Deranged 26.10.2006 09:07:14 | |
---|
Niin, eli kysymys kuuluu, montako soitinta tai soittimen osaa olette rakennellessanne/tuunaillessanne pilanneet siihen kuntoon, että niitä ei voi tai huvita enää käyttää? Nimim. Nolo Röytäjä, joka torvasi lähes valmiin kaulan pituussuunnassa halki.. |
Jymi 26.10.2006 09:45:42 | |
---|
Tämähän onkin mielenkiintoinen aihe. Tähän mennessä yksi kaula-aihio on listalla. Vannesahalla olin sahannut sen suurin piirtein muotoonsa ja tarkoitus oli jyrsimellä jyrsiä se lopulliseen muotoonsa. Huono sabluunankiinnitys antoi periksi ja senhän tietää miten siinä sitten kävi. Vahinko ei ollut kovin suuri, koska työaikaa sen parissa oli mennyt ehkä tunnin verran siihen mennessä. Enemmän harmitti se, että sitäkin puuta oli tullut kuivateltua pidemmän aikaa. |
okoranta 26.10.2006 10:13:06 | |
---|
En tiedä onko Off-topiccia, mutta kun vaihdoin tuohon Harley Bentoniin Jazz-kopioon mikit ja elektroniikan, niin silloin sai karvaasti kokea, että paskoilla vehkeillä ei kannata tehdä. Pikakolvilla kolvailin mikit ja elektroniikan paikalleen, ja testaus, toimii. Hetken päästä päätin vaihtaa stereojakin paikalleen(asennusvaiheessa ei ollut kuin monojakkeja). Taas plexi auki, etuaste pois ja kolvaileen. No tämän jakin vaihdon yhteydessä onnistuin sitten polttamaan etuasteesta jotakin tärkeitä osia ja suojavaippa oli myös hieman haljennut. Eikä ollut mikään halpa etunen , vaan ehta J-Retro. Silloin vitutti. Eli : 1. Tää aina huolella ja tarkasti 2. Panosta työkaluihin. Mitä paremmat, sitä mukavampi tehdä ja sitä parempi jälki soundi lähtee Harlikasta ja satasen combosta |
Juzzu 26.10.2006 11:26:56 | |
---|
Jaa-a, mitähä sitä... Yhden eebenlapaviilun junttasin hiomakoneesen rakoihin kiinni ja halki sillä lailla, ettei siitä taida enää peliä saada. Muuten on mokista selvitty lisätöillä. Tai sitten vaan aika multaa kuistit :o) |
Mike M. Hiirenloukku 26.10.2006 11:32:14 | |
---|
Ehkä puun koputus olisi paikoillaan, mutta romukoppaan asti ei mitään ole pilalle menon seurauksena lentänyt, mutta sen voin sanoa että kyllä jokusen kerran on lisätyötä tullut, eikä vähiten työkalujen puuttumisen takia... That's the spirit - Tuo on pirtua. |
Hannu H. 26.10.2006 12:18:10 | |
---|
Basson rungon törväsin semmoseen kuntoon, ettei ainakaan vielä oo inspis riittäny korjaamiseen.. Kaulataskua jyrsiessä irtos jyrsimen terä jotenkin mystisesti ja lohmas hirveän kuopan. Toisaalta.. vois vaan vetää kittiä siihe ja paksun maalin päälle.. Proot erikseen.. my way is röytö way. |
fox 26.10.2006 13:33:58 | |
---|
Muuten on mokista selvitty lisätöillä. Tai sitten vaan aika multaa kuistit :o) Lähinnä.. Jos ei mitään tee, ei tee virheitäkään.. Noista (melko harvasta) omatekemästä on aika monessa tullut "jotain pikkusta" kämmiä.. Tällä hetkellä kotona olevista on ehkä pahin yhden "projektin" kaulapuu, josta lohkesi kohtuullisen juhlallisen kokoinen kappale.. Olen sitä tuossa vuosien mittaan koittanut siistiä, mutta kyllä sen kaulan profiili on ikuisiksi ajoiksi turmiolla.. Keskeltä kaulaa 7-14 -nauhojen väliltä se on epäsymmetrinen, ja profiili on likimain super-superwizard. Tuo päällimmäisenä tulee nyt mieleen..toki on niit joitakin projekteja menny keskuslämmityskattilan kauttakin. |
