Aihe: Kopiosuojatut perkele!
1
persta
20.04.2003 23:00:30
No niin, vahinko kävi vaikka tarkkana olen yrittänyt ollakin. Humalapäissäni meni tyrkkäämään koneeni cd-asemaan tuntemattoman (cd)-levyn ja se pirulainen olikin kopiosuojattu vaikka siitä ei näkyvää merkintää levyssä tai kansissa ollutkaan. Nyt eivät sitten soi enää vanhatkaan cd-levyt koneessa.
 
Olisiko kellään heittää jotain nopeaa vippaskonstia ongelman ratkaisuun vai pistetäänkö koko käyttis uudelleenasentaen. Winampin uudelleenasennus ei auttanut eikä file-associationeista löytynyt mitään viitteitä muihin ohjelmiin cd-audion osalta. Koneella ei myöskään näy mitään uusia asennettuja ohjelmia.
 
Mainitaan vielä että kyseinen levy oli Hallusinogenin In Dub Mixed By Ott. Jotenkin olin kuvitellut ettei tällä musiikin saralla törmäisi tämäntyyppiseen kiusantekoon. Hieman kun asiaa alkaa tarkemmin ajattelemaan niin juuri konemusiikkiahan taitaa porukka eniten imutella verkoista, ja myyntimäärien suhteellisesta pienuudesta johtuen vahinko taitaa näille artisteille olla perus top40 kamaa suoltavia artisteja suurempi.
 
Seli seli, vali vali. Lähden baariin hautaamaan suruni.
Kenestä evoluutio on ajanut ohi? Kuka saa kiivetä takaisin puuhun? Kuka on kierroksen Puuttuva Lenkki?
Anarkiapurilainen
22.04.2003 13:15:45
 
 
Eipä tule mitään helppoa ratkaisua mieleen kun ei ole henkilökohtaisesti tuollaisia kokemuksia, mutta pakko sanoa että on muuten ihan helvetin hyvä levy toi In Dub. En oikein Hallucinogenin muusta tuotannosta perusta, mutta noi dub-versiot ovat mainiota eteeristä haahuilua.
"Free your mind and your ass will follow"
d-iivil
25.04.2003 10:09:35
Voihan mahdollista olla että cd-asemasi on ottanut ja kuollut juuri tuolla kyseisellä hetkellä. Kokeile kaverin asemalla toistuuko sama vika, jos niin, niin vika on tod. näk. softa puolella.
 
Toinen kovo koneeseen ja sille uusi käyttis, jos toimii, niin vika on softassa ja voit rueta metsästämään sitä alkuperäisestä käyttiksestä kun nyt ainakin varmaksi tiedät että siellä se vika on.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)