Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Minusta tuntuu että tämä komponenttien materiaalien vaihtaminen on lähtöisin siitä että harrastaja haluaa jollain tavalla vaikuttaa esimerkiksi efektipedaaleihinsa. Koska harrastajat eivät usein ole kovin hyvin perillä pedaaleiden tekniikasta niin ainoa harrastajalle mahdollinen tapa vaikuttaa pedaaleihinsa on yksittäisten komponenttien vaihtaminen.
 
Pelkkä komponenttien vaihtaminen samanlaisiin mutta eri materiaalista valmistettuihin ei vaikuta ääneen juuri ollenkaan, mutta ei ole kovin suuri vaiva hankkia tietokoneelle jokin elektroniikkasimulaattoriohjelma, opetella käyttämään sitä, ja hankkia pedaalin kytkentäkaavio.
Kytkentäkaavion ja simulaattorin avulla voi tutkia miten pedaali toimii ja mikä komponentti vaikuttaa mihinkin. Esimerkiksi pedaaleiden taajuusvasteita on aika helppo tutkia tuollaisella simulaattorilla, ja taajuusvastetta voi helposti muuttaa muuttamalla vaikka yksi kondensaattori eriarvoiseksi. Tällä tavalla voi saada aikaan eroja pedaalin äänessä jotka tavallinenkin ihminen kuulee helposti.
 
Ilmaisen elektroniikkasimulaattorin voi ladata osoitteesta:
http://www.catena.uk.com/

Olen hieman eri linjoilla kanssasi. Väittäisin että suurimmassa osassa tapauksista itse tuote on etusijalla. Ensin tuote syntyy elektroniikkasuunnittelijan pöydällä ja vasta sitten punnitaan budjettiratkaisut. "Näennäisen pienet" muutoksetkin tehdään (toivottavasti) myöskin alkuperäisen tuotteen ehdoilla. Toki sattumillekin on sijansa, mutta loppukädessä elektroniikkasuunnittelu on vain kovaa työtä.
 
Ties jo kuinka kauan on tuotteelle ensin valittu kohderyhmä ja hintataso ja vasta sen jälkeen suunniteltu tämä määrätynhintainen tuote. En minä väitä, etteikö tuotteesta pyrittäisi tekemään niin hyvää kuin on sillä tietyllä summalla mahdollista, mutta hinta on se mistä lähdetään.

Kondensaattorin ja operaatiovahvistimen vertaaminen toisiinsa ei ole pelkästään siitä kiinni kumpi on laitteessa kokonaisuuden kannalta tärkeämpi. Operaatiovahvistin on monimutkainen mikropiiri joka sananmukaisesti on vahvistin, ja rakenteeltaan hyvin samankaltainen kuin mikä tahansa audiokäytössä oleva päätevahvistin. Kondensaattori on vain kaksi metallilevyä lähekkäin aseteltuna.
 
Minun mielestäni tuo on varsin ristiriitainen kommentti. Päätevahvistin on kononaisuuden kannalta tärkeämpi kuin yksittäinen kondensaattori ja siihen tosiasiaan voin viimekädessä nojata.
 
Pitäisi olla aika selvää että kondensaattoreissa olevat erot ovat hyvin pieniä verrattuna esim. kitaravahvistimien päätevahvistimien eroihin.
 
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ja onhan tuo toki selvää. Minun kantava ajatukseni onkin se, että mitään osaa ei tule väheksyä, olkoot sen vaikutus kokonaisuuteen kuinka minimalistinen tahansa.

Minusta tuntuu että tämä komponenttien materiaalien vaihtaminen on lähtöisin siitä että harrastaja haluaa jollain tavalla vaikuttaa esimerkiksi efektipedaaleihinsa.
 
Tuossa on varmasti pointtia, mutta se on vain yksi tekijä muiden joukossa. Itse väittäisin että valtaosa "DIY-modaajista" on puhtaasti äänenlaadullisista syistä liikenteessä.
 
Koska harrastajat eivät usein ole kovin hyvin perillä pedaaleiden tekniikasta niin ainoa harrastajalle mahdollinen tapa vaikuttaa pedaaleihinsa on yksittäisten komponenttien vaihtaminen.
 
Tuosta asiasta olen vahvasti eri mieltä kanssasi. "Harrastajan" keskiarvoistaminen tavalliseksi kadunmieheksi on hyvin kyseenalaista. Ei pidä unohtaa että osa "kotinikkareista" osaa myöskin tarvittaessa suunnitella omat vahvistimensa ja pedaalinsa. Väittäisin jopa, että joissain tapauksissa "harrastajalla" on yhtäläiset tiedot, ellei jopa enemmän tietoa kuin alan "ammattilaisella". On myös hyvä muistaa että markkinoilla olevista tuotemerkkeistä osa on "harrastelijoiden" kädenjälkeä. Joidenkin harrastelijoiden toiminta on laajentunut kylläkin siinä määrin, että siitä on tullut puhdas ammatti.
 
Pelkkä komponenttien vaihtaminen samanlaisiin mutta eri materiaalista valmistettuihin ei vaikuta ääneen juuri ollenkaan
 
Eikö? "Juuri ollenkaan" on mielestäni myöskin varsin löyhä määre.
 
Esimerkiksi pedaaleiden taajuusvasteita on aika helppo tutkia tuollaisella simulaattorilla
 
Tuli tuossa jo todettua, että esimerkiksi säröjen taajuusvastetta ei voi mitata, koska ulostulevan signaalin latvat ovat poikki. Joskus ainut vaihtoehto on "kokeellinen" vaihtoehto.
 
Ilmaisen elektroniikkasimulaattorin voi ladata osoitteesta:
http://www.catena.uk.com/'
 
Kiitos linkistä.

Ties jo kuinka kauan on tuotteelle ensin valittu kohderyhmä ja hintataso ja vasta sen jälkeen suunniteltu tämä määrätynhintainen tuote.
 
Tuohan on suoraan markkinoinnin oppikirjasta :)
 
En minä väitä, etteikö tuotteesta pyrittäisi tekemään niin hyvää kuin on sillä tietyllä summalla mahdollista, mutta hinta on se mistä lähdetään.
 
