Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Aloite tuli kaverilta, joka on katsellut sopivaa kitaraa jonkin aikaa. Oli kylässä ja huomasi tämän ja tarjosi.
 
........
 
Hinnasta sen verran, että tuli omakustannushinta pyöristettynä sopivaan tasalukuun
ylöspäin. Eli rahan takia tuota ei myyty.
 
Lisäksi multa on tilattu yksi Les Paul. Eli kyllä ne jotka haluavat soittimen käyttöä varten eikä merkin takia ovat valmiita myös nimettömän ostamaan.
 
Taitaa olla yllä mainitussa juttussa avainsana "kaveri" + hinta . Ventovieraalle voi olla hankalaa saada myytyä itsetehtyä kitaraa.

Taitaa olla yllä mainitussa juttussa avainsana "kaveri" + hinta . Ventovieraalle voi olla hankalaa saada myytyä itsetehtyä kitaraa.
 
Väitän edelleen että riippuu ihan siitä mitä ja miten on tehty. Ei tässä voi yleistää sen enempää kuin voi väittää että kaupankaan kitarat olis kaikki hintansa arvoisia.
 
Jos myyjällä on se mitä ostaja haluaa sopivaan hintaan, niin kyllähän siitä kaupat syntyy.
 
Ps. Ongelma on se että miten saa sen potentiaalisen ostajan löytämään sen myytävän tuotteen. No, viemällä tuote sinne missä ostajat liikkuu, mutta muuttuuko siinä vaiheessa harrastaja ammatinharjoittajaksi...?

Jos myyjällä on se mitä ostaja haluaa sopivaan hintaan, niin kyllähän siitä kaupat syntyy.
 
Mutta kuka harrastelija-rakentaja uskaltaa lähteä myymään intrumenttia joka on vielä rakentamatta.
 
Sitten vielä ainakin mulla on sellainen pieni eettis-moraalinen ongelma etten haluaisi lähteä viemään yhtään kolikkoa pois suomalaisilta ammattirakentajilta jotka tekee tuota työtä ihan oikeasti saadakseen silavaa leivän päälle - tai toisaalta pilata suomalaisen käsintehtyjen soittimien hyvää mainetta päästämällä "markkinoille" jotain käpistyksiä.

Mutta kuka harrastelija-rakentaja uskaltaa lähteä myymään intrumenttia joka on vielä rakentamatta.
 
Sitten vielä ainakin mulla on sellainen pieni eettis-moraalinen ongelma etten haluaisi lähteä viemään yhtään kolikkoa pois suomalaisilta ammattirakentajilta jotka tekee tuota työtä ihan oikeasti saadakseen silavaa leivän päälle - tai toisaalta pilata suomalaisen käsintehtyjen soittimien hyvää mainetta päästämällä "markkinoille" jotain käpistyksiä.
 
No sen voi ajatella niinkin että se eettis-moraalinen ongelma on siinä että kitaroita, ties miten hyviä ja laadukkaita (niinkuin uskon sinunkin tekemien olevan), myydään osien hinnalla, eli toisin sanoen poljetaan hintoja.
 
Ei pidä olla turhan vaatimaton. Jos tietää että on tehnyt jotain hyvää ja laadukasta, kuuluu siitä saada korvaus. Ja oikea ostaja tajuaa sen ja maksaa myös siitä.

Väitän edelleen että riippuu ihan siitä mitä ja miten on tehty. Ei tässä voi yleistää sen enempää kuin voi väittää että kaupankaan kitarat olis kaikki hintansa arvoisia.
 
Jos myyjällä on se mitä ostaja haluaa sopivaan hintaan, niin kyllähän siitä kaupat syntyy.
 
Ps. Ongelma on se että miten saa sen potentiaalisen ostajan löytämään sen myytävän tuotteen. No, viemällä tuote sinne missä ostajat liikkuu, mutta muuttuuko siinä vaiheessa harrastaja ammatinharjoittajaksi...?
 
