Aihe: Haljennut lakka/maali kaulassa 1 | |
---|---|
![]() 09.04.2023 15:28:25 | |
Hei! Tuli pikkasen impulsiivisesti ostettua kitara sen tarkemmin tarkastelematta. Huomasin sitten vasta kotona, että kaulan maