Aihe: Kitara kannen halkeama
1
Penasol
21.06.2023 08:18:15
 
 
Soittohommista oli taannoin melkein kymmenen vuoden tauko, jolloin klassisen kitaran kanteen tuli halkeama. En ole korjannut kitaraa enkä soittanut sillä juuri ollenkaan. Ajatuksena on ollut korjauttaa kitara kun on löysää rahaa tai vaihtoehtoisesti korjata itse jos katsoo jossain vaiheessa olevansa siihen kykenevä. Kumpikaan näistä ei ole vielä toteutunut.
 
Nyt kuitenkin kävi niin, että tuli kiinnostavaa ostettavaa vastaan ja olisin tästä Estevestä aikeissa luopua rahoittaakseni uusia ostoksia. Siispä hiukan kysymystä kannen halkeamasta.
 
Kyse on siis otelaudan vierellä olevasta halkeamasta. Sen ulottuu rungon etuosasta kaikuaukkoon saakka. Siinä on pientä siirtymää, ehkä n. millimetrin luokkaa. Onko tällaisen halkeaman korjaus a) haastavaa b) kallista.
 
Vaihtoehtoina minulla on, että myyn kitaran halvalla korjaustaitoiselle tai korjaan itse. Minulla on puukäsityötaitoja, mutta en ole korjannut halkeamaa koskaan.
 
Kitara Esteve model 8, nykyään uutena n.1200€. Niinpä arastelen tuota itse korjaamista.
 
Toisin sanoen kaipailen hiukan näkökulmaa tällaisen kitaran myyntiin.
En tiiä saatana
Puavali
21.06.2023 12:21:35
Penasol:... Kitara Esteve model 8, nykyään uutena n.1200€...
 
Veisin ammattimaiselle soitinkorjaajalle tuon.
Penasol
19.12.2023 09:49:20 (muokattu 19.12.2023 09:57:41)
 
 
Ei tästä nyt ihan hirveästi keskustelua tai vinkkejä kummunnut. Keskustelin asiasta tutun soitinrakentajan kanssa, luin aiheesta ja katsoin vielä muutaman Youtube-videonkin. Raavin päätäni ja join kahvia, tuijotin halkeamaa.
 
Muutama päivä sitten laitoin kitaran sitään kostutetun sienen juomalasissa kitaran kosteutta nostaakseni. Asetin muovipussin kaikuaukolle ja laitoin kitaran kitaralaukkuun. Muutamasta kohdasta noin 40:n prosentin suhteellisessa kosteudessa aivan hivenen raollaan ollut halkeama sulkeutui kokonaan. Eilen työstin halkeamaan nahkaliimaa ja puristin halkeaman pystysuunnassa tasaan. Liimattuani halkeaman liimasin vielä pari tukipalaa sisälle. Halkeama näyttää nyt olevan tiukasti kiinni, ja jos osoittautuu virheelliseksi ja huonoksi korjaukseksi, niin korjauksen peruminen ei ole mahdotonta. Iltapäivästä laitan kielet ja sitten vaan kovaa soittoa.
 
Jäi se kiintoisa kitara, jota kesäkuussa tavoittelin, ostamatta. Sinänsä harmi, mutta toisaalta nyt on pitkän soittotauon jälkeen taas korva ja soittotuntuma herkistynyt herkemmäksi ja innolla otan Esteven jälleen kovaan soittoon. Katsotaan millaista tuntumaa ja sointia tuolta löytyy.
 
Tänään vuorossa D'Orso-luuttukitara kannen halkeaman korjaus. Tönöllä olisi yksi ihan enemmälti työtä vaativa projekti-Landola, voisipahan tuota sitäkin ruveta näillä viisauksilla tuijottelemaan. Siinäpähän sitä oppisi kaikenlaista, eikä menisi mitään käyttökelpoista pilalle.
En tiiä saatana
mpekkanen
19.12.2023 21:51:03
Minulla on yhdessä Pro Natura merkkisessä 4/4 kokoisessa nylon kielisessä halkeama kannessa. En ole koskaan käyttänyt mitään kostuttajia, ettei se mikään ihme ole kun ihan kokopuu kansi. Se ei ole kuitenkaan haitannut soittamista, eikä vaikuta soundiin, joten se saa jäädä tuollaiseksi. Tämä ei kitaran ollut kuin jonkun 300€ tietämillä.
Penasol
20.12.2023 09:32:26
 
 
Tässä halkeaman korjaus tuntui kyllä parantavan sointia. Eipä tuolla paljon tullut soitettua kansi haljenneena, joten voi olla sekin, että pitkän soittotauon jälkeen korvat oli tukossa ja nyt on herkistynyt. Olen tuolla 70-lukuisella Landolan huippumallilla mielissäni soitellut, mutta taitaa mennä tämä nyt sen edelle. Erilaiset on soinnit, Esteve saattaa olla vähän turhankin lämmin ja pehmeä omaan makuuni, mutta soitetaan nyt ja tunnustellaan.
En tiiä saatana
iec
20.12.2023 13:13:40
 
 
Penasol: Tässä halkeaman korjaus tuntui kyllä parantavan sointia. Eipä tuolla paljon tullut soitettua kansi haljenneena, joten voi olla sekin, että pitkän soittotauon jälkeen korvat oli tukossa ja nyt on herkistynyt. Olen tuolla 70-lukuisella Landolan huippumallilla mielissäni soitellut, mutta taitaa mennä tämä nyt sen edelle. Erilaiset on soinnit, Esteve saattaa olla vähän turhankin lämmin ja pehmeä omaan makuuni, mutta soitetaan nyt ja tunnustellaan.
 