Väitän vastaan..
 
Jos kaupan hyllyssä roikkuu hieno, hyvältä saundaava ja tuntuva nobodyn käsin valmsitama kitara hintaan 1 000 € ja heikompi kaupallinen valmiste samaan hintaan, niin jo jälleenmyyntiarvon vuoksi on järkevämpää sijoittaa rahansa kaupalliseen valmisteeseen, vaikka se olisi huonompi ja rumempi.
 
Hinnallahan voi kilpailla, mutta alkuun pitää todennäköisesti vetää kovasti persnettoa, että saa kitaroita myytyä. Kun nimeä ja tyytyväisä alkaa olemaan muutamia, voi kitaroista jo alkaa pyytämään voittoa.. Jos stevevai tai tsakwylde on sun kaveri ja se haluaa soitella sun tekemällä kepillä, niin varmaan siinävaiheessa valmistamasi kitaran arvo pompsahtaa..

Uskaltaisin väittää jopa niin, että tuotannollisesti valmistetut kitarat ovat väistämättä heikompi laatuisia kuin käsintehdyt. Teollisessa tuotannossa joudutaan oikaisemaan, että valmistushinta saadaan mahdollisimman alas. Custom pajat ovat sitten erikseen ja näistä kepeistä joutuukin jo maksamaan...
 
Avainsana tässä keskustelussa on mielestäni soitinrakentaja. Se eroaa harrastaja sanasta siten, että soitinrakentaja on saanut hommaan koulutuksen.Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, etteikö harrastaja tekisi yhtä hyviä, soivia ja hienoja soittimia. Soitinrakentaja sana myy...Jos joku haluaa sellaisen kitaran mitä ei kaupasta saa niin hän siitä myös maksaa. Referensseistä on tässäkin hommassa suuri apu. Ei muuta kun sen oman rakkaan tekeleen kanssa vaan kiertämään festareita ja tarjoamaan sitä koesoittoon :)

Sitten vielä ainakin mulla on sellainen pieni eettis-moraalinen ongelma etten haluaisi lähteä viemään yhtään kolikkoa pois suomalaisilta ammattirakentajilta jotka tekee tuota työtä ihan oikeasti saadakseen silavaa leivän päälle
 
Kun puhutaan oikeasti harrastuksesta, jossa tehdään kitaroita 1kpl/vuosi. Ja
niistäkin myydään vain korkeintaan joka toinen koska pitää niitä itsellekkin
jättää, niin tuskin tuo markkinoita kovin vielä täyttää.
 
Ja kuten aiemminkin on tässä ketjussa jo todettu, niin tuo omatekoisten myynti on enemmänkin sellaista kaverikauppaa. Jos on kaveripiirissä joku, jonka tuotokset todetaan hyviksi, niitä voidaan jopa käyttökepeiksi kaverihintaan ostaakkin. Eipä sitä kuitenkaan ihan tuntetmattoman rakentajan tuotoksista mitään ole valmista maksamaan, jos ei kaveripiiriin kuulu ja tuotoksia ole saanut käpistellä.
 
tai toisaalta pilata suomalaisen käsintehtyjen soittimien hyvää mainetta päästämällä "markkinoille" jotain käpistyksiä.
 
Eiköhän jokainen rakentaja luo itse oman maineensa. Kyllä suomalaiset soitinrakennuskoulut enemmän soitinrakentajia tuottaa, kuin suomessa on tunnettuja soitinrakentajia. Joten tuskin kukaan on mainettaan saanut olemalla pelkästään suomalainen soitinrakentaja.

No sen voi ajatella niinkin että se eettis-moraalinen ongelma on siinä että kitaroita, ties miten hyviä ja laadukkaita (niinkuin uskon sinunkin tekemien olevan), myydään osien hinnalla, eli toisin sanoen poljetaan hintoja.
 