Olin melkein kirjoittaa tuon edellisen postini loppuun, että saattaahan toki olla että Ibanezin pomo on sanonut suunnittelijalle, että suunnitelehan särö niin että myyntihinnaksi muotoutuu $100. Kutkuttava ajatus, mutta väittäisin edelleen että Tubescreamer (esimerkiksi) on syntynyt ensin "paperille", ilman mitään hintarajotteita. Vasta sitten on mietitty miten sen saa tuotettua tietynhintaiseksi markkinoille. 30 euron särö tai 300 euron särö saattavat siis näyttää hyvinkin samanlaisilta paperilla.

Tuohan on suoraan markkinoinnin oppikirjasta :)
 
Kioskitieteissä oppikirjoihin kirjoitetaan kaikenlaisia itsestäänselvyyksiä.
 
Olin melkein kirjoittaa tuon edellisen postini loppuun, että saattaahan toki olla että Ibanezin pomo on sanonut suunnittelijalle, että suunnitelehan särö niin että myyntihinnaksi muotoutuu $100. Kutkuttava ajatus, mutta väittäisin edelleen että Tubescreamer (esimerkiksi) on syntynyt ensin "paperille", ilman mitään hintarajotteita. Vasta sitten on mietitty miten sen saa tuotettua tietynhintaiseksi markkinoille. 30 euron särö tai 300 euron särö saattavat siis näyttää hyvinkin samanlaisilta paperilla.
 
Kuitenkin esim ts:n klassinen jrc4558d piiri oli eräs sen ajan halvimmista operaatiovahvistimista? Ja en kyllä yhtään tiedä mikä oli ts:n myyntihinta markkinoille tullessaan, mutta todennäköisesti ihan jotain muuta kuin 100 dollaria.
 
En minä tiedä miten ja millä periaatteella on ts aikoinaan suunniteltu, joten turha sillä on spekuloida. Osissa on jokatapauksessa säästetty sitä suunnitellessa. Ei ole ollut mikään hi-end vermes, sattumien kautta ja vahingossa siitä on klassikko tullut.

Kioskitieteissä oppikirjoihin kirjoitetaan kaikenlaisia itsestäänselvyyksiä.
 
Heh.
 
Kuitenkin esim ts:n klassinen jrc4558d piiri oli eräs sen ajan halvimmista operaatiovahvistimista?
 
Tässä voidaan taas palata siihen seikkaan, että entisaikojen komponenttitoimittajat toimittivat markkinoille tasalaatuisempaa tavaraa.
 
Ja en kyllä yhtään tiedä mikä oli ts:n myyntihinta markkinoille tullessaan, mutta todennäköisesti ihan jotain muuta kuin 100 dollaria.
 
No joo, toi hinta oli nyt vaan villi arvaus. Kyllä siitä varmasti ihan kelpo hinnan on saanut pulittaa.
 
En minä tiedä miten ja millä periaatteella on ts aikoinaan suunniteltu, joten turha sillä on spekuloida. Osissa on jokatapauksessa säästetty sitä suunnitellessa.
 
Niin, tiedä häntä sitten. Muotoilisin tuon silti näin -> Osissa on säästetty kun TS on pistetty tuotantoon.
 
sattumien kautta ja vahingossa siitä on klassikko tullut.
 
Tuostahan minä olen edelleen eri mieltä :)

Tässä voidaan taas palata siihen seikkaan, että entisaikojen komponenttitoimittajat toimittivat markkinoille tasalaatuisempaa tavaraa.
 
Tuskin. En tosin ole asiantuntija, mutta uskoisin että nykyään saa paljon tasalaatuisempaa kamaa samalla hinnalla.
 
Kyllä noista klassikoista aikalailla sattumalta minunkin näkemykseni mukaan on vuosien saatossa tullut klassikoita. Ei ne sen parempia ole kuin monet aikalaisensa. Fender kopioi pääosin kytkentänsä RCA esimerkki kytkennöistä ja niistä tulikin kitaravahvistin klassikoita. Ei noita kukaan suunnitellut säröllä soitettavaksi ja silti juuri niiden särö soundi on nykyisten "vintage standardien" mukaan juuri se oikea. Miksi? Noita kuullaan niin monella levyllä ja kaikki muutkin valmistajat on niitä kopioineet joten tuo soundi on "se" totuttu hyvä 50-60 luvun kitarasoundi. Jos he olisivat tehneet täysin eri soundisia vahvistimia, olisivat ne luultavasti klassikoita.
 
Monesti laitteesta tulee myös klassikko jos joku kuuluisa kielen venyttäjä on sellaista sattunut syystä tai toisesta käyttämään.
 
Ja vielä... Yksittäisen osan merkillä ei tosiaan paljoa ole vaikutusta soundiin kunhan molemmat ovat saman arvoisia ja toimivia. Kohinoihin ym esim .vastuksilla on kovasti merkitystä.
 
Mutta kun vaihtaa kaikki konkat "parempii" uskon että eron alkaa jo paremmin huomaamaan ja joillekkin soundin metsästys on niin tarkkaa puuhaa että tuo ero voi olla hyvin tärkeä.
 
Mielestäni ainut tapa viime kädessä tehdä soitinlaitteita on kokeilemalla. Simulaattorit on todella hyviä ja hyödyllisiä joihinkin hommiin mutta hyvää soundia ei niillä näe. Ellei sitten osaa todella hyvin lukea mittaustuloksia...
 
Mikko

Kun jollain keskustelupalstalla tai nettisivulla lukee että komponenttien tyyppiä vaihtamalla äänestä tulee "pehmeämpi" tai "sileämpi" tai "lämpimämpi" ym., niin mistä voi tietää mitä nämä adjektiivit tarkoittavat.
Äänihän ei ole pehmeä tai sileä, kankaat tai maalipinnat ovat pehmeitä tai sileitä, mutta esimerkiksi ääntä josta tietyt korkeammat taajuudet on vaimennettu kutsutaan usein "lämpimäksi". Toisaalta "lämpimäksi" voidaan kutsua myös ääntä jossa tiettyjä matalia taajuuksia on korostettu.
 
