Aihe: Internet-yhteys-ongelma
1 2
south_of_heaven
10.09.2008 20:28:28
En ole varma onko tämä sitten oikea alue mutta kuitemkin.
 
Mulla on nyt sellainen ongelma ettei netti enää pelitä koneessa. En todella tiedä mistä johtuu, kaikkien asetusten pitäisi olla kunnossa kuten ennenkin, johto menee boksiin niinkuin pitää, näyttäisi olevan yhteys, mutta sivut ja päivitykset eivät vain lataudu. Tietyt ohjelmat tuntuvat saavan yhteyden jostain syystä (kuten esimerkiksi eräs radioasemien kuunteluohjelmisto). Olen yrittänyt poistaa ohjelmia käytöstä ja olen muutaman jopa poistanutkin.
 
Routeria ei ole, joten syy lienee tässä Elisan adsl-boksissa. samassa huoneessa olevalla kannettavalla toimii, mutta kun yritän käyttää samaista kannettavaa kahdessa muussa huoneessa eri johdoilla tulos on sama kuin syy miksi aiheesta kysyn. Voiko tämä olla johonkin softaan liittyvä asia, vai onko boksissa jotain vikaa?

Olen yrittänyt käynnistellä uudelleen vähän väliä ja yrittää muutamaa muutakin niksiä, mutta mikään ei onnistu, tulee vain "sivustoa ei löydy" (olen tietenkin yrittänyt sivustoilla jotka varmasti toimivat). Ei kai tämä voisi olla jonkin haittaohjelman tai viruksen aiheuttamaa?
 
Olisiko jollakulla vielä jotakin yritettävää mielessä tai tiedossa jokin kattava sivusto aiheesta yhteysongelmat? Microsoftin sivut yms on käyty läpi, tuntuu kuin olisin yksin tällaisen ongelman kanssa.
 
Kiitos etukäteen!
Guitars are like assholes; Everybody has one.
esyk
10.09.2008 23:12:48
 
Et satu käyttämään Zonealarmin muuria?
south_of_heaven
11.09.2008 10:08:58
Käytin kyllä tässä ihan lähiaikoina hetkisen, mutta ei ollut jotenkin mieleinen ja poistin. Voisiko se jotenkin vaikuttaa asiaan?
Guitars are like assholes; Everybody has one.
esyk
11.09.2008 11:19:01
 
Jos on poistettu, niin ei enää.
lindo
11.09.2008 21:12:13

samassa huoneessa olevalla kannettavalla toimii, mutta kun yritän käyttää samaista kannettavaa kahdessa muussa huoneessa eri johdoilla tulos on sama kuin syy miksi aiheesta kysyn. Voiko tämä olla johonkin softaan liittyvä asia, vai onko boksissa jotain vikaa?

Siis öö... mitä? Samoilla piuhoilla ja ADSL boxilla toimii toinen koneko? Mutta mikään kone ei toimi kahdessa muussa huoneessa? Meneekö kaikissa huoneissa nettiyhteys samaan ADSL boxiin?
 
Tsori mutta tuo sun selostus on vähän sekava.
 
Jos yhdessä koneessa on vaan ongelma, niin ekaksi kannattaa kokeilla Ohjauspaneelista Network connections, sieltä oikeella klikkaa "Local Area Connection" ja "korjaa". Tai "disable" ja sitten "enable" (sorry, mulla on englanninkielinen Windows).
Rok rok
south_of_heaven
12.09.2008 09:38:20
Jos on poistettu, niin ei enää.
 
Päädyin Zone Labsin sivuille päivittelemään asiaa, ja sieltä löytyi aiheesta enemmänkin. Ilmeisesti poistamisenkin jälkeen voi netti jäädä lukkoon.
 
Oli neuvot asentaa uudelleen ja uninstalloida uudelleen tai mennä söhrimään rekisteriin.
 
Asentaminen ei tietenkään onnistunut, kun mun koneella on jotain mua vastaan ja sanoi "havaitsinpa virheen ja pilaan päiväsi" asennuksen alkuvaiheessa. Rekisteristä ei löytynyt niitä tiedostoja, jotka piti poistaa. Ehkä vika on jossakin muualla. Kiitos avusta!
Guitars are like assholes; Everybody has one.
south_of_heaven
12.09.2008 10:31:11
Siis öö... mitä? Samoilla piuhoilla ja ADSL boxilla toimii toinen koneko? Mutta mikään kone ei toimi kahdessa muussa huoneessa? Meneekö kaikissa huoneissa nettiyhteys samaan ADSL boxiin?
 