Sen takia en tee edes noin - mielestäni kaverilla lahjaksi tekeminen tietyin ehdoin (kitaralla saa olla vain kaksi omistajaa, kaverini tai allekirjoittanut) ja palkkioksi siitä osien hinnan saaminen ei täyty myymisen määreitä.

Kun puhutaan oikeasti harrastuksesta, jossa tehdään kitaroita 1kpl/vuosi....
...omatekoisten myynti on enemmänkin sellaista kaverikauppaa....
 
Kyllä kyllä, olen samaa mieltä. Tietty kafrujen kanssa voidaan tehdäkin mitä vaan (tai no, jos ei nyt ihan mitä vaan.. :P). Ero tulee siinä kun lähdetään harrastuspohjalta tekemään jonkinlaista pisnestä ns. asiakkaan kanssa.

Ei pidä olla turhan vaatimaton. Jos tietää että on tehnyt jotain hyvää ja laadukasta, kuuluu siitä saada korvaus. Ja oikea ostaja tajuaa sen ja maksaa myös siitä.
 
Näin kyllä, jos myydään jollekkin tuntemattomalle. Mutta kun aikanaan teen kaverilleni sen Les Paulin, niin minulle riittää kohtuullisen korvauksen lisäksi se ilo, että tiedän tekemäni kitaran olevan taitavan muusikon käytössä ja joskus esimerkiksi näen kaverin soittavan keikalla sillä. Lupasin muuten tehdä sillä ehdolla, että myyn sen vain, jos siitä tulee riittävän laadukas. Muuten pidän itsellä.

Väitän vastaan..
 
Jos kaupan hyllyssä roikkuu hieno, hyvältä saundaava ja tuntuva nobodyn käsin valmsitama kitara hintaan 1 000 € ja heikompi kaupallinen valmiste samaan hintaan, niin jo jälleenmyyntiarvon vuoksi on järkevämpää sijoittaa rahansa kaupalliseen valmisteeseen, vaikka se olisi huonompi ja rumempi.

Väitä vaan, niin minäkin...;-)
 
Varmaan voi olla noin, mutta et voi edelleenkään yleistää. Jos tilanne olis tosiaan noin että se noubadin tekemä on hieno, hyvältä saundaava niin se menee kaupaksi ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin. Niitä paskempia ison firman tuotteita voi siitä vierestä mennä kymmenen siinä samassa ajassa, mutta mitä sitten? Ei kaikki ostajat ajattele jälleenmyyntiarvoa, vaan jotain muuta, toivottavasti.
 
Hinnallahan voi kilpailla, mutta alkuun pitää todennäköisesti vetää kovasti persnettoa, että saa kitaroita myytyä. Kun nimeä ja tyytyväisä alkaa olemaan muutamia, voi kitaroista jo alkaa pyytämään voittoa.. Jos stevevai tai tsakwylde on sun kaveri ja se haluaa soitella sun tekemällä kepillä, niin varmaan siinävaiheessa valmistamasi kitaran arvo pompsahtaa..
 
Näinhän se on. En minä sitä kiellä etteikö nimettömän olis hankalaa saada työlleen palkkaa, mutta jos tekee kaunista, toimivaa ja laadukasta, ja varsinkin harrastajana tod.näk. pitemmän kaavan kautta niin ei ole väärin haluta myydessä siitä kunnollinen, oikea hinta. Se on tietysti eri asia saako sitä, mutta mahdollisuudet siihen ovat. Nimenomaan jos on tehnyt hyvin ja laadulla.
 
Kaikki käsityö on sen verran erikoistyötä, että ihan tavan kuluttaja ei ole valmis maksamaan siitä lisähintaa, vaan ostajan täytyy olla myöskin erikoinen. Löytyykö sellainen ostaja... sitä ei tiedä.

