jarmo vh 14.10.2006 14:39:29 | |
---|
Itse huomaan bändejä kuunnellessani basson lähinnä silloin, jos se ei kuulu tai kuuluu liikaa tai basisti soittaa pahasti metsikköön. (Sama koskee toki muitakin soittimia) Tätä aloin pohtimaan, bassoa kun itsekin soitan ja tulin siihen synkkään tulokseen, että ostan hienompia vehkeitä ja kääntelen nappuloita lähinnä vain itseäni ja soittokavereita varten. Yleisölle näillä asioilla ei ole mitään merkitystä, kunhan ääni kuuluu sopivalla voimakkuudella. Onko näin, arvoisat kollegat? venteri on kitaroitten voorti |
tupac 14.10.2006 15:55:52 | |
---|
Samaa mieltä, ei se yleisö sitä bassosoundia juurikaan noteeraa, ei mulle kyllä monestikaan ole viimesen 15 keikkavuoden aikana tullu sanomaan että ompa sulla mahtava soundi enempi on kiinnitetty siihen huomiota miten rakentaa rumpalin kanssa pohjia. Esim eräällä keikalla yhdessä paikassa toisen bändin basisti hiero pari tuntia soundia kasaan ja ku ne alko soittaan niin eipä sitä sieltä erottanu joten se siitä. Joku voi olla eri mieltä |
Karlsson 14.10.2006 16:16:49 | |
---|
Useamman kerran on naispuoleiset kuuntelijat tulleet oikein kiittämään soitosta. Varsinkin noissa reggae-hommissa. Miehet eivät ilmeisesti rekisteröi esmes eturauhasellaan tota taajuuspuolta kuten naiset. Tai ainakaan positiivisessa mielessä, kun kerta tulevat aina kitisemään, että tulee aivan liian lujaa. "Erilliset bassokuviot sen sijaan on todella gay." -morb |
MadMatt 14.10.2006 16:20:34 | |
---|
Kysymys on tietysti aika paljon musiikkityylistä ja kokoonpanosta. ainakin trio-kokoonpanossa bassosoundin merkitys on todella tärkeä. |
J.Hollström 14.10.2006 17:36:17 | |
---|
ostan hienompia vehkeitä ja kääntelen nappuloita lähinnä vain itseäni ja soittokavereita varten. Yleisölle näillä asioilla ei ole mitään merkitystä, kunhan ääni kuuluu sopivalla voimakkuudella. Onko näin, arvoisat kollegat? Ei ole. Minä ainakin kuolaan ihan täysiä kaikkia vehkeitä kun olen keikoilla kattelemassa. Eli et ostele turhaan niitä Hiwatteja. Ja aina oon ollu pyytämässä bassoa kovempaa. "Mun mielestä fenkut, ja nimenomaan vanhat, tuntuvat, näyttävät ja kuulostavat ylivoimaisilta" - Le Haba |
hollstro 14.10.2006 19:27:44 | |
---|
Basistina ja kamarunkkarina olen ilman muuta sitä mieltä että hyvä bassosaundi on todella tärkeä osa bändin saundia. Olin eilen Egotripin keikalla ja siellä sekä saundi että balanssi oli kohdillaan. Oli kiva kuunnella. Usein olen kuitenkin keikoilla ihmetellyt kun joku viiskielinen tööttää torkeen kovaa ja/tai muhju/hifi saundilla (liikaa botnea ja liian vähän keskialuetta, josku liikaa kihisevää diskanttia) että mitä ideaa... Naiset tosiaan noteeraa basistin kun saundi on kohillaan ja volaa niin että se tuntuu kropassa, ei kuitenkaan liian kovaa. Ehdotuksia satelee, se on varma. |
JoKo 15.10.2006 11:17:39 | |
---|
Ihmiset jotka eivät ole soittajia eivätkä kovin aktiivisia kuuntelijoita eivät useimmiten pysty analysoimaan yksittäisiä soundeja. Mutta kyllä heilläkin on korvat. Joten huono bassosoundi=bändi kuulosti huonolta=bändi ei ollut hyvä. |
jarmo vh 15.10.2006 11:31:24 (muokattu 15.10.2006 12:11:28) | |
---|
