmaa koska on nähnyt niin paljon paskaa. Virkistävää törmätä henkilöön, joka vielä jaksaa mesota maailman paskuudesta - se antaa itsellekin potkua perseelle ryhtyä tekemään järkevyyksiä eikä vaan urputtamaan partaansa kun yhteiskunta kertoo käsittämättömyyksiä tosiasioina.

Nyt ollaan asian ytimessä. Liviuksen sanoin: "Menestys on sitä että saa haluamansa. Onni on sitä että haluaa saamansa."
 
Nimenomaan.
 
Ihan järkyttävän paljon näkee näitä, jotka ovat saaneet kaiken, mutteivät loppujen lopuksi haluakaan sitä vaan jotain ihan muuta. Erittäin surullista tämä on sellaisten henkilöiden kohdalla, joilla on mukavia lapsia mutta niistä lapsista ei välitetä pennin hyrrää kun ne kasvavat niin vanhoiksi että yhteiskunta voi ottaa ne huomaansa (tarha, koulu, harrastukset).

Eihän tietenkään aina pysty olla välittämättä, lentää asiat seinään täälläkin ihan säännöllisin väliajoin. Ittellä on toiminut se, että jos on pakko tehdä jotain mikä tosissaan vituttaa niin täyttää sitten elämää piirun verran enemmän sellaisella toiminnalla mikä ei vituta > jäädään plussan puolelle. Kannattaa myös muistaa että oppivelvollisuuden suorittamisen (eli peruskoulun) jälkeen ei ole enää pakko-opintoja yhteiskunnan taholta. Suositus jatko-opintoihin toki on, mutta huom. ei pakko.
 
Käytännön pakko on olemassa. Tai siltä näyttää. Tulevaisuus näyttää huonolta ilman koulutusta.
 
Jos sä oot syksymmällä saamassa jotain asiantuntija-apua niin loistavaa. En usko että kukaan muuttuu toiseksi vaikka olisi kuka tohtoroimassa, mutta välineitä vaikkapa opiskelusta selviämiseen tai vitutuksen sietämiseen uskon irtoavan. Ja siinä vaiheessa kun tajuaa, miten saa pakolliset asiat rullaamaan niin, ettei tarvitse koko ajan iskeä päätään seinään (esim. erilaiset tavat lukea ne pakolliset ruotsin kieliopit tms.), niin aikaa vapautuu siltä vitutukselta entistä enemmän johonkin semmoiseen, mitä kohtaan oikeasti tuntee mielenkiintoa ja intohimoja.
 
Näin se on.
 
Ton ajan järjestämisen oleellisuuden oppimisessa/opinnoissa/miksi sitä haluaakaan sanoa huomaa vasta sitten, kun sitä aikaa ei saa järjestettyä. Jos aikataulu menee tosi kiireeksi ja huomaa yhtäkkiä että onkin viimeiset puoli vuotta valinnut sen kaverien kanssa kaljoittelun tai jonkun muun asian soittamisen sijaan niin kyllä se työtä vaatii että saa itseään otettua niskasta kiinni ja SIETÄÄ sen ettei soitto sujukaan ihan niin täpsäkästi kuin silloin puoli vuotta sitten, kun on liikeradat kerenneet unohtua ja sormenpäiden iho pehmennyt ja tulee rakkoja ja homma ei toimi. Sittenhän se vituttaa, rankasti. Mutta jos on motivaatiota ja intoa asiaan niin puskee sillä vitutuksella itseään eteenpäin.
 
Joo, on muakin joskus vituttanut kun on mennyt opitkään ilman esim. tätä fysiikkaa. Sitten se on jotenkin siitä taas lähteny sujumaan.
 
