Elektroniikka ja soitinrakennus ›

mhelin: Ei taida kielen pinta-alalla saada juuri minkäänlaista äänenpainetta.
 
???
 
Eli nyt meni kyllä täysin ohi. Itse tarkoitin ihan vain sitä, että kun kieli - syystä tai toisesta - liikkuu hieman eri tavalla mikin magneettikentässä, on mikin tuottama sähköinen signaalikin hieman erilainen. Tietyssä vaiheessa ihan jo korvinkuullenkin erilainen.
Esim. kun demppaa kämmensyrjällä ylempia harmonisia pois, ääni on selvästi tummempi/paksumpi, kuin normaalisti pikatessa. Ja kun näppäilee kieliä plektralla aivan tallan juuresta, on ääni selvästi terävämpi, kuin sormenpäillä kaulamikin kohdalta näppäiltäessä.
 
Miksi? Siksi, että kielet em. toimenpiteistä johtuen kielet värähtelevät hieman eri tavalla mikin magneettikentässä, joten mikin tuottama signaalikin on erilainen. Tai en siis mitään muutakaan selitystä keksi.
 
Poikkeuksena se, kun "mikrofoni on mikrofoninen", eli englanniksi selkeämmin "pickup is microphonic". Silloin esim. kitaran mikkiin huutaminen saattaa tuottaa jonkunlaisen sähköisen signaalin, vaikkei nyt aivan laulumikistä käykään.
Tuo voi olla ihan hauskakin ilmiö. Mutta ikävämpi sivuvaikutus on herkkyys kierrolle, eli sille korviavihlovalle, epämusikaaliselle vinkunalle. Sen estämiseksi mikit, tai ainakin niiden kelat useimmiten upotetaan sulaan vahaan (wax potting).
 

 
Perinteinen sähkökitaran mikrofoni - em. poikkeuksia lukuunottamatta - synnyttää signaalin vain sen perusteella, miten sähköä johtava kieli liikkuu sen magneettikentässä.
 
Laulumikki tai vaikkapa kitarakaapin edessä seisova mikki sen sijaan synnyttää signaalin sen perusteella, miten ilmanpaineen vaihtelut liikuttavat mikin herkkää kalvoa.
Toki myös mikin koputtelu saa tuon herkän kalvon liikkumaan. Totaalisen erilainen toimintaperiaate kuitenkin.

Groke: ???
 
Eli nyt meni kyllä täysin ohi. Itse tarkoitin ihan vain sitä, että kun kieli - syystä tai toisesta - liikkuu hieman eri tavalla mikin magneettikentässä, on mikin tuottama sähköinen signaalikin hieman erilainen. Tietyssä vaiheessa ihan jo korvinkuullenkin erilainen.
 
ööh, mä luulin että tarkoitit akustista ääntä. Mutta joo, mikin tuottama signaali ja sitä kautta saundi on tottakai riippuvainen siitä miten kitaran muut osat siihen vaikuttavat.
 
Muuten tuo käsitys signaalin syntymisestä sen seurauksena että kieli liikkuu mikin magneettikentässä on hieman virheellinen (vaikka onkin aika yleinen käsitys tai paremminkin popularisointi). Tosiasiassa signaali syntyy mikin kelassa kun kielen magneettikenttä liikkuu sen läpi. Mikin magneettien tarkoitus on vain magnetisoida kielet jotta niillä olisi oma magneettikenttänsä. Tuo kenttä voi olla eri vaiheinen eri kohdassa kieltä jos mikkien magneetit on polarisoitu eri tavalla. Kielet voisi magnetisoida vaikka magnetisoimalla tallan, jolloin mikeissä ei tarvittaisi ollenkaan magneetteja, tai kielet voisi kestomagnetisoida, tai magnetisoida dynaamisesti käämillä jonka läpi kulkee virta. Noita kaikkia on kokeiltu aikoinaan mutta jostain syystä tämä nykyinen systeemi oli ainoa joka jäi elämään. Tosin esim. Lacen Alumitoneissa ei ole magneetteja varsinaisesti.

