Murgo 16.08.2008 20:06:02 | |
---|
Pahoittelut jos näistä on jo ollut puhetta, eikä kyseessä oikeastaan musiikkiohjelmat, mutta musiikkivideoita tarkoitus tehdä, joten.. Erehdyin ostamaan DVD-lle tallentavan videokameran kun kuvittelin että sillä on helppoa siirtää materiaali tietokoneeseen, mutta kuinkas kävikään. Windows Moviemaker ei osaa lukea suoraan DVD:tä, kameran mukana tullut softa (Pinnacle Studio SE 10) on täyttä kuraa, ei toimi Vistassa lainkaan ja CP:ssä kaatuilee 5 minuutin välein, ääntä ei saa kuulumaan editoidessa ja valmiiseenkin videoon tulee outo "ruplutus" jota ei alkuperäisessä materiaalissa ole. Eli tarpeeni ovat yksinkertaiset, levyllä oleva raakamateriaali pitäisi saada leikattua kokonaisuudeksi ja tallennettua toiselle DVD:lle sekä tarvittaessa MP4 tms. formaattiin esim. YouTubea varten. Editoinnin voisin hoitaa MovieMakerillä jos saisin muutettua kaman sille sopivaan formaattiin. Eli etsimään konversio-ohjelmaa. Olen nyt kokeillut kolmea tai neljää ilmaiseksi mainostettua ohjelmaa, ensinnäkin kaikki ovat olleet demoversioita jotka ymppäävät tästä kertovan tekstin kuvan päälle, lisäksi yksikään ei ole vielä toiminut! Kaatuilua, äänen ja kuvan epäsynkroniin menoa jne. Pitkän selityksen päätös: olisiko kellään tietoa (Vistan kanssa) toimivasta ohjelmasta joka osaa muuttaa DVD-levyn sisällön MP4 tms. muotoon, jota esim, Moviemaker ymmärtäisi? Mieluummin tietysti ilmainen, mutta muutaman euron voisi kyllä toimivasta vaikka maksaakin jos ihan ilmaista ei löydy. Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa! |
Aki 17.08.2008 13:56:15 | |
---|
Ainut jolla olen saanut onnistuneita tuloksia, vieläpä helposti, on tuo MPEG Streamclip: http://www.squared5.com/ Onnistuu myös pätkiminen ja liittäminen. "Every being in the universe knows right from wrong."
-Prot, 2001 |
Murgo 17.08.2008 16:04:22 | |
---|
Kiitoksia, tuo tuntuu toimivan kunhan ei ole kiire. Koneessa ei taida ihan potku riittää. Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa! |
Kalmo 17.08.2008 19:13:01 | |
---|
Jos asiaan liittyvää juttua tulee enemmän, suosittelen Digivideo foorumia. Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. |
Aki 17.08.2008 19:24:22 | |
---|
Kiitoksia, tuo tuntuu toimivan kunhan ei ole kiire. Koneessa ei taida ihan potku riittää. Videon konvertointi ja renderöinti on aina tolkuttoman prosessorirajua toimintaa. Mun MacBookilla nopeimmilla formaateillakin vain nelinkertaista nopeutta. Audiohommissa tottunut vähän eri vauhteihin... Esim Star Wreck -leffaa taisi olla aika monta konetta renderöimässä joitain vuorokausia. "Every being in the universe knows right from wrong."
-Prot, 2001 |
HTMono 18.08.2008 21:43:10 | |
---|
Esim Star Wreck -leffaa taisi olla aika monta konetta renderöimässä joitain vuorokausia. Jos muistan oikein niin jossain haastattelussa mainitsivat että pelkästään sitä kahden avaruusaluksen törmäyskohtausta renderöitiin joku pari viikkoa.. If somebody thinks they're a hedgehog, presumably you just give 'em a mirror and a few pictures of hedgehogs and tell them to sort it out for themselves. |
d-iivil 19.08.2008 08:32:06 | |
---|
Super C on yksi hyvä ja monipuolinen softa. Toinen voisi olla MediaCoder. Noilla olen itse konvertoinut tavaraa formaatista toiseen. |
Aki 19.08.2008 13:33:40 | |
---|
Super C on yksi hyvä ja monipuolinen softa. Toinen voisi olla MediaCoder. Tarkoittanet tätä "SUPER"-nimistä ohjelmaa: http://www.erightsoft.com/SUPER.html Lienee jo muutama versio aikaa, mutta mulla oli pahoja synkka- ja jopa kaatumisongelmia ton kanssa. Toivottavasti on ongelmat korjattu. Mediacoder vaikuttaa hyvältä. Mäkkipuolen versiossa "Some features work", ei kovin lupaavaa. "Every being in the universe knows right from wrong."
-Prot, 2001 |