Aihe: Miten pieni voi 1x12-kaappi olla?
1
trih
28.10.2008 17:07:06
Tuossa ajattelin josko kotiäänityksiin ja soitteluun tekisi 2 kpl mahdollisimman pieniä kaappeja. Tuo 2x12-kaappi on kuitenkin turhan kookas olohuoneessa. Mielessä on ollut myös mahdollinen stereoefekteillä leikkiminen jos ostaisi toisen pienen putkinupin. Saisi kitarastereot ;). Mutta miten tuo koko sitten vaikuttaa soundiin? Mitään isoja volia ei ole kotikäytössä ja turhaa bassotoistoa en tarvi. Ainahan puhutaan siitä "munasta" isojen kaappien kohdalla mutta poimiiko mikkikin sen yhtä vahvasti? Mitäpä jos tuon V30-elementin laittaisi "kuutioon" jonka yksi sivu olisi juuri sen kokoinen mitä elementti vaatii?
Just.
kivi
28.10.2008 17:16:03
Mitäpä jos tuon V30-elementin laittaisi "kuutioon" jonka yksi sivu olisi juuri sen kokoinen mitä elementti vaatii?
 
Ei se ihan toimi, kyllä joku minimilitratilavuus pitää olla.
 
Tää on käytännössä kokeiltuakin. Mulla oli aikoinaan oikein hyvä kitaristikaveri, aivan loistava soittaja muuten myös, vaikka nyttemmin kauan sitten jo kuollut, jolla oli pakkomielle "pienentää ja keventää" kaikkea. Hän rakensi juurikin tuollaisen pikkukajarikomeron, ja soundi oli vähän niinkuin ei mitään, tai vielä vähemmän.
 
Sama kaveri muuten sahasi muistaakseni niin Fenderin stratosta kuin Gibsonin LesPaul Studiosta kaiken ylimääräisen puuaineksen pois jättäen jäljelle vain kaulan, tallan mahdollisine tailpieceineen, ja sen verran puuta että mikit pysyivät kiinni. Se strato oli mulla sittemmin pitkään, ja hassun tuntuinen se oli. Eikä niidenkään sointi tuosta sahailusta ainakaan parantunut.
 
Sellaista. Viimeisinä vuosinaan kaveri taisi soittaa lähinnä MusicMan Silhouetteilla, "koska ne oli jo valmiiksi snadeja".
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)
Kumiankka
28.10.2008 17:42:59
Tässä on useita vaihtoehtoja riippuen mitä lähtötietoja on käytettävissä. Jos on saatavissa kaiutinelementin thiele-small parametrit niin bassotoistoa eri kokoisissa koteloisa voi arvioida vaikka winisd ohjelmalla (ennen ainakin löytyi ilmaiseksi netistä).
 
Suljetun kotelon tilavuus ei ole niin tarkaa tai saa vaihdella laajalla välillä ilman että isoja muutoksia bassotoistoon aiheutuu, jos nyt ollaan kohtuuden rajoissa. Jos sitten koteloa pienennetään alle optimin, niin yleensä matalat bassot jää toistumatta, systeemin resonanssitaajuus nousee, kun tilavuutta pienennetään. Hankalaa tässä on, jos tehdään liian pieni kotelo, niin paitsi matalien taajuuksien toisto kärsii niin myös ne alataajuudet jotka vielä toistuu ("yläbassot") alkaa kovasti korostua eli taajuusvaste ei enää ole kovin tasainen ja voi kuulostaa tukkoiselta. Tämä teoria oli meikäläisen karkea käsitys asiasta noin lähinnä bassotoiston kannalta ja voi olla vääräkin. Elementtejä on kaikenlaisia ja arvot ja ominaisuudet poikkeaa kovasti toisistaan ja nämä vaikuttaa paljon mitä tapahtuu tai ei tapahdu. Jotkut elementit toimii avoimessa kotelossa ja jotkut ei kestä tätä.
 
Siitä tulikin mieleen että takaa auki oleva kaappi varmaan voisi olla pienempi mitoiltaan ja kevyempi. Kuution muotoa ei yleensä suositella kun se voi aiheuttaa resonansseja ja seisovia aaltoja kotelon sisään. On myös joskus hankala roudata
efunkelist
28.10.2008 19:40:38
 
 
Jos tekee kotelosta niin pienen kuin vain suinkin niin mutu että saisi tosiaan avoin olla rakenteeltaan. Bassotoistoa voi yrittää saada lisää sijoittamalla tämä kaiutin, tai siis "elementin kannaketeline" nurkkaan pöydän alle tjsp.
 
Voisihan tuo olla mielenkiintoista kokeilla. Ei vain ole mitään luotettavaa 12" skittaelementtiä tällä hetkellä vapaana. Sitten joskus kun rakennan uutta kitarakaappia niin tätä pitää kokeilla ennenkuin asennan elementin aiottuun koteloon.
"Tauko on vahvin nuotti" - Carlo Magi (1980-2008)
Antti1
28.10.2008 20:19:41
Kuution muotoa ei yleensä suositella kun se aiheuttaa resonansseja ja seisovia aaltoja kotelon sisään.
 
Yksi sana poistettu ja väittämä on tosi.
Diezel huone: http://muusikoiden.net/huoneet/tiedot.php?id=775
mhelin
28.10.2008 21:30:49 (muokattu 28.10.2008 21:32:16)
Tätä on tullut pähkäiltyä aiemminkin, siitä oli oma threadinsakin. 12" elementin sopivuutta pieneen koteloon voi tutkia helpoiten WinISD ohjelmalla joka on ilmainen, ohjelman voi hakea täältä:
http://www.linearteam.dk/
 
Ohjelma tuntee ison joukon 12" Pro-elementtejä joilla voi aloitella kokeilua. Jos elementtiä ei löydy sen tiedot pitää syöttää ohjelmaan mikä voi olla hankalaa jos kaikkia parametreja ei ole saatavilla tai niissä on epäjohdonmukaisuuksia.
 
Periaatteessa pitäisi löytää elementti jonka Qts arvo olisi mahdollisimman pieni (koska kotelon pienuus nostaa Q-arvoa, eli resonanssia viritystaajuudella). Sen sijaan hyötysuhde kannattaisi olla iso (>90 dB / 1 W / 1 metri). Paperi on tietysti perinteisesti paras materiaali, 1 -4 khZ alueelle olisi hyvä osua muutaman desibelin piikki kartioresonassista johtue jos haetaan perinteistä saundia. Bassorefleksiviritteisenä bassotoiston sopiva korostus voidaan hakea helposti viritystaajuuutta muuttamalla. Takaa avoin kotelo ei oikeastaan ole mikään kotelo, kaiutinsuunnittelupuolella ko. tyyppinen kaiutin on "open baffle" tai dipolikaiutin. Siis kotelolla ei ole viritystaajuutta tms. ominaisuuksia koska se aukko on liian iso. Merkitystä on vain sillä kuinka pitkä matka ääniaalloilla on kiertää kotelon takaa elementin takakalvolle, se määrää taajuuden jonka alapuoliset taajuudet alkavat vaimeta jyrkästi. Siksi pieni takaa avoin kotelo ei toimi. Rolandin Microcube on hyvä esimerkki pienestä mutta toimivasti viritetystä kotelosta, tosin hyötysuhde on sillä melkoisen huono, elementti on kyllä pienempi kuin 12".
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)