Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Joo siis passiivinen lofi-ratkaisu voi tosiaan olla originaalimpi saundiltaankin. Jos piezoa kuormittaa liian alhaisella impedanssilla (käytännössä vastuksella) niin bassotoisto vaimenee ja diskantit korostuvat, eli käy päin vastoin kuin magneettimikillä. Piezo on kapasitiivinen elementti eli käytännössä sitä voi ajatella kondensaattorina kuten kondensaattorimikrofonissa. Piezon lähtövoimakkuutta voi sen vuoksi kontrolloida samaan tapaan kuten konkkamikeissä, eli kytkemällä sen rinnalle kondensaattorin. Se ei vaimenna yläpäätä kuten tavallisessa kitaran sävynsäädössä vaan tekee vain jännitteenjaon kuten se tavallisesti tehdään potikoissa vastuksella (resistanssilla).
 
Eli siis piezon jännitteen saisi vastaamaan magneetisen mikin jännitettä ja kytkettyä rinnakkain siten että piezon rinnalle kytketään pieni konkka. Joku 1 nf voi olla jo liikaa, en osaa sanoa mikä on oikea arvo, kokeilkaa. Se voi vaikuttaa myös rinnalle kytketyn magneettimikin saundiin jonkin verran, jos vaikuttaa niin välille voi kytkeä jonkin kokoisen vastuksen.

Niin referenssinä että Neumannin U87 mikissä käytetään 560 pF konkkaa vaimentamaan herkkyyttä 10 dB (siis siinä kytkimessä lukee -10 dB).

mhelin: Piezo on kapasitiivinen elementti eli käytännössä sitä voi ajatella kondensaattorina kuten kondensaattorimikrofonissa. Piezon lähtövoimakkuutta voi sen vuoksi kontrolloida samaan tapaan kuten konkkamikeissä, eli kytkemällä sen rinnalle kondensaattorin. Se ei vaimenna yläpäätä kuten tavallisessa kitaran sävynsäädössä vaan tekee vain jännitteenjaon kuten se tavallisesti tehdään potikoissa vastuksella (resistanssilla).
 
Tämä olikin ovela homma, täytyypä joskus kokeilla.

Kefiiri: Miten tuollainen piezo kuitenkin toimii soittimen kyljessä niinkin hyvin kuin toimii? Tuleeko soittimen värinästä matalia taajuuksia sen verran enemmän, että se kompensoi piezon vaimeaa alapään toistoa? Osaisiko joku selittää?
 
No yksi tärkeimmistä asioista on sovitus. Ilmassa roikkuvaan pietsoon voi huutaa vaikka pää punaisena eikä ääntä tule läpi oikeastaan yhtään. Viepä veteen tai johonkin pintaan kiinni ja johan tapahtuu. Ilman läpi huudettaessa joutuu ääni kulkemaan väliaineesta toiseen. Raja ilman ja pietson välillä on niin epäsovituksessa, ettei ääni välity tehokkaasti kiteeseen; ilma on liian kevyttä pietsolle. Vähän kuin vatkaisi kermavaahtoa kolmen millin poranterällä. Energiaa kuluu mutta mitään ei oikein saa aikaan.
 
Vedessä pietsoja (hydrofonit) käytetään esimerkiksi sukellusveneitten ja muun meriliikenteen kuunteluun. Siellä sovitus väliaineitten kesken on hyvä. Sama juttu soittimen kannessa: materiaalit keskustelevat paremmin keskenään.
 
Pietsot pystyvät toistamaan hyvinkin eri taajuuksia mutta kiteen pitää vastata myös mitoiltaan haluttua vastetta. Väärä impedanssisovitus leikkaa hyvin erityisesti matalia ja siksi halpojen passiivisten ratkaisujen käyttö on jättänyt monen mieleen rasittavasti kihisevän saundin. Joku voisi samoin kysyä, miksi magneettimikin toistovaste on niin aneemisen kapea eikä niistä irtoa juurikaan yläpäätä jonkun kolmen kilohertsin jälkeen.

Jos on tarkoituksena yhdistää magneettimikin signaali ilmeisesti resonaattorikartiossa kiinniolevaan piezon signaaliin, mahdollinen potentiometrin tai vastusjaon kuormituksen aiheuttama bassopään putoaminen ei välttämättä ole äärimmäisen paha juttu: alapäät magneettimikiltä ja yläpään räminät piezosta. Passiivisena yhdistäminen on tietty kuten mainittua hankalaa.
 
Itselläni on vähän mainitulla periaatteella rakennettu/modattu akustinen, jossa resonaattorikartion virkaa toimittaa rumpucrash-pelti. Pellissä on kiinni piezo, kaikuaukon kohdalla on P90-tyyppinen mikki ja kotelon sisällä on halpa elektreettikapseli. Phantomista virtansa saava esivahvistin miksaa näitä yhteen, ja vaikka tuota piezon soundia ei välttämättä yksinään jaksaisi kuunnella, se tuo muihin yhdistettynä mukavasti räminää.