Avainsana tässä keskustelussa on mielestäni soitinrakentaja. Se eroaa harrastaja sanasta siten, että soitinrakentaja on saanut hommaan koulutuksen.Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, etteikö harrastaja tekisi yhtä hyviä, soivia ja hienoja soittimia. Soitinrakentaja sana myy...Jos joku haluaa sellaisen kitaran mitä ei kaupasta saa niin hän siitä myös maksaa. Referensseistä on tässäkin hommassa suuri apu. Ei muuta kun sen oman rakkaan tekeleen kanssa vaan kiertämään festareita ja tarjoamaan sitä koesoittoon :)
 
Näin juuri.

Ja kuten aiemminkin on tässä ketjussa jo todettu, niin tuo omatekoisten myynti on enemmänkin sellaista kaverikauppaa. Jos on kaveripiirissä joku, jonka tuotokset todetaan hyviksi, niitä voidaan jopa käyttökepeiksi kaverihintaan ostaakkin. Eipä sitä kuitenkaan ihan tuntetmattoman rakentajan tuotoksista mitään ole valmista maksamaan, jos ei kaveripiiriin kuulu ja tuotoksia ole saanut käpistellä.
 
Näin on.
Sitä vaan haen tällä marmatuksella, että ei omaa työtä saa aliarvostaa vaan sen takia että sillä ei ole julkista statusta. Että jos joku näkee, kokeilee, ja hyväksi toteaa mutta ei silti ole valmis maksamaan kohtuukorvausta siksi ettei lavassa lue oikeita sanoja tai kirjaimia, niin silloin ostajaehdokas on väärä ja hänelle sitä ei pitäis antaa edes ilmaiseksi..;)
 
Kaverikauppa on ihan eri asia...

Taitaa olla yllä mainitussa juttussa avainsana "kaveri" + hinta . Ventovieraalle voi olla hankalaa saada myytyä itsetehtyä kitaraa.
 
Ja lisäyksenä, että sellaisella hinnalla vielä, joka on suhteessa soittimeen pistettyihin työtunteihin.. Ihan pikkusen alaa läheltäkin kattelleena väitän edelleen, että Suomessa on kourallinen soitinrakentajia, joilla on jonkinmoiset mahdollisuudet saada vapailta markkinoilta soittimellleen enemmän kuin kulut kattava hinta. Toki on useita kavereita jotka pystyvät tekemään laadukkaan kitaran, mutta kun ei oo sitä "nimeä" niin menee ns. kaverikaupalla ne soittimet. Toki on hienoo jos/kun on kiinnostusta alaa kohtaan, mutta markkinat Suomessa on pienet ja kilpaillut. Matti (Nevalainen) oli sitä mieltä, että soitinrakentajia on koulutettu vähintäänkin riittämiin, jolleivät sitten keksi jotain remontti- tms. hommaa siihen oheen.

Ja lisäyksenä, että sellaisella hinnalla vielä, joka on suhteessa soittimeen pistettyihin työtunteihin..
 
Jeps.. Saisi lyödä aika muhkean hintalapun, jos kitaran haluaisi myydä tuntipalkalla + osien hinnalla. Osien hinta taitaisi olla aika pieni osa kokonaishinnasta.
 
Tästä voisi kuriositteettina kysellä, että kauankos väellä keskimäärin menee tunteja kitaran saattamiseksi raakapuusta soittopeliks, vaan eipä taida olla tämän ketjun aihe. Voisinpa avata uuden ketjun sitä varten.

Varmaan voi olla noin, mutta et voi edelleenkään yleistää. Jos tilanne olis tosiaan noin että se noubadin tekemä on hieno, hyvältä saundaava niin se menee kaupaksi ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin. Niitä paskempia ison firman tuotteita voi siitä vierestä mennä kymmenen siinä samassa ajassa, mutta mitä sitten? Ei kaikki ostajat ajattele jälleenmyyntiarvoa, vaan jotain muuta, toivottavasti.
 
