Aihe: Harjoittelu etänä 1 | |
---|---|
![]() 19.03.2020 18:50:21 | |
Moi, onko kukaan onnistunut treenaamaan bändin kanssa niin, että laulaja olisi etänä puhelimen tai tietokoneen välityksellä mukana reenaamassa? Tännään yritettiin, mutta odotetusti viive tuotti ongelmia. t: JarionoB | |
![]() 21.03.2020 06:36:44 | |
Moi. Kuinka ollakaan, tämänsuuntaiset ajatukset nostavat päätään etenkin ulkolaisilla musanettisaiteilla aina pandemioiden jyllätessä :). JarionoB: onko kukaan onnistunut treenaamaan bändin kanssa niin, että laulaja olisi etänä puhelimen tai tietokoneen välityksellä mukana reenaamassa? Tännään yritettiin, mutta odotetusti viive tuotti ongelmia. En ole onnistunut, mutta useamman vuosikymmenen tuota on kyllä yritetty aina silloin tällöin ideoida. Markkinoita olisi hurjasti, mutta (digi-)tekniikka ja jossain vaiheessa fysiikan sopimuksetkin lyövät kapuloita rattaisiin. Digitaalisesti ainoa onnistunut setuppi josta itse olen tietoinen on jollain kotimaisella yliopistokampuksella joskus ~20 vuotta sitten tietokonenörttien toimesta tehty kokeilu, mutta jo tuolloin totesivat homman olevan "nice to know" osastoa koska kyseessä oli siihen aikaan tavallista huomattavasti nopeampi kuitusisäverkko. Latenssit saatiin kuriin rajapinnat minimoimalla ja softat optimoimalla. Eroonhan latensseista ei millään useampaa sarjaprotokollaa käyttäen pääse, mutta ~10 millisekunnin korville kuitenkin. Analogisesti onnistuu periaatteessa millä tahansa RF-laitteistolla -ja tuollaisia radioamatöörit ovat useammankin kerran esitelleet- mutta jos kaukoyhteyksiä tarvitaan enemmän kuin yksi, "normaalia" äänentoiston dynamiikkaa haikaillessa hivenenkään suuremmilla etäisyyksillä (1km+) lähetintehovaatimukset nousevat kohtuuttoman suuriksi ja vapaat radiotaajuuskaistat ovat nykyään vähissä. T:Samuli | |
![]() 21.03.2020 11:42:59 | |
basisti1971: Moi. Kuinka ollakaan, tämänsuuntaiset ajatukset nostavat päätään etenkin ulkolaisilla musanettisaiteilla aina pandemioiden jyllätessä :). Montako pandemiaa on jyllännyt sinä aikana, kun internetin käyttö on tavallisille tallaajille ollut mahdollista? Muuten olen kommenttisi kanssa samalla linjalla :) | |
![]() 21.03.2020 11:50:52 | |
Googlesta löytyy aika paljonkin. NINJAM, jamLINK, JamKazam jne. Vaihtoehtoja on paljon ja noi ovat toimineet ihan hyvin jo vuosia ilman mitään propellihattupatentteja. Lähinnä nettiyhteydestä kiinni, langattomilla enempi viivettä. | |
![]() 21.03.2020 12:39:12 | |
basisti1971: Moi. Kuinka ollakaan, tämänsuuntaiset ajatukset nostavat päätään etenkin ulkolaisilla musanettisaiteilla aina pandemioiden jyllätessä :). En ole onnistunut, mutta useamman vuosikymmenen tuota on kyllä yritetty aina silloin tällöin ideoida. Markkinoita olisi hurjasti, mutta (digi-)tekniikka ja jossain vaiheessa fysiikan sopimuksetkin lyövät kapuloita rattaisiin. Digitaalisesti ainoa onnistunut setuppi josta itse olen tietoinen on jollain kotimaisella yliopistokampuksella joskus ~20 vuotta sitten tietokonenörttien toimesta tehty kokeilu, mutta jo tuolloin totesivat homman olevan "nice to know" osastoa koska kyseessä oli siihen aikaan tavallista huomattavasti nopeampi kuitusisäverkko. Latenssit saatiin kuriin rajapinnat minimoimalla ja softat optimoimalla. Eroonhan latensseista ei millään useampaa sarjaprotokollaa käyttäen pääse, mutta ~10 millisekunnin korville kuitenkin. Analogisesti onnistuu periaatteessa millä tahansa RF-laitteistolla -ja tuollaisia radioamatöörit ovat useammankin kerran esitelleet- mutta jos kaukoyhteyksiä tarvitaan enemmän kuin yksi, "normaalia" äänentoiston dynamiikkaa haikaillessa hivenenkään suuremmilla etäisyyksillä (1km+) lähetintehovaatimukset nousevat kohtuuttoman suuriksi ja vapaat radiotaajuuskaistat ovat nykyään vähissä. T:Samuli Kiitos paljon Samuli! | |
