Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Moi, tää on varmaan ihan torvi kysymys enkä ole mikään raknetelija. Mutta muistelen jostakin nuoruudestani kokeneemman heebon heittäneen väittämän että kitarasta voi pikkuisia lakkaskrubuja korjata kirkkaalla kynsilakalla. Pitääkö tämä paikkaansa, vai onko jonkinlaista urbaanilegendaa. Kyselen tätä siksi, että mulla on tossa yksi halppisbasso jossa on snadi skrubu jota mietin, että voisikohan sitä yrittää ominnokkinensa fiksata. Juu tiedän että näissä jutuissa voi aiheuttaa korjaamatonta vahinkoa kun alkaa itse säätämään, mutta noinniinkuin periaatteessa? kun en tiedä mitä lakkaa tohon vehkeeseen on käytetty.

Moi.
 
Eipä tuo mikään torvi kysymys ole, kynsilakalla on paikkailtu instrumenttien kolhuja piiiitkään.
 
Vaihtelevalla menestyksellä ;).
 
Ongelmaksi muodostuu tuo uumoilemasi eri kemikaalien reagoiminen keskenään, niin pintakäsittelyitä kuin kynsilakkojakon on kovasti erilaisia.
Toiset reagoivat keskenään vähemmän kuin toiset.
Joten kannattaa ensin kokeilla johonkin huomaamattomampaan paikkaan jos "wanhan liiton" korjaus polttelee vastustamattomasti.
 
Jos varsinainen paikkaustarve on vaurio joka ulottuu filleriin/puuhun/sävyyn asti -eli kahden eri käsittlykerroksen väliin- pitää myös testikohdan olla samanlainen.
Valtaosa pintakäsittelyistä (pl. nitrot yms) kestää pinnaltaan paljonkin, mutta tartunta seuraavaan kerrokseen heikkenee herkästi.
 
Noiden ominaisuuksien vuoksi syanoakrylaatit eli pikaliimat ovat ainakin mulla syrjäyttäneet muut (pika)fiksauskemikaalit jo useampi vuosikymmen sitten.
Kokeilla toki kannattaa tapauskohtaisesti tuokin, vaikka itse en ole vielä törmännyt instrumenteissa käytettävään pintakäsittelyyn joka ei pikaliimaa kestäisi.
 
Syanoakrylaatin käyttöä puoltaa esimerkiksi:
 
Sitä voi sävyttää monella eri tavalla.
Jos sävykerroksesta puuttuu pigmenttiä, voi sen mätsätä periaatteessa millä tahansa väriaineella.
Annostelu on helppoa.
Syanoakrylaatti on helppoa hioa ja kiilottuu tarvittaessa peilikiiltoon.
 
Ainoa "ongelma" syanoakrylaattien käytössä on se että isommat kolot täytyy täyttää useammalla käsittelykerralla jos haluaa nostaa korjauksen alkuperäisen (paksun) pintakäsittelyn tasoon, mutta sama kyllä pätee valtaosaan muovipinnotteita joka tapauksessa.
 
T:Samuli

basisti1971: Moi.
 
Eipä tuo mikään torvi kysymys ole, kynsilakalla on paikkailtu instrumenttien kolhuja piiiitkään.
 
Vaihtelevalla menestyksellä ;).
 
Ongelmaksi muodostuu tuo uumoilemasi eri kemikaalien reagoiminen keskenään, niin pintakäsittelyitä kuin kynsilakkojakon on kovasti erilaisia.
Toiset reagoivat keskenään vähemmän kuin toiset.
Joten kannattaa ensin kokeilla johonkin huomaamattomampaan paikkaan jos "wanhan liiton" korjaus polttelee vastustamattomasti.
 
Jos varsinainen paikkaustarve on vaurio joka ulottuu filleriin/puuhun/sävyyn asti -eli kahden eri käsittlykerroksen väliin- pitää myös testikohdan olla samanlainen.
Valtaosa pintakäsittelyistä (pl. nitrot yms) kestää pinnaltaan paljonkin, mutta tartunta seuraavaan kerrokseen heikkenee herkästi.
 
Noiden ominaisuuksien vuoksi syanoakrylaatit eli pikaliimat ovat ainakin mulla syrjäyttäneet muut (pika)fiksauskemikaalit jo useampi vuosikymmen sitten.
Kokeilla toki kannattaa tapauskohtaisesti tuokin, vaikka itse en ole vielä törmännyt instrumenteissa käytettävään pintakäsittelyyn joka ei pikaliimaa kestäisi.
 
Syanoakrylaatin käyttöä puoltaa esimerkiksi:
 
Sitä voi sävyttää monella eri tavalla.
Jos sävykerroksesta puuttuu pigmenttiä, voi sen mätsätä periaatteessa millä tahansa väriaineella.
Annostelu on helppoa.
Syanoakrylaatti on helppoa hioa ja kiilottuu tarvittaessa peilikiiltoon.
 
Ainoa "ongelma" syanoakrylaattien käytössä on se että isommat kolot täytyy täyttää useammalla käsittelykerralla jos haluaa nostaa korjauksen alkuperäisen (paksun) pintakäsittelyn tasoon, mutta sama kyllä pätee valtaosaan muovipinnotteita joka tapauksessa.
 
T:Samuli
 
Kiitos täytyypä harkita tuota pikaliimaratkaisuakin. Joo siis tää mun fiksauskohde ei ole mitenkään kriittinen eikä kyse ole arvokkaasta (lue korvaamattomasta) soittimesta. Tilanne on siis lakatusta vaahteraotelaudasta jossa on yksi asemamerkkiupotus tehty luultavasti jo tehtaalla huolimattomasti ja se on jäänyt toisesta reunastaan vähän koholle ja sen "kynnyksen " kohdalla lakka on hiukan lohjennut. Mietin sellaista ratkaisua, että hioisin kohdan tasaiseksi ja laittaisin pikkutipan lakkaa päälle ja kiillottaisin jollain oikein hienolla paperilla tai hiomatahnalla. Voi olla että moiseen operaatioon ei kannata edes ryhtyä, mutta kunhan mietin vaihtoehtoja. Pienet skrubuthan vaan lisäävät soittimen luonnetta ja tuo ei tunnu sormen alla niin siitä ei ole muuta kuin kosmeettista haittaa korkeintaan jos sitäkään.

Oman kokemuksen mukaan kynsilakat haisevat samalta kuin selluloosalakka. Hyvin on onnistunut sekä mustan että metallihohtosinisen soittimen paikkaus soveltuvan värisellä kynsilakalla. Voi tietty olla vaan moukan tuuria. Alkuperäinen maali tuskin kummassakaan tapauksessa on ollut nitroselluloosaa. Hyvin on täyttänyt kolot aiheuttamatta mitään yllätyksiä.
 
Useamman kerroksen tietty on saanut laittaa, mutta kuivuminen on nopeaa. Toki se on sitä myös pikaliimalla, varmaan toimiva systeemi sekin. Voisi ehkä kokeilla yhteen vähemmän arvokkaaseen otelautaan josta sain teipin mukana irrotettua hieman lakkaakin.

Heitän myös omasta kokemuksesta: Syanoakrylaatti ("pikaliima") on kovempaa kuin polyuretaani, joten jos pyrit hiomaan lopputuloksen mahdollisimman huomaamattomaksi, on se otettava huomioon. Nimittäin pinta kuluu ympäriltä helpommin kuin siitä pikiksen kohdalta. Pikis on siitä hyvää, että se ohuena menee rakoihin kapillaarisesti, eli varmasti täyttää halkeamat.