Jep. Esteve 8 on hinta/laatu-suhteeltaan todella hyvä soitin. Jos haluaa vähän paremman klassisen kitaran ja ei ole valmis maksamaan tuhansia euroja, kannattaa käydä testaamassa Esteve 8. Niitä liikkuu harvakseltaan käytettynäkin.
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
Penasol
20.12.2023 17:24:59
 
 
iec: Jep. Esteve 8 on hinta/laatu-suhteeltaan todella hyvä soitin. Jos haluaa vähän paremman klassisen kitaran ja ei ole valmis maksamaan tuhansia euroja, kannattaa käydä testaamassa Esteve 8. Niitä liikkuu harvakseltaan käytettynäkin.
 
Minulla on huomattavasti vähemmän kokemusta laadukkaista klassisista kitaroista kuin haluaisin, mutta kyllä tässä soittotuntuma ja sointi tuntuvat hyviltä. Ääni on aika täyteläinen ja lämmin, mutta kuten edellä mainitsin, tykkään itse vähän kolkommista soundeista. Tästä tuntuu puuttuvan särmää. Ei nyt pidä kuitenkaan lopullisia johtopäätöksiä vetää. Kielivalinnalla ja varsinkin soittotekniikkaa kehittämällä niitä sävyjä epäilemättä löytyy.
 
Aikanaan tätä ostaessa kokeilin useampia vajaan tonnin vehkeitä. Tämä oli siis käytettynä hyvän laukun kanssa jotain 800€ ja erottui kyllä muiden joukosta. Tällä hetkellä pyytävät näistä vajaan puolitoista tonnia uutena.
 
Tosiaan melkein kymmenen vuoden tauko oli soittohommista, jolloin kanteen tuli halkeama. Jälleen aloitettuani en innostunut Esteven soinnista, mutta nyt halkeaman korjauksen jälkeen tuntuu taas vaihtoehtoisesti soittokorva tai kitara heränneen henkiin. Nyt kelpaa soittaa, vaikkakin tuolla mainitsemallani varauksella.
En tiiä saatana
iec
21.12.2023 12:36:44 (muokattu 21.12.2023 12:40:30)
 
 
Penasol: Minulla on huomattavasti vähemmän kokemusta laadukkaista klassisista kitaroista kuin haluaisin, mutta kyllä tässä soittotuntuma ja sointi tuntuvat hyviltä. Ääni on aika täyteläinen ja lämmin, mutta kuten edellä mainitsin, tykkään itse vähän kolkommista soundeista. Tästä tuntuu puuttuvan särmää. Ei nyt pidä kuitenkaan lopullisia johtopäätöksiä vetää. Kielivalinnalla ja varsinkin soittotekniikkaa kehittämällä niitä sävyjä epäilemättä löytyy.
 
Aikanaan tätä ostaessa kokeilin useampia vajaan tonnin vehkeitä. Tämä oli siis käytettynä hyvän laukun kanssa jotain 800€ ja erottui kyllä muiden joukosta. Tällä hetkellä pyytävät näistä vajaan puolitoista tonnia uutena.
 
Tosiaan melkein kymmenen vuoden tauko oli soittohommista, jolloin kanteen tuli halkeama. Jälleen aloitettuani en innostunut Esteven soinnista, mutta nyt halkeaman korjauksen jälkeen tuntuu taas vaihtoehtoisesti soittokorva tai kitara heränneen henkiin. Nyt kelpaa soittaa, vaikkakin tuolla mainitsemallani varauksella.

 
Seetrikantinen versio on ehkä pehmeämpi soundiltaan kuin kuusikantinen. Seetrikantinekin on kyllä todella hyvä. Yllättävän hyvin tuo Esteve 8 pärjää kalliimpienkin kitaroiden rinnalla. Tuosta paremmat alkavatkin olla siinä 3000 euron paikkeilla ja siitä ylöspäin (suomalaiset soitinrakentajat, kuten Vanhatalo, Korelin jne jne.) Onhan siinä vielä tosiaan ero esim Vanhatalon Torres-tyyliseen verrattuna dynamiikassa ja äänen sävyssä. Toisaalta sitten noissa laadukkaimmissa alkaa tulla myös soittovirheet pahemmin esiin (esim huiluäänet soivat todella pitkään ja lujaa ja jos sellainen tulee vahingossa, tai sitten jos näppää vahingossa lujempaa, tulee sekin helpommin kuuluviin).
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)