Teijo K. 20.03.2007 15:07:16 (muokattu 20.03.2007 15:12:36) | |
---|
En haulla löytänyt yleistä keskustelua itse tehdyistä bassoista, ja kun meitä omatekemillä soittavia on kuitenkin aika paljon, niin ajattelin että voisi olla hauska keskustella niistäkin. Soitinrakennuspalstalla on lähinnä aina jostain tietystä soittimesta ketjunsa, ja tarkoitus olisi yrittää keskustella omatekoisista bassoista yleisemmin. Täällä nyt on ollut fenderkerhoa ja ariakerhoa ja vaikka mitä kerhoa, niin ehkä näistä ei-kaupallisistakin voisi juttua olla yhdessä ketjussa? Millaisia kokemuksia teillä on ollut studiossa ja keikoilla? Minulta on usein tultu kyselemään basson merkkiä, ja yleensä on kyselijä ollut positiivisesti yllättynyt kun on kuullut että se on itse tehty. Ja fiilisasioista puhuttaessa, olen kokenut että parhaan soittofiiliksen saa kun on omatekoinen soitin käytössä. Tällähän ei ole mitään tekemistä soittimen mahdollisen laadun tai laaduttomuuden kanssa. Bassoja olen tehnyt yhteensä parikymmentä, joista kolme on tuossa käytössä. Muut olen antanut pois lahjoina. Jotenkin en ole raatsinut myymään alkamaan ja toisaalta aina oma työ on epäilyttänyt niin paljon että en ole uskaltanut pyytää mitään "kun ei kukaan kuitenkaan". http://files.mikseri.net/pics/89294.jpg Tuossapa vielä kuva yhdestä tekeleestä. Bubingarunkoinen ritsa, jossa jazz-tyyppinen vaahterakaula ruusupuuotelaudalla. Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Parhaimmillaan historiantutkija on ilonpilaaja. -Zetterberg |
MPU 20.03.2007 19:37:09 | |
---|
Aika lailla eri tavalla tulee bassoja näpelöityä kun on rakennellut kymmenkunta erilaista itse. Mulla on sellainen mutu että erotan jopa erilaisia sointeja akustisesti eri bassoista. Ja kyllähän itsetehty basso aina saa hymyn suupieliin. Varsinkin, kun toistaiseksi jokainen on ollut jollain tapaa edeltäjäänsä parempi, joko näöllisesti tai soinnillisesti. Tosin nyt haksahdin ja ostin itselleni entisöintikohteen, 60-luvun loppupuolen Guild Starfiren. Tuntuu, että olen harjoitellut riittävästi omilla tekeleillä jotta voin tuollaiseen soittimeen koskea työkaluilla. Muutamia bassoja olen myynytkin, yleensä olen yrittänyt saada osien hinnan lisäksi pienen vaivanpalkan. Kun en tee soittimia elääkseni, en niistä myöskään pyydä ammattilaisten hintoja. Marko Ite kun tekee saa sellasta kun tulee |
poppamies 20.03.2007 21:21:09 | |
---|
G strings are for strippers! |
Basismi 20.03.2007 21:54:42 (muokattu 20.03.2007 21:57:24) | |
---|
Omassa kuvassa taitaa olla vieläkin tuo ensimmäinen omatekoinen. Hämärän näköiseksi sitä on muut kutsuneet. Jonkinlaisena esikuvana toimi Foderan Anthony Jackson "contrabass". Soundista tykkään, kaulasta tuli aika paksu muttei häiritsevän. Nauhattomalle ei vain oikein meinaa löytyä sijaansa meikäläisen soitteluissa. Toinen tekemys odottaa inspiraatiota vaatehuoneessa. Minkäs takia te muut innostuitte rakentelusta? Itsellä on päämotiivi se, että haluan eksoottista soitinta, mutta lompakko ei kestä minkään foderan tai alembicin ostoa. Sitten kun ilmaantui joutilasta aikaa niin päätin ryhtyä. Toiseksi kiinnosti opetella tuo rakentamisen taito, on se oikeasti mielenkiintoista miten noita bassoja rakennellaan. Kuinka saadaan puupölkkyyn kaulan muoto ja niin eespäin. Ja tietysti suunnittelussa on oma taikansa, mitkä puut näyttää hyvältä/soi yhdessä, mitkä mikit, millainen muoto jne. Basso murisee kuin voissa paistettu pantteri. |
