Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Olen lähiaikoina menossa katsomaan 1920-luvulla Saksassa valmistettua luuttukitaraa. Siis luutun ja kitaran välimuotoa, jossa on kuusi kieltä, kitaran vire ja luuttumainen runko.
 
Kuvien perusteella kansi on haljennut historian saatossa useammasta kohdin ja korjattu ihan pätevän oloisesti. Talla ja virittimet on vaihdettu joskus. Kännykkävideon perusteella kitara soi vireisesti, eikä siinä ole mitään erikoisempia särinöitä. Myyjän mukaan laite on ihan kelvossa soittokunnossa.
 
Jaa miten tämä liittyy soitinrakennukseen? Siten, että luuttukitaran (tai luutun) rakenne on minulle tuntematon, ja jos jollakin on näistä kokemusta, niin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan siitä, mihin mahdollisiin ongelmakohtiin kokeilutilanteessa kannattaa kiinnittää huomiota. Muutenkin satavuotiaan soittimen tyypilliset ongelmat kiinnostavat.
 
Toki on selvää, ettei noin vanha vehje ole lähtökohtaisesti uutta vastaava ja olen pientä remonttia valmis tekemään/teettämään. Vaan jos ne isommat ei ehkä niin ilmiselvät ongelmat saisi väistettyä, niin se ois ihan kiva ja silleen.

Halkeamat kannessa tai irronneet liimauksen on vielä helppo korjata. Liimaa väliin ja puristaa oikeaan asentoon. Pahempi juttu on, jos kansi on pahasti painunut kuopalle, kaula on kiero tai kaulan liitos on notkahtanu. Noita taipuneita osia on kyllä mahdollista taivutella takaisin, mutta edellttyyään yleensä soittimen purkamista osiin ja siten ylipäätään suurempaa remppaa. Pikaohjeena siis katsoisin että onko soittimen osat pysyneet muodossaan ja onko kielet suhteessa otelautaa niin että pystyy soittamaan vireessä. Jos nämä toteutuu, niin soitin on suurella todennäköisyydellä korjattavissa soittokuntoon pienellä työllä.
 
Nim. Ostin 1800-luvulta peräisin olevan viulun mallisen mandoliinin, jossa kaula on taipunut eteen kielten voimasta. Soitin on ehkä pilattu teräskieilillä. Odottelee remppaa kaapissa, pitää miettiä laittaako uudet nauhat alkuperäisten norsunluunauhojen tilalle vai saisko ne vielä takaisin taivutusoperaation jälkeen:D

Mulla on tuollainen 30-luvun saksalainen luuttukitara, hyvä soundi varsinkin näppäilyyn, sointujen harjaukseen plektralla taas perinteinen akustinen on mielestäni parempi. Kannattaa tsekata mahdolliset viat ja sitten kysyä kitarakorjaajalta paljon niiden korjaus arviolta maksaa. Kaulakulman korjaus on usein vanhoissa soittimissa se kallein operaatio mutta jos saat soittimen halvalla tai se soitin on muuten niin hyvä että se kannattaa kunnostaa niin kyllä se on usein on sen arvoista.

Moi.
 
Penasol: Kuvien perusteella kansi on haljennut historian saatossa useammasta kohdin ja korjattu ihan pätevän oloisesti.
 
Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta olivat Parlo(u)r kitaroiden muassa aikansa perussoittimia joten materiaaleiksi ei välttämättä valkkautuneet ihan ne kaikkein parhaat ja stabiloituneimmat.
Eikä "toisarvoista" soitinta ehkä säilytettykään ihan yhtä asiallisesti kuin "parempia".
 
Jos halkeamat kannessa on korjattu oikeaoppisesti tukipalojen kanssa (mahdolliset leveämmät fyllisoiron kanssa), kestävät varmasti.
Eli nuo kannattaa peilin kanssa varmistaa jos noihinkin olennaisena osana kuuluva ääniaukon koriste on helposti irroitetavissa tai on jäänyt matkan varrelle.
Jos kulhossa on halkeamia, ovat ne pyöreän muodon ja etenkin tukikaaien vuoksi vuoksi hivenen haastavampia korjauskohteita vaikkakin samalla tapaa kuin muillakin lähinnä kannen värähtelyyn perustuvilla instrumenteilla, rakenteiden korjaustavat ovat kantta vapaampia.
 