Ne helpottavat, vaikkei se juuri nyt paljoa autakaan... Paljon on myös asioita, jotka ovat helpottaneet iän myötä vaikka toivoisin etteivät olisikaan. Nykyisin pruukkaa olemaan liian kyyninen yrittääkseen tosissaan muuttaa maailmaa koska on nähnyt niin paljon paskaa. Virkistävää törmätä henkilöön, joka vielä jaksaa mesota maailman paskuudesta - se antaa itsellekin potkua perseelle ryhtyä tekemään järkevyyksiä eikä vaan urputtamaan partaansa kun yhteiskunta kertoo käsittämättömyyksiä tosiasioina.
 
Juu. Vaikka kliseiseltä kuullostaakin, niin positiivisuus auttaa oikeasti hommista selviämiseen. Ei sitä uskois mutta jos hommaan lähtee hyvillä mielin niin kyllä se ainakin hieman helpompi on suorittaa. Ja kannustava ulkopuoli on avuksi.
 
Toisaalta, olen myös huomannut, että joskus on ollut tosi hyvä fiilis ja tunne että tänään vois opiskelu vaikka sujuakin, niin silti se on tyssänny, jumalauta. Todella vaikea puskea eteenpäin.
 
Mutta kattoo nyt, että miten menee. Pikkuhiljaa etiäpäin, on niitä vaikeuksia muillakin ja niistä on slvitty! Jee.

No huh. Viimeks kun katoin tätä topiccia ni täällä puhuttiin siitä, miksi on vaihdettu kitarasta bassoon ja nyt katon ni tääl on neljä sivua...öö..niin no. Jotain mielipiteitä kuitenkin.
 
Vituttaa muakin noi opiskelu jutut ja perseelleenhän ne menee koko ajan, mut hei, minkäs teet? Basso kouraan ja mekkala pystyyn. Jau!

Mielenkiintoiseksi keskustelu mennyt. Otetaanpa kantaa.
 
Tuosta opiskelusta ja sen vittumaisuudesta on tässä väännetty kättä, niin itse olen nyt pari vuotta opiskellut insinööriksi ja voin sanoa, että se on hanurista. Pienet tulot valtion puolesta ja kun olen töisstä jatkuvast, niin täytyy varoa etteti tienaa liikaa, jotta saa valtiolta tuloja yms. Lisäksi kouluni opettajista ainakin puolet ovat kyvyttömiä suojatyöläisiä.
 
Syy miksi siellä olen liittyy siihen, että ajattelen hieman tulevaisuuttani. Olen lukion käynyt ennen tuota, eli käytännössä ei ole minkäänlaista ammattia. Ammatti täytyisi olla siksi, että pystyy jatkossakin ITSE elättämään itsensä. Valitettavasti jos yksilö aikoo asua edes kelvollisessa asunnossa, harrastaa, kasvattaa vaikka lapsia, tai tehdä ylipäätänsä mitään, niin se vaatii rahaa, jota saa töitä tekemällä. Ilman ammattia ei kovin helposti haluamaansa työtä pääse tekemään. Valitettavasti asia vain on niin ja sitä vastaan on mielestäni turha taistella, koska en usko pystyväni muuttamaan yhteiskuntaa noin radikaalisti.
 
Vaikka konkkaa nyt vituttaa opiskelu, niin olen lähes satavarma, että muutaman vuoden päästä olet ylpeä/tyytyväinen, ettet luovuttanut ja kyseisestä sanasta on se negatiivinen kaikukin jo kadonnut. Mulla on yksi tuttu, joka ei ole kouluja käynyt ja ajanut itsensä yhteiskunnan/lähimmäistensä vastuulle, enkä voi suositella.
 
Tämä nyt ei bassoihin liity, mutta halusin kirjoittaa ihan vain motivoidakseni opiskelemaan ja ymmärtämään sen merkityksen tästä näkökulmasta.
 
Ja aiheeseen: Itse vaihdoin myös aikoinaan kitarasta bassoon vastataksenii erään bändin tarpeisiin. Kitaraa soitan nykyään todella vähän, enkä ole päivääkään katunut kahdeksan vuoden takaista päätöstä.