Totta tämäkin. Silloin kun soittimesta tietävä ostaja löytää tuntemattoman tekemästä yksilöstä juuri sen mitä haluaa, niin varmaan on valmis siitä maksamaan. Tällöin soitin menee varmasti siihen tarpeeseen mihin sitä on etsittykin, eikä silloin jälleenmyyntiarvoa ajatella.
 
Kitarakamat puolella oli joskus keskustelu, jossa ketjun aloittaja etsi itselleen Gibsonia. Sinne sitten muut ehdottamaan muita merkkejä johon ketjun aloittaja totesi että hän haluaa nimen omaan Gibsonia eikä sillä ole mitään merkitystä, jos merkki x olisi yhtä hyvä. Näinhän se menee eikä se väärin ole. Monet haluaa sen fiiliksen mikä tulee soittaessa tunnetulla klassikkomerkillä tai tunnetun soitinrakentajan logolla varustetulla soittimella. Ja kyllä sille arvo pitääkin antaa, kuten myös koulutukselle.
 
Totuus on kuitenkin se, että harva niistä omatekemistään kauheita summia saa. Ja nyt puhun siis harrastuspohjalta rakentavista. Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että harrastuksen ilo on nimenomaan siinä rakentamissa ja jos joku haluaa jonkun ostaa, niin katsotaan asia tapauskohtaisesti. Ja jos myy, niin saapahan rahat taas seuraavan projektin tarvikkeisiin.

Monet haluaa sen fiiliksen mikä tulee soittaessa tunnetulla klassikkomerkillä tai tunnetun soitinrakentajan logolla varustetulla soittimella. Ja kyllä sille arvo pitääkin antaa, kuten myös koulutukselle.
 
Totuus on kuitenkin se, että harva niistä omatekemistään kauheita summia saa. Ja nyt puhun siis harrastuspohjalta rakentavista..
 
Yleensä "ammattimies" haluaa ammattilaistason työkalun.. Toki, jos tuntematon merkki x tarjoaa vastaavat ominaisuudet likimain vastaavalla hinnalla, saattaa kaupat tulla. Sillä edellytyksellä, että se takuu ynnä muu "post-sales"-homma on kunnossa. On vielä huomattava, että oikein huippuammattilaisilla on kutakuinkin tarkat vaatimukset, mitä työkalultaan haluavat. Turha on sellasta argumenttia kehiin heittää, mitä joskus tuolla kitarakamapuolella vähän vastaavassa topikissa tuli, että ne ei tiedä kitaroista mitään, ja ovat tyhmiä, ja vaan menevät sen lavassa olevan tekstin perässä..
 
Seurasin joskus hyvinkin läheltä erään "nimekkään" soitinrakentajan hommia.. Kyllä siellä tuli eräitten ammattilaisten taholta sellasia vaatimuksia ja korjauskomennuksia, ettei oo mitään rajaa.. Kas kun sitä soitinrakentajaa, kun se ei oo tuttu, voi tosiaan psyykata huimiin suorituksiin, jos puolet tilatusta soittimesta on maksamatta ja selvästi ilmoitetaan, että loppuja ei tuu, ennenkuin keppi on sellasessa kuosissa että tilaajalle kelpaa.. Kilpaile siinä sitte hinnalla hyvien sarjatuotantokitaroitten kanssa, kun pitäs olla se myytävä kitara ihan kaikkein parhaista raaka-aineista, huippuosilla, ja vielä vähän sitä "kovaa nimeä" halvempi tai vähintäin samoissa.
Ja tuollanen uniikki kitara, vaikka olis miten hyvä, on hankala myydä edelleen, vallankin jos siellä on sellasia henkilökohtasia modauksia tahi optioita.
Eli vähintäänkin saa unohtaa sen "kalliimpi kuin sarjatuotanto-kitara" -haaveilun. Ellei tosiaan ole sitten tilaustyöstä kysymys, ja ensimmäiset maksut tai sitova sopimus sisällä..
"Vieraat ei maksa ja tutuilta ei kehtaa pyytää!" (Matti Nevalainen, silloinen Guitar Labra