Nyrkkisääntönä kaikille akustisten soittimien kopan ja etenkin kannen korjauksille on se että jos halkeamasta paistaa valo läpi, ainoa oikeaoppinen korjaus on raon avaaminen ja täyttäminen mahdollisimman lähelle vastaavaa puuta olevalla soirolla.
Jos yrittää oikaista ja purkkakorjata puristamalla -tai vielä hölmömmin kostuttamalla/höyryttämällä- raon umpeen, repeää vierestä viimeistään parin vuoden päästä.
Yleensä seuraavana kuivempana vuodenaikana.
Eikä kanteen syntyvä normaalitilaan (tai ainakin lähemmäs) lauenneiden jännitysten takaisin lähtötilanteeseen puristamalla aiheutettu vetojännitys ainakaan sointia paranna.
Tuon vuoksi halkeama kannessa saattaa toisinaan parantaa akustisen instrumentin sointia huomattavastikin.
Vaikka mieli tekisi, korjaamatta kannen halkeamaa ei kuitenkaan voi jättää koska halkeamaan etsiytyy likaa ennemmin tai myöhemmin ja kansi alkaa myös särisemään, ennemmin tai myöhemmin.
 

 
Penasol: Jaa miten tämä liittyy soitinrakennukseen? Siten, että luuttukitaran (tai luutun) rakenne on minulle tuntematon, ja jos jollakin on näistä kokemusta, niin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan siitä, mihin mahdollisiin ongelmakohtiin kokeilutilanteessa kannattaa kiinnittää huomiota. Muutenkin satavuotiaan soittimen tyypilliset ongelmat kiinnostavat.
 
Ainakin ne muutamat harvat joita itselle on tullut vuosikymmenten saatossa vastaan ovat olleet luuttumaisesta ulkonäöstään ja koristedetaljeistaan huolimatta käytännössä akustisia kitaroita.
Eikä aito luuttukaan välttämättä aivan mahdottomasti (kopan) rakenteeltaan klassisesta kitarasta poikkea, ellei mennä keskiaikaisiin asti.
Vanhemmat ovatkin sitten ihan toinen juttu, mutta noita ei yleensä kaupan ole.
 
Kulhon tukikaarten ja pintasoirojen aineenvahvuuksissa on kuitenkin erittäin paljon vaihtelua, joten tapauskohtaisesti nuo(kin) on aina määriteltävä korjaustarvetta ja -menetelmiä pohdittaessa.
 

 
Joten kokeillessa kaupantekohetkellä soitettavuus on ainakin mun mielestä ensisijainen juttu.
Nauhojen kunto ja otelaudan suoruus/kaarevuus ovat yhtä tärkeitä kuin kitaroissakin.
Kuten on kaulan kiinnityskin.
Virityskoneistojen tulisi toimia, tai ainakin olla helposti huollettavissa /vaihdettavissa.
 
Keinoaineliimoja oli jo tuossa vaiheessa olemassa, mutta epäedullisista kustannusrakenteestaan johtuen voi melkoisella varmuudella veikata että instumentti on luu-/nahkaliimoin kasattu.
Ja myös toivottavasti korjattu.
Mikään katastrofi ei tietenkään ole jos on modernein liimoin korjattu, mutta liitoksen mahdollisnen avaamistarve voi aiheuttaa jatkossa lisätyötä.
 
Jos alkuperäiset virityskoneistot ja/tai talla ei seuraa mukana, jo ennestään matala/olematon keräilyarvo laskee entisestään.
Täysin alkuperäisetkään eivät ole mitenkään erityisen arvokkaita eikä mahdottoman harvinaisiakaan, joten varsin pienellä rahallisella panostuksella noihin yleensä pääsee kiinni.
Tarjonta ylittää noissakin kysynnän moninkertaisesti, joten kamalasti noita ei kaupan näe.
Etenkään kauppapaikoilla jotka eivät ole "ilmaisia".
 
Hinnanmäärityksessä valmistajalla on ykkössatasista ylöspäin mentäessä suuri vaikutus jos jälleenmyyntiarvo on korkealla prioriteettilistalla, setelittömillä tai sellaisilla joiden valmistajaa ei muuten voi aukottomasti todistaa on lähinnä käyttöarvo.
 
T:Samuli

basisti1971: Moi.
 

 
Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta olivat Parlo(u)r kitaroiden muassa aikansa perussoittimia joten materiaaleiksi ei välttämättä valkkautuneet ihan ne kaikkein parhaat ja stabiloituneimmat.
Eikä "toisarvoista" soitinta ehkä säilytettykään ihan yhtä asiallisesti kuin "parempia".
 
Jne...
 
