Aihe: Nuendo ja rummut
1
shovi
10.05.2007 18:33:05
Nauhotin eilen rumpuraidat nuendolla yhteen biisiin. Ajanpuutteen vuoksi sanoin vain rumpalille ja basistille, että soittavat ekan säkeistön kertsiin asti ja c-osan, saan kopipaskottua loput kun samalla kompilla mennään. Nyt huomasin, ettei homma olekaan niin helppoa, kun rummut on 7 kanavassa: oik + vas. tomi, 2 basarimikkiä, hihat, virppa ja overi. Lisänä yksi bassoraita. Oisko jotain autuaaksitekevää konstia, millä saisin näistä kaikista leikattua samanlaiset pätkät ja pidettyä ne yhdessä niin, ettei tarvitse hakea juuri sitä oikeata aloituskohtaa? Kokeilin yhtä kerrallaan, mutta ongelma oli siinä, kun kopioin vaikka overin ja pistin ekan perään, niin leikatessani introfillin pois, se katosi myös alkuperäisestä. Nämä siis olivat samalla raidalla. Miten tämän kyseisen ominaisuuden saisi pois?
Tee sitä, mitä muut eivät tee. -Sam Vannin menestymisen ohje Rafael Wardille
Starlia
10.05.2007 18:59:20
Kokeilin yhtä kerrallaan, mutta ongelma oli siinä, kun kopioin vaikka overin ja pistin ekan perään, niin leikatessani introfillin pois, se katosi myös alkuperäisestä. Nämä siis olivat samalla raidalla. Miten tämän kyseisen ominaisuuden saisi pois?
 
Ei sitten käynyt mielessä tallentaa sitä leikattavaa wavi versiota eri nimellä??
shovi
10.05.2007 19:04:57
Ei sitten käynyt mielessä tallentaa sitä leikattavaa wavi versiota eri nimellä??
 
Miten niitä waveja siellä projektin sisällä tallennetaan? Automaattisesti oletin, että jos kopioin pätkän samalle raidalle, tämä uusi pätkä on itsenäinen, eikä sen muokkaaminen vaikuta muihin.
Tee sitä, mitä muut eivät tee. -Sam Vannin menestymisen ohje Rafael Wardille
Starlia
10.05.2007 22:55:49
Miten niitä waveja siellä projektin sisällä tallennetaan? Automaattisesti oletin, että jos kopioin pätkän samalle raidalle, tämä uusi pätkä on itsenäinen, eikä sen muokkaaminen vaikuta muihin.
 
Mitään hajua. Ei näin köyhällä opiskelijalla ole varaa Nuendoon. Kunhan ajattelin vain...
Soolokitaristi
11.05.2007 05:15:47
Aika mystistä, noin ei pitäisi käydä. Oletko millä komennolla kopioinut sen uuden version? Ainut mitä keksin että noin voisi tehdä on jos olet käyttänyt edit->repeat ja ruksannut sieltä valikosta shared copyn (pieni s sen kopioidun pätkän alalaidassa). Tai sitten sulla on vaan sekä se kopioitu pätkä, että se alkuperäinen valittuna (punainen kehys) kun alat leikkelemään. Niin siis kaikki muokkaukset siis vaikuttaa kaikkiin valittuna oleviin palasiin. Eli jos haluat kaikista raidoista leikata pätkät pois niin maalaamalla valitset ne kaikki kahdekan raitaa ja sitten kun leikkaat tai kopioit niin leikkaantuu tai kopioituu kaikki palaset kerralla. Ääh vaikea selittää mutta kun vähän aikaa leikit niiden kanssa niin kyllä toi valkenee.
shovi
11.05.2007 07:29:23 (muokattu 11.05.2007 09:48:29)

Luulen tietäväni mitä tarkoitat tuossa, yritinkin niin mutta sähelsin jotain. Kopioin wavin ihan ctrl+c ja ctrl + v:llä, tarkastan tänään vielä tuon shared copyn. Kiitoksia!
 
Ja Starlialle, ei se nuendo mun ole, eikä mullakaan siihen varaa olisi.
 
edit. siellähän oli nimenomaan se pieni ässä kulmassa, mikä korjautui painamalla "convert to real copies". Seuraava ongelma on siinä, että noista kaikista rumpuraidoista pitäisi saada samanverran pois (paitsi alkuperäisistä), mutta maalaamalla kaikki punaiseksi ja klikkaamalla avautuvat kaikki editointi-ikkunaan, mutta muutokset vaikuttavat vain yhteen kerralla. Oisko tähän jotain lääkettä?
Tee sitä, mitä muut eivät tee. -Sam Vannin menestymisen ohje Rafael Wardille
Soolokitaristi
11.05.2007 13:46:11
Maalaat ne kaikki ja muokkaat sitä kokoa niistä kahvoista eli sinisitä laatikoista siellä eventtien alalaidoissa. Ylälaidan kolmioista saa tehtyä fadea ja siintä keskellä ylälaidassa olevasta neliöstä saa säädettyä eventin volumea. Pelkällä kopioinnilla ei pitäisi tulla shared copyja vaan nimenomaan erillisiä eventtejä
ellei sulla ole joku mystinen optio päällä.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)