Puavali 26.10.2006 15:48:47 | |
---|
...toki on niit joitakin projekteja menny keskuslämmityskattilan kauttakin. Kun lankun liimasauma eli niin palio, että irvisteli kosteuselämisen mukaan, niin eiku lämmöksi. Kun kaula-aihio (2 kpl) ei tullutkaan hyvä viiluista liimaten, eiku lämmöksi. Olen rento, rauhallinen ja ulospäin suuntautunut. Minulla on positiivinen mielikuva itsestäni. kalamies#19 >-)))> ; ESTR #2 ; Relic #5 |
gasser 26.10.2006 16:30:14 | |
---|
Onhan noita kämmejä sattunut. Ei mitään liian vakavaa silti. Osa on johtunut ihan tiedon ja taidon puutteesta työtapojen suhteen ja sitten ihan vaan vahinkojakin. Jostain syystä satulan teko ei ole mitään lempipuuhaa, jäänyt traumoja vissiin. Työkalujakin on pilattu ihan omaa tyhmyyttään. Köyhyys johtuu omaisuuden puutteesta |
le pargo 26.10.2006 16:42:15 | |
---|
Ei varsinaisesti mennyt pilalle, mutta harmittava moka: Pedaalilaukun rakennus, aikaa meni kaikkiaan ehkä, hmm.. liikaa (bassolaukun lyhennys + muut tarpeelliset modaukset, muutaman pedaalin sekä virranjakoyksikön rakentelut, johdoitukset yms...). Laukku kuitenkin valmistui sisältöineen ja kaikki toimi moitteettomasti mikä oli yllätys itsellenikin. Loppusilaukseksi maalailin laukun kanteen n. 20x30cm kuvan, josta tuli mielestäni todella upea. ..ainoa vaan, että se kuva on siinä prrrkele ylösalaisin. |
darrell 26.10.2006 19:34:54 | |
---|
Aikoinaan virittimiä vaihtaessa ei yksi viritintapin holkki mennyt edes lujaa painamalla pikalleen, ja pora & pyöröviila olivat "niin" kaukana, niin ajattelin napauttaa vasaralla. Jo vasaraa nostaessa tiesin, että tästä se ei lavan ja otelaudan liitos tykkää, mutta ei riittänyt tahdonvoima. Vitutti niin, että olen kyllä sen jälkeen laittanut tavarat kiltisti pöydälle odottelemaan, jos väsymys on ottamassa voittoa järjestä. |
kulmahiomakone 26.10.2006 20:19:53 (muokattu 26.10.2006 20:26:23) | |
---|
Niin, eli kysymys kuuluu, montako soitinta tai soittimen osaa olette rakennellessanne/tuunaillessanne pilanneet siihen kuntoon, että niitä ei voi tai huvita enää käyttää? Ainoastaan yksi kaula on mennyt siihen kuntoon, että siitä ei enää kalua tule. Ei tosin mennyt rakentaessa, vaan vasta sen jälkeen. Periaattessa kyse oli kuitenkin paskasta rakentelusta, joten sen piikkiin menee. Arviolta neljä kaulaa olen rakennellut siihen kuntoon, että ovat päätyneet varastoon. Periaatteessa niissä ei ole mitään vikaa, eivätpähän vain ole mieleisiä. Useimmiten tulee hiottua kaula liian ohueksi ja se sitten tuntuu paskalta. Siirtäessäni kauloja varastoon ajattelen että "tämän voi käyttää johonkin vähemmän onnistuneeseen podiin", mutta kumma kyllä podeissa