Nämä adjektiivit eivät usein ole mitenkään tarkkoja tai johdonmukaisia kun niitä käytetään äänen kuvaamiseen. Tarkkoja kuvauksia voi ilmaista teknisillä ilmaisuilla, kuten "leikattu bassoja 700Hz rajataajuudella ensimmäisen asteen suodattimella". Monet eivät kuitenkaan tiedä tarkasti miltä esim. epäsymmetrinen särö ja sen tuottamat parilliset ylä-äänet kuulostavat. Useista internet-lähteistä voi lukea kuinka nämä parilliset ylä-äänet kuvataan adjektiivilla "sweet", mutta suurin osa lukijoista ei varmasti pysty kuvittelemaan miltä "sweet" kuulostaa, tai jos pystyykin niin lukijan kuvitelma on erilainen kuin kirjoittajan tarkoittama todellisuus.
 
Järkevä tapa alkaa kokeilemaan pedaalien muuntelua on esim. mitata taajuusvaste, kuunnella ääntä, vaihtaa jokin komponentti, kuunnella uudestaan ja havaita erot, mitata taajuusvaste uudestaan ja sitten yhdistää mielessään äänen eroavaisuudet taajuusvasteen eroavaisuuksiin. Näin pystyy vaikka toteamaan että äänen "lämpimyys" lisääntyy sitä enemmän mitä alemmille taajuuksille bassojen korostus siirtyy, tai että särön korviariipivä laatu vähenee mitä enemmän korkeita taajuuksia leikkaa.
Helppo tapa kokeilla komponenttien arvojen vaikutusta esim. taajuusvasteeseen on elektroniikkasimulaattorin kanssa. Kytkennän toiminnasta ei tarvitse ymmärtää kovin paljoa, voi vain muutella komponenttien arvoja ja katsoa mitä tapahtuu.
 
Säröjenkin taajuusvasteita pystyy mittaamaan jos pitää testisignaalin tarpeeksi pienenä tai vaikka irrottaa särödiodit testauksen ajaksi.

Tuskin. En tosin ole asiantuntija, mutta uskoisin että nykyään saa paljon tasalaatuisempaa kamaa samalla hinnalla.
 
Tarkoitin tuolla tasalaatuisuudella sitä, että jos otettaisiin satunnaisella otannalla kymmenen entisaikojen komponenttitoimittajaa ja vertailtaisiin komponenttien 'laatua', todettaisiin eri valmistajien komponenttien olevan lähempänä toisiaan kuin tänä päivänä. Toki mm toleranssit ovat olleet huonompia kuin tänä päivänä. Ajatukseni on se, että laitevalmistajan ei ole tarvinnut kiinnittää paljon huomiota, tilaako komponenttinsa valmistajalta A vai B. Minun väitteestäni on johdettavissa myös, että supermarketin ja hifiliikkeen laite ovat olleet "raudallisesti" lähempänä toisiaan kuin tänä päivänä.
 
Se on kyllä totta, että nykypäivän komponenttivalmistaja pystyy valmistamaan suoritukseltaan ja toleranssiltaan parempia komponentteja. 'Asennemuutos' onkin tapahtunut mielestäni siinä, että supermarketeissa myydään tänä päivänä 'kulutuselektroniikkaa'. Nämä ovat tietenkin vain omia johtopäätöksiäni ja 'maalailuni' saattavat hyvinkin mennä metsään. Olisi tosiaankin mielenkiintoista kuulla/lukea asiantuntevampaa faktaa asian tiimoilta.

Kyllä noista klassikoista aikalailla sattumalta minunkin näkemykseni mukaan on vuosien saatossa tullut klassikoita.Ei ne sen parempia ole kuin monet aikalaisensa.
 
Se on minunkin mielestäni 'sattumaa', että juuri tietty brändi muiden joukosta on noussut klassikoksi. Sattumaa ei minun mielestäni ole kuitenkaan se, että esim tubescreamer on piirisuunnittelullisesti sellainen kuin on. Toki innovaatioissa on aina tilaa 'sattumille' - Esimerkiksi että alkuperäiseen tubescreameriin on 'osunut' juuri tietyn valmistajan lastu. Itse piiri on silti syntynyt ainoastaan kovan työn seurauksena.
 
* (Luulen ymmärtäväni nyt, mitä lucifer tarkoitti sanoessaan että "sattumien kautta ja vahingossa siitä on klassikko tullut". Ajoimme ilmeisesti hieman eri asiaa takaa.)
 
Jos he olisivat tehneet täysin eri soundisia vahvistimia, olisivat ne luultavasti klassikoita.
 
Olen samaa mieltä kanssasi. Saundit ym ovat kulttuuriin sidonnaisia juttuja joihin kasvetaan pikku hiljaa sisälle. Mikään ei ole sinänsä itsestäänselvyys. Minun mielestäni on yleensäkin silloin tällöin hyvä muistuttaa itselleen, että asiat voisivat olla eri tavalla (riippuen millaiseen kulttuuriin on kasvanut).
 
Tuosta tulikin mieleen yksi tarina. Eräs tuttu äänimies oli hiljattain yhden bändin mukana Saksanmaalla tekemässä hommia. Sikäläiset äänimiehet olivat kuulemma mieltyneet erittäin yläpäävoittoiseen ja suomipojan näkökulmasta 'korviavihlovaan' saundiin. Saksalaisten mielestä taas suomipojan saundi oli ollut kovin 'sumppuinen'. Se olisi kuulemma kaivannut lisää yläpäätä. Johtopäätöksenä voi tosiaan sanoa, että 'hyvä' saundi on erittäin suhteellinen käsite.
 
EDIT: *

Kun jollain keskustelupalstalla tai nettisivulla lukee että komponenttien tyyppiä vaihtamalla äänestä tulee "pehmeämpi" tai "sileämpi" tai "lämpimämpi" ym., niin mistä voi tietää mitä nämä adjektiivit tarkoittavat.
 
Tuo on juuri tätä kommunikaation ihanuutta :) Kitarasaundin kuvaileminen tuntuu tosiaan olevan hiuksenhieno taiteenlaji, joka on verrattavissa viininmaisteluun. Mitä tarkoittaa, kun viini on tanninen? Tai kun viini on notkea? Niin - Alan terminologian oppii, kun pyörii "piireissä". Täytyy muistaa, että adjektiiveilla yritetään yleensä vain kuvailla KUULOAISTIMUSTA. Kuulohavainto on 'inhimillinen'/yksilöllinen kokemus ja siitä johtuu sitä kuvaava monimuotoinen terminologia.
 