Tsori mutta tuo sun selostus on vähän sekava.
 
Jos yhdessä koneessa on vaan ongelma, niin ekaksi kannattaa kokeilla Ohjauspaneelista Network connections, sieltä oikeella klikkaa "Local Area Connection" ja "korjaa". Tai "disable" ja sitten "enable" (sorry, mulla on englanninkielinen Windows).

Joo sori, meni selostukset muutenkin väärin kun tässä testailin...
 
Yksi boksi on siis kyseessä, ja kirjoittelen tässä juuri viallisen koneen internetpiuhan kautta. Eli vika on varmaankin ihan koneessa.
 
Olen kokeillut tuota, ja se näyttäisi menevän loppuun asti ihan hyvin, eikä virheitä tuntunut löytyvän.
 
Onkohan olemassa jokin ohjelma joka avustaa internet-yhteyden muodostamisessa KUNNOLLA tai jokin taho, joka tietäisi tällaisista ongelmista enemmän? Tuntuu hassulta, että ongelmani tuntuisi olevan täsmälleen tuo ZoneAlarm-ongelma, mutta siihen vain ei ole ratkaisua.
Guitars are like assholes; Everybody has one.
ReBeat
12.09.2008 10:32:44
 
Oletko kokeillut siivota rekisteriä jollakin siihen tarkoitetulla ohjelmalla?
lindo
12.09.2008 13:52:45

Yksi boksi on siis kyseessä, ja kirjoittelen tässä juuri viallisen koneen internetpiuhan kautta. Eli vika on varmaankin ihan koneessa.

-...Mutta nyt se siis toimii?
 
Tuntuu hassulta, että ongelmani tuntuisi olevan täsmälleen tuo ZoneAlarm-ongelma, mutta siihen vain ei ole ratkaisua.
 
Koita huvikses asentaa ZoneAlarm uudelleen ja jos ongelma poistuu niin sitten kyseessä on voinut olla joku ZoneAlarmin poistosta johtuva.
Itelläni on ZoneAlarm 6.5.731.000 versio ja on aina toiminut hyvin.
 
Onkohan olemassa jokin ohjelma joka avustaa internet-yhteyden muodostamisessa KUNNOLLA tai jokin taho, joka tietäisi tällaisista ongelmista enemmän?
 
On onhan noita tietokoneliikkeitä jotka voi veloittaa jotain 75€/tunti :D
Rok rok
south_of_heaven
13.09.2008 17:59:14
Oletko kokeillut siivota rekisteriä jollakin siihen tarkoitetulla ohjelmalla?
 
Juu, tätäkin olen kokeillut, ainakin pariin kertaan parilla eri ohjelmalla.:(
Guitars are like assholes; Everybody has one.
south_of_heaven
13.09.2008 18:02:41
-...Mutta nyt se siis toimii?
 
Joo, näyttäisi että itse boksi toimii mutta ei koneessani. Eli jonkun softan vika varmaan.
 
Koita huvikses asentaa ZoneAlarm uudelleen ja jos ongelma poistuu niin sitten kyseessä on voinut olla joku ZoneAlarmin poistosta johtuva.
Itelläni on ZoneAlarm 6.5.731.000 versio ja on aina toiminut hyvin.

Koitin huvikseni, mutta valitti että virhe ja tuote täytyy sulkea. Ehkä kannattaa yrittää jotain vanhempaa, esimerkiksi tuota sinun käyttämää versiotasi?
 
On onhan noita tietokoneliikkeitä jotka voi veloittaa jotain 75€/tunti :D
 
Niin toki, mutta ajattelinkin jotain neuvosivustoja;) tämä ei tosin näytä olevan kovin yleinen ongelma.
 
Poistin kaikki tietoturvaohjelmat ja iskin ainakin AVG:n takaisin, ehkä senkin voisi kokeilla kerran uninstalloida jos vastaava vika olisikin tullut siitä. Siitä oli nimittäin tullut tietoja kovalevylle ja rekisteriin joita ei voinut poistaa.
 
Jos muu ei auta, on formatointi (taas) edessä. Kerrankin kun luulin että kone toimisi hiukan pidempään:D
Guitars are like assholes; Everybody has one.
lindo
14.09.2008 11:32:57
Koitin huvikseni, mutta valitti että virhe ja tuote täytyy sulkea. Ehkä kannattaa yrittää jotain vanhempaa, esimerkiksi tuota sinun käyttämää versiotasi?

Eli joain häikkää siis sillä alueella tuntuisi olevan... hmmm...
 
