Aihe: Saga-Precision
1
karkki
23.06.2008 15:03:41
 
 
Sainpa viimein Sagan Precision-rakennussarjan. Kyllä kesti, tilasin sen Jenkeistä kolme kuukautta sitten. Rahat meni Paypalin kautta heti, mutta kauppiaalla olikin näköjään totisia vaikeuksia saada tavaraa. Välillä alkoi jo tuntua, että pitää käydä tappelemaan rahojaan takaisin, mutta tulihan se sieltä.
 
Talvella sain Sagan Telen suoraan kotiin, tai tullin kautta se oli kiertänyt. Basso piti hakea tullista, mutta eivät perineet maksua, kun kerroin sen arvoksi 80 euroa. Tullimies sanoi, että on siinä ja siinä pitääkö tullata, mutta jospa ei nyt. Mutta jatkossa ehkä.
 
Sagassa on maalausvalmiiksi käsitelty pinta, joten en pääse nytkään käyttämään Osmo-värivahaa, jolla mokailin talvella kokoamani Precisionin kanssa. Nyt päätin vetää alle maalia ja päälle lakkaa.
 
Värin valinta oli vaikeaa. Ykkösvaihtoehdoksi nousi ensin hunajanväri, jota Fender käytti 50-luvulla. En sitten kuitenkaan uskaltanut, kun oikean värin saaminen on vähän arpapeliä eikä pieleenmenon mahdollisuus oikein houkuttanut: ei yhtään tehnyt mieli saada sinapin tai lapsenkakan väristä soitinta.
 
Erilaisia vaaleanvihreitä ja etenkin -sinisiä vaihtoehtoja mietin, mutta sitten päädyin kultaan. Kävin hakemassa pikkupurkin kullanväristä Miranolia sekä purkin kirkasta Kiva-lakkaa. Saas nähdä, minkälaista goldtoppia alkaa syntymään :-)
darkus
26.06.2008 18:09:33
Hyvä valinta toi kulta, mun mielestä tollaset kusenkeltaset sais kokonaan jättää tekemättä
Be the devils own, Lucifer`s my name! Up the fucking irons!
karkki
07.07.2008 19:37:41
 
 
Valmiiksi tuli, kuvia täällä:
 
http://picasaweb.google.com/Karkki.K/SagaPrecision
 
Kokoamisessa ei mitään ihmeempää raportoitavaa, kolmas rakennussarja ei enää tuottanut yllätyksiä.
 
Sagan sarja on huomattavasta tasokkaampi kuin talvella kokoamani Thomannin myymä Layla. Kaikki reiät oli valmiiksi porattu ja jopa kielet ovat ihan käyttökelpoiset, vaikka ne varmasti jossain vaiheessa paremmiksi vaihdankin.
Saga soi huomattavasti Laylaa paremmin, tosin 10-12 nauhan maisemissa on pientä ongelmaa, johon pitää miettiä ratkaisua. Kielet rämisevät nauhoihin siellä enemmän kuin tarvis etenkin sormilla soitettaessa.
 
Kulta-Miranol ja lakka toimivat ihan niin hyvin kuin pensselillä maalaten voi odottaakin. Jos kultamaalin olisi päässyt suhauttamaan spray-kannusta, olisi jälki ollut epäilemättä vielä parempi, mutta minulle kelpaa näinkin.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)