Nämä adjektiivit eivät usein ole mitenkään tarkkoja tai johdonmukaisia kun niitä käytetään äänen kuvaamiseen.
 
Moni pyrkii varmasti kuvailemaan noilla adjektiiveilla vain äänestä syntyvää kuuloaistimusta. Kuuloaistimuksen kuvaamisessa on hiuksenhieno ero 'äänen' kuvaamiseen.
 
-> sounds sweet
-> sound is sweet
 
Tarkkoja kuvauksia voi ilmaista teknisillä ilmaisuilla, kuten "leikattu bassoja 700Hz rajataajuudella ensimmäisen asteen suodattimella".
Monet eivät kuitenkaan tiedä tarkasti miltä esim. epäsymmetrinen särö ja sen tuottamat parilliset ylä-äänet kuulostavat.
 
En oikein pysy perässä. Nuokin ovat kovin suhteellisia ilmaisuja, eivätkä välttämättä kerro myöskään mitään. 'Lopputulokseen' vaikuttaa niin moni laitteen ulkopuolinenkin parametri, esimerkiksi sisääntuleva signaali. Vai tarkoititko, että tarkkoja 'kuvauksia' miten signaalia on käsitelty, voidaan ilmaista teknisillä ilmaisuilla? Vai miten mielestäsi suodattimen jyrkkyys liittyy kuulohavainnon 'kuvailemiseen'? Kuuloaistimusta ei voi mielestäni verrata siihen, että äänilähteestä tuleva signaali viedään suoraan mittalaiteeseen ja vedetään johtopäätökset mittaustulosten perusteella.
 
Säröjenkin taajuusvasteita pystyy mittaamaan jos pitää testisignaalin tarpeeksi pienenä tai vaikka irrottaa särödiodit testauksen ajaksi.
 
Tuolla mittauksella mittaat jotain aivan muuta kuin itse SÄRÖN taajuusvastetta. Taajuusvasteen mittauksessa syötät 'siniä' sisään ja saat 'siniä' ulos. Särön tapauksessa mitattava laite katkaisee signaalin latvat/latvan ja ulostulossa on enemmänkin 'kanttiaallon' näköistä signaalia. Itse SÄRÖN taajuusvastetta ei siis pysty mittaamaan.

Vai tarkoititko, että tarkkoja 'kuvauksia' miten signaalia on käsitelty, voidaan ilmaista teknisillä ilmaisuilla?... ...Kuuloaistimusta ei voi mielestäni verrata siihen, että äänilähteestä tuleva signaali viedään suoraan mittalaiteeseen ja vedetään johtopäätökset mittaustulosten perusteella.
 
Otan esimerkiksi Sans Amp GT-2 efektipedaalin:
Kytkentökaaviota tarkastelemalla voi huomata että laitteessa on kolme eri vahvistinasentoa; California(joka yrittää matkia Mesa Boogieta), British(Marshall) ja Tweed(Fender).
 
Kaaviosta näkee mitä eroja näillä asennoilla on. California asennossa laite leikkaa alimpia taajuuksia n. 200 Hz alapuolelta, British asennossa leikkauspiste on n. 700 Hz ja Tweed asennossa taajuuskäyrään tulee 700Hz kohdalle n. 30 dB:n jyrkkä vaimennus. Eli "Mesa Boogie saundin" ytimenä on lievä bassojen leikkaus ennen säröä, "Marshall saundin" ytimenä on bassojen leikkaus 700 Hz alapuolelta ennen säröjä ja "Fender saundin" ytimenä on raju keskialueen leikkaus ennen säröä.
 
Jos mittauksessa saa selville vaikka säröefektin taajuusvasteen, niin ylläolevalla tiedolla voi jo hieman hahmottaa minkälainen kuuloaistimus on odotettavissa kun efektin kytkee kitaran ja vahvistimen väliin, olettaen että tietää minkälainen on Fender-, Marshall- ja Mesa Boogie-saundi.
 
...Taajuusvasteen mittauksessa syötät 'siniä' sisään ja saat 'siniä' ulos. Särön tapauksessa mitattava laite katkaisee signaalin latvat/latvan ja ulostulossa on enemmänkin 'kanttiaallon' näköistä signaalia...
 
Mutta jos ulostulopuolella tarkalla suodatuksella poistetaan kaikki muut taajuudet kuin sisäänmennyt siniaalto, niin kanttiaalto ei aiheuta mitään ylimääräisiä ongelmia. Ainoa hankala puoli on se että taajuusvaste voi näin mitattuna olla aika tasainen jos kaikki taajuudet leikkautuvat samalle tasolle.
 
...Itse SÄRÖN taajuusvastetta ei siis pysty mittaamaan.
 
"Itse SÄRÖssä" harvoin on mitään kummempaa taajuusvastetta. Säröefekteissä merkitseviä ovat taajuusvasteet ennen ja jälkeen särön. Särössä itsessään ääneen vaikuttava tekijä on muodostuvat ylä-äänet, eli parilliset vai parittomat ym.

...niin ylläolevalla tiedolla voi jo hieman hahmottaa minkälainen kuuloaistimus on odotettavissa kun efektin kytkee kitaran ja vahvistimen väliin, olettaen että tietää minkälainen on Fender-, Marshall- ja Mesa Boogie-saundi.
 
Kiitos tarkennuksesta. Olen tuosta samaa mieltä, että kuuloaistimuksen ennustettavuus paranee 'teknisten' detaljien myötä. Viinistä syntyvä makuaistimuskin on paremmin ennustettavissa, kun tuntee viinin 'koostumuksen'.
 