Valitettavasti jos yksilö aikoo asua edes kelvollisessa asunnossa, harrastaa, kasvattaa vaikka lapsia, tai tehdä ylipäätänsä mitään, niin se vaatii rahaa, jota saa töitä tekemällä. Ilman ammattia ei kovin helposti haluamaansa työtä pääse tekemään.
 
Niinpä. Siinäpä vaan on semmonen pikku homma, että kaikki ei halua sitä "vähintään kelvollista asuntoa", harrastuksia, lapsia tai tehdä semmoisia asioita jotka vaatii rahaa. Perseestä on se, että jos tämmöisiä asioita ei halua vaan elämän sisältö tulee muusta, leimataan "epäonnistuneeksi" tai "epäkelvoksi" tai muuten vaan häviäjäksi. Rahaa saa muutenkin kuin "haluamastaan duunista" tai sossusta, esimerkiksi tekemällä ei-ihan-niin-haluttuja hommia (esim. siivoaminen, pikaruokalat, puhelinmyynti/haastattelut, roskien kuskaus...) ja näihin ei yleensä tarvita lukionjälkeistä koulutusta. Rahaa ei tule paljoa mutta sen verran että saa katon pään päälle. Aikaa jää elämässä sen verran että pystyy esimerkiksi erilaisten järjestöjen kautta parantamaan maailmaa (vaikkapa toimimaan ruuan jakajana Hurstin leipäjonoille tms.). En vaan käsitä miten tämmöinen vähemmän markkinavoiminen ja materian ympärillä pyörivä elämä olisi mitenkään "huonompaa" tai vähemmän tavoittelemisen arvoista. Tällä hetkellä se on kuitenkin sellaiseksi leimattu, eikä kukaan tervejärkinen ihminen halua tulla leimatuksi paskaksi tai tyhmäksi tai huonoksi, joten ihmiset sitten pyrkivät korkeasti kouluttautumaan ja hyväpalkkaisiin töihin vaikkeivät sellaista elämää oikeasti HALUAISIKAAN. Ja sitten mietitään miksi mielenterveyspalvelut ruuhkaantuu...
 
Näin. Huomenta vaan kaikille :)

leimataan "epäonnistuneeksi" tai "epäkelvoksi" tai muuten vaan häviäjäksi.
 
Kuka leimaa kenetkin. Ei minusta ainakaan ole sen vähempiarvoista elämää vaikka ei tätä edellämainittua porvarillista elitismiä harrastaisikaan. Itseasiassa olen kateellinen niille jotka osaa irtautua tästä oravanpyörästä heittäytymällä elämän freelanceriksi. Pari kaveriani tätä harrastaa, toinen basistina ja toinen pokeriammattilaisena kiertelemällä ulkomailla. Kumpikaan ei valita surkeuttaan, vaikka materiaa ei olekaan ympärillä.

Täytyy myöntää, että nyt kun olen toista kesää insinööritoimistossa töissä, niin olen vakavasti suunnitellut amkin jälkeen hakeutumista ammattikouluun. Tämä ihan siitä syystä, että en pääse itseäni tietokoneella toteuttamaan, vaan haluan saada jotain aikaiseksikin. Ei insinöörikoulutus mitään autuutta tuo, varsinkaan sen nykytasolla, vaikka on siellä joitain ihan mielenkiintoisiakin asioita tähän mennessä oppinut. Mielestäni tärkeintä on kuitenkin miettiä mitä haluaa tehdä ja hakeutua sen mukaiseen koulultukseen ja jossei alalle tarvi koulutusta, niin sehän vain helpottaa tietä.
 