Johannes_t 20.03.2007 22:02:32 | |
---|
Jumalaare toi Poppiksen Spector/Streamer on hieno! |
Teijo K. 20.03.2007 22:06:31 (muokattu 20.03.2007 23:13:58) | |
---|
Omassa kuvassa taitaa olla vieläkin tuo ensimmäinen omatekoinen. Hämärän näköiseksi sitä on muut kutsuneet. Jonkinlaisena esikuvana toimi Foderan Anthony Jackson "contrabass". Soundista tykkään, kaulasta tuli aika paksu muttei häiritsevän. Nauhattomalle ei vain oikein meinaa löytyä sijaansa meikäläisen soitteluissa. Toinen tekemys odottaa inspiraatiota vaatehuoneessa. Minkäs takia te muut innostuitte rakentelusta? Itsellä on päämotiivi se, että haluan eksoottista soitinta, mutta lompakko ei kestä minkään foderan tai alembicin ostoa. Sitten kun ilmaantui joutilasta aikaa niin päätin ryhtyä. Toiseksi kiinnosti opetella tuo rakentamisen taito, on se oikeasti mielenkiintoista miten noita bassoja rakennellaan. Kuinka saadaan puupölkkyyn kaulan muoto ja niin eespäin. Ja tietysti suunnittelussa on oma taikansa, mitkä puut näyttää hyvältä/soi yhdessä, mitkä mikit, millainen muoto jne. Minä aloin rakentelun tavallaan samasta syystä, eli rahapula oli syynä. Silloin olisi vain kelvannut mikä vain siedettävän soittokelpoinen basso. Rakentelun edetessä on sitten ruokahalu tavallaan kasvanut, ja tullut tehtyä noita 6-kielisiä pari kipaletta jne. Eksotiikkaa. http://muusikoiden.net/dyn/users/19544.jpg Oikein huono ja rakeinen kuva noista kahdesta muusta. Nauhallinen ja nauhaton. Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Parhaimmillaan historiantutkija on ilonpilaaja. -Zetterberg |
Wilkeson 20.03.2007 22:11:09 (muokattu 20.03.2007 22:15:32) | |
---|
Daddy went to the store for cigarrettes....And never came back |
Leeni 21.03.2007 00:19:58 | |
---|
Itse aloitin basson rakentamisen syystä että, olen vasuri ja vasureille ei ritsoja pahemmin tarjoilla. Mitä nyt yleensä putiikeissa on se yks halpis (mustana). Tein sitten samantien 5-kielisen, kun en ollu siihen muaailmanaikaan yhdessäkään liikkeessä edes livenä viiskielistä vasuria nähnyt. Case on myös tein-itse-säästin osastoa. kuva: http://personal.inet.fi/taide/groovwy/kuvat/kasintehdyt/basso.jpg saakelin mukava sillä on soittaa eikä oikeen muut soittimet enää tunnu käteen istuvan :). Soundaa hyvältä niin livenä kon studiossa. |
atk 21.03.2007 08:45:40 | |
---|
Itse aloitin bassorakennusprojektin reilusti yli kaksi vuotta sitten, osaksi kokemuksen hankkimiseksi ja osaksi myös taloudellisista syistä: ei tässä perheellisenä omakotitalo-orjana paljoa rahaa jää soittoharrastukseen. No projektin aikana olen huomannut, että ei sitä aikaakaan paljoa jää. Anyway, basso on nyt tuossa työpisteeni lattialla laukussa odottamassa ensiesiintymistään illan treeneissä. Täytyy myöntää, että olen itsekin aika tulessa... Basso on muuten valmis, mutta pleksi vielä puuttuu. Omissa kuvissa on juuri kamerakännykällä näpätty kuva ja myöskin projektin aikaisemmassa vaiheessa otettu kuva. Laitan lähipäivinä parempia kuvia ja speksejä. |
Juippi! 21.03.2007 20:52:08 | |
---|
Ei varmaan ole järkeä koulussa bassoa tehdä..? |
poppamies 21.03.2007 21:25:07 | |
---|