Täältä löytyy ainakin tuo just sama versio:
http://www.oldversion.com/program.php?n=zalarm
 
Joo, näyttäisi että itse boksi toimii mutta ei koneessani. Eli jonkun softan vika varmaan.
 
Voisko jo epäillä verkkokorttia?
Rok rok
south_of_heaven
14.09.2008 17:03:47
Kiitos, yritetään.
 
Voisko jo epäillä verkkokorttia?
 
Miltä osin? Voisiko siinä jokin ohjain olla kadonnut vai onko mennyt rikki tai huonosti kiinni?
Guitars are like assholes; Everybody has one.
lindo
15.09.2008 13:32:25

Miltä osin? Voisiko siinä jokin ohjain olla kadonnut vai onko mennyt rikki tai huonosti kiinni?

Voihan se olla rikki. Jos mahdollista niin testaa toisella kortilla. Mulla on ainakin koneessa (emolla) integroituna kaksi. Katso koneen takaata löytyykö toista reikää johon piuhan vois tuikata. Laitehallinnasta myös näkee, "network adapters".
Rok rok
south_of_heaven
18.09.2008 22:21:51
Alistuin jo ajatukseen formatoinnista, mutta eihän sitä XP-lättyä helvetti mistään taas löydy.
 
Seuraavaksi voisi yrittää jos jostain vanhasta koneesta löytyisi verkkosovitin, jonka tyrkkäisi omaan. Jos vaikka toimisi.
Guitars are like assholes; Everybody has one.
lindo
19.09.2008 21:44:37
Alistuin jo ajatukseen formatoinnista, mutta eihän sitä XP-lättyä helvetti mistään taas löydy.

Paskempi homma ... mutta jos sulla on joku pakettikone, HP, Acer tms, niin formatointi onnistuu yleensä jollain komennolla. Acerin homma käynnistyy muistaakseni Alt + F10 komennolla.
 
Seuraavaksi voisi yrittää jos jostain vanhasta koneesta löytyisi verkkosovitin, jonka tyrkkäisi omaan. Jos vaikka toimisi.
 
Jos ei löydy niin kato vaikka huuto.netistä
http://www.huuto.net/fi/cats/atkpcmode.php3
vaikka ne on kyllä uutenakin melkein ilmaisia.
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=7098
Rok rok
south_of_heaven
20.09.2008 02:17:29
Jees, suuret kiitokset avustasi.:)
 
Täytyy varmaan kyllä formatoida, on mennyt se windows niin solmuun muutenkin. Sitten vain hakemaan 98:a ja XP:n päivitys-cd:tä...
Guitars are like assholes; Everybody has one.
south_of_heaven
30.09.2008 00:35:45 (muokattu 30.09.2008 00:36:13)
Se homma kaatui nyt sitten siihen ettei XP enää asennu uusiksi. Jää vain buutatessa välkyttämään valkoista viivaa.
 
Sellanen homma, että lähtee kone vaihtoon. Taitaa jokin kannettava tulla tilalle, nykyhinnat kun melkein tekevät sen kannattavimmaksi. Kiitos silti avusta kaikille!
Guitars are like assholes; Everybody has one.
lindo
30.09.2008 22:46:49

No oho :O Taisi olla jotain pahempaa vikaa koneessa. Tuosta 98 Windows levystä tuli mieleen että et kai ole joskus päivittänyt vanhaa 98 aikaista konetta asentamalla siihen XPn? Kokeilin meinaan samaa aikanani ja ei siitä vanhasta romusta uutta XP asennuksella tullut. Eli oli kai jo aikakin uudelle koneelle :)
Rok rok
south_of_heaven
01.10.2008 00:38:26
No oho :O Taisi olla jotain pahempaa vikaa koneessa. Tuosta 98 Windows levystä tuli mieleen että et kai ole joskus päivittänyt vanhaa 98 aikaista konetta asentamalla siihen XPn? Kokeilin meinaan samaa aikanani ja ei siitä vanhasta romusta uutta XP asennuksella tullut. Eli oli kai jo aikakin uudelle koneelle :)
 
Niin, XP:n päivitys-CD:n omistan. Se kyseinen kone oli vähän sellainen jämäkone, jota olin yrittänyt parannella ja päivitellä. Joku stoppi siihen päivittelemiseenkin näemmä joskus tulee;)
 
Muistaakseni sama homma tapahtui viimeksi kun yritin asentaa XP:tä, mutta silloin sain sen jotenkin toimimaan. Nyt ei lähde kyllä mihinkään, mutta ehkä ihan hyvä, että nappaa sitten mieluummin uuden koneen. Taitaa olla sen aika;)
Guitars are like assholes; Everybody has one.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)