Aihe: Ongelmia maadoituksen kanssa? - sirinää ja hurinaa sun muuta
1
Wolfie
31.12.2007 14:42:17
Lieneekö ominaisuus noiden bassojen kohdalla, kun sekä Aria että Carvin surisevat omituisesti. Surina lakkaa, kun tonen vääntää nollille, mutta alkaa heti, kun tonea avaa. Mystiseksi asian tekee se, että molemmissa soittimissa pitäisi tietojen mukaan olla humbucker-mikit ja Carvinissa näyttäisi lisäksi olevan Faradayn häkki (vai mikä se olikaan) elektroniikan puolella. Testasin surinaa monella eri piuhalla, kahdella eri vahvistimella ja kokeilin vielä kitaroitakin välillä. Bassot muodostavat tuon omituisen sirinän ja surinan. Tokai hurisi normaalisti, Hamer ei edes yrittänyt päästellä ylimääräisiä ääniä. Kokeilin niin valot päällä kuin pois päältä, ei vaikutusta.
 
Voiko kaapilla olla asian kanssa jotain tekemistä? Toin pitkästä aikaa Laneyn 2x15" kotia ja surinat pahenivat verrattuna aikaisempaan kaappiin verrattuna. Voiko pelkkä maadoittamaton pistorasia aiheuttaa tuollaisia ongelmia kahdelle soittimelle, mutta jättävät toiset rauhaan?
 
Linjastoina toimivat testaillessa siis seuraavanlaiset vaihtoehdot: Carvin LB20/Aria Pro SB900/Hamer Standard/Tokai AST-50 + erilaisia piuhoja + Carlsbro TOP-100/Carvin X-60A + kaiutinpiuha + Laney DP 2x15"
 
Lisäksi alkoi vaikuttamaan siltä, että Carvinissa on tallamaadoitus irti. Kieliin koskeminen ei vaikuta mitään, mutta potikoihin koskeminen hiljentää surinat. Ariassa kieliin koskeminen tai potikoihin koskeminen hiljentää surinat. Pelkää maadoittamaton pistorasia?
 
TOP-100 humisee kaiuttimien kautta voimakkaasti virtojen ollessa päällä. Onko kyseessä ominaisuus vai ilmoittaako putkien vetelevän hiljalleen viimeisiään?
 
Ja vielä bonuskysymys: Onko tuon Carvinin tallan irroittaminen, maadoituksen mahdollinen uudelleenjuottaminen ja muut huoltotoimenpiteet helpointa suorittaa millä tavalla? Kielet vain irti, talla irti, katsotaan alle, juotellaan jos juotettavaa, talla kiinni ja kielet paikoilleen?
 
Paljon tekstiä, kysymyksiä sun muuta. Vastauksia etsiskellessä en oikein löytänyt vastausta asiaan. Pitänee kaivaa jostain vielä se pitkä maadoitettu jatkojohto ja vetää virrat keittiöstä, josko toimisi paremmin..
Mitään allekirjoituksia/sooloja/ajatuksia tarvita...
Visakoivu
31.12.2007 15:24:43 (muokattu 31.12.2007 15:26:54)

Kyllä pelkä pistorasian maadoittamattomuus voi aiheuttaa tuon. Vielä jos on loistevaloja samassa tilassa niin sekin pahentaa asiaa. Kaikki sähköiset laitteet lisäävät häiriöitä.
Wolfie
31.12.2007 15:38:38
Kyllä pelkä pistorasian maadoittamattomuus voi aiheuttaa tuon. Vielä jos on loistevaloja samassa tilassa niin sekin pahentaa asiaa. Kaikki sähköiset laitteet lisäävät häiriöitä.
 
Joo-o. Pitänee kaivella joskus jostain se pitkä maadoitettu johto esille ja vetää tosiaan sähköt keittiöstä. Ihmettelen vain tuota hurinaa, sillä Yamaha ei pitänyt minkäänlaisia ääniä, mutta Carvin ja nyt Aria surisevat ja hurisevat. Liekö ikä tulossa wanhuksille vastaan ja maadoitukset ovat mitä ovat itse soittimissakin.
Mitään allekirjoituksia/sooloja/ajatuksia tarvita...
Visakoivu
31.12.2007 18:47:50

Noissa hurinoissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esim. yhden efektipedaalin lisääminen ketjuun voi poistaa tai kasvattaa hurinaa kovastikkin. Ja kokemuksen mukaan mikään ei lisää hurinaa niin kuin loisteputket.
Hannu A
31.12.2007 20:35:57 (muokattu 31.12.2007 20:36:25)
 
Noissa hurinoissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esim. yhden efektipedaalin lisääminen ketjuun voi poistaa tai kasvattaa hurinaa kovastikkin. Ja kokemuksen mukaan mikään ei lisää hurinaa niin kuin loisteputket.
 
Joo, ja distortion efektipedaalit... joskus teininä treenikämpällä kuunneltiin venäjälänkielisiä radiolähetyksiä kun laitto kaverin kitaran nurkkaan pystyyn ja polkaisi pedaalista säröt päälle. Siinäkin oli vielä huono kitara (joku varmaan parin satasen century) ja kämpässä maadoittamattomat sähköt...
 
edit: niin ja ne loisteputket
Basisti Jumalan armosta
Wolfie
01.01.2008 13:51:46
Noissa hurinoissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esim. yhden efektipedaalin lisääminen ketjuun voi poistaa tai kasvattaa hurinaa kovastikkin. Ja kokemuksen mukaan mikään ei lisää hurinaa niin kuin loisteputket.
 