Ei varmaan ole järkeä koulussa bassoa tehdä..? No sanotaanko näin että jos sulla on mahdollisuus tehdä kotonakin niin toki on järkeä käyttää ne veistotunnit ja koulun vannesahat ja tasohöylät hyväksi. En kuitenkaan jaksa uskoa että ope voi auttaa sinua määräänsä enempää tuossa projektissa mutta jos itselläs on tietoa ja taitoa niin miksi ei. G strings are for strippers! |
ötzi 21.03.2007 21:52:15 | |
---|
Amiskalla sentään lehmät on pehmeitä |
pardy 21.03.2007 22:38:28 | |
---|
Ei varmaan ole järkeä koulussa bassoa tehdä..? No minähän en koulussa muuta teekään. Tai no, mitä nyt kitaroitakin silloin tällöin. |
tammina 22.03.2007 10:29:08 | |
---|
10 vuotta olen nyt omistanut lankku-pystybasson joka on erään raahelaisen anestesialääkärin tekemä. :) Otin mitat oman kontran kaulasta ja mensuurit etc. ja muokkasin piirustuksia hieman herran oman vastaavan pystybasson pohjalta.. 3 viikkoa ja puuvalmis basso oli kotona. Siihen petsit ja lakkaukset, Fenderin virityskoneisto, Barcus Berryn aktiivipiezo ja Pirastron Jazzerit ja tadaaa.. Kuvaa ja saundia löytyy: http://www.myspace.com/silverinehttp://www.mikseri.net/users/64648.phphttp://www.silverine.com |
Wil-J 22.03.2007 11:04:24 | |
---|
No minähän en koulussa muuta teekään. Tai no, mitä nyt kitaroitakin silloin tällöin. Häh? Ootko päässy sinne soitinrakennus kouluun vai miten nyt noin? I'm your mama, I'm your daddy,
I'm that nigga in the alley. |
samantien 22.03.2007 14:57:11 | |
---|
...Mutta TUOSSA nimenomaisessa riffissä ei kyllä ole niin yhtikäs mitään vaikiaa, että en kyllä nyt ymmärrä yhtään että mitä vaikiaa tuossa nyt olisi. - Däniel 18.09.2006 |
PasiB 22.03.2007 15:34:22 | |
---|
Kaikki mitä haluan tehdä on joko laitonta, moraalitonta tai lihottavaa. |
Leeni 22.03.2007 23:58:02 | |
---|
Tuo on komia! vähän niinkun rickenbacker kohtaa warren dolphin mallin. Tommonen ois kuul oikeanpuoleisena ja 4kielisenä Kiitoksia. Pitää kyllä sanoa, että en kyllä itse bongaa niitä yhtymäkohtia siihen Warreen.. |
Cockscene 23.03.2007 14:18:19 (muokattu 23.03.2007 14:20:25) | |
---|
Leenin basso hertti itsessänikin jotain alkukantaista himoa ja alkoi sormet syyhyämään sitä kohti! ikäväkseni huomasin että olikin vain kuva :/ Mutta jumaleissön, jos alkaisin NYT rakentamaan bassoa, niin kaikki edelliset ideat menis roskiin ja tuollaista alkaisin vääntämään :) Edit. Samiksen bassot kyllä aika kiehtovan oloisia ja olis joskus kiva päästä kokeilemaan :) Basisti on lyömäsoitin. |
Teijo K. 23.03.2007 14:37:35 | |
---|
Leenin basso hertti itsessänikin jotain alkukantaista himoa ja alkoi sormet syyhyämään sitä kohti! ikäväkseni huomasin että olikin vain kuva :/ Mutta jumaleissön, jos alkaisin NYT rakentamaan bassoa, niin kaikki edelliset ideat menis roskiin ja tuollaista alkaisin vääntämään :) Edit. Samiksen bassot kyllä aika kiehtovan oloisia ja olis joskus kiva päästä kokeilemaan :) Minusta on tärkeää omalla tavallaan, että oli se itsetehty minkämallinen tahansa, se kuvastaisi tekijää jollain tasolla. Ja eiköhän näistä tässäkin ketjussa esitellyistä bassoista kaikki sen tee. Ilahduin omien mallien runsaudesta. Komea singlecutti ja samantien jopa funkkissävyjä tavoittelevat taidekäsityöluomukset sykähdyttivät. Neuvostoliittolaisen soitinrakennuksen ylivoimaisuuden ylistyksen kerho #1
Parhaimmillaan historiantutkija on ilonpilaaja. -Zetterberg |