Nuo säröä ennen tapahtuvat suodatukset eivät silti kerro välttämättä itse saundista vielä mitään. Ne antavat toki suuntaa, mutta ovat mielestäni yksinään ilmaistuna varsin 'ympäripyöreitä'. Esimerkiksi Mesan 'ominaissaundiin' vaikuttaa tuon mainitsemasi 'esisuodatuksen' lisäksi varmasti yhtä paljon tasasuuntauspuolen 'rectifier' diodi(t), joten tuo filtteröinti ei yksinään kerro paljoakaan. Kun soppaan lisätään vielä sisääntuleva signaali (toisin sanoen kuinka 'flättiä' tai tietyiltä taajuksiltaan korostettua signaalia ajetaan sisään), niin tuo 200 HZ:n merkitys on entistä suhteellisempi. Mielikuva saundista syntyy siis viimekädessä siitä, että on oppinut tuntemaan saundin (kuten sanoit).
 
Mutta jos ulostulopuolella tarkalla suodatuksella poistetaan kaikki muut taajuudet kuin sisäänmennyt siniaalto, niin kanttiaalto ei aiheuta mitään ylimääräisiä ongelmia. Ainoa hankala puoli on se että taajuusvaste voi näin mitattuna olla aika tasainen jos kaikki taajuudet leikkautuvat samalle tasolle.
 
Tuossakaan tapauksessa et mittaa särön taajuusvastetta.
 
"Itse SÄRÖssä" harvoin on mitään kummempaa taajuusvastetta.
 
Sinä sen sanoit. Säröllä ei ole taajuusvastetta ja sitä ei voi mitata. Asian voi muotoilla myös näin - Taajuusvasteen mittauksessa syötät yhden taajuuden sisään (sini) ja saat yhden taajuuden ulos (sini). Särö katkaisee signaalin latvat/latvan, joten ulostulossa oleva signaali koostuu useasta taajuudesta. Kaikki aaltomuodot siniä lukuunottamatta koostuvat useasta taajuudesta. Täten särön taajuusvastetta ei voi mitata.
 
Säröefekteissä merkitseviä ovat taajuusvasteet ennen ja jälkeen särön.
 
Tarkoitatko suodattimien vastetta? Viittasin mm. tuohon seikkaan, puhuessani 'kokeellisesta' tavasta. Signaalitiellä olevat konkat muodostavat suodattimia muun piirin kanssa. Tuohon 'nyrkkisääntöön' perustuu aiemmin mainittu signaalitien 'konkkatweekkailu'. Simulaattoreilla pystyy varmasti mittaamaan sisääntuloimpedansseja eri kohdista signaalitietä ja laskemaan sen perusteella suodattimien rajataajuuksia tarkasti. Särön taajuusvastetta niillä ei silti pysty mittaamaan.
 
Särössä itsessään ääneen vaikuttava tekijä on muodostuvat ylä-äänet, eli parilliset vai parittomat ym.
 
'Diodityypillä' on tosiaankin merkittävä vaikutus ääneen (tarkemmin: mitä spektrin osaa ne 'korostavat'). Alla olevaan kytkentäkaavioon on listattu Rat-pedaalien eri versioiden eroavaisuudet:
 
http://happybob.com/rstrand/rat/pcratrev.gif
 
Rat2:sen (LED Rat) ja Turbo Ratin ainut ero on diodeissa (Turbo Ratin 'klippaus' toteutetaan ledeillä. ). Ne ovat muuten identtiset. Kun nuo kaksi pedaalia säädetään samoihin asetuksiin ja suoritetaan A/B testi, todetaan Turbo Ratin olevan "honottavampi" - Siinä on tietty alue keskiäänistä korostetumpi. Erityyppiset diodit siis korostavat kerrannaistaajuuksia hyvinkin paljon toisistaan poiketen. Tässäkin voitaneen siis todeta, että "numeeriset arvot" ovat vain suuntaa antavia.

Tarkoitin tuolla tasalaatuisuudella sitä, että jos otettaisiin satunnaisella otannalla kymmenen entisaikojen komponenttitoimittajaa ja vertailtaisiin komponenttien 'laatua', todettaisiin eri valmistajien komponenttien olevan lähempänä toisiaan kuin tänä päivänä.
 
Tästä haluaisin jotain faktaa. Kyllähän nykyään komponentteihin saadan enemmän "eroja" - ainakin mielikuvien tasolla - kun mitataan useampaa asiaa ja tarkemmin. Nykyään valmistajat ilmoittavat komponenteistaan miljoona eri parametriä, joista valtaosalla ei ole paljoakaan merkitystä. Ennen riitti, kun kertoi signaali-kohinasuhteen. Näin kärjistetysti.
 
Minun väitteestäni on johdettavissa myös, että supermarketin ja hifiliikkeen laite ovat olleet "raudallisesti" lähempänä toisiaan kuin tänä päivänä.
 
En tiedä kuinka suuria nuo erot ovat olleet, joten minun on vaikea tehdä vertauksia. Ennen hifin myyminen ei ole ylipäänsäkään ollut markettien juttu - "markethifi" on ehkä enemmänkin 90-luvun ilmiö. Toki se alkoi jo aiemmin.
 
Mutta tuo väite on pahasti ristiriidassa tuotannon nykytrendien kanssa. Nykyäänhän muutama valmistaja valmistaa kymmeniä merkkejä. Eri merkkisiä autoja tulee samoilta linjoilta, kulutuselektroniikasta puhumattakaan. Kuinkahan montaa eri kitaramerkkiä Samick valmistaa? Televisiot ovat käytännössä samoista osista koottuja merkistä riippumatta. Phillipsin viritintä ja putkea löytyy LG:ltä, Thomsonilta ja kaikilta halpamerkeiltä. Ja tämä pätee kaikkeen elektroniikkaan. RAuta ei siis nykyään ole vain samanlaista vaan pikemminkin identtistä. Vain merkki muovilaatikon kyljessä vaihtuu. Ennen valmistajia oli useampia ja rauta oli erilaista.
 
Ja jos mennään elektroniikkakomponenttien tasolle, niin kyllähän NE5334 -piiriä löytyy monesta ääntä käsittelevästä laitoksesta...
 
Näkisin, että sinun kannattaisi tarkastella väitettäsi. Josko siinä olisi jotain korjattavaa.
 
Se on minunkin mielestäni 'sattumaa', että juuri tietty brändi muiden joukosta on noussut klassikoksi. Sattumaa ei minun mielestäni ole kuitenkaan se, että esim tubescreamer on piirisuunnittelullisesti sellainen kuin on. Toki innovaatioissa on aina tilaa 'sattumille' - Esimerkiksi että alkuperäiseen tubescreameriin on 'osunut' juuri tietyn valmistajan lastu. Itse piiri on silti syntynyt ainoastaan kovan työn seurauksena.
 
