Aihe: Kuinkahan mahtanee käydä
1
Jonte
22.04.2003 18:35:20
Pojat. Nyt on homma niin, että Jonten työnantajalta (paikallinen kaupunki) taitaa loppua kitaristit. Niinpä henkilökuntaorkesterimme basisti (vannoutunut bassoklaavimies) taitaa saada tilapäisen komennuksen kitaristiksi. Tosin en ole kitaraa juuri soitellut, vaan ilmeisesti kesäkuun puoliväliin mennessä joutuu opettelemaan, kun on kerran oikea tanssilavakeikka pitkästä aikaa. Niinpä katson saaneeni komennuksen vaativampiin tehtäviin, ja voi olla että asioiden saama käänne nousee hattuun jossakin määrin. Ei tosiaan, leikki leikki. Hyväksyttäneen ajatus, että basisti voi uskottavasti olla kitaristinakin. Pari asiaa vaan täytyy selvittää: mitä tehdä jos soolohuki iskee ja miten sen kuolan valumisen suupielistä saisi pois.. Lieneekö kovin yleistä soittotehtävän siirtyminen näin päin bs => gt?
Nimim. Puoliakustinen Epiphone ja putkiPeavey.
Sleepy Sleepers:"Kaksi asiaa meidän musiikissa pitää muuttaa. Laulu ja soitto on jätettävä pois".
Prowleri
22.04.2003 18:58:29
Basisteista tulee mielestäni hyviä kitaristeja, varsinkin komppaajia, onhan bassonsoittajilla jo tukemishommat hanskassa. Ei muuta kuin opettelet nipun sointuja ja välttelet sooloa kuin ruttoa ;)
Njän njän njän njää, njän njää, njännä nää njännjännjää. -Absoluuttinen Nollapiste: Harhailua Maastossa
hemmo
22.04.2003 19:22:20
 
 
Allekirjoittanutta huvittaa suuresti erään Jonten tapa kirjoittaa itsestään 3. persoonassa. Aivan kuten Julius Caesar muinoin.
 
Vastatakseni alkuperäiseen kysymykseen kautta rantain tunnen joitakin jotka soittavat kitaraa ja bassoa, ja muitakin instrumentteja hyvin sujuvasti, eikä varsinaista pääsoitinta ole. Enkä tarkoita nyt itseäni, eiku hemmoa.
Lisää säröä, pyydän!
Jonte
22.04.2003 20:29:40
Allekirjoittanutta huvittaa suuresti erään Jonten tapa kirjoittaa itsestään 3. persoonassa. Aivan kuten Julius Caesar muinoin.
 
Vastatakseni alkuperäiseen kysymykseen kautta rantain tunnen joitakin jotka soittavat kitaraa ja bassoa, ja muitakin instrumentteja hyvin sujuvasti, eikä varsinaista pääsoitinta ole. Enkä tarkoita nyt itseäni, eiku hemmoa.

 
Mekin olemme huvittuneita. Jonte kiittää arvoisia kommentaattoreita ja lähtee kohtsiltään musiikkiliikkeisiin notkumaan ja mankumaan ilmaiseksi sellaisia plektsr...pklet...plektroja, jotka pysyvät kylmän hien liukastamissa hyppysissä.
Sleepy Sleepers:"Kaksi asiaa meidän musiikissa pitää muuttaa. Laulu ja soitto on jätettävä pois".
KMT
22.04.2003 22:06:34
 
 
Joo mä soitan molempia, passoa enemmän mutta kitaraa sen verran että saa kappaleisiin soinnut ja kunnon soolot ja obligatot...
Mä olen vain tyhmä...
Zarmo
23.04.2003 12:02:45
 
 
Itse aloitin bassolla ja nykyään soitan lähinnä kitaraa. (Bassollekin olisi tarvetta vaan ei rahaa.) Bassonsoiton peruja lienee kohtuullisen voimakas soittotapa. Bassoa kun saa piestä olan takaa. Ehkä se kuljetuksissakin kuuluu. Basistit myös yleensä osaavat käyttää pikkusormea, mikä monille sunnuntaikitaristeille tuntuu olevan ylivoimaista.
Kyllä sitä säröä saa miedommillakin säädöillä, pitää vaan hakata lujempaa.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)