Bassot ›

Aloin miettimään, et jos sitä ostais jonku vähä kalliimman basson, tyyliin tämä: http://www.thomann.de/gb/sandberg_california_jm4_mn_aged_aw.htm mutta mitenhän noiden arvo säilyy, jos vaikka kyllästynkin ja päätän myydä eteenpäin? Muutenkin ois hauska tietää, et jos jostain löytäs vaikka jonku 70-luvun jazz-basson, ni voiko niitä ajatella ihan sijoituksina jo?

Noh, munsta uuden ritsan arvo putoaa 2/3-osaan tai puoleen tai jopa alle, siis ostamisen ja koekäytön jälkeen.
 
Vintage = hyvälaatuinen ja vanhetessaan paraneva, jo ostovaiheessa.

Joo uudesta pelistä voi jo 30-40 vuoden päästä saada enemmän mitä on siitä maksanut..
 
Kyllä tuollaista -70 lukulaista voi alkaa pitää jo pikkuhiljaa sijoitukseen soveltuvana, alkanut niilläkin jo hinnat aika lailla nousemaan, mutta ovat vielä ihan ostettavissa jos vertaa esim -60 lukulaisiin..
 
Ollakseen arvokas nyt, tai varsinkin tulevaisuudessa, vehkeen vaan pitäisi olla orkkiskunnossa ilman mitään modauksia, tai ainakin alkuperäisosat olisi hyvä ola mukana, jos sen sijoitusmielessä ostaa.
 
Pelkkä nauhojen uusiminen tiputtaa hintaa jo reilusti.

Seba: Pelkkä nauhojen uusiminen tiputtaa hintaa jo reilusti.
 
Riippuu ritsasta. Mutta noiden ihan kovimpien keräilykohteiden kohdalla (esim. '58 Les Paul) voi jonkun verran vaikuttaa (5% tms.). Mutta ne soittimet on jo muutenkin normaaliharrastelijan ulottumattomissa.
 
Jossain parin tonnin pelissä ei vaikuta vielä mopon ohjauksiin.

Mutta eipä tuo sijoitushomma hirveesti lämmitä, vaikka arvo paperilla nousisikin. Aika nihkeesti tommoset "arvosoittimet" härmässä liikahtaa, ja jos haluaa oikeasti eroon voi joutua myymään persnetolla.

Minusta bassoon sijoittaminen kuulostaa yhtä jalolle kuin taiteeseen sijoittaminen - kummassakin tapauksessa sijoituksen kohteen alkuperäistä funktioa poljetaan kapitalismin nimissä suohon. Jos/kun hankinnan arvo omalle psyykkeelle mitataan yksin- tai nimenomaan rahassa, kannattaa moinen hankinta minusta jättää tekemättä kokonaan. Jos rahaa niin paljon arvostaa, sitä varmasti taskussaan enemmän rakastaa.

sneaky snake: Minusta bassoon sijoittaminen kuulostaa yhtä jalolle kuin taiteeseen sijoittaminen - kummassakin tapauksessa sijoituksen kohteen alkuperäistä funktioa poljetaan kapitalismin nimissä suohon. Jos/kun hankinnan arvo omalle psyykkeelle mitataan yksin- tai nimenomaan rahassa, kannattaa moinen hankinta minusta jättää tekemättä kokonaan. Jos rahaa niin paljon arvostaa, sitä varmasti taskussaan enemmän rakastaa.
 
Olisi sillä tarkoitus soittaakkin tietysti. Mutta olen samaa mieltä kanssasi tuosta kapitalismin suhteesta alkuperäiseen funktioon. Ois aika mulkku veto, jos porukka olis niin ystävällistä ja kertois vaa aina, et minkä arvo tulee nousemaan, ni käyttäis sit hyväksi sitä.

juki68: Mutta eipä tuo sijoitushomma hirveesti lämmitä, vaikka arvo paperilla nousisikin. Aika nihkeesti tommoset "arvosoittimet" härmässä liikahtaa, ja jos haluaa oikeasti eroon voi joutua myymään persnetolla.
 
Tää on kyl kanssa ihan totta. Mitä pidempään jaksaa kaupata, ni usein sitä paremman hinnan saa. Varsinkin, ku ainakin epäilisin, et harva niiden arvon todellista syytä osaa selittää.