T:Samuli
 
Kiitokset tiedoista!
 
Soitin on tulossa käyttöön, eikä hinta ole järin montaa satasta. Jälleenmyynti näissä on epäilemättä hankalampi homma, mutta pidän sitä toisarvoisena asiana. Jos soitin tuntuu hyvältä käteen, kuulostaa hyvältä, näyttää hyvältä ja kunto on tolkullinen, niin mitäpä sitä myytäväksi ostamaan, kun ei mikään järkyttävän hintainen ole. Löytyy jo yksi moderni ja laadukas klassinen kitara ja ajatuksena on hankkia kakkoskitaraksi mökille jokin erikoisempi vehje. Vanha jänskä roju/hienot historialliset artefaktit kiinnostavat, ja myös oletan kelvon luuttukitaran soinnin olevan kotonaan renessanssiajan musassa, jota tulee myös soiteltua. Ja itseni tuntien pelkään tämän olevan ensimmäinen askel luutun hankkimisessa. Vaihtoehtoina olivat oikeastaan toista sataa vuotta vanha pienikoppainen tai luuttukitara.
 
Soitin on kaunis ja sen parissa on saanut koristeveistäjä muutaman tovin viettää aikaansa. Entinen talla on ollut nykyistä hiukan koristeellisempi, mutta uusikin on soittimen tyyliin sopiva, ei nykyaikainen neliskulmainen. Viehätyn kauniista vanhoista esineistä, mutta en pidä kannen (huolella) korjattuja halkeamia tai hyvin tehtyä tallan vaihtoa minään esteettisenä virheenä tai epäautenttisuutena, vaan juuri autenttisena osana soittimen historiallisuutta.
 
Kuten jo mainitsinkin, vaikuttaa soitin kuvien perusteella huolella tehdyltä ja huolella korjatulta. Jos soittimella on soitettu paljon ja se on katsottu huolellisen korjaamisen arvoiseksi, niin sen voi olettaa olevan vähintäänkin käyttökelpoinen soitin. Jotenkin sitä myös haluaisi uskoa, että käyttökelvottoman soittimen tapauksessa vaativiin koristeveistotöihin tai koverrettuun otelautaan ei olisi katsottu kannattavaksi käyttää aikaa, mutta on sitä ennenkin huijattu pöljää ostajaa paketoimalla kuraa nättiin kuoreen. Kokeilemalla ja huolellisella tarkastelulla se selviää. Näillä näkymin menen ensi viikolla kokeilemaan.
 
Merkistä (D'orso) ei löydy paljoakaan tietoa uusista tai löytämistäni historiallisista lähteistä, vaikka olen sitä ihan ajan kanssa koettanut selvitellä. Joku taho netissä kirjoitteli, että olisi mahdollisesti merkki, joka myi useamman soitinvalmistajan tuotoksia. Tiedä tuosta sitten.

Nyt on kitara ostettu.
 
Kannessa olevia nauhoja joutunee uusimaan. Intonaation kanssa on myös pientä ongelmaa. Ostin silti, koska kitara tuntuu käteen hyvältä ja soi hyvin, eikä ollut kalliskaan. Pitää soitella ja tuumiskella nyt tovi ennen kuin mihinkään päin hätiköi. Satun parhaillani opiskelemaan Ikaalisten käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa, siinähän sitä käy joku päivä soitinrakennuspuolelta kysymässä näkökulmaa asiaan.
 
Kitaran korjaukset on tehty kohtalaisen siististi, eikä niitä joudu illä näkymin korjaamaan, jos nyt ei intonaation kanssa joudu isommin painiskelemaan. Kaikukopan perällä näkee juuri ja juuri oikeassa kulmassa valoa näyttämällä ja oikeasta koristeleikkauksen reiästä katsomalla lapun, jossa on neljä riviä tekstiä. Erotin sanan "Peter" ja eukkokulta väitti jotain numeroita nähneensä. Näyttää käsinkirjoitetulta. Varmaan korjaajan jättämä lappunen. Ikävä kyllä roplatessa tuli mahtikäsky kaljalle ja jäi tarkempi selvittely huomiseen. Voi olla, että ilman peiliä tai vastaavaa ei tekstit selviä. Ja koristeen aukoista ei mahdu kuin pienen pieni, eikä koristetta saa irti. Se on suoraan kanteen veistetty, ei irtonainen liimattu koriste, kuten monissa netin kätköistä löytyneistä vastaavissa.
 