Niin, kyllähän bändi on aina osiensa summa. Huono soundi voi pilata kokonaisuuden mutta mielestäni soundin pitää silloin kyllä olla TODELLA huono. Musiikkihan se kuitenkin pääasia on. edit: Kuuntelen ennemmin huonolla soundilla tehtyä musiikkia josta pidän, kuin hyvällä soundilla tehtyä huttua. venteri on kitaroitten voorti |
JoKo 15.10.2006 11:34:33 | |
---|
Musiikkihan se kuitenkin pääasia on. Musiikki on sitä miltä se kuulostaa. |
stenel 15.10.2006 11:54:15 | |
---|
Keskivertokuuntelijaa ei basistin touhut kiinnosta, ellei soitto ole aivan hakusessa.Tärkeämpää on esim. hiustyyli.Valitettavasti. Omakuvassa nähtävissä etnohenkinen Airo-soitin |
Silvio Dante 15.10.2006 12:01:56 | |
---|
Useamman kerran on naispuoleiset kuuntelijat tulleet oikein kiittämään soitosta. Mitä sä oot vetäny? Ote Hemmon artikkelista: Beer Cunt Tavastialla 23.09.2006 "Raahattiin sammunut Silppuri kainaloista pihalle ja jätettiin se nojaamaan seinää vasten. Rai-rai. Kostea ilta." |
Karlsson 15.10.2006 12:09:56 | |
---|
Mitä sä oot vetäny? Vai onko kysymys "mihin"? "Erilliset bassokuviot sen sijaan on todella gay." -morb |
Ylläri 15.10.2006 12:31:57 | |
---|
Kyllä mä olen siinä mielessä samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa, että aika vähäiseksi jää kaikenlaisten omien hienosäätö-kamarunkkausten kokonaisvaikutus Pertti tai Pirjo Peruskuuntelijan korvissa. Mutta sitten taas toisaalta ajattelen, että tämä on nyt tämä mun tontti ja pyrin sen hoitamaan niin hyvin kuin pystyn. Ja tärkeä osa sitä on se, että kamat on tiettyä laatutasoa ja ne ovat hyvässä kuosissa. Tässä mielessä kamarunkkaus on hyväkin asia, koska se ehkä viestii jonkin verran kokonaisasenteesta: että ei olla leikkimässä vaan tosimielellä liikkeellä. Toisaalta taas sitten mennään metsään, jos aletaan aina etsiä tekosyitä kamoista: soitto ei kulje kun ei oo rantista/pitkäleimaa; en mä viitti ees yrittää kun tää backline on mitä on; sitten vuoden päästä kun mä saan uudet kamat niin kaikki muuttuu hyväksi ja musta tulee kunu. Ja jos sitä soundillista panosta vielä pohtii, niin kaikki pieni ekstrapanostus tuo ehkä kuitenkin pikkuisen sitä kuuluisaa "sitä jotain" bändin kokonaissoundiin. Ilmankin pärjäisi, mutta jotain jäisi puuttumaan. Ja sitten taas, jos itselleen suo riman laskemisen, niin miten sitä voisi vaatia muitakaan pitämään sitä korkealla. Vaivihkaa homma alkaa hajota käsiin kun rumpali ei enää viitsi virittää rumpuja, kitaristi ei vaihda kieliä yms. Kun "sitä jotain" häipyy bändin soundista tarpeeksi monta kertaa, niin johan heräävät Pertti ja Pirjokin... "Toiset uskoo Jumalaan, toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon"
-Jari Porttila |
JoKo 15.10.2006 13:05:14 (muokattu 15.10.2006 13:06:24) | |
---|
Kuuntelen ennemmin huonolla soundilla tehtyä musiikkia josta pidän, kuin hyvällä soundilla tehtyä huttua. Tietenkin sisältö on tärkein, mutta missä menee raja? Musiikki on täynnä esteettisiä valintoja rakenteissa, sovituksessa, soittotyylissä, sointukäännöksissä, sanoissa, myöskin soundeissa. Keskivertokuulija ei tietenkään kuunnellessaan mieti että tähän kohtaan olisi kvinttikäännös toiminut paremin vaan reagoi enemmän tunnetasolla. Tämä koskee myös bassosoundia, melodia kuullaan suhteessa pohjaääneen, riippumatta siitä huomaako kuulija sitä tietoisesti. |
