Aihe: Ampeg B2R -bassonuppi kadotti tehonsa
1
NitroJeesus
19.12.2008 17:49:22 (muokattu 19.12.2008 17:50:57)
Hoi. Ampegin B2R -beisinuppi toimi validisti vielä muutama viikko takaperin bänditreeneissä. Nyt peli tuntuu menettäneen huomattavan määrän mökäänsä. Saadakseen bändin kanssa juuri-ja-juuri riittävän volumen, pitää kääntää sekä gain että master lähestulkoon täysille. Aiemmin molemmat ovat viihtyneet jopa reilusti alle puolen välin.
 
Vahvistinta on testattu eri bassoilla, kaapeilla, piuhoilla jne. Myös efektilenkkiin on piuhaa tungettu, mutta eipä tästäkään mitään apua ollut. Kaikki vahvistimen säädöt toimivat kuitenkin normaalisti.
 
Vahvistin soi täysin samalla saundilla ja puhtaasti kuten aikaisemminkin. Ainut muuttunut asia tuntuu siis olevan huomattavasti tippuneet tehot. Mitähän tämän kanssa kannattaisi tehdä? Sähköalan kokemusta löytyy jonkin verran, joten voin vaffea availla ja tutkia. Myös työkaluja (yleismittarit ja kolvit yms.) löytyy taloudesta.
 
Eli ideoita kehiin, kiitos!
 
Edit. tehontiputus on huomattavissa esim. siinä, että kaverin puolet pienempi Hartke pieksee Ampegin volyymissa, vaikka Ampegin nupit on kaakossa ja Hartken vielä reilusti alle puolenvälin.
Everybody knows what's going wrong with the world.
NitroJeesus
20.12.2008 18:02:22 (muokattu 21.12.2008 01:06:05)
Onnistuin kaivamaan skemat joltain jenkkifoorumilta. Avaan vehkeen tässä joulunpyhinä ja raportoin mitä sieltä löytyy. Ideoita saa tietysti heittää yhä ilmoille.
 
Jos jollain on tarvetta tuolle skemalle / haluaa muuten katsella, niin voin laittaa vaikka mailitse. Toki tuon saa myös sieltä foorumilta (Music Electronics tms), mutta vaatii rekisteröitymisen..
 
Edit. avasinkin vehkeen jo tänään. Ei löytynyt mitään irtonaista tms. selvästi rikki olevaa. Juotokset näyttivät kunnollisilta jne. Pitää tutkia piirilevyä tarkemmin myöhemmin. Pölyä siellä oli kyllä todella paljon.
Everybody knows what's going wrong with the world.
NitroJeesus
22.12.2008 16:40:23
Okei, jatketaan yksinpuhelua. Paikallistin vian päättäriin käyttämällä ulkoista etusta efektilenkin sisääntulossa. Joulunpyhinä olisi tarkoitus irroitella piirilevy ja tsekata ainakin silmämääräisesti osien kunto (Ampegissa piirilevy on siis juotokset ylöspäin kiinni kopassa. Juotokset kyllä näyttivät hyviltä.). Toivotaan että sieltä löytyisi jotain, jonka voisi todeta olevan rikki ihan silmämääräisest,että saisi edes jonkinlaista ideaa siitä, mikä tuota voisi vaivata. :)
Everybody knows what's going wrong with the world.
kiiski
22.12.2008 17:45:02
Olihan pääteputket kunnossa?
NitroJeesus
22.12.2008 18:51:34
Olihan pääteputket kunnossa?
 
Kyseessä on trankkupeli. :P
Everybody knows what's going wrong with the world.
kiiski
23.12.2008 12:11:24
Kyseessä on trankkupeli. :P
 
No herrajumala, luin otsikon väärin enkä tsekannut kytkistäkään. Malliesimerkki :D
 
Pahoitteluni häiriköinnistä.
NitroJeesus
23.12.2008 13:31:51
Haha, eipä mittään. Ihan hyvä, että joku muukin tänne välillä kirjoittelee. :P
Everybody knows what's going wrong with the world.
NitroJeesus
26.12.2008 19:16:38
Jeap, irroittelin piirilevyn. Silmämääräisesti tutkimalla kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Juotokset on priimaa ja komponentit vaikuttavat ehjiltä. Mitähän hittoa tuon kanssa keksisi?
 
Jos joku haluaa tämän projektin vaihtaa euroihin, niin pikaviestillä saa tavoitella. Tietty jonkun hiljaisemman bändin kanssa toimii varmaan ihan kivasti tälläkin hetkellä. Eli kyllä tuosta jytää vielä saa, mutta ei vaan omiin hommiin riitä.
Everybody knows what's going wrong with the world.
NitroJeesus
29.12.2008 21:01:39
Hah, Ampeg koki uudelleenheräämisen. TalkBassissa käskettiin tarkistamaan bias resistorien (mikähän noille on sopiva suomennos.. Bias-vastus?) juotokset. No, eipä niissä mitään päällepäin näkynyt, mutta päätin käydä ne silti kolvin kanssa läpi. No, nyt se sit toimii.
 
Meinas kaapit tippua seinältä, kun väänsin volyymit tottuneesti reiluun puoleenväliin. Eipäs ollutkaan niin hiljainen kuin viimeksi. :P
Unless you take pride in what you're doing, it won't last / Craftsmanship is a quality that some lack / You got to give people a reason for them to come back
NitroJeesus
29.12.2008 21:01:39 (muokattu 29.12.2008 21:01:54)
äh, tuplat.
Unless you take pride in what you're doing, it won't last / Craftsmanship is a quality that some lack / You got to give people a reason for them to come back
Jonan
29.12.2008 21:12:24
Hyvä että sait toimimaan niin ei tarvinnu uutta ostaa
hape
30.12.2008 10:41:33
 
 
Hah, Ampeg koki uudelleenheräämisen. TalkBassissa käskettiin tarkistamaan bias resistorien (mikähän noille on sopiva suomennos.. Bias-vastus?) juotokset. No, eipä niissä mitään päällepäin näkynyt, mutta päätin käydä ne silti kolvin kanssa läpi. No, nyt se sit toimii.
 
Heh, enpä sitten taidakaan ostaa sitä sulta :D Hyvä että sait toimiin.
Remember: Don't eat the deadly yellow snow!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)