Varmimmin kait tämän asian saisi selville (kuten Groke pätevästi jo esille toikin) testaamalla. Vaan miten saisi kyhättyä kotikonstein riittävän autenttisen testiympäristön että tuloksille ei jäisi ihan mahdottomasti spekuleeraus-varaa?
 
Mietin että josko ottaisi vaikkapa 3 kitaraa, 2 lukkosatulallista ja yhden lukottoman, kaikissa erilaiset mikit ja yhden ja saman laatuvahvarin kautta nauhoittelisi muutoinkin täysin samanlaisella setupilla jonkin jutun - kitaroissa tietty sama skaala ja samanlaiset kielet. Sitten tekisi taipumattomasta materiaalista suorakulmion muotoisen kehikon (vaikkapa 300x648mm sisämitat) jossa olisi molemmissa lyhyissä päissä alue mihin kiinnittää virittimet ja talla(t). Mikit vaikka jollain siimalla tai muulla kiinni. Tuota kehikkoa voisi sitten rämpytellä vähän mitä pintaa tahansa vasten ja nauhoittelisi tuotokset. Mutta vaatisi varmaan monen tonnin vermeet, itselläni kun ei ole kuin Shuren sm57 ja lexiconin omega+focusriten scarlett. Lisäksi tarvittaisiin joko pirusti töitä ja ylimääräisiä mikkejä/talloja/satuloita tai vielä pirusti enemmän töitä ilman ylimääräisiä osia (että niitä viitsisi kitaroista irti ruuvailla). Eli taitaapi jäädä tekemättä ellen yhtäkkiä huomaa että vähäkin elämä on hävinnyt johonkin :/ Ehkäpä joku ToneKing tai vastaava innostuisikin moiseen prokkikseen, paremmilla resursseilla ja varmasti suuremmalla tietämyksen määrällä kuin mitä meikäläisellä (oma tasoni jossain rontisti nollan tienoilla).
 
Idea siitä että eri puulaaduilla yms pääsisi eri lopputulokseen on kuitenkin koukuttava. Vaan loputtomasti olisi silläkin saralla töitä että saisi mielenrauhan ja saisi kaikki "järkevät" materiaalit kokeiltua. Mutta tästä olen paljon jo oppinut uuttakin ja samalla saanut syvennettyä näkemystä asian suhteen, joten kiitän jälleen osallistujia tietämyksen määrästä ja erilaisista näkemyksistä! :)

azlag: Varmimmin kait tämän asian saisi selville (kuten Groke pätevästi jo esille toikin) testaamalla. Vaan miten saisi kyhättyä kotikonstein riittävän autenttisen testiympäristön että tuloksille ei jäisi ihan mahdottomasti spekuleeraus-varaa?
 
Toisin päin, eli eri mikkien vaikutus samassa rungossa, samoilla asetuksilla, on sitten jo helpompaa.. Taannoin Gibsonilla oli erityisiä Les Paul PTG -kitaroita, joissa pystyi todella näppärästi vaihtelemaan mikkejä. Kas kun ne olivat sellaisissa "moduleissa" jotka yksinkertaisesti vaan painettiin runkoon sieltä kitaran takaa. Näppärästi sai vertailtua eri mikrofonien ja mikkiyhdistelmien vaikutusta soundiin. Esimerkiksi, miltä kuulostaa P-90 kaulapositiossa ja Tony Iommi-humppari tallassa.. ;)

azlag: Sitten tekisi taipumattomasta materiaalista suorakulmion muotoisen kehikon (vaikkapa 300x648mm sisämitat) jossa olisi molemmissa lyhyissä päissä alue mihin kiinnittää virittimet ja talla(t). Mikit vaikka jollain siimalla tai muulla kiinni. Tuota kehikkoa voisi sitten rämpytellä vähän mitä pintaa tahansa vasten ja nauhoittelisi tuotokset. Mutta vaatisi varmaan monen tonnin vermeet,
 
