Hejssan! Olen pääasiassa makuukammarikitaristi. Mutta innostukseni kotiäänittelyä kohtaan ja miksaamista kohtaan on ollut alati suurta. Omistan helvetin halvan vanhahkon Ibanezin GSR-sarjan sinisen nelikielisen ja tarkoitukseni on päästä tuosta torakosta eroon koska tuolla en henk.koht. ole saanut edes perusvireessä hyvää saundia, saati sitten matalemmilla vireillä. Kysymykseni ei koska Gio-torakkoa vaan otsikon mukaisesti juurikin noita kahta mallia. Olen kuullut legendaa, että kaulamassa vaikuttaisi aidosti bassosaundiin. Metallia on pääasiassa tarkoitus veivata. Kuusikielinen ei hinnaltaan suuremmin omien tarkastelujen mukaan eroa viisikielisestä ja taustalla onkin ajatus että kun ostaa yli nelikielistä niin miksei suoraan kuusikielistä, mutta ongelma onkin ettei tarkoitukseni ole noilla varsinaisesti koskaan päätyä basistiksi saati keikkailla. Kumpaa suositellaan maksimaalisen tonaalisen hyödyn saamiseksi kotistudio-oloissa. Pääasiassa olen käyttänyt TSE:n BOD-plugaria tai sitten kuiva signaali + helvetin räkäinen signaali kitaramallinnusten läpi -meiningillä. Kumpaa yleisö suosittelee? Ja korostan vielä. Kysymykseni koskee vain otsikossa mainittuja malleja. Muut eivät syystä tai toisesta kiinnosta. Kiitos jo etukäteen! "Ainoa ero koiralla ja amiksella on, että koiraa käy sääliksi, amista ei." - Anonyymi |
Enpä valitettavasti ole. Tarkoitus on tehdä jossain vaiheessa kesää kyllä muutenkin musiikkituotteisiin keskittynyt reissu. Lähinnä surffaillut youtubea, ja foorumeita. Omasta mielestä noiden materiaalit on kohdillaan ja muistaakseni Stratovariuksessa, nykyisessä Evergreyssä vaikuttanut suomalaisbasisti soittanut tuolla mahonkirunkoisella kutosella ja ne on kuulostanut hyvältä. "Vositko alottaa juomisen vasta bänditreeneissä, edellisistä ei meinannu tulla mitään?" |
Neology: Enpä valitettavasti ole. Tarkoitus on tehdä jossain vaiheessa kesää kyllä muutenkin musiikkituotteisiin keskittynyt reissu. Lähinnä surffaillut youtubea, ja foorumeita. Omasta mielestä noiden materiaalit on kohdillaan ja muistaakseni Stratovariuksessa, nykyisessä Evergreyssä vaikuttanut suomalaisbasisti soittanut tuolla mahonkirunkoisella kutosella ja ne on kuulostanut hyvältä. Kainulaisella on kyllä ollut huomattavasti korkeampaa ja kalliimpaa sarjaa oleva vehjas, ei se tuommosella budjettimallilla oo ikinä soittanut. Noh jokatapauskessa hintaansa nähden hyväsoundisia vehkeitä nuo SRt on, en usko että kovin radikaalia eroa pystyt kuulemaan noiden välillä, teoriatasolla sitä saattaa olla, mutta tuskin korviinkuultavaa. "Lähinnä sie oot sellanen inhorealistinen postmodernia kautta seuraava taidelaji" |