Olen samaa mieltä useiden vastanneiden kanssa mitä tulee tuohon soittimen käyttämiseen sijoituskohteena. Muutenkin jokseenkin kuolleena syntynyt idea. Ensinnäkin, jotta soittimen arvo nousisi, pitäisi olla odotettavissa jonkinlainen klassikkostatus. Joku sandberg ei parhaalla tahdollakaan tässä vaiheessa siltä vaikuta vaikka hyviä soittimia ovatkin. Jos saisit kuulla, että esim. Vinnie Fodera tai Ken Smith on terminaalivaiheen syövässä niin silloin voisikin olla jotain pointtia ostaa kaapillinen herrojen soittimia ja venailla muutamia vuosia ja katsoa josko kävisi samoin kuin Wal bassojen kanssa, mutta muuten aika turhaa hommaa. Ja mitä tulee tehdasbassoihin, ne ovat nykyään, toisin kuin fenderit aikanaan, kovassa kilpailussa muiden laadukkaiden ja edullisten vaihtoehtojen kanssa. Olihan niitä muitakin valmistajia nelisenkymmentä vuotta takaperinkin, mutta ei läheskään samoissa määrin.
 
Ja jos ajattelee eniten arvossa nousseita soittimia, niin olisiko se siltikään kannattavaa? Rahan arvoa kun ajattelee, niin fenderit eivät olleet älyttömän halpoja 60 luvulla. Eli olisiko sinusta kannattava sijoitus tänä päivänä laittaa, sanotaanko vaikka 2000 euroa kiinni soittimeen joka parhaassa tapauksessa yltäisi samalle käyrälle vintage fenderien kanssa. Eli esim. vuonna 2055 voisit parhaassa tapauksessa netota jopa kymmenkertaisen hinnan soittimesta, mutta todennäköisesti päätyisit omistamaan pökkelön josta lähinnä joku budjettia venyttelevä propellipää-keräilijä voisi maksaa suunnilleen sen mitä itse siihen sijoitit? Tavallinen eläke-säästäminen toimii varmasti paremmin ja varmemmin samalla aikataululla.
 
Sen vinkin voin antaa, että älä koskaan osta uutta soitinta. Laatusoitin käytettynä pitää arvonsa sen ensimmäisen tipautuksen jälkeen, ostamalla uuden heität vaan rahaa kankkulan kaivoon.

Jos ois 1300€ ylimääräistä rahaa ja pitäisi sijoitusmielessä ostaa , niin en sijoittaisi tuohon Sandbergiin. Sijottaisin 70-luvun U.S.A Fenderin bassoon, Gibsoniin tai ehkä Music Maniin tms. tai Rickenbackerin bassoon ( mitä ei kai tuohon hintaan ihan saa?) Fenderiin mieluiten, veikkaisin, että niissä tulee eniten arvo nousemaan, Henk.koht sitä mieltä, että soittimet on tehty soitettaviksi joten jos pelkkää fyrkkaa ajattelee niin raha kannattaa kyllä mieluummin sijoittaa osakkeisiin.
 
Peijooni-: Aloin miettimään, et jos sitä ostais jonku vähä kalliimman basson, tyyliin tämä: http://www.thomann.de/gb/sandberg_california_jm4_mn_aged_aw.htm mutta mitenhän noiden arvo säilyy, jos vaikka kyllästynkin ja päätän myydä eteenpäin? Muutenkin ois hauska tietää, et jos jostain löytäs vaikka jonku 70-luvun jazz-basson, ni voiko niitä ajatella ihan sijoituksina jo?

Kauppalehdessä(köhän?) oli joskus artikkeli soittimesta sijoituskohteena. Fender Stratocasterin hintakehitys vintagepelille oli 13% vuodessa.
 
Vuonna 1991 sai Fenderin 70-lukulaisen basson tyypillisesti noin 2000 markalla (eli pauttiarallaa 320E). Siinä valossa kun nykyhintoja katselee, niin olisi kannattanut ostaa kaikki pois kuljeksimasta.