Idea on periaatteessa kiintoisa, mutta jos löytyisikin taipumaton aine mistä tuollaisen kehikon voisi tehdä, niin se taipumattomuus varmaan sotkisi koko idean. Se, että puinen kitara notkuu (resonoi, värähtelee) kielten soidessa, lienee juuri se juttu mikä tuo eroja sointiin. Ulkopuolisen "kaikupohjan" lisääminen vaikuttanee mikin poimimaan kielten värähtelyyn melko vähän... hiukan ehkä kuitenkin. Ainakin kielen värähtelyn luulisi kuoleentuvan nopeammin, kun sillä olisi esim. vaatekomero tärisytettävänään.
 
Olisiko pisin sustain kevyellä mutta jäykällä runkorakenteella? Akustisen kitaran kannessa suositaan kuusta juuri hyvän painon (keveyden) ja jäykkyyden suhteen vuoksi.
 
Äänitysvermeistä... jos perus-Shurella nauhoitetuista näytteistä ei pystyisi kuulemaan eroja, olisiko niin mitättömillä sointieroilla mitään merkitystä?

darrell: http://muusikoiden.net/dyn/users/88036.jpg
 
Pitääpä käydä Kumpulan kirjastossa... Muute jos kiinnostaa soitinakustiikka tms.
niin Aal.. siis TKK:n kirjastossa on kans mielenkiintoisia kirjoja.

azlag: niin onko sillä oikeasti minkäänlaista merkitystä millaista puuta kitarassa on käytetty (fiilistä, painoa, sex appealia ynnä muita lukuunottamatta, tietty)?
 
On.
 
joten olenko ihan vinossa jos olen valmis uskomaan, että kunhan kitaraan lyödään johto perään ja vahvistin väännetään yhteentoista, ei sillä todellakaan ole väliä että onko runko ja kaula rustattu vanerista vaiko mahongista kunhan on kiinnitetty hyvät mikit? :/
 
Olet vinossa. Olen tehnyt neljään kitaraan testiksi kannet vanerista (2 x koivu, 2 x mänty) ja jokaisessa vaneri on parin vuoden kuluessa vääntänyt rungon ihan vituilleen. Kokopuu, liimalevy tai rimoista koottu runko ei ole vääntynyt vaikka miten kosteaa olisi ollut, rakennuskuiva vaneri sen sijään vääntyilee. Soundissa ei ole ongelmia ollut, mutta jotenkin sellainen kuiva ja ei-syvä fiilis näistä kokeiluista on jäänyt soinniltaan.
 
Toki asia erikseen sitten jos kitaran soundi ruuvataan sellaiseksi särövalliksi ettei siitä erota onko kyseessä kitara vai hävittäjä.

Wradlin: ...ja jokaisessa vaneri on parin vuoden kuluessa vääntänyt rungon ihan vituilleen...
 
Tuo olikin hyvä pointti. Otin vanerin ihan vaan ensimmäisenä mieleen pälkähtäneenä rakennusmateriaalina tuohon otsikkoon mukaan. En tullut sen syvemmin edes ajatelleeksi puun (tai vastaavan materiaalin) muokkautuvuutta ja kestämistä ajan mittaan, pelkästään sitä äänipuolta.
 
Eli jos nyt kuitenkin olettaisin (jo ihan tuon linkitetyn tutkimuksenkin mukaan) että puulla, tai mitä sitten haluaakaan käyttää, ei soundillisesti ole kovinkaan suurta merkitystä - jos ei nyt ihan vaahtomuovia tai kattopeltiä kaavaile - niin vaihtoehtojen määrähän on silti melkoisen mukava. Kunhan siis ottaa huomioon että käyttää jotain... Niin no, järkevää.

azlag: Tuo olikin hyvä pointti. Otin vanerin ihan vaan ensimmäisenä mieleen pälkähtäneenä rakennusmateriaalina tuohon otsikkoon mukaan. En tullut sen syvemmin edes ajatelleeksi puun (tai vastaavan materiaalin) muokkautuvuutta ja kestämistä ajan mittaan, pelkästään sitä äänipuolta.
 
