elon arska 30.11.2013 11:17:25 | |
---|
Jii-Gee: Kait sää kysyit että soittiko ne kans ( riittävän lujaa ) sillä vahvarilla ??! Vai kattoiko ne vaan mittarilla että kaikki näennäisesti ihan ok kun kone on ns tyhjäkäynnillä.. Kysyin, mutta ilmeisesti eivät kuitenkaan olleet sitä tarpeeksi kovaa soittaneet. Jotenkin vähän ontto olo jäi. Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
elon arska 30.11.2013 13:23:10 (muokattu 30.11.2013 13:26:53) | |
---|
kiiski: Jos joku vahvistinmalli oskilloi herkästi niin silloin vika on jo suunnittelussa ja korvaamalla johdot uusilla rakennat vain saman paskan uudestaan. Eli aika hyödytöntä puuhastelua paitsi jos tykkää harrastaa. Niin, tätä vikaahan ei ole koskaan aiemmin ollut kuin nyt n. reilun viikon ajan. Aiemmin olen soittanut vahvistinta täysillä narulle asti pitkiäkin aikoja eikä mitään tämänkaltaista ole ollut havaittavissa. Jotain on jossain vaiheessa tapahtunut ja uskon vian olevan jotenkin korjattavissa. Itse veisin johonkin toiseen huoltoliikkeeseen, nyt vaikuttaa siltä ettei koko laitetta ole edes avattu vaan on vähän googlailtu... Eiköhän se avattu ole kuitenkin, kun huoltomies soitti että sillä on se edessään auki. Jos jotakuta kiinnostaa, niin käytin laitteen Uraltonella, senkään puolesta en usko että ihan arpajaisella mulle paskaa yritettäis syöttää. Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
elon arska 30.11.2013 18:26:43 (muokattu 30.11.2013 18:26:55) | |
---|
Niin ja tosiaan jos tiedätte hyvän ja ammattitaitoisen kitaravahvistinten huoltajan/ropaajan pääkaupunkiseudulla niin saa kertoa ja suositella! Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
blaekie 30.11.2013 23:01:37 (muokattu 30.11.2013 23:12:49) | |
---|
Jotenkin kuulostaa aika kökköseltä ja välinpitämättömältä lähestymistavalta tuohon ongelmaan huoltolafkan toiminta. Harmi että kyseessä on Uraltone. Onkohan päälliköllä tiedossa tuo asennoituminen ? Pätkimiseen voi todellakin olla lukemattomia syitä, katkoksia siellä täällä, ja joskus se vaatii tuskaisaa tarkastelua, juottamista yms mittailua, putsausta ja mahdollisia komponenttien vaihtoja, ja testaamista. Itsellä on parikin noita Carlsbro koneita, tosin 100 wattisena ja niissä on joutunut anodijännitteitä ja ylipäätään bias:a tarkistamaan aika tarkasti, jottei käry käy. Missä asennossa on jännitteenvalinta ? Sanoit että pääteputket on vaihdettu puoli vuotta sitten ? Onko kokeitu toisilla putkilla, ja tapahtuiko pätkimisen aikana mitään ylimääräisiä valo-ilmöitä,rätinöitä pääteputkissa ja/tai niiden kannoissa ? Se että pääteputket on vaihdettu ei vielä takaa mitään. Joskus vaihdetut putket voivat olla huonompaa laatua. EDIT: Ja näissä mun vahvistimissa ei ole mitään oskillointiongelmia ollut, mutta on totta että näitä on aikoinaan kasannut enemmän ja vähemmän "tarkka" porukka, joten johdotuksissa voi olla sellaisia yksilöitä, jotka ei kestä tarkastelua tuossa suhteessa. Hiwatt, Sound City ja tietty Marshall on tässä suhteessa ehkä laadukkaammin tehtyjä. Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ... ja mitä se sulle kuuluu.. ja jos kuuluukin , niin syytön mä siihen oon. |
elon arska 30.11.2013 23:41:47 | |
---|
blaekie: Missä asennossa on jännitteenvalinta ? Aloitusviestiin en vissiin maininnut, että kyseessä on re-issue vuosituhannen alusta eikä siinä mielestäni takana semmoista ole. Juuri nyt en muista, koska laite on treeniksellä. Sanoit että pääteputket on vaihdettu puoli vuotta sitten ? Onko kokeitu toisilla putkilla, ja tapahtuiko pätkimisen aikana mitään ylimääräisiä valo-ilmöitä,rätinöitä pääteputkissa ja/tai niiden kannoissa ? Tätäpä en ole katsonut, kun ei ole toisia putkia. Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