Itseasiassa puhelinmyyntityötä ei kannata väheksyä, sillä itellä on siitä kuukausien kokemus ja se oli todella viihdyttävää työtä. Olipa siellä muutama ihan pätevä muusikkokin, joista pari on nykyään jo ihan tunnettujakin :) Ihmiset, jotka siellä olivat töissä olivat todella mukavia ja välittömiä, joista juuri kukaan ei valittanut palkastaan tai mistään muustakaan. Täällä taas ainakin joka toisella on valittamista ainakin rahasta. Sellaista ilmapiiriä ei voi tämänkaltaisessa työpaikassa kokea, mitä puhelinmyynnissä oli.
 
Saatoin edellä ehk ilmaista itseäni vähän huonosti, mutta pitää koittaa ohessa töitäki tehdä. Pointtina konkalle oli siis se, että jos koet olevasi omalle alalle kouluttautumassa, niin runno se läpi vaikka perseestä onkin. Siinä vaiheessa kun saat palkkaa työstä jota tykkäät tehdä, niin olet päässyt sellaiseen olotilaan, josta moni täälläkin (itseni mukaanlukien) haaveilee.

Kuka leimaa kenetkin. Ei minusta ainakaan ole sen vähempiarvoista elämää vaikka ei tätä edellämainittua porvarillista elitismiä harrastaisikaan. Itseasiassa olen kateellinen niille jotka osaa irtautua tästä oravanpyörästä heittäytymällä elämän freelanceriksi. Pari kaveriani tätä harrastaa, toinen basistina ja toinen pokeriammattilaisena kiertelemällä ulkomailla. Kumpikaan ei valita surkeuttaan, vaikka materiaa ei olekaan ympärillä.
 
Niin totta. Sellaiset ihmiset nimenomaan osaavat nauttia elämästään. Se että uskaltaa pyörästä irtautua on todella kunnioitettavaa. Itse tuskin siihen pystyn, mutta koitan sitten toteuttaa itseäni harrastusten kautta :)

Mikä sai sut vaihtamaan? siis jos teit näin
 
En tiiä mitä te muut ootte jutellu tässä viimeset neljä sivua, mutta...
 
Eli kun aloteltiin tota nykystä projektia, ni meillä oli 2 kitaristia+kitaristilaulaja. Parasta olis ollu, jos siihen olis saanu jonku hyvä basistin ja olis pysytty siinä kolmessa kitarassa. Mutta eipä löytynyt meiltä päin vapaita "hevi"basisteja. Joten yksien reenien alussa ilmotin vaan pojille, että kyllä se nyt on niin että meikäläisestä tuli basisti. Sitte meni 5-kielinen ibanez ostoon. Vielä en oo katunu päätöstä. Väitän jopa ettei kumpikaan nykysistä kitaristeista olis niin hyvä basisti ku ite oon. Kyllä se musa vaan on niin munatonta ilman bassoa. ,,/

Nyt kun kondensaattori on painottanut sitä asiaa ettei kopioimalla eikä reenaamalla voi saada mitään aikaiseksi, ja että se ei ole "aitoa". Otetaan vaikka Ray Charles, joka ei suureksi muusikoksi kasvaessaan mitään muuta tehnytkään kuin kuunteli isojen poikien soittoa ja pyrki soittamaan täsmälleen samat jutut perässä. Siitä hän sitten jalosti ja kehitti oman tyylinsä ja nimenomaan purki tuntojaan musiikin kautta. Elämänkerrassaan hän sanoo, että jollei hänestä olisi tullut muusikkoa hän luultavasti vain makaisi jossain läävässä laulamassa suruaan pois.
 
En vain hyväksy tuota ajatusta, että jos kaveri on oppinut soittamaan ja sitä kautta purkamaan tuntonsa alunperin kopioimalla muita, hän ei olisi "aito", mitä se sitten kullekin tarkoittaa.