Näin on.
Sitä vaan haen tällä marmatuksella, että ei omaa työtä saa aliarvostaa vaan sen takia että sillä ei ole julkista statusta. Että jos joku näkee, kokeilee, ja hyväksi toteaa mutta ei silti ole valmis maksamaan kohtuukorvausta siksi ettei lavassa lue oikeita sanoja tai kirjaimia, niin silloin ostajaehdokas on väärä ja hänelle sitä ei pitäis antaa edes ilmaiseksi..;)
 
Kaverikauppa on ihan eri asia...
 
Olen kyllä aikapitkälti samoilla linjoilla sun kans.Jos mä tarttisin nyt uuden kitaran menisin liikkeseen ja alkaisin testailemaan kaikkia keppejä,enkä että missäs täällä nyt on niitä Alexi Laiho signature Randejä.Minä ainakin arvostan soitinta sen ominaisuuksien ja laadun takia en sen perusteella kuka sen on tehnyt.
 
Luulempa että vastaus tähän aiheeseen on se että mahdollinen ostaja määrittelee myytävän kitaran hinnan sitä kokeillessaan,katsoessaan ja verratessaan sarjavalmisteisiin vastaaviin skittoihin.Ja mielestäni sillä että kitara on one-kind-of on oma arvonsa.

Totta tämäkin. Silloin kun soittimesta tietävä ostaja löytää tuntemattoman tekemästä yksilöstä juuri sen mitä haluaa, niin varmaan on valmis siitä maksamaan. Tällöin soitin menee varmasti siihen tarpeeseen mihin sitä on etsittykin, eikä silloin jälleenmyyntiarvoa ajatella.
 
Kitarakamat puolella oli joskus keskustelu, jossa ketjun aloittaja etsi itselleen Gibsonia. Sinne sitten muut ehdottamaan muita merkkejä johon ketjun aloittaja totesi että hän haluaa nimen omaan Gibsonia eikä sillä ole mitään merkitystä, jos merkki x olisi yhtä hyvä. Näinhän se menee eikä se väärin ole. Monet haluaa sen fiiliksen mikä tulee soittaessa tunnetulla klassikkomerkillä tai tunnetun soitinrakentajan logolla varustetulla soittimella. Ja kyllä sille arvo pitääkin antaa, kuten myös koulutukselle.
 
Totuus on kuitenkin se, että harva niistä omatekemistään kauheita summia saa. Ja nyt puhun siis harrastuspohjalta rakentavista. Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että harrastuksen ilo on nimenomaan siinä rakentamissa ja jos joku haluaa jonkun ostaa, niin katsotaan asia tapauskohtaisesti. Ja jos myy, niin saapahan rahat taas seuraavan projektin tarvikkeisiin.
 
Paljolti näinkin.Rakentamisen iloahan mullaki oli omassa kitarassa.Ja sitä en myy juuri sitä varte että se on mukava muisto sen rakentamisesta ja muutamista vastoinkäymisistä.Seuraavan ajattelin tehdö sillä periaatteella että jos onnistuu hyvin, niin laitan myyntiin jollain hinnalla(jota tapaus kohtaisesti pitää hieman harkita) ja katson jos joku sen maksaa niin myyn pois.

no huhhuh.. Aika outo kommentti että vie leivän soitinrakentajan suusta jos myy omatekemän kitaran. Eikös sitten soitinrakentajat vie leipää kitaratehtailta kun myyvät ite tekemiään kitaroita.. kysehhän on VAPAISTA markkinoista joissa kuluttaja määrää.
Jos joku Pingo Pango haluaa myydä purukumista tehdyn kitaran jollekkin älyttömään hintaan ja se ostaa sen niin mitä sitten.. kuluttajan päätös.