Aihe: Äänittelyn maailmaan tutustumista täysin vasta-alkajana
1
varo
22.01.2009 14:59:41
Eli tarkoituksenani olisi alkaa nauhoitella kotiäänityksiä kitaralla ja lähinnä vain kitararaitaa toinen toisensa päälle. Olen kuitenkin tosi tumpula tietokonelaitteiden kanssa eli haluaisin mahdollisimman yksinkertaiset järjestelmät.
 
Tähän saakka olen saanut selville, että helpoimmalla pääsee, kun hommaa ulkoisen äänikortin ja alkaa sillä nauhoittelemaan koneelle. Mulla on nyt zoomin multiefekti ja cubase le, joilla pitäs pystyä äänittämään, mutta olen koittanu enkä ole saanut mitään nauhalle, vaikka olen useamman kerran cubasea säätänyt.
 
Haussa olisi siis mahdollisimman helppo ja yksinkertanen softa ja äänikortti, jolla vois nauhottaa kitaraa tai paria samaan aikaan. Jos tiedätte jotain kirjallisuutta äänityssoftien käyttöön liittyen niin haluisin kirjavinkkejä.
 
varo
krushing
22.01.2009 16:40:43
 
 
Line6:lla (POD-valmistajalla, siis) on simppeleitä, juurikin tämmöiseen tehtyjä ulkoisia kortteja jotka ei maksa maltaita - UX1 on jossain satasen kieppeillä. En oo ite testannut, mutta moni vastaavassa tilanteessa ollut tuttu on kehunut ihan päteväksi. Mukana tulee Ableton Live Lite, sillä pärjäilee varmaan kun jaksaa vähän opetella käyttölogiikkaa.
Ukko
22.01.2009 16:54:47 (muokattu 22.01.2009 16:55:49)
 
 
Mulla on nyt zoomin multiefekti ja cubase le, joilla pitäs pystyä äänittämään, mutta olen koittanu enkä ole saanut mitään nauhalle, vaikka olen useamman kerran cubasea säätänyt.
 
Haussa olisi siis mahdollisimman helppo ja yksinkertanen softa ja äänikortti, jolla vois nauhottaa kitaraa tai paria samaan aikaan.

 
Miksei tuo Cubase Le käy softaksi ?
 
edit. Et näemmä olekaan saanut sillä ääntä sisälle.
COVS jäsen nro 6
varo
22.01.2009 22:22:24 (muokattu 22.01.2009 22:24:35)
Miksei tuo Cubase Le käy softaksi ?
 
edit. Et näemmä olekaan saanut sillä ääntä sisälle.

 
en ole saanut, ja käsittääkseni tossahan cubasessa ei ole mitään kitaraefektejä valmiina, ja niitä mä kyllä tarvisin. Mistä Cubasen valikoista mun pitäs kattoo että saisin nauhottelun pelaamaan nykyisellä välineistöllä? musaliikkeessa suositeltiin tarkastamaan juurikin tuota ohjelmaa, sillä liitännät zoomista ovat kunnossa.
 
ja niin, nyt T-kauppaa selatessa olen yhden suosikin löytänyt. Tarpeena olisi nauhoittaa yhtä/kahta kitaraa/bassoa samaan aikaan, phantompower mahdollisuus laulumikille sekä noiden kahden kanavan yhtäaikainen käyttö rumpujen äänitykseen.Tolla saisin käsittääkseni koko bändin nauhoitettua tarpeen vaatiessa:
 
http://www.thomann.de/fi/presonus_audiobox_usb.htm
 
Muitakin saa ehdotella ja mielellään myös ehdotuksia edellämainitun Cubase-ongelman ratkaisuksi.
Kalmo
23.01.2009 11:52:08
Tämän forumin pysyviä kannattaa lueskella, jos on vasta-alkaja, ja Aloittelijat-palstalta voi löytyä lisää. Niitä ilmaisiakin kitaraefekti-VST-plugareita löytyy pilvin pimein, joten älä siitä kynnyskysymystä tee.
 
Käytätpä mitä äänityssoftaa hyvänsä, niin alkuun niissä on paljon opeteltavaa, joten yhtä hyvin voit opetella sen Cubasen, kun se sinulla on. Tosin äänikorttisi mukana saanet uutta softaa (?) Ratkaisuja et voi odottaa, kun et ole edes vihjaissut, mitä olet tähän asti tehnyt, mitä kytkenyt mihinkin ja mitkä ovat Cubasen asetukset (input, output, ajurit yms.)
 
Tärkein äänityssoftakirjallisuus on käyttämäsi softan käyttöohje. Hae googlella, jos etsit suomenkielistä alan kirjallisuutta, kyllä sitä jonkin verran löytyy.
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300 Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)