Jotenkin kuulostaa ihmeelliseltä, että kaikki mitä soittaa on täysin itse keksittyä. Itse olen varma, että kaikki kuviot/ideat joita olen soittanut ovat jo satavarmasti käytettyjä ja olen ottanut vaikutteita vähintäänkin tiedostamattani muilta basisteilta. En vain usko, että pahemmin enää keksitään mitään täysin uusia juttuja.
Tuskin kukaan omaan biisiin toisen basistin linjoja suoraan kopioi, mutta varmaankin hyviä vinkkejä on jokainen jossain määrin itseensä imenyt.
 
Vaihtobasso esimerkiksi on paljon käytetty juttu, mutta jos iskelmää soittaisin, niin varmasti käyttäisin sitä uudelleen.
 
Niin ja mun mielestä muiden basistien linjojen mukana soittelu levyn perässä on varsin opettavaista ja edistää hyväksi basistiksi tulemista.

Tän threadin myötä tajusin, että minulle "hyvä" on eri asia kuin suurimmalle osalle porukasta. Suurimmalle osalle hyvä on siis puhtaasti hyvältä kuulostamista, mutta minulle sa taas on sitä aitoutta ja rehellisyyttä. Siis ei teeskentelyä tai kopioimista tai matkimista.
 
Voi kuulostaa hyvältä soittamalla esim. jako pastoriuksen tavalla. Minusta tämä ei ole hyvä, koska soittaja matkii silloin jakoa. Mutta jonkun mielestä se on hyvä, koska se kuullostaa hyvältä.
 
Mulle Ray Charles on hyvä nimenomaan niiden omien juttujensa takia. En jaksa uskoa että Ray olisi ikinä aivottomasti kloonaillut biisejä.

Mulle Ray Charles on hyvä nimenomaan niiden omien juttujensa takia. En jaksa uskoa että Ray olisi ikinä aivottomasti kloonaillut biisejä.
 
No voit olla uskomattakin, muttakun asia on nimenomaan näin. :D

Tän threadin myötä tajusin, että minulle "hyvä" on eri asia kuin suurimmalle osalle porukasta. Suurimmalle osalle hyvä on siis puhtaasti hyvältä kuulostamista, mutta minulle sa taas on sitä aitoutta ja rehellisyyttä. Siis ei teeskentelyä tai kopioimista tai matkimista.
 
Voi kuulostaa hyvältä soittamalla esim. jako pastoriuksen tavalla. Minusta tämä ei ole hyvä, koska soittaja matkii silloin jakoa. Mutta jonkun mielestä se on hyvä, koska se kuullostaa hyvältä.
 
Mulle Ray Charles on hyvä nimenomaan niiden omien juttujensa takia. En jaksa uskoa että Ray olisi ikinä aivottomasti kloonaillut biisejä.
 
Ihmisen luonnollisinta, rehellisintä ja aidointa toimintaa on nimenomaan matkiminen, mutta ei se koskaan ole mitenkään aivotonta. Kyllähän matkiminen vaatii ajattelua ja paljon. Silleen me kuitenkin opitaan puhumaan ja kävelemään. Kaikki vhänkin monimutkaisemmat toiminnot opitaan nimenomaan matkimalla. Syöminen ja kakkiminen tulevat luonnostaan.
 
Siksipä on ihan aitoa ja rehellistä aloittaa musankin tekeminen matkimalla. Suurin osa matkii jotain idolia, mutta päätyy kuitenkin kuulostamaan itseltään, koska äärimmäisen harva lopulta on niin teknisesti lahjakas että se matkiminen onnistuu.

Niin, alkuperäistä aihetta sivuten... En ole edes päätöstä tehnyt vaihtaakseni kitarasta bassoon, mutta nyttemmin olen bassoa soitellut huomattavasti kitaraa enemmän. Se on uusi soitin ja tuntuu kiinostavalta. Kitaraakin olen aina soittanut tavallaan rytmin kautta ja jättänyt sooloilut taitavemmille, joten basso istui isoon kouraan nätisti. Nyt kun on bassoa (btb 405) paukutellut tässä jonkin aikaa, niin on huomioon iskeytynyt sellainenkin seikka, että kitaran soitanta on helpottunut huomattavasti, kun tuo basson paksujen kielien painelu on kehittänyt sormia siihen malliin, että kitara tuntuu sellaiselta silkkiseltä ihanuudelta. Bassossa on silti jotain mukavata runkkia. Terapiaa minulle.