Hommaa siis tulee olemaan, mutta laite on laadukkaan oloinen. Ikää on ja kunto ei ole priimaa, mutta minusta jättää laadukkaamman mielikuvan kuin tuo Esteveni, jollaisista kuitenkin melkein puoltatoista tonnia uutena pyydetään. Herkästi syttyvä, kaunis soundi, vaikka kieletkin ovat mitkä lie vuosikausia kitarassa kiinni olleet.
 
https://muusikoiden.net/dyn/users/175434.jpg
https://muusikoiden.net/dyn/users/175435.jpg

Myös merkistä on selvinnyt jotain tietoja.
 
D'orso on kuuluisan viulunrakentaja Ernst Heinrich Rothin tuotemerkki ja sijoittuu ilmeisesti suunnilleen 1900-1930 välille. Rothin viulut ovat edelleen arvostettuja ja kalliita, mutta D'orsot eivät tiettävästi ole hänen itse tekemiään, vaan mahdollisesti aivan muilta tekijöiltä. Samalla merkillä myytiin mm. jousia. Löysin mainoksen, jossa D'orso yhdistettiin hänen nimeensä, eli ainakin jollain asteella ja jossain vaiheessa historiaa äijä on ollut valmis käyttämään omaa nimeään myös D'orson laadun takeena. Roth toimi Saksan Markneukirchenissä, joka on ollut kuulu runsaasta määrästä taitavia soitinrakentajia. Kuten mainittua, kitara on laadukkaan oloinen. Nättiä loimupuuta (ehkä vaahtera, mutta minulla on puulajien tunnistustaito vielä työn alla) kuusikannella. Eiköhän me tulla toimeen ihan kivasti.

Moi.
 
Onneksi olkoon, onhan komean näköinen instrumentti.
 
Se täytyy myöntää ettei ole alkuunkaan sellainen jollaiseksi kuvittelin, tai ainakaan sellainen joita mulle on vastaan tullut.
 
Halpis USB-endoskoopinkin luulisi mahtuvan ääniaukon koristeen rei'istä läpi, laadukas optinen tai tietokonepohjainen varmasti.
Ihmettelen kovasti jollei soitinrakennuspuolella ole useampiakin, ovat kuitenkin akustisten instrumenttien kanssa pelatessa kullanarvoisia instrumentteja.
 
Varsin laadukkaalta merkiltä vaikuttaa, aika turvallistahan tuollainen on ostaa.
 
Soittelun iloa.
 
T:Samuli

Soitinta heiluttelemalla lapun sai paremmin näkyvään paikkaan.
 
"Renoviert mit gottes hilfe 17 märz 1984 von Peter Sulc."
 
Jos nyt oikein ymmärsin, niin tässä on ollut Peter Sulc ja Jumala korjaamassa kantta. Olisin odottanut kaikkivoivalta siistimpää jälkeä, mutta ihan ok tuo on. Pelkään vaan, että liima on ikävämmän puoleista jos esim. tallan joutuu irrottamaan. Toisaalta talla ei ole alkuperäinen, joten sen vaurioituminen ei olisi niin vakavaa. Melkein tekisi mieli veistellä tilalle uusi, alkuperäistä paremmin noudatteleva. Kannesta voi edelleen hahmottaa alkuperäisen tallan muodon.
 
Vaan oli miten oli, vaikka korjauksia on tehtävä, niin olennaisinta on miettiä mikä on tarpeen. Restauroinnin kanssa kun itsekin työskentelen, niin historiallisuutta vaalivilla periaatteella etenen.

Moi.
 
Penasol: Soitinta heiluttelemalla lapun sai paremmin näkyvään paikkaan.
 
Käyhän se noinkin :).
 

 
Penasol: "Renoviert mit gottes hilfe 17 märz 1984 von Peter Sulc."
 
Jos nyt oikein ymmärsin, niin tässä on ollut Peter Sulc ja Jumala korjaamassa kantta. Olisin odottanut kaikkivoivalta siistimpää jälkeä, mutta ihan ok tuo on. Pelkään vaan, että liima on ikävämmän puoleista jos esim. tallan joutuu irrottamaan.
 