Eli jos nyt kuitenkin olettaisin (jo ihan tuon linkitetyn tutkimuksenkin mukaan) että puulla, tai mitä sitten haluaakaan käyttää, ei soundillisesti ole kovinkaan suurta merkitystä - jos ei nyt ihan vaahtomuovia tai kattopeltiä kaavaile - niin vaihtoehtojen määrähän on silti melkoisen mukava. Kunhan siis ottaa huomioon että käyttää jotain... Niin no, järkevää.
 
Resonaattorikitaroita on (siis kitaran bodeja) tehty sekä puusta ja metallista. metalliset ovat monesti kellomessinkiä,mutta on niissä käytetty monenkinlaisia seoksia. Pinnat on metallikoppaisissa yleensä kromattu. Jos vertaa soundia metallisen ja puisen resonaattorin välillä niin ei tarvitse kyllä mitään väitöskirjaa tehdä siihen vaikuttaako kitaran bodyn materiaali kitaran soundiin vai ei.

mpekkanen: Resonaattorikitaroita on (siis kitaran bodeja) tehty sekä puusta ja metallista. metalliset ovat monesti kellomessinkiä,mutta on niissä käytetty monenkinlaisia seoksia. Pinnat on metallikoppaisissa yleensä kromattu. Jos vertaa soundia metallisen ja puisen resonaattorin välillä niin ei tarvitse kyllä mitään väitöskirjaa tehdä siihen vaikuttaako kitaran bodyn materiaali kitaran soundiin vai ei.
 
Tottahan toki. Vaan jos menee ja tekee kropan metallista niin silloin taitanee jo pakostakin tulla muutoksia myös jo siihen magneettikenttään? Ja moni muukin asia lienee erilainen. En kun koskaan ole metallista bodya valitettavasti (?) päässyt kokeilemaan.
 
Kovasti olen kuitenkin kallistumassa sille kannalle, että tavallinen ihminen ei pysty huomaamaan eroa käytetyn puun perusteella, (jos otetaan huomioon pelkkä vahvistettu soundi, ei "akustista"), muutoin identtisten kitaroiden ja mikkien ollessa kyseessä. JOS siis unohdetaan muut materiaalit kuin puu (koskien myös vaneria ja puun muita johdannaisia kuten vaikkapa pahvia), ainakin toistaiseksi, niin näiden tietojen perusteella en aio tulevissa rakennusprojekteissa liikaa vaivata isoa päätäni (siis fyysisesti, ei sisällöltään tai ominaisuuksiltaan) murehtimalla eri puiden akustisia ominaisuuksia SÄHKÖkitaroita rakentaessa. Pikemminkin kestävyyttä ja muita ominaisuuksia, työstettävyyttä, saatavuutta ja tietty ulkonäköä :)

azlag: Tottahan toki. Vaan jos menee ja tekee kropan metallista niin silloin taitanee jo pakostakin tulla muutoksia myös jo siihen magneettikenttään? Ja moni muukin asia lienee erilainen. En kun koskaan ole metallista bodya valitettavasti (?) päässyt kokeilemaan.
 