ei tule mokia tehtyä. Mulla on kummia fiksaatiota noiden kaulojen tekemisessä ja niiden tekemisestä. Ensinnäkin ne pitää olevinaan tehdä neljässä tunnissa laminaattiaihiosta valmiiksi (muotoilu, nauhat ja virikoneidenreiät) ja sitten tulee vannesahalla ja nauhahiomakoneella otettua liikaa, kun ajattelen, "että mitä enemmän koneilla, sitä vähemmän käsin". Tyhmä ei opi. Sitten sen vuoksi, että niistä tulee osin epäonnistuneita, niitä pitää rakentaa koko ajan, vaikka ei olis minkään näköistä mielikuvaa vielä podista. Noiden osin epäonnistuneiden kaulojen lisäksi varastossa on muutama onnistunut kaula odottamassa podia itselleen... Eva jag behöver dig. Mer än vad jag vill ha dig och jag vill ha dig för gamla tiders skull. Du betydde inte allt. Men det blåste aldrig kallt. För du var solskenet. Jag var ensam. |
the TT Allan 26.10.2006 22:19:17 | |
---|
En ole kyllä laskenut, mut helkutin monta ;) Mut ehkä kuitenkin ne on ollut ilman duunailujakin jo susia ;) Ja mul on tapa viedä monia juttuja äärirajoille. http://www.telemail.fi/timo.tuovinen |
Little Savage 26.10.2006 23:22:24 | |
---|
Jotain kolmisen kaulaa olen väsänny. Yhteenkään en ole tyytyväinen. Ehkä neljäs kerta toden sanoo. On ollu vähän sitä vikaa että menee motivaatio kun tulee yksikin virhe eikä sitten jaksa viedä loppuun epäonnistunutta projektia. Mun toinen nimi on missä vitussa on pletkra. -Yngwie Malmsteen |
tonicaster 27.10.2006 00:25:19 (muokattu 27.10.2006 00:30:16) | |
---|
Viimeisimpänä tulee mieleen telen otelauta jonka jouduin liimaamaan kolme kertaa peräkkäin, kun ei onnistunut... nyt se on kyllä hyvä =) Joskus on kanssa käyny just noita perinteisiä jyrsin terän tippumisia... DIT: Pelejä, joista ei koskaan tullut mitään Yks ruusupuinen otelauta omakuvan flying v, ehkä.. |
poppamies 27.10.2006 11:50:44 | |
---|
Yhden 6-kielisen 5-piece laminaatti bassokaulan eben otelaudalla ja reunalistoilla. Laitoin 9 nauhan dotsin vahingossa 10 väliin. |
janik 27.10.2006 21:44:09 | |
---|
EMG:n mikistä onnistuin joskus katkaisemaan yhden "jalan", sain onneksi juotettua sen kuntoon. |
Budy 28.10.2006 23:17:16 | |
---|
Korjasin hajonneen lavan ja hioin sen liian ohueksi. että näin... otatsie ? |
Muuki 29.10.2006 01:39:07 | |
---|
Laitoin 9 nauhan dotsin vahingossa 10 väliin. :D Näitähän oli hauska lueskella. Immeinen ei todellakaan ole täydellinen. Munkin pitäis opetella rakentamaan. Europe on maailman paras bändi. |
Juzzu 29.10.2006 08:46:52 | |
---|
Yhden 6-kielisen 5-piece laminaatti bassokaulan eben otelaudalla ja reunalistoilla. Laitoin 9 nauhan dotsin vahingossa 10 väliin. No mutta eebenihän on helppo korjata, itsekin sohlailin aivotoimettomassa tilassa kolot otelautamerkeillä tuohon puoliakustiseen 2. ja vielä jopa kai muistaakseni 4. väliinkin, mutta saahan ne kolot fillattua aina umpeen, eebenin kanssa vielä kivasti ja suht huomaamattomasti :P http://img31.imageshack.us/img31/235/puolirakennusta010pieni1dj.jpg |