Jep. Valot eivät vaikuta asiaan millään tavalla. Lähimmät valot ovat toisessa huoneessa ja loisteputkia ei löydy niinkään läheltä. Silti hurina kuuluu. Efektejä ei tule käytettyä varsinkaan basson kanssa. En näe syytä muokata saundia mihikään suuntaan, sen verran mukavan kuuloisesti jymisee.
 
Pitänee kaivaa jostain se pitkä piuha esille. Muistaisi vain, minne sellainen on tullut laitettua. Löytyneekö keneltäkään kaavioita tuohon TOP-100 -nuppiin? Mielessäni kävi avata se ja vaihdella ainakin jakit uusiin tai tarkistaa, onko löysyyttä havaittavissa missä määrin. Kosketushäiriötä tuntuisi olevan hienokseltaan parilla piuhalla. Yksi toimii hyvin omituisten paksunnostensa ansiosta.
Mitään allekirjoituksia/sooloja/ajatuksia tarvita...
J.Hollström
01.01.2008 15:01:48
Löytyneekö keneltäkään kaavioita tuohon TOP-100 -nuppiin?
 
http://www.chambonino.com/carlsbro/carl100top.html
Wolfie
01.01.2008 15:20:14
http://www.chambonino.com/carlsbro/carl100top.html
 
Kiitoksia. Etsiskelin ja etsiskelin, mutta näköjään tuo kohta jäi huomaamatta. Olin sentään oikeaa sivustoa katsellut, mutta ei vain löytynyt.
 
+
Mitään allekirjoituksia/sooloja/ajatuksia tarvita...
Wolfie
01.01.2008 17:56:03
Hmm... Putket näyttivät kyllä ulkoisesti olevan kunnossa, mitä nyt pientä helinää ja kilinää pääteputkista. Ominaisuus vai vika? Päätteessä näytti olevan 4 kpl Philips el34 Xf14 B9F1 -mallisia putkia. Mitä ikäluokkaa lienee? Ja millaisia putkia lienevät? En löytänyt oikein tietoa mistään, vaikka kaivelin ja kaivelin. Tietysti vääristä paikoista taas tietoa haeskelin.
 
Etuasteputkia olivat Telefunkenin ecc83 B VA 01 ja B1105625. Noistakaan ei kyllä suuremmalti löytynyt. Pitää katsoa, onko putkissa mitään vikaa ollenkaan. Hyvältä kuulostaa kokonaisuudessaan lukuunottamatta sitä ikävää sirinää ja huminaa. On siinä kitarallakin hieman erilailla botnea vedettäessä 2x15" komeron läpi kuin 1x12" combon kautta. Mistä johtunee, että kitaralla toimii sitten lähestulkoon täydellisesti. Suuremmilla volumeilla alkaa hieman häiriöääniä ilmenemään, mutta volumet ovat jo sitä luokkaa, että stadion saattaisi olla oikeampi sijoituspaikka...
Mitään allekirjoituksia/sooloja/ajatuksia tarvita...
kondensaattori
01.01.2008 18:37:34
Omia päätelmiä: jos nuppi on maadoitetussa rasiassa, ei tallamaan tarvitse/kannata olla kiinni, sillä maadoituksiin osuvat häiriöt maadoittuvat bassopiuhan ja nupin maadoituksen kautta. Jos nuppi taas on maadoittamattomassa rasiassa, kelluu basson ja nupin maa. Häiriöt ei johdu minneköään. Nyt kieliin koskeminen (mikäli tallamaa on kunnossa) poistaa häiriöitä, käsittääkseni siksi että ihmiseen tavallaan mahtuu sähkövarausta enemmän (suurempi kapasitanssi oikeaan maahan nähden) ja häiriöillä on suurempi työ heiluttaa basson maan potentiaalia. Kokeile vaikka yleismittarilla bassojen tallamaat.l
Wolfie
02.01.2008 08:58:38

Mielenkiintoinen ongelma oli tuon maadoituksen suhteen Carvinissa. Tallamaa on vain laitettu tallan pohjalevyn alle siististi lepäämään. Tämän seurauksena puu oli antanut hieman periksi ja maapiuha painunut alaspäin eikä saanut kunnolla kontaktia enää. Siirsin hieman paikkaa ja maadoitus toimii taas. Pitää kuitenkin juottaa tuo kiinni joskus, jos alkaa taas temppuilemaan.
Mitään allekirjoituksia/sooloja/ajatuksia tarvita...
poppamies
02.01.2008 18:56:54 (muokattu 02.01.2008 19:05:00)
 
..Päätteessä näytti olevan 4 kpl Philips el34 Xf14 B9F1 -mallisia putkia. Mitä ikäluokkaa lienee? Ja millaisia putkia lienevät?
Etuasteputkia olivat Telefunkenin ecc83 B VA 01 ja B1105625...

Uraltonella löytyy kaikki...
 
http://www.uraltone.com/kauppa/adva … t.php?keywords=el34&x=0&y=0
 
http://www.uraltone.com/kauppa/adva … .php?keywords=ecc83&x=9&y=5
 
Kyllähän Telefunkenmerkkisiäkin löytyy mutta maksavat maltaita koska ovat n.s.NOS (new old stock, eli käyttämättömää vintagekamaa)
http://www.cathedralstone.net/Pages/TelefunkenECC83.htm
G strings are for strippers!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)