Kovasti olen kuitenkin kallistumassa sille kannalle, että tavallinen ihminen ei pysty huomaamaan eroa käytetyn puun perusteella, (jos otetaan huomioon pelkkä vahvistettu soundi, ei "akustista"), muutoin identtisten kitaroiden ja mikkien ollessa kyseessä. JOS siis unohdetaan muut materiaalit kuin puu (koskien myös vaneria ja puun muita johdannaisia kuten vaikkapa pahvia), ainakin toistaiseksi, niin näiden tietojen perusteella en aio tulevissa rakennusprojekteissa liikaa vaivata isoa päätäni (siis fyysisesti, ei sisällöltään tai ominaisuuksiltaan) murehtimalla eri puiden akustisia ominaisuuksia SÄHKÖkitaroita rakentaessa. Pikemminkin kestävyyttä ja muita ominaisuuksia, työstettävyyttä, saatavuutta ja tietty ulkonäköä :)
 
Kyllähän näitä resonaattori kitaroita saa nykyään monenkinlaisilla mikkisysteemeillä. On monesti piezo mikkiä ja normaalian sähkökitaran mikkiä ja niitä sitten sekoitellaan. Paras soundi näistä kyllä taitaa lähteä kun ne studiossa mikitetään ihan muulla kuin niiden omilla mikeillä.
Niin puisia kuin metallikoppaisiakin resonaattorikitaroita on olemassa ,vieläpä varmaan suurin osa niin ettei niissä ole sitä mikkiä ollenkaan. Soundissa on ihan selkeä ero. Tietysti itse resonaattorikennokin vaikuttaa siihen soundiin,mutta jos on kaksi samanvalmistajan kitaraa vierekkäin,toinen puuta ja toinen metallia niin kyllä se soundin ero on todella korviin hyvinkin kuuluvissa. Jos ei ole niin sitten ei varmaan kannata soittaa muutenkaan yhtään mitään.
 
Hyvä sähkökitarakin on myös sellainen ,että sen akustinen soundi on hyvä jo ilman sähköjä. Jos se ei soi kunnolla ilman sähköjä niin ei se silloin ole hyvä soitin muutenkaan. Tästä asiasta voit kysellä vaikka joltain soitirakentajalta.
 
Se on varmasti totta ,että aikoinaan monen kitaran puiden valitsemiseen on vaikuttanut niiden saatavuus ja työstettävyys,paino ja ulkonäkö. Monesta puusta saadaan ihan hyvin soiva yksilö ,mutta varmasti soitirakenuksen kannalta siihen on valikoituneet sellaiset puut joita on siis hyvin saatavilla ja ne ovat tasalaatuisia. Kyllä sillä on merkitystä onko kitaran body leppää ,mahonkia vai vaneria.
Akustisia kitaroita kun kokeilee niin ne soittimet jossa on kokopuu kansi soivat lähes aina paremmin kuin jostain laminaatista tehdyt ja sen näkee myös hinnassa.

Kaikki kitarani ovat mahonkia, koska pidän mahonkisen kitaran painosta ja tuntumasta (hion maalit pois). Lisäksi mielestäni ääni on tumppujen mikkienkin kanssa kirkkaampi ja sustainia on enempi lehmukseen verrattuna mistä ne halvimmat kepit on vuollettu. Viimeinen pointti voi olla vain mielikuva, mutta mitäpäs siitä.

azlag: soittaja --> (plektra -->) kielet --> kitara --> kuulija , muotoon:
 
soittaja --> (plektra -->) kielet --> kitaramikit --> vahvistin yms --> kuulija ,
 
niin onko sillä oikeasti minkäänlaista merkitystä millaista puuta kitarassa on käytetty (fiilistä, painoa, sex appealia ynnä muita lukuunottamatta, tietty)? Vaikka kuinka yritän ymmärtää miten käytetty puu voisi vaikuttaa magneettikenttään niin se ei ota onnistuakseen. Ihanteellinen mikkihän siis ei (?) poimi mitään ulkoisia ääniä, pelkästään niitä kentän muutoksia (vaikka miten sitten kierto on ylipäätään mahdollista?), joten olenko ihan vinossa jos olen valmis uskomaan, että kunhan kitaraan lyödään johto perään ja vahvistin väännetään yhteentoista, ei sillä todellakaan ole väliä että onko runko ja kaula rustattu vanerista vaiko mahongista kunhan on kiinnitetty hyvät mikit? :/
 
On sillä hyvinkin paljon merkitystä.
 