* (Luulen ymmärtäväni nyt, mitä lucifer tarkoitti sanoessaan että "sattumien kautta ja vahingossa siitä on klassikko tullut". Ajoimme ilmeisesti hieman eri asiaa takaa.)
 
Et ymmärtänyt. Sulla on aika ruusuinen kuva tuotteiden suunnittelusta. Kovaa työtä ultimaalisen tonen saavuttamiseksi... Ehkä jossain putiikkivermeissä, jos niissäkään. Itse näen asian niin, että ero laadussa ei kerro eroa suunnitelijoiden ammattitaidossa. Se kertoo eron käytettävissä olevassa rahamäärässä. Kun rahaa ei ole rajattomasti, niin suunnittelu on yhtä kompromissien tekemistä. Ja kun jostain kompromissista tulee klassikko, kuten vaikkapa Fenkun Bassmanista, niin se on puhdasta sattumaa.
 
Miten tämän nyt sanoisi yksinkertaisesti... Tietysti tuote on sellainen miksi se on suunniteltu. Tuotteesta voi tulla klassikko siksi, että se on sellainen kuin se on (tai sitten jonkin ulkokohtaisen syyn vuoksi, kuten Mikko tuolla ylempänä kertoi). Jos hätäilisi, niin voisi väittää, että tuotteesta tulee klassikko sen suunnittelun tähden. Mutta ominaisuus, joka tekee tuotteesta klassikon, saattaa aivan hyvin olla asia jonka suunnittelijat ovat työssään syrjäyttäneet täysin, tai joka on syntynyt jonkun kustannuksia karsivan kompromissin seurauksena.

Kyllähän nykyään komponentteihin saadan enemmän "eroja" - ainakin mielikuvien tasolla - kun mitataan useampaa asiaa ja tarkemmin. Nykyään valmistajat ilmoittavat komponenteistaan miljoona eri parametriä, joista valtaosalla ei ole paljoakaan merkitystä. Ennen riitti, kun kertoi signaali-kohinasuhteen. Näin kärjistetysti.
 
Tuossa on paljon pointtia. Sanoin ketjun alkupäässä, että "massatuotannon myötä komponenttien laatu on laskenut kuin ketun häntä". Se oli huono ilmaisu. Laatu on suhteellista ja se on aina ajan standardeihin sidoksissa. Totesin myöskin, että nykypäivän komponenttivalmistajat pystyvät tuottamaan 'parempia' komponentteja kuin entisajan valmistajat (niin halutessaan). Kantava ajatukseni olikin elektroniikkatuotannossa tapahtunut "asennemuutos". Kiinassa valmistettu Peaveyn studiopro vahvistin on ajan standardien mukaan varsin kaukana esim. Matchlesin vahvistimesta. Karrikoitu esimerkki, mutta kuvaa mielestäni hyvin nykypäivän "laadullista" kirjoa. Shaftin tulkintaa mukaillen: kitaraelektroniikan valmistusvolyymien kasvaessa niissä käytetään SUHTEESSA yhä halvempia ja heikkolaatuisempia komponentteja. Väittäisin edelleen, että esim. 70-luvulla tuotteet olivat lähempänä toisiaan ajan 'mittapuiden' mukaan.
 
Mutta tuo väite on pahasti ristiriidassa tuotannon nykytrendien kanssa. Nykyäänhän muutama valmistaja valmistaa kymmeniä merkkejä. Eri merkkisiä autoja tulee samoilta linjoilta, kulutuselektroniikasta puhumattakaan. Kuinkahan montaa eri kitaramerkkiä Samick valmistaa? Televisiot ovat käytännössä samoista osista koottuja merkistä riippumatta. Phillipsin viritintä ja putkea löytyy LG:ltä, Thomsonilta ja kaikilta halpamerkeiltä. Ja tämä pätee kaikkeen elektroniikkaan. RAuta ei siis nykyään ole vain samanlaista vaan pikemminkin identtistä. Vain merkki muovilaatikon kyljessä vaihtuu. Ennen valmistajia oli useampia ja rauta oli erilaista.
 
Yksikin "hi-end" vermeitä valmistava lafka tuon listan jatkeeksi, niin väitteeni on ristiriidaton. Kuten esimerkiksi tuo Peavey / Matchless vertaus. 'Nykytrendi' ja 'halpamerkki' vahvistavat väitettäni. (Viittasin 'raudalla' laadun samankaltaisuuteen ajan 'mittapuiden' mukaan.)
 
Ja jos mennään elektroniikkakomponenttien tasolle, niin kyllähän NE5334 -piiriä löytyy monesta ääntä käsittelevästä laitoksesta...
 
Mihin viittaat tuolla?
 
Näkisin, että sinun kannattaisi tarkastella väitettäsi. Josko siinä olisi jotain korjattavaa.
 
Väitteet ovat luotu kumottaviksi. Totesin, että nämä ovat omia johtopäätöksiäni asian tiimoilta ja että ne saattavat osua harhaan. Väitteessäni on varmastikin korjattavaa. Pitäydyn näkemyksessäni, kunnes näen/kuulen väitteeni kumoavat faktat.
 
Sanoit tuolla ketjun alkupäässä että:
 
Nykyäänhän kaikkia kulutushyödykkeitä tuntuu leimaavan tietynlainen kertakäyttöleima. Ei kannata odottaa, että tänään ostettu kodinelektroniikkalaites toimisi vielä kymmenen vuoden päästä.
 
Haluaisinkin kysyä, että millaisia johtopäätöksiä sinä vedät tämän "laatukeskustelun" tiimoilta?
 
Sulla on aika ruusuinen kuva tuotteiden suunnittelusta.
 
Minulla ei ole ruusuista kuvaa elektroniikkasuunnittelusta. Minun pointtini on se, että tuotteet eivät synny "sattumalta". Olen hyvinkin tietoinen, että tuotesuunnitteluun kuuluu oleellisena osana kustannukselliset kompromissit. Siitä huolimatta tuote suunnitellaan. "Kova" oli ehkä huono määre. Se millaisia 'sovellusmahdollisuuksia' tuotteelle löytyy on kylläkin 'sattuman' kauppaa.
 