Peijooni-: Aloin miettimään, et jos sitä ostais jonku vähä kalliimman basson, tyyliin tämä: http://www.thomann.de/gb/sandberg_california_jm4_mn_aged_aw.htm mutta mitenhän noiden arvo säilyy, jos vaikka kyllästynkin ja päätän myydä eteenpäin? Muutenkin ois hauska tietää, et jos jostain löytäs vaikka jonku 70-luvun jazz-basson, ni voiko niitä ajatella ihan sijoituksina jo?
 
Tuon laitteen hinta ei tule nousemaan. Minun on mahdotonta uskoa, että ns "relic-kitara" kiinnostaisi esimerkiksi keräilijöitä. Siitä jos jostakin puuttuu "aitous", joka kuuluu keräilyintoiluun.
 
Mutta eikö tuo ihan maineikas bassojen valmistaja ole ja käyttöarvo on varmaan kohdillaan, joten kyllä siinä rahan arvo säilyy.
 
Sen sijaan 1970-luvun aidon jazz-basson arvo säilyy ja nousee vuorenvarmasti, olettaen tietysti että se on kunnossa. Kyllä sellaista voi pitää sijoituksena.
 
Minusta kyllä kitara (tai basso) on hyvä sijoitus.
 
Omat 70-luvulla ja 80-luvulla ostetut soittimeni olisivat nyt euroina lähes sen minkä ne oli silloin markkoina, eli niiden arvo on kyllä noussut. Eivätkä ole silti mitään kuuluisia soittimia, vaan ihan tavallisia, luotettavia, aikanaan kohtuuhintaisia kitaroita.

molder: Henk.koht sitä mieltä, että soittimet on tehty soitettaviksi joten jos pelkkää fyrkkaa ajattelee niin raha kannattaa kyllä mieluummin sijoittaa osakkeisiin.
 
Olen hiukan eri mieltä tästä. Musiikki-instrumentit ovat hyvä sijoituskohde.
 
Mutta siinä olen samaa mieltä moraalisesti on minusta hivenen tuomittavaa, että joku keräilijä ostaa hienon kalliin soittopelin. Sellaiset kuuluisivat mestarillisten muusikoiden haltuun, koska ne ovat meidän yhteistä kulttuurihistoriaa, ja kaikkien pitäisi niistä saada nauttia.

hollmi-5: Kauppalehdessä(köhän?) oli joskus artikkeli soittimesta sijoituskohteena. Fender Stratocasterin hintakehitys vintagepelille oli 13% vuodessa.
 
Vuonna 1991 sai Fenderin 70-lukulaisen basson tyypillisesti noin 2000 markalla (eli pauttiarallaa 320E). Siinä valossa kun nykyhintoja katselee, niin olisi kannattanut ostaa kaikki pois kuljeksimasta.
 
Oli se 2 tonnia iso raha silloin. Melkein 30% mun silloisesta bruttopalkasta ja melkein sama, kuin silloisen asunnon vuokra. Kaikki on suhteellista.

hollmi-5: Kauppalehdessä(köhän?) oli joskus artikkeli soittimesta sijoituskohteena. Fender Stratocasterin hintakehitys vintagepelille oli 13% vuodessa.
 
Vuonna 1991 sai Fenderin 70-lukulaisen basson tyypillisesti noin 2000 markalla (eli pauttiarallaa 320E). Siinä valossa kun nykyhintoja katselee, niin olisi kannattanut ostaa kaikki pois kuljeksimasta.
 
Tolleen takautuvasti sijoittaminen on kyllä huomattavasti helpompaa kuin se normityyli.

Mun mielestä noi jenkkifenkut on aina maksaneet sen perusduunarin kuukausipalkan verran (~10 tmk, ~2k eur tms.), paitsi nyt kun kiinailmiö on pakottanut hintoja alaspäin. Eli käytännössä uusien hinnat on tippuneet viimevuosina. Eikä noilla vintageromuillakaan rikastumaan pääse, jollein ole tehnyt huippulöytojä.
 