jjylli 15.10.2006 16:30:24 | |
---|
basson soitto on parasta. senku sutii meneen. ei mitään väliä osaaks mitään. |
Lou 15.10.2006 16:41:38 | |
---|
Keskivertokuuntelijaa ei basistin touhut kiinnosta, ellei soitto ole aivan hakusessa.Tärkeämpää on esim. hiustyyli.Valitettavasti. Aivan totta. Se on niin eri asia kun itse soittaa musiikkia ja on kiinnostunut siittä hyvin paljon. Täytyis osata miettiä sellasen tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta. Kyllähän täällä voi vaikka kuinka toivoa että sellanen keskivertokuuntelija sen tajuaa että vittu kun on hyvä soundi bassossa mutta ei se mene niin. Eikä siinä ole mitään väärää, en itsekkään tajua mistään autojen moottorien pärinöistä hevon helvettiä ja silti on ihan hauska olla jonkun hienon auton kyydissä. Ja musta tää "naiset tuntee sen kyllä lääh lääh" läppä on kyllä aika säälittävää. Vähän sama juttu kun se että antaa bassolleen naisen nimen. :) Kyllä se on se sotkuinen tukka, korut, tatskat ja hälläväliä-asenne mitkä tehoo (mitä ei multa itseltä löydy kyllä tippaakaan). Älkää ottako nokkiinne kuitenkaan. :) www.jermaine-rocks.com |
smuli 15.10.2006 19:30:24 | |
---|
Kuten myös edellä mainittiin vaikuttaa mielestäni hyvin paljon millaista musiikkia soitat nouseeko se basso sieltä erikoisemmin kuulijan korviin. Myös tietenkin oma soitto. Siihen voi eniten itse vaikuttaa antaako basson jäädä ihan taakse vai tuoko sitä esille. Saundin merkitys on kyllä suuri omasta mielestäni, vaikea sitä arvioida tavallisen kuuntelijan näkökulmasta. Itse en tykkää soittaa ollenkaan jos saundi ei miellytä korvaa. Se myös vaikuttaa fiiliksiin hyvin paljon ja koska improvisoin paljon, paremmat fiilikset tarkoittaa parempaa soittoa. Kontran saundi tuo itselleni parhaat vibat ja sillä improvisointikin on erinlaista sähköön verrattuna. |
willie 15.10.2006 19:36:35 | |
---|
Useamman kerran on naispuoleiset kuuntelijat tulleet oikein kiittämään soitosta. Varsinkin noissa reggae-hommissa. Miehet eivät ilmeisesti rekisteröi esmes eturauhasellaan tota taajuuspuolta kuten naiset. Tai ainakaan positiivisessa mielessä, kun kerta tulevat aina kitisemään, että tulee aivan liian lujaa. Heh joo.. Tän mäkin olen huomannut. Soittaa sitten 60-70 -luvun poppia/rockia tai bluesia, niin äijät (varsinkin bändin jäbät) kitisee, et laita ny snadisti pienemmälle tota beisiä. Itse oon yleensä lähimpänä bassoläjää.. ja kuulen ihan sujuvasti muutkin, vaikka rumpalin vieressä olen. Soitokämpällä kun käy sitten sillon tällön nuoria 17-20v neitokaisia bilettämässä, niin joskus tulee jopa pyyntö: "Paa vaari bassoa kovemmalle...! Lisää bassoa ! Ihme yhtälö.. (vaikuttaako tähän nyt sitten ne genitaalit..?) Bassoa vuodesta 1972. |
pardy 15.10.2006 20:01:42 | |
---|
Ihme yhtälö.. (vaikuttaako tähän nyt sitten ne genitaalit..?) Genitaalit vaikuttaa kaikkeen. |
willie 15.10.2006 21:25:26 | |
---|
Genitaalit vaikuttaa kaikkeen. Näin se sitten kai on, kun itse nahkahomo asian oikeaksi todistaa :) Bassoa vuodesta 1972. |