Jos hätäilisi, niin voisi väittää, että tuotteesta tulee klassikko sen suunnittelun tähden. Mutta ominaisuus, joka tekee tuotteesta klassikon, saattaa aivan hyvin olla asia jonka suunnittelijat ovat työssään syrjäyttäneet täysin, tai joka on syntynyt jonkun kustannuksia karsivan kompromissin seurauksena.
 
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen tuosta samaa mieltä. Tuon asian suhteen taisi olla vain väärinymmärrystä.

Mutta ominaisuus, joka tekee tuotteesta klassikon, saattaa aivan hyvin olla asia jonka suunnittelijat ovat työssään syrjäyttäneet täysin, tai joka on syntynyt jonkun kustannuksia karsivan kompromissin seurauksena.
 
Ottamatta kantaa laisinkaan vahvistin-ja efektipuolen elektroniikkaan ja pitäytyen vain ja ainoastaan mulle "tutummassa" kitara-ja bassoelektroniikassa ynnä niissä esiintyvissä kondensaattoreissa, voitaneen tuosta lainauksesta todeta, että puuttuupa siitä sellainen pointti, että vaihtoehtoisia komponentteja ei yksinkertaisesti ole ollut saatavissa.. Sen verran poikkean aiheesta, että Fullertonin joissain reissueissa tulee mukana 3-asentoinen mikkikytkin puristeja varten, vaikka asennettuna on viisiasentoinen.. Takaisin kondensaattoreiden lumoavaan maailmaan, esimerkiks kitaran tonea pystyy melko tavalla "hienosäätämään" vaihtelemalla mieluummin niitä konkkia kuin mikkejä.. Elikkäs jos tuntuu että on soundi liian bassoisa humppari-kitarassa niin vaihdetaan se vakiona oleva tone-konkka 0.022 eli 22 nF pienempään. Konkan materiaalissa en ole noin kuulon mukaan huomannut suuriakaan eroja, ei se oo niin hifiä tuo kitara/basso-elektroniikka.. :)
Lähinnä katsoisin kondensaattorissa sitä fyysistä kokoa, ei ole useinkaan kannattavaa tunkea 400V kestävää konkkaa kitaraan kun pienempi olis sirompi. Itse mittailen lisäksi ennen asennusta edelleen konkat, että olisivat edes "suurin piirtein" ilmoitetun kokoisia...
Kokeillahan aina voi, esim. kitaran soundin hienosäätöön voi valmistaa sellaisen "testi-yksikön" eli juottaa tagboardille eri kokoisia (ja mikseipä sitten myös eri materiaaleista valmistettuja) kondensaattoreita ja kytkee niitä haueleukapäisillä testijohdoilla vuoron perään tone-kondensaattorin paikalle. Kun omaa korvaa miellyttävä löytyy, juottaa sitten vasta sellaisen paikoilleen... Tässäpä minun 2 prossaani..

...vaihtoehtoisia komponentteja ei yksinkertaisesti ole ollut saatavissa..
 
Tuo on keskeinen pointti väitteessäni. Juuri tuo 'fakta' tekee kyseisen ajan laitteet tasalaatuisemmaksi (ajan standardi huomioiden). Viittasin juuri tuohon seikkaan sanoessani että: Tämän päivän kitaraelektroniikan valmistajilla on siis laadullisesti laajempi kirjo mistä valita - Todennäköisyys on että pedaaleihin ym päätyy helposti se hieman halvempi vaihtoehto (lue: laadullisesti huonompi).
 
esimerkiks kitaran tonea pystyy melko tavalla "hienosäätämään" vaihtelemalla mieluummin niitä konkkia kuin mikkejä..
 
Kiitos tiedosta! Onko sulla heittää joitain konkka-arvoja stratotyyppisiin kitaroihin, jos mielii "tummempaa tonea"? Noin niinkuin suuntaa antavasti...

Tuo on keskeinen pointti väitteessäni. Juuri tuo 'fakta' tekee kyseisen ajan laitteet tasalaatuisemmaksi (ajan standardi huomioiden). Viittasin juuri tuohon seikkaan sanoessani että:
 
Luin huonosti jollen vallan hätäisesti.. Noinhan juuri...
 
Kiitos tiedosta! Onko sulla heittää joitain konkka-arvoja stratotyyppisiin kitaroihin, jos mielii "tummempaa tonea"? Noin niinkuin suuntaa antavasti...
 
No niin, katsotaanpas..tuo mulle vähän "vieraampi" merkki käytti vakiona 50nF -22nF konkkia, en oo näköjään kirjoittanu ylös Straton konkan arvoa...Mustangit ja Telet 47-50 nanoF:ää, saadaan vähän sitä singlecoilin Ohutta soundia Bassokkaammaksi, Tele Custom vakio 22nF...
Yleinen nyrkkisääntöhän kitaraelektroniikassa koskien tone-konkkaa on, että mitä pienempi, sen treblempi soundi..
Itse joskus modailin kavereiden kitaroihin 3-asentoisella pikku liukukytkimellä eräänlaisen decade-switchin tonekonkan paikalle, kytkettävät kondensaattorit 10-22-37 nanoFaradia.. Ripeästi soundi muuttuu, ja helppo siihen Straton pleksiin tunkea suorakulmainen reikä..
Gibsonin Varitone-piirihän on periaatteessa myös kuusi kytkettävää konkkaa, vastukset "vuotoja" ehkäisemässä, ja lisänä vielä kela.. Varitonen kondensaattoriarvot siellä "circuit chipin" sisällä olivat muistiinpanojeni mukaan 1-3-10-30 ja 220 nF sekä by-pass. Gibsonin decade-switchillä taas 220-150-100-47, mutta huomattavaa on, että tuota decade-switchiä käytettiin Recording- ja Professional LesPauleissa joitten mikit on vähän "muualta" eli hirvittävän kirkassoundiset lo-impedance pinotut humpparit, joten niitten tonet hyötyy isoista konkista. Ihan vakio-humpparikitarassa olen 6-asentoista kiertokytkintä käyttäny arvoilla 1-10-22-33-47-68 nanoa. Tuo jälkimmäinen on jo niin bassokas, että melkein kannattaa, jos sitä käyttää, pistää volapotikan jalkoihin 1 nanon treble pass-konkka. Pysyy pienilläkin voluumeilla korkeat äänet pelissä..ainakin osittain. Toivottavasti noista arvoista on jotain käyttökelpoista, tai pistä siihen tuo 3-asentoinen "pikku-decade"...