Jos haluaa harjoittaa sijoitustoimintaa, niin soittimet ei ole se paras mahdollinen kaupanväline, lähinnä epävarmoista markkinoista. Esim. ainoa Suomessa toimiva vintagekauppa (kitarapaja) roikottaa samoja pelejä monta vuotta myynnissä, eikä hinta ole korjaantunut matkalla ainakaan ylöspäin. Eli sijoitetun pääoman kiertonopeus on todella huono.

juki68: Eli sijoitetun pääoman kiertonopeus on todella huono.
 
Tämä pitää paikkansa. Mutta pitkäaikaisena sijoituksena on mielestäni silti hyvä.

Björn E. Borg: Tämä pitää paikkansa. Mutta pitkäaikaisena sijoituksena on mielestäni silti hyvä.
 
Silloin jos haluu tehä kunnolla tiliä, niin pitää olla myös paukkuja sijoittaa noihin oikeesti arvokkaisiin soittimiin, millään mukavintageilla ei hirveesti juhlita.
 
Se millä tota arvonnousua piireissä mitataan on aika kovan luokan vehkeitä. Täältä voi katsoa sitä listaa:
http://www.jacksonsrareguitars.com/ … 824a09fe1d121b93ce1eafa84ec2-5.html

2000mk vuonna -91? Hmm.. muistelisin kyllä, että olisivat olleet kyllä ainakin tuplasti tuon hintaisia Fenderin U.S.A -bassot 70-luvulta. 4000mk ainakin? Tosin muisti voi hyvinkin tehdä tepposet; voin hyvinkin olla väärässä. Tai sitten ne todella oli noin halpoja (2000mk)kun "muodissa" oli Jacksonit yms. Jacksonin U.S.A. basso oli siinä 9000mk hujakoilla uutena jne. 2000mk oli tosin siihen aikaan paljon isompi raha kuin suhteessa 320€ nyt ja sillä sai tietty enemmän. Soittimet tosin olivat kyllä suhteessa paljon kalliimpia.
Ja jokainenhan tietty saa laittaa fyrkkansa mihin vaan. Jos ostelee tai keräilee 70-luvun bassoja sijoitusmielessä niin luulen, että kyseinen harrastaja on jotenkin kuitenkin kiinnostunut niistä soittimista ja musiikista ja niiden "sielusta" . Eli siinä mielessä ihan ok tietty :-) Japski 70-80vm. Squier-keräilijästä oli juttu muinoin ;Soundissa taisi olla, Oli ostanut aikoinaan niitä "kossupullon"-hintaan.
 
hollmi-5: Kauppalehdessä(köhän?) oli joskus artikkeli soittimesta sijoituskohteena. Fender Stratocasterin hintakehitys vintagepelille oli 13% vuodessa.
Vuonna 1991 sai Fenderin 70-lukulaisen basson tyypillisesti noin 2000 markalla (eli pauttiarallaa 320E). Siinä valossa kun nykyhintoja katselee, niin olisi kannattanut ostaa kaikki pois kuljeksimasta.

Teijo K.: Tolleen takautuvasti sijoittaminen on kyllä huomattavasti helpompaa kuin se normityyli.
 
Itse rumpalina ja sitä kautta enemmänkin rumpuhin perehtyneenä tiedän useita keräilijöitä, jotka ovat ostaneet tietoisesti soittimia varastoon arvonnousua odottamaan.
 
Esimerkkkinä vaikkapa Hellstone (ent Hellsten) Tukholmasta.Omistaja on kerännyt itselleen eläkepotin ostelemalla jenkkilästä jo pitkään rumpuja, joiden on odotettu nostavan hintaa. Rumpuja on varastoituna ja esillä. Esillä olevien hinnat ovat tarkoituksella aivan hirvittävät, jotta rummut eivät lähde liian nopeasti kiertoon. Kaverilla on useita ns. Ringo-Ludwig-settejä (eli black oyster-väri), joiden hinta on kova juurikin värin vuoksi.
 
Suomalaiset keräilijät ostivat markka-aikaan kolmella tonnilla kokonaisia settejä, joiden arvo on nyt kolminkertainen. Ja puhutaan alle kymmenen vuoden ajasta sijoitukselle.
 
Oma paras oli 36 kertainen arvonnousu ostohintaan kymmenessä vuodessa. Eli todellinen löytö musaliikkeestä ja myynti sitten sen ajan käypään hintaan.