Aihe: Kone musiikin äänittelyyn
1
Todellisuuden Pakoilija
09.05.2007 12:21:14
Jonkin verran on tullut soiteltua kitaraa ja muita instrumentteja ja nyt olisi kiva äänitellä omia tuotoksia. Konetta mulla ei ole ollut aikoihin ja nyt olisikin haussa kone, jolla tuo hoituisi mahdollisimman kivasti. Rahaa en olisi koneeseen paljoakaan laittamassa, mutta joustoa löytyy, jotta saisi toimivan koneen.
 
Kone tulisi siis lähinnä kitaran (akustisen, sähkökitara PodXT:n läpi ja basson) ja laulun äänittämiseen. Myös taustoja (rummut ja muuta suhinaa) olisi kiva tehdä jollain ohjelmalla. Eli käytännössä soitin tai kaksi kerrallaan äänitettäisiin, mutta kuitenkin muutamia raitoja olisi tarkoitus saada aikaiseksi. Minkälainen kone, mahdollisimman hiljainen sellainen, kannattaisi rakentaa? Eli osia ja ohjelmia kyselisin. Koneen kyllä saan osista rakennutteua.
Todellisuuden Pakoilija
09.05.2007 15:58:09
Lisäyksenä vielä, että kone tulisi lähinnä pelkästään musiikin äänittämiseen. Äänenmuokkauksen hoitaisin ulkoisilla efekteillä. Eli lähinnä kiinnostaisi mitä koneelta vaaditaan, mitä muita vehkeitä ja ohjelmia tarvitaan?
Lennu
09.05.2007 16:13:01
 
 
Minkäsuuntanen budjetti? Käviskö sellainen stand-alone äänitin, jossa on esmes rumpukone mukana (Boss BR esimerkiksi)
 
Muuten kyllä melkein mikä vaan nykyinen pakettikone kelpaa, kun ostat erikseen äänikortin (vaikka Soundblasterin, kunhan on ASIO-tuki) Siihen tarviit ohjelman, vaikka Reaper, niin siinähän se yksinkertaisuudessaan. Aika helpolla loppupelissä pääsee, jos ei vaatimukset ole ihan hillittömiä.
"Siinä vaiheessa menee bändillä huonosti, kun treenit tulee juomisen tielle..."
kojones
09.05.2007 16:47:14
Mac Mini, se on helppo ja äänetön eikä vie säätäminen aikaa musiikilta.
Lennu
09.05.2007 17:32:28
 
 
Mac Mini, se on helppo ja äänetön eikä vie säätäminen aikaa musiikilta.
 
Siinähän ilmeisesti tulee myös Garageband mukana? Joo se. Jos siinä on sama line-in jakin piiri kuin iMacissa, niin se kelpaa kotinauhoitteluunkin ihan hyvin. Eikä tarvii ostaa mitään muuta.
"Siinä vaiheessa menee bändillä huonosti, kun treenit tulee juomisen tielle..."
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)