blaekie 30.11.2013 23:56:28 (muokattu 01.12.2013 00:01:35) | |
---|
elon arska: Aloitusviestiin en vissiin maininnut, että kyseessä on re-issue vuosituhannen alusta eikä siinä mielestäni takana semmoista ole. Juuri nyt en muista, koska laite on treeniksellä. OK. Eli Uraltonella vissiin kokemusta kyseisestä vahvistimesta entuudestaan -> http://www.uraltone.com/blog/?p=3144 , no mutta yksi vika yhdessä, ja toinen toisessa, ei aina voi yleistää. Kieltämättä tuo layout näyttää hieman hutaistulta, mutta ei se välttämättä ole syynä mahdolliselle oskilloinnille. Tätäpä en ole katsonut, kun ei ole toisia putkia. Treeniksellä ? Eli bändiä on ?. Silloin pitää olla varaputket mukana. EDIT: Typos EDIT2: Juu on säästetty jännitteenvalintakytkimessä Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ... ja mitä se sulle kuuluu.. ja jos kuuluukin , niin syytön mä siihen oon. |
Jii-Gee 01.12.2013 12:15:29 | |
---|
elon arska: Kysyin, mutta ilmeisesti eivät kuitenkaan olleet sitä tarpeeksi kovaa soittaneet. Jotenkin vähän ontto olo jäi. Eikun takas sinne vaan ja demoat niille ihan livenä että miten se sulla pätkii. Tää olis kyllä pitäny tehdä jo siinä kohtaa ku sanoivat että siinä ei heidän mielestä mtn vikaa. |
elon arska 01.12.2013 12:22:30 (muokattu 01.12.2013 12:30:32) | |
---|
Jii-Gee: Eikun takas sinne vaan ja demoat niille ihan livenä että miten se sulla pätkii. Tää olis kyllä pitäny tehdä jo siinä kohtaa ku sanoivat että siinä ei heidän mielestä mtn vikaa. Joo, puhelimesta hankala tommosta vahtia. Huoltomies sanoi keinokuormalla testanneen sitä ja ilman, mutta eivät saaneet vikaa ilmoille, eli tuskin olivat täysiä/kovaa soittaneet, vaikka tota ei tartte lähimainkaan täysillä pitää että soittaessa vika ilmenee. Siksipä ajattelin, että ehkä se vaati sen huoltomiehen "maagisen kosketuksen" tai vika on sitten vain omissa kamoissa enkä siitä sen enempää pullikoinut. Treeniksellä testatessa tilanne oli kuitenkin toinen. Rekkuloin kyllä asiasta, saa nähdä vaihtuuko huollon osoite, vaikka mieluummin veisinkin sen toiseen huoltoon, jossa ois ehkä jotain muuta tietotaitoa aiheen tiimoilta + tuoreet silmät/korvat vian suhteen. Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
elon arska 01.12.2013 12:25:43 | |
---|
blaekie: Treeniksellä ? Eli bändiä on ?. Silloin pitää olla varaputket mukana. Niinhän sitä pitäisi olla verrari ja omakotiosakekin, mutta kun ei ole. Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
elon arska 01.12.2013 15:12:16 | |
---|
blaekie: Onko kokeitu toisilla putkilla, ja tapahtuiko pätkimisen aikana mitään ylimääräisiä valo-ilmöitä,rätinöitä pääteputkissa ja/tai niiden kannoissa ? Tähän kysymykseen saatiin vastaus tänään, kokeilin kaverin vahvistimen pääteputkia (kyllä, täysin toimivat ja samaa mallia...) omaani ja sama pätkiminen oli tallella. Mitään ylimääräisiä välkkymisiä tai valoilmiöitä pääteputkissa en soittaessa havainnut. Odottelen siis mielenkiinnolla huoltoliikkeen vastausta, sain kyllä kaverilta hänen käyttämänsä huoltopajan numeron jos uraltonen kanssa homma ei etene. Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
-HP- 01.12.2013 21:21:50 (muokattu 01.12.2013 21:27:11) | |
---|
Nyt tähän väliin yksi kysymys laatikon ulkopuolelta: Ootko kokeillu vahvaria tyylinn kaverin luona ettei oo just sen rakennuksen sähköjärjestelmässä jotain häikkää mikä aiheuttaa rutinoita kuormittaessa? Selittäisi sen että huollossa toimii kuten pitääkin ja mahollisesti muuntajien vaihdolla pelottelunkin. Kuka väittää ettei kitara muka ole lyömäsoitin? |