Se on totta, että sähkökitaran mikrofoni on sinänsä immuuni sille mitä puuta sen takana tai ympärillä on. Se kun muuttaa signaaliksi magneettikenttänsä muutokset ja värähtelevä kieli on se, joka sitä magneettikenttää muuttaa.
 
Mutta puulla onkin merkitystä siihen miten kieli värähtelee.
 
Eli rautalangasta: Kitaramikrofoni sieppaa kielen värähtelyt, mutta kitaran materiaalit (yleensä puuta) määrittävät kielen värähtelyn.
 
Tämän todentaminen onnistuu esimerkiksi kahdella eri kitaralla. Otetaan mikrofoni ja laitetaan se kitaraan nro 1. Soitetaan ja kuulostellaa vahvistimen kanssa ja ilman.
 
Otetaan kitara 2. (mielellää samalla skaalalla), laitetaa siihen samanlaiset kielet ja siirretään mikrofoni kitarasta 1. kitaraan 2. Soitellaan taas.
 
Jos kitaroissa on erilainen akustinen soundi, niin sen kyllä pitäisi kuulua vahvistettunakin huolimatta samoista kielistä ja mikistä.
 
Itselläni mm. on kaksi samankokoista ja näköistä telecasteria. Toinen saarnirungolla toinen leppärungolla. Kyllä soundi on ihan erilainen akusesti niissä ja samat erot kuuluvat selvästi vahvistimen kautta. Ja kyllä, olen käyttänyt samoja kieliä ja vaihdellut niissä samoja mikkejä.

azlag: Kovasti olen kuitenkin kallistumassa sille kannalle, että tavallinen ihminen ei pysty huomaamaan eroa käytetyn puun perusteella, (jos otetaan huomioon pelkkä vahvistettu soundi, ei "akustista"), muutoin identtisten kitaroiden ja mikkien ollessa kyseessä. JOS siis unohdetaan muut materiaalit kuin puu (koskien myös vaneria ja puun muita johdannaisia kuten vaikkapa pahvia), ainakin toistaiseksi, niin näiden tietojen perusteella en aio tulevissa rakennusprojekteissa liikaa vaivata isoa päätäni (siis fyysisesti, ei sisällöltään tai ominaisuuksiltaan) murehtimalla eri puiden akustisia ominaisuuksia SÄHKÖkitaroita rakentaessa. Pikemminkin kestävyyttä ja muita ominaisuuksia, työstettävyyttä, saatavuutta ja tietty ulkonäköä :)
 
Toistan itseäni, mutta puulajit vaikuttavat siihen miten kieli värähtelee (=soi akustisesti). Tämä kuuluu täysin vahvistetun soundin kautta koska mikrofoni poimii kielen värähtelyt.
 
Yleisperiaatteena voi sanoa, että tieheät painavat puut soivat kirkkaasti (esim. koivu, vaahtera), koska tiivis aine johtaa paremmin korkeita ääniä (=ei vaimenna niiden värähtelyä). Vastaavasti tummempisoundisia ovat kevyemmän ja vähemmän tiheät puut (esim. mahonki).
 
Ja näitähän käytetään sekaisinkin esim. Les Paul:n ominaisuudet ovat mahonki kaulan sekä rungon, vaahtera kannen ja ruusupuuotelaudan yhdistelmä.

Tämä oli tuolla bassokeskustelussa.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=35&t=198690&o=0

JPHe: Tämä oli tuolla bassokeskustelussa.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=35&t=198690&o=0
 
Tälläistä meininkiä saisi olla enemmänkin. En itse ehtinyt vastaamaan. Enkä nykytiedoillani olisi kunnolla osannutkaan, koska lepän ja saarnen oletettujakaan soundieroja en ulkoa muistanut. Käytännössäkään en ole kokeillut. Eikä bassoakaan ole tullut koskaan soitettua.
Silti lottosin mielessäni, että ovat A: vaahtera, B: saarni ja C: leppä. Joten kävi kuten oikeassakin lotossa yleensä käy. Eli päin honkia meni.
 