Onhan se mahdollista ettei ole luonnonliimalla korjattu, mutta todennäköisempää on että Saksassa on tuossakin vaiheessa soitinsepät käyttäneet luonnonliimoja vanhempien soittimien korjauksissa.
Täällä meillä tilanne onkin aivan toinen, jo senkin vuoksi että tuossa vaiheessa ei kovinkaan moni soitintaan viralliselle soitinsepälle kiikuttanut, vaan jollekulle mun kaltaiselle ;).
Itse en vielä tuossa vaiheessa soittimia korjannut, mutta muutaman vuoden pästä kyllä.
Korjaukset ja valmistukset suoritin ajan hengen mukaisesti PVA-liimoin, mutta veikkaan että jos tuonikäinen olisi tullut eteen, olisin kyllä hankkinut liimarakeita (joita toki oli erikoiskaupoissa valikoimissa), pata kuumaksi ja testiliimausten jälkeen instrumentin kimppuun.
Eikä vaikkapa Kiillon B3 huonoa liimaa ole instrumenttirakentelussa kuin uudelleenkorjauksen/liimasauman irroittamisen kantilta, 80-luvulla B3:lla omin pikku kätösin korjattuja ja rakennettuja instrumentteja on edelleen omistuksessa.
Eikä ensimmäisestäkään B3:lla korjaamastani soittimesta ole reklamaatioita kuulunut näiden reilun 3 vuosikymmenen aikana vaikka myydessä kerroin että korjauksella on ko. ostajalle ikuinen takuu, ja puhelinnumerokin on pysynyt samana koko ajan.
 

 
Penasol: Toisaalta talla ei ole alkuperäinen, joten sen vaurioituminen ei olisi niin vakavaa. Melkein tekisi mieli veistellä tilalle uusi, alkuperäistä paremmin noudatteleva. Kannesta voi edelleen hahmottaa alkuperäisen tallan muodon.
 
Suinpäin en lähtisi korjailemaan ellei intonaatio ole pahasti "Landolamainen", mutta koska talla ei ole alkuperäinen, en välttämättä kauaa murehtisi tai pähkäilisi ennen höylään ja sikliin tarttumista jollei höyryttämällä ala kivuttomasti irtoamaan.
 

 
Penasol: Vaan oli miten oli, vaikka korjauksia on tehtävä, niin olennaisinta on miettiä mikä on tarpeen.
 
Täysin totta.
Oma mielipide on että jos soitettavuus on edes sinnepäin kohdallaan, antaisin olla tuollaisenaan kunnes soittimeen on päässyt sen verran sisälle että pystyy määrittelemään mitä oikeasti tarvitsee tehdä.
Eri asia on jos on pakottava tarve saada oma kädenjälkensä -jonka ymmärän paremmin kuin hyvin- instrumenttiin joka ei ole ihan just sitä mitä haluaisi.
Pitopelissä kun ei tarvitse kulutettua aikaakaan juuri murehtia :).
 
T:Samuli

Kyllä se intonaatio on enemmänkin perinteinen pulttikaulainen neuvostoakustinen kuin Landola. 12. nauha on 30 cm päässä nollanauhasta, tallaluu ala-e:llä 60,5 cm. Tallan etuosa tarkalleen 60 cm. Ainakin näillä kielillä matalin puolisko on 12. nauhalta alavireessä, nailoniset kielet ylävireessä.
 
Kielet ovat myös aika korkealla, mittasin 5,5 mm 12. nauhan kohdalla. Kitarassa on tuntuman perusteella medium tension -kielet, eli tällaiseen vähän turhan kova veto. Laskin virettä sävelaskeleen ja kielet laskivat hivenen jo sillä. Kansi on vähän mutkalla liian vedon vuoksi, mutta minun silmään ei mitenkään pahasti. En mikään soitinkorjaaja ole, mutta hyvä perusymmärrys ja vähän ylikin näistä on. En tuota kantta pidä ongelmana, mutta pitää neuvotella soitinrakennusosastolla asiasta. Kaula on suora ja sen kulma on ihan tolkullinen. Talla on korkea ja siinä on runsaasti laskemisen varaa.
 
Kielten korkeuden ja tallan kehnon sijainnin vuoksi tulen suurella todennäköisyydellä sen siirtämään tai vaihtamaan. Liimasta riippuen. Kitarassa on pari korjausta - varmaan näitä 1980-luvulla jumalan avustuksella tehtyjä - joissa liimaa on hiukan esillä. Pitää kokeilla miten reagoi veden kanssa.
 
Mutta kuten sanoin, kaikessa rauhassa etenen. Kyllä tuolla on jo nyt mukava soitella kun vaan ei liian pitkälle kaulalla etene. Ajatuksena lukea jokin opus akustisten kitaroiden rakentamisesta ja tunnustella soitinta nyt ainakin pari viikkoa ennen kuin alkaa remontteja isommin suunnitella.