harpist 02.12.2013 03:27:16 | |
---|
Eikö nämä "vintage" huoltajat/korjaajat aina sano, että vika täytyisi saada "päälle" - jolloin vian paikallistaminen/korjaaminen olisi helppoa. Huollossa eivät välttämättä saa tuollaista ongelmatilannetta luotua - ts. vikaa "päälle" - jolloin laitteen saattaminen takaisin täysin toimintakuntoiseksi voi osoittautua mahdottomaksi. (vr. huoltajan tekemä käyttötesti vs. oma luukuttaminen ) Jos pätkimisen aiheuttajaa joutuu etsimään "oletuksen/tietämyksen" välimaastossa komponenttien arvoja mittaamalla tai laitteen suunnittelun mielekkyyttä epäilemällä - niin pitkä lienee taival. Omalle kohdalle on sattunut (=vieläkin ajankohtainen) erään vintage-nupin pätkiminen soiton aikana ("kyykkääminen" silloin tällöin 1:20 teholle ) No oma soitto laitteelle menee harppumikin kautta ja tämä pätkiminen varmastikin johtunee kovista "rumble" äänistä jota styrkkari joutuu vahvistamaan. Edelleenkään huollon toimesta vikaa ei ole saatu paikallistettua - koska kitaralla tai bassolla laitetta kuormitettaessa se toimii 99 % :sti - pariin otteeseen ovat kyllä kuulleet laitteen tekevän kuvailemani vian/ongelman. Komponentteja mittaamalla vikaa ei ole löydetty (point-to-point) - jolloin epäilyksen alaiseksi on tullut päätemuuntaja. Seuraava "steppi" minun tapauksessa on - että alan käyttämään laitetta treeneissä ja kaikissa niissä tilanteissa joissa pätkimisestä ei ole haittaa - niin kauan että laite hiljenee lopullisesti ... tulee sitten sauhut ulos tai ei. Sen jälkeen vian paikallistaminen ja laitteen korjaustoimet eivät enää varmastikaan tuota ongelmia. Tällainen käyttö tietysti edellyttää, että käytettävissä on "tositilanteita" varten ehjä vahvistin joka ei "pätki" - mutta omalla kohdallani tämä ei ole ongelma. Joskus vian paikallistaminen voi olla todella haastavaa (=vika on-vika ei ole) - eikä ongelman aihettaja yksinkeratisesti selviä ilman sitä lopullista "hiljentävää niittiä" - johon minäkin nyt seuraavaksi pyrin. " Soittaa tunteella - tarvittaessa vähemmän " ....... soittotaitoa sekin. |
elon arska 02.12.2013 07:25:35 | |
---|
-HP-: Nyt tähän väliin yksi kysymys laatikon ulkopuolelta: Ootko kokeillu vahvaria tyylinn kaverin luona ettei oo just sen rakennuksen sähköjärjestelmässä jotain häikkää mikä aiheuttaa rutinoita kuormittaessa? Selittäisi sen että huollossa toimii kuten pitääkin ja mahollisesti muuntajien vaihdolla pelottelunkin. En ole kokeillut oikeastaan vian kanssa muualla kuin treeniksellä. Mutta aika oudolta toikin vaihtoehto vaikuttaa kun yli kaksi vuotta on saanut samasta kämpästä sähkönsä ja nyt yhtäkkiä ois talon sähköissä vikaa. Ei tietenkään mahdotonta sekään, mutta kaikki muut vahvistimet toimivat siinä kämpässä normaalisti. Noh, käyn tällä viikolla paikan päällä näyttämässä vian. Jos sitä ei siellä ilmene, mutta sen jälkeen treeniksellä taas pätkii niin pitää alkaa pitää treenit uraltonella :) Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
Mikko Kankaanpää 02.12.2013 09:36:19 (muokattu 02.12.2013 09:41:40) | |
---|