Olennaisin juttu tuossa lienee, ainakin yleisön näkövinkkelistä, että pelkkä bodyn puulajin vaihtaminen - ainakin noita normaaleja puulajeja käytettäessä - ei kovinkaan dramaattisesti soundiin vaikuta.
Vaikka jotain ihan mitattavissakin olevaa eroa vaikuttaisi kuitenkin olevan, sen sijaan, että kuulostaisivat täysin identtisiltä. Kenties tarkemmassa tutkinnassa löytyisi joitain resonanssitaajuuksia, erilaista kompressoitumista tietyillä taajuuksilla tms. juttuja.
 
Joka tapauksessa, esim. leppä-bodyn vaihtaminen saarneen ei vaikuttaisi aiheuttavan mitään kovinkaan merkittävää. Sen sijaan vaihdettaessa mikit ja/tai niiden sähköiset kytkennät aivan toisenlaisiksi voi tulla hyvinkin selkeä muutos aiempaan.
 

 
Oletetaanpa, että joku basisti nappaa noista kolmesta minkä tahansa ja sitten säätää bassovahvistimen X asetukset oman makunsa mukaan. Ja myöskin säätää ko. bassosta mikkien korkeudet ja kytkimien/potikoiden asennot mieleisikseen. Ja käyttää sopivaksi katsomaansa kielisettiä, jossain tietyssä vireessä. Ja soittaa joko sormin tai plektralla, efekteillä tai ilman, sitä kuulijoille sen kummemmin mainostamatta.
Eiköhän silloin ala olla äärimmäisen vaikeaa kuulla, että mikä noista kolmesta bassosta on käytössä. Etenkin kun ei enää olekaan tuota suoraa vertailua, jossa voisi hifikuulokkeilla verrata pelkkää bassokitaran ääntä. Eli onkin vain tuo yksi basso.
 
Ja siihen sitten vielä päälle laulu, rummut, kitara, koskettimet tms., niin johan alkaa käydä bodyn puulaji hyvin, hyvin pieneksi osaseksi kokonaissoundia. Etenkin kun keskitytään itse musiikiin kuuntelemiseen, eikä yhden soittimen yhden osan materiaalin arvaamiseen.
 

 
Toki se on silti mielestäni ok, että oma työkalu tai harrastusväline on juuri sellaisesta puusta, kuin itsestä hyvältä tuntuu (ulkonäkö, psykoakustiikka, kestävyys, aiemmat hyvät kokemukset, katu-uskottavuus, luonnonsuojelulliset arvot, se pieni ero soundissa, mojo...).
 
Ja olisihan se kyllä mukavaa, jos kitara olisi tehty vaikkapa siitä edesmenneen mummon pihalla myrskyssä kaatuneesta puusta. Tai vaikka tulipalossa lähes täysin tuhoutuneesta, monisataavuotiaasta savusaunasta jäljellejääneistä puista. Tai wanhasta pöydästä tms. huonekalusta.
Vaikka sokkotestit ja mittarit em. tapaan kertoisivatkin, ettei mitään merkittävää eroa ole, niin monet meistä kuitenkin varmastikin tuntisivat suurempaa omistushalua moista kitaraa kohtaan.

