Pakko oikaista ettei jää kenellekään epäselväksi: Mekaanisilla kappaleilla on 6 vapaan kappaleen liikettä (siirtymät x,y, ja z -suuntiin ja rotaation niiden ympäri). Eli olosuhteista riippuen se voi liikkua avaruudessa ihan miten vain (todellakin nuo 6 elementtiä saa kappaleen tekemään ihan mitä vain manöövereitä avaruudessa vai esitelläänkö mukaan neljäs ulottuvuus?). Mutta nämä eivät ole tässä kohtaa millään tavalla oleellisia. Jos kitara olisi soitin joka olisi asennettu vaikka kolmen jousen päälle, sillä olisi nuo 6 vapaankappaleen liikettä joilla olisi omat taajuudet jotka muodostuisivat kitaran massasta, sen massakeskiöstä, jousien jousivakioista ja jousien vaimennuskertoimista sekä kitaran jäykkyydestä. Nyt se soi kumminkin sylissä ja ne syliottessa ilmenevät jäykän kappaleen liikkeet ovat erittäin vaimennettuja ja täysin merkityksettömiä esim dead spotin kannalta.
Eli kysymykseen tulevat ainaostaan nämä ns. elastiset moodit, joista taas relevantteja ovat ainoastaan ne joiden taajuudet ovat matalampia tai yhtä suuria kuin korkein nuotti mitä kitarasta saa ulos.
Kaikenlaisia paikallisia resonansseja voi olla vaikka kuinka paljon milloin mistäkin johtuen, mutta meidän täytyy pitäytyä mitattavissa ja havaittavissa ja ennen kaikkea relevanteissa moodeissa.
finlanderr:
akustisessa kitarassa on paljon enemmän ominaismuotoja (ja siis niitä vastaavia resonanssitaajuuksia).
Ministeritasolla parjattu akateeminen tarkennus: mulle koulussa opettivat, että systeemillä on yhtä monta ominaismuotoa ja -taajuutta kuin on sen vapausasteiden lukumäärä. Numeerisessa mallissa tämä on yleensä äärellinen luku (toki tiheän verkon mallissa hyvin korkea), kun taas missä tahansa oikeassa kappaleessa tai useamman kappaleen muodostamassa systeemissä käytännöllisesti katsoen ääretön. Toki siten, että kuuloalueelle osuvia ja "saundin" kannalta oleellisia taajuuksia lienee paljon enempi akkarisoittimissa. Eikhän se vähempiki olis riittäny.. |
finlanderr