Kantava ajatukseni olikin elektroniikkatuotannossa tapahtunut "asennemuutos". Kiinassa valmistettu Peaveyn studiopro vahvistin on ajan standardien mukaan varsin kaukana esim. Matchlesin vahvistimesta. Karrikoitu esimerkki, mutta kuvaa mielestäni hyvin nykypäivän "laadullista" kirjoa. Shaftin tulkintaa mukaillen: kitaraelektroniikan valmistusvolyymien kasvaessa niissä käytetään SUHTEESSA yhä halvempia ja heikkolaatuisempia komponentteja. Väittäisin edelleen, että esim. 70-luvulla tuotteet olivat lähempänä toisiaan ajan 'mittapuiden' mukaan.
 
Laadullinen kirjo on todellakin lisääntynyt huomattavasti, ja tuotteita valmistetaan eri kohderyhmille. On halpatuotantoa, ylempää ja alempaa keskiluokkaa, kalliita eksklusiivituotteita jne. Osa tuotteista on käsittämättömän surkeita ja toiset taas parempia kuin koskaan aikaisemmin. Väittäisin, että keskimääräinen laatu on kuitenkin heikentynyt.
 
Juuri valmistuksen keskittyminen entistä suurempiin yksiköihin on osasyy laadun heikkenemiselle. Ennen elektroniikkaa valmistettiin enemmän paikallisille markkinoille. Suomessa valmistettiin putkiradioita. Marshall syntyi vastatakseen brittimuusikoiden tarpeeseen.
 
Valmistuserien ollessa pieniä voidaan komponentit valita enemmän hinta/laatusuhteen perusteella. Voidaan valita hieman kalliimpi komponentti, jos sen oletetaan kestävän tai toimivan paremmin. Prosentuaalinen vaikutus laitteen materiaalikustannuksiin on verrattain vähäinen. Massatuotannossa tilanne on toinen. Muutaman euron hinnanlisäys alkaa tuntua merkittävältä jos tuotetta valmistetaankin vaikka 100000 kappaletta!

...kitaraelektroniikan valmistusvolyymien kasvaessa niissä käytetään SUHTEESSA yhä halvempia ja heikkolaatuisempia komponentteja.
 
Suhteessa mihin? Tuotteet ovat elintasoon suhteutettuna huomattavasti halvempia kuin 70-luvulla, joten olisi kohtuutonta odottaa, että niihin käytettäisiin kalliimpia osia - suhteessa tai tosiasiallisesti.
 
Väittäisin edelleen, että esim. 70-luvulla tuotteet olivat lähempänä toisiaan ajan 'mittapuiden' mukaan ... mutta kuvaa mielestäni hyvin nykypäivän "laadullista" kirjoa ... Yksikin "hi-end" vermeitä valmistava lafka tuon listan jatkeeksi, niin väitteeni on ristiriidaton. Kuten esimerkiksi tuo Peavey / Matchless vertaus. 'Nykytrendi' ja 'halpamerkki' vahvistavat väitettäni. (Viittasin 'raudalla' laadun samankaltaisuuteen ajan 'mittapuiden' mukaan.)
 
Usko tai älä, mutta vasta nyt ymmärsin, mitä tuolla vanhojen hyvien aikojen "tasalaatuisuudella" tarkoitat. Ja olet täysin oikeassa siinä mitä tarkoitat. Ennen tuotteita ei kohdennettu laatunsa ja hintansa puolesta yhtä voimakkaasti kuin nykyään. Se tietysti johtui paljolti siitä, ettei nykyisen kaltaista halpatuotantoa ollut. Nykyään kaikenlaisia tuotteita pyritään tekemään kunkin kukkarolle sopivaan hintaan. Se tietysti tarkoittaa myös sitä, että laadullinen kirjo vaihtelee.
 
Kokonaan toinen asia on sitten tasalaatuisuus tietyn segmentin sisällä...
 
Mihin viittaat tuolla?
 
Lähinnä sitä hain, että tietyn hintaryhmän tuotteissa sisuskalut ovat merkistä ja valmistajasta riippumatta melkolailla samat.
 
Haluaisinkin kysyä, että millaisia johtopäätöksiä sinä vedät tämän "laatukeskustelun" tiimoilta?
 
Riippuu vähän siitä, vastaako kysymykseen luonnosta huolestunut minäni vaiko kuluttajaminäni... Toisin kuin monet muut, minä en sisänsä ole huolestunut nykyisten tuotteiden laadusta. Kyllä edelleen saa hyviä ja laadukkaita vahvistimia, jos on niistä valmis maksamaan. Paljolti juuri tuosta erilaatuisten tuotteiden kirjon laajenemisesta johtuen ihmisiltä on hämärtynyt kokonaan hinnan suhde laatuun. Valitetaan, että nykypäivän (halpa)kulutuselektroniikka ei kestä mitään ja ennen tavarat kestivät isältä pojanpojalle. Ennen tuotteita ei saanut samaan hintaan kuin nykyään. Jos maksaa vahvistimesta elintasoon suhteutettuna yhtä suuren summan kuin 60-luvulla joutui maksamaan hyvästä vahvistimesta, saa tänä päivänä edelleen hyvän vahvistimen. Jos sen sijaan maksaa neljäsosan siitä, mitä hyvä vahvistin on maksanyt 60-luvulla, ei millään voi saada kovin laaduksta vahvistinta - 60-luvulla ei olisi saanut vahvistinta ollenkaan, koska sen hintaluokan vahvistimia ei yksinkertaisesti ollut. Toivottavasti joku sai edes vähän selvää siitä mitä ajoin takaa.
 
dit. Shafthan asian tuossa edellisessä viestissä ytimekkäästi esittää. Siis sen, että nykyään pyritään valmistamaan tuotteita eri hintaisina eri kohderyhmille...