Lehmus (Basswood) mainittiin eräässä viestissä halpojen kitaroiden puulajina. Onhan se toki sitäkin. On kuitenkin iso joukko nelinumeroisen summan maksavia kitaroita, joiden body on joko kokonaan tai osittain lehmusta. Joillain artisteilla kaikissa heidän kitaroissaan, toisilla vain osassa niistä. Esimerkiksi:
* http://www.thomann.de/fi/ibanez_jem77fp2_steve_vai.htm (3 111 €)
* http://www.thomann.de/fi/music_man_axis_tg.htm (2 799 €)
* http://www.thomann.de/fi/music_man_petrucci_6_piezo_md.htm (2 798 €)
* http://www.thomann.de/fi/esp_stephen_carpenter_stef_6_ctm.htm (2 798 €)
* http://www.thomann.de/fi/ibanez_js2400wh.htm (2 111 €)
* http://www.evhgear.com/gear/subpage/?partno=5107920858 (> 2 000 €)
 
Toisaalta, halpiskitaroissakin käytetään mahonkia. Noista molemmista puulajeista kun löytyy käytännössä hyvinkin erilaisia puita, vaikka yleisnimitykset ovatkin nuo kaksi.
En tiedä teistä, mutta itse ainakin ottaisin minkä tahansa em. kitaroista ennemmin, kuin vaikkapa tämän T-kaupassa 148 € maksavan, mahonkibodyisen ja mahonkikaulaisen kitaran: http://www.thomann.de/fi/harley_benton_hbl_450_plus_cb.htm
 

 
Mahonkia sinänsä en millään muotoa vastusta. Eli tämä oli ihan vain taustoitusta tuohon puulajit vs. hinta -juttuun. Sama juttu vaahteran, ruusupuun jne. kanssa. Eli on ruusupuuta ja ruusupuuta, jotka kuitenkin näyttävät melko erilaisilta ja hinnassakin saattaa olla suuri ero.
 
Silti usein sanotaan vain esim. että otelauta on ruusupuuta. Vaikka kolmen tonnin kitarassa se todennäköisesti on kuitenkin erilaista ruupupuuta, kuin satasen kitarassa. Jos ei muuten, niin vähintäänkin visuaalisesti ja tasalaatuisuuden suhteen parempaa.

En tiedä onko ao. taulukoissa mukana jonkunlaisia kaupallisia tavoitteita, mututietoa tms., mutta laitanpa kuitenkin erään valmistajan näkemykset: http://www.warmoth.com/Guitar/Bodies/Options/BodyWoodOptions.aspx
 
Tuo Tone-O-Meter kertoo soundin lämpimästä/tummasta (Warm) kirkkaaseen (Bright). Melkoinen yksinkertaistus toki, mutta kenties parempi kuin ei mitään. Tekstissä ovat kyllä lisää selittäneet.
 
Em. taulukossa he rankkaavat mahongin (Mahogany) varsin tummaksi/lämpimäksi puulajiksi. Likellä toista ääripäätä on vaahtera (Maple).
Noiden kahden välissä ovat lehmus (Basswood) lähempänä mahonkia, sekä leppä (Alder) ja Saarni (Ash) lähempänä vaahteraa. Noista jälkimmäinen, eli saarni on merkitty hieman kirkkaammaksi.
 

 
Kitaran kaulapuille ja otelaudalle heillä on oma taulukkonsa: http://www.warmoth.com/Guitar/Necks/NeckWoods.aspx
 
Vaahtera ja mahonki sijoittuvat likimain samoin. Eebenpuu (Ebony) mainitaan vielä hieman kirkkaammaksi, kuin vaahtera.
Ruusupuu (Rosewood) on sijoitettu likimain samaan kohtaan, kuin mahonki. Jota ei siis otelautoihin taideta käyttää, vaan vain kauloihin. Lehmusta ei kait käytetä kumpaankaan.

Itte olen kyllä kans sillä linjalla, että puilla on eroja. Mutta entäs jos vaikka SRV:lle olis annettu vanerikitara, niin oliskohan kuulija sitä hirveästi huomannu?
Eikös se soundi lähe plekkusta? Vai mitens se täälä muusikoiden.netissä meni?
 
Ja vanerisista tuli mieleen nuo akustiset. Osahan niistä soi akustisesti pirun hyvin. Mikäs tähän on teoria?