Siksipä on ihan aitoa ja rehellistä aloittaa musankin tekeminen matkimalla. Suurin osa matkii jotain idolia, mutta päätyy kuitenkin kuulostamaan itseltään, koska äärimmäisen harva lopulta on niin teknisesti lahjakas että se matkiminen onnistuu.
Mulla juuri näin. Kun ei onnistu niin ei onnistu. SItten soitetaan omalla tyylillä.
Marko

Ihmisen luonnollisinta, rehellisintä ja aidointa toimintaa on nimenomaan matkiminen, mutta ei se koskaan ole mitenkään aivotonta. Kyllähän matkiminen vaatii ajattelua ja paljon. Silleen me kuitenkin opitaan puhumaan ja kävelemään. Kaikki vhänkin monimutkaisemmat toiminnot opitaan nimenomaan matkimalla. Syöminen ja kakkiminen tulevat luonnostaan.
 
Siksipä on ihan aitoa ja rehellistä aloittaa musankin tekeminen matkimalla. Suurin osa matkii jotain idolia, mutta päätyy kuitenkin kuulostamaan itseltään, koska äärimmäisen harva lopulta on niin teknisesti lahjakas että se matkiminen onnistuu.
 
Mun mielestä pahin synti on valehteleminen ja wannabeismi. Kunnianhimo menee samaan kategoriaan. Musassa tämä näkyy siten, että porukka haluaa oppia soittamaan, he ovat wannabe-soittajia. Sitten harjoitellaan ja tehdään asioita, koska halutaan tulla hyväksi.
 
Ei ei ei. Tuo lähestymistapa aiheuttaa vain vitutusta. Oikeasti homma menee niin, että jos huvittaa, niin sitten soittaa. Jos ei huvita, niin ei soita. Jos huvittaa reenata, niin sitten reenaa, ja jos ei huvita, niin sitten ei reenaa. Ei mitään "niskasta kiinni ottamista". Tämä on sitä luonnollisuutta.
 
Kannattaa tajuta, että ei ole parempi ihminen, vaikka olisikin "hyvä" muusikko. Kannattaa myös tajuta, että vaikka reenaa, niin ei ole sen parempi.
 
Mun mielestä musan pitää tulla sydämestä. Jos se tulee jostain muualta, voi jättää soittamatta. Esim. Voi harjoitella Jacon portrait of tracyn, mutta se on oikeasti vain wannabe-jakopastorusismia.
 
Älkää ottako mun puheita kuitenkaan vakavasti, koska jo huomenna olen varmasti erimieltä.
 

 

 
Onko kellään vinnkkiä, kuinka pääsis tuosta wannabeismistä eroon? Itse kärsin siitä nimittäin suuresti.

Meinaatko ettei meitä wannabee-soittajia sitten aidosti huvita treenata silloin kun epätoivoisesti itsellemme valehdellen yritämme opetella jotain oman idolin soittamaa juttua? Että ihan vaan siksi soitetaan että olisimme "hyviä"? Ei siksi, että oppisimme jotain uutta (vaikkakin matkimalla) josta sitten voisimme poimia omaan soittoon ideoita ja mausteita? Mun mielestä sitä kun opettelee jotain jo tehtyä ja tuo siihen mukaan jotain uutta tai yhdistelee useita jo tehtyjä asioita kutsutaan kehitykseksi. Niin musiikin kuin muillakin aloilla.
Se, että haluaa oppia tekemään jotain, mitä joku toinen on jo tehnyt ei mielestäni ole yhtään sen arvottomampaa kuin se, että yrittää päteä sillä että on niin pirun aito ja alkuperäinen.
Marko