Ostin eBaysta helmikuun alussa Galvestonin vasenkätisen UB-7000-basson, joka saapui toissapäivänä viimeinkin Suomeen. Minulla ei ollut kovinkaan kummoisia odotuksia soitinta kohtaan, sillä sen hinta oli naurettavan alhainen, euroissa hieman alle 300.
Heti kun pääsin tullissa tarkistamaan soittimen olin täysin tyrmistynyt soittimen laadusta. Miten jokin niin halpa soitin voikaan olla niin hyvä? Basso oli täydellisessä kunnossa, viimeistely täysin kohdillaan, action säädettynä melkeinpä parhaaksi mahdolliseksi ja virekin oli lentomatkan jälkeen 100 % oikein, kuten intonaatiokin. Kotona tuli testattua elektroniikan toimivuus, ja siinäkään ei ole ollut minkäännäköistä häikkää. Volyymipotikassa olevalla push/pull-kykimellä saa säädettyä aktiivi-eq:n päälle tai pois ja eq on erittäin hyvin toiminut omassa käytössäni.
Ainoat miinukset soittimelle voisi antaa siitä, että aktiivielektroniikan patteri on ruuvien takana, joten sitä ei voi vaihtaa lennosta kesken keikan. Toinen ikävä puoli on soittimen paino, mutta se selittyy sillä, että kyseessä on 7-kielinen basso, joka väistämättäkin painaa reippaanlaisesti.
En pääse nyt ottamaan kuvia soittimesta, sillä porukat lähtivät aamulla Espanjaan ja veivät ainoan digikameran mukanaan. Kännykällä en edes jaksa yrittää kuvata. Linkin takaa tosin löytyy varsin tarkkoja kuvia samanlaisesta soittimesta.
http://cgi.ebay.com/ws/eBayISAPI.dl … Category=4713&_trksid=p3907.m29 Soittimen speksejä voisin listata tähänkin.
Model #: UB-7000
Left Hand Model
Adjustable Truss Rods
Nickel Steel Strings
Quality Closed Tuning Gears
Neck: Hard Maple
Fretboard: Rosewood
Body: Swamp Ash
Scale: 34"
26 Frets
Pickups (2): SW 56 (Soapbar Type)
Controls: 1V, 1BL, 3 Band Active Equalizer & Passive
Bridge: Tune-O-Matic / String Thru (Adjustable)
Color: Transparent Black
Stunning Bat Inlays on Neck
Tuning: F#, B, E, A, D, G, C,
Width at Nut: 2 3/8"
Width at 12th Fret: 3 3/8"
Overall Length: 45 3/4"
Body Dimensions: Length 20 1/2", Width 13 3/4", Depth 1 1/2"
Weight: 11.5 pounds
Nyt kiinnostaisikin, että onko muilla mnettiläisillä kokemusta saman valmistajan soittimista?