![]() 21.03.2020 12:39:37 | |
Antti1: Googlesta löytyy aika paljonkin. NINJAM, jamLINK, JamKazam jne. Vaihtoehtoja on paljon ja noi ovat toimineet ihan hyvin jo vuosia ilman mitään propellihattupatentteja. Lähinnä nettiyhteydestä kiinni, langattomilla enempi viivettä. Kiitos paljon Antti1! | |
![]() 21.03.2020 12:54:54 | |
JarionoB: Kiitos paljon Antti1! Näyttäs toimivan juu. https://www.youtube.com/watch?v=G4SSNHkGcfg Lienee kuitenkin niin että esim tämäntyyppiset jutut tehdään vielä niin että jokainen tallentaa oman osuutensa studiossa tehdyn tallenteen mukaan? https://www.youtube.com/watch?v=K7i781Qe8ss Ainakin ko kappale on Spottarissa hieman erilainen mm rumpujen osalta ja pillit puuttuu. Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla! | |
![]() 21.03.2020 14:16:18 | |
Steinbergin VST Connect on ainakin äänittämiseen tarkoitettu. Ruuvaamalla saattaisi taittua tuohonkin, mutta en ole tietenkään kokeillut. TommiW.- Autot, kämpät ja piparit. | |
![]() 22.03.2020 18:54:46 | |
Tässä yksi vaihtoehto: audiomovers.com sivustolta löytyvä Listento Tässä lisää plugarista (20.3.2020): https://www.youtube.com/watch?v=OmJUOkf0kE4&feature=emb_logo Ei omakohtaista kokemusta...... Tapani | |
![]() 24.03.2020 10:52:56 | |
Moi. sepisti: Montako pandemiaa on jyllännyt sinä aikana, kun internetin käyttö on tavallisille tallaajille ollut mahdollista? :) Tuli jonkin aikaa tuon kommentin kirjoittamisen jälkeen mieleen itsellekin että väärää huomiohakuista termiähän sitä tuli epähuomiossa käytettyä. Pandemian tunnusmerkit kun eivät noilla tarkoittamillani ainakaan yhtä aikaa täyttyneet ja täällä meillä ei tarvinnut kuin korkeintaan räpiköidä jälkipyykin kanssa, ei varsinaisen epidemian. Tarkoitin siis viime vuosikymmenten lintu- ja sikainfluenssaepidemioita, ja tietysti edellistä laajemmalle levinnyttä koronaviruskantaa SARS-CoV jotka muualla maailmassa rajoittivat vahvastikin (vaikkakin paikallisesti) ihmisten päivittäistä elämää. Vaikka rajoitukset eivät olleetkaan suurimmassa osassa levinneisyysaluetta edes likellä sitä mitä tämänkertaisen kanssa on, pelko ja huoli oli ainakin näin sivusta ihmetellen samaa luokkaa maailmalla. Pitkälti noiden epidemioiden jälkimainingeissa ja innoittamina noita ei-reaaliaikaisia treenisovelluksia ja -softia sitten markkinoille ilmaantui. Vaihtelevasti menestyen ;). En ole noita softia kuin pintapuolisesti vuosikymmenten varrella vilkaissut, mutta itse en näe noissa oikein mitään mieltä koska kevytkin moniraitasofta kuten Audacity toimii vallan mainiosti, "oikeista" DAW:eista puhumattakaan. T:Samuli | |
![]() 15.04.2025 09:17:31 | |
Olen pienen soitteluporukan kanssa käyttänyt (freeware) Jamulus sovellusta, toimii hyvin pienen USB-mikserin kanssa (U-Phoria). https://www.oomc.fi/2024/05/jamulus … musiikkia-reaaliajassa/#site-header Jamulus palvelimia on noussut ympäri maailmaa kuin sieniä sateella joten ei ole palvelinkapasiteetti pullonkaulana, välillä näyttää että niitä on enemmän kuin soittajia;) Koska lähempänä olevalla palvelimella on pienempi viive niin pystytin omankin palvelimen omalle soitteluporukalle sekä rustasin selainsovelluksen jolla saa nuotit osanottajien näytöille soitellessa reaaliaikaisesti. Isolla näytölle 3 A4 kokoista nuottisivua rinnan. Jos on kokeilunhaluisia niin voisin käynnistää palvelinta testauksiin. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)