Hei, Kommentoin nyt tänne ettei jää epäselväksi. Vahvistinta soitettiin sekä hiljaa että täysiä keinokuormalla ja ilman. Laitetta pidettiin päällä useita tunteja. Näin tehdään jokaisen vahvistimen kanssa. Vika ei ilmestynyt. Mittauksissa ei myöskään löytynyt mitään epäilyttävää. Liitokset tutkittiin silmällä ja "koputtelemalla" eikä vikaa löytynyt. Tämän jälkeen on vaikea jatkaa. Tiedossa on että joissakin alkuperäisissä on oskillointiongelmia, jotka esiintyy erittäin epämääräisellä syksillä. Vahvistin on siis oskilloinnin rajamailla. Oskillointi kuuluu "tukkoon menemisellä" tai pätkimisellä. Vika saatiin korjattua vain johdottamalla vahvistinta uudestaan suojatulla kaapelilla. Asiakas otti yhteyttä ja sanoin heti että tuo takaisin ja demoa vika niin on helpompi jatkaa ja tästä sovitiinkin jo. Jos asiakas on tyytymätön asiaan palautamme mieluusti veloittamamme minimiveloituksen mukaisen summan. Tärkeintä on että sekä me ja asiakkaamme ovat tyytyväisiä. -Mikko / UralTone http://www.uraltone.com |
elon arska 02.12.2013 10:25:46 (muokattu 02.12.2013 10:27:07) | |
---|
Joo, jotta kellekään ei nyt jää epäselväksi niin en minä tässä mieltäni ole pahoittanut tai tarkoituksella uraltonea yrittänyt loata. Vika on vain niin mieletön että väkisin revityttää hiuksia päästä, se saattaa antaa paskaavan kuvan kirjoituksistani. Alunperin tän ketjun avasin, jotta jos jollain olisi ollut kättä pidempää ennen huollattamista. Toivottavasti huomenna ollaan pykälää fiksumpia, en millään haluaisi tehdä vahvarista rapumerta. Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
kiiski 03.12.2013 19:05:50 (muokattu 03.12.2013 19:09:37) | |
---|
Juu, tosiaan oma epäilykseni huollon pätevyydestä hälveni siinä kohtaa kun Uraltonen nimi tuli esiin. Sinnehän minäkin käsken kavereitani laitteensa viemään :) EDIT: perkeleen viheliäistä kyllä, jos se vika tosiaan paikallistuu oskillointiin. Osaako joku sanoa mikä voisi sellaista aiheuttaa vahvistimessa, joka aiemmin on toiminut kuitenkin moitteetta? |
uusiipe 03.12.2013 22:02:45 | |
---|
kiiski: ...Osaako joku sanoa mikä voisi sellaista aiheuttaa vahvistimessa, joka aiemmin on toiminut kuitenkin moitteetta? Joku komponentti lähtenyt driftaamaan arvoistaan, mikä esim. lisää jonkin vahvistusasteen gainia tai vähentää asteiden välistä vaimennusta tms. tms. Ei kovin tavallista, mutta ei mahdotontakaan. Lauluääni kuin perskarva - ohut ja epäpuhdas. |
elon arska 12.12.2013 17:42:29 | |
---|
Noniin, eli päivitetääs tilanne ja samalla kääritään homma nippuun. Kävin siis viime viikon tiistaina Uraltonella näyttämässä itse soittaen mistä on kyse. Välitön diagnoosi oli päätemuuntaja, joka "vetää yli". Ratkaisu oli siis uusi päätemuuntaja samalla etuaste johdotettiin eristetyllä piuhalla. Nyt laite toimii ja pojalla on taas hyvä mieli! Ja Uraltonelle pointsit asiakaspalvelusta, jälleen kerran! Haista jätkä vittu ja mee veivaa Volgaas. |
Kefiiri 12.12.2013 19:28:23 | |
---|
elon arska: Välitön diagnoosi oli päätemuuntaja, joka "vetää yli". Ratkaisu oli siis uusi päätemuuntaja samalla etuaste johdotettiin eristetyllä piuhalla. Hieno homma että värkki tuli kuntoon. Tuo muuntajajuttu menee hieman yli horisonttini. Osaako joku suomentaa mistä on kysymys silloin kun muuntaja "vetää yli"? Tuottaako muuntaja niin ankaran hajakentän, että etuaste poimii sen, ja tuloksena on oskillointi? En ole musiikin asiantuntija. |
kojones 13.12.2013 17:35:57 | |
---|
Kefiiri: Hieno homma että värkki tuli kuntoon. Tuo muuntajajuttu menee hieman yli horisonttini. Osaako joku suomentaa mistä on kysymys silloin kun muuntaja "vetää yli"? Tuottaako muuntaja niin ankaran hajakentän, että etuaste poimii sen, ja tuloksena on oskillointi? Mä ymmärtäisin että muuntajan eristeissä lyö läpi, toi oskillointi sitten asia erikseen, joka toki saattaa kuitenkin kuuloalueen ulkopuolella aiheuttaa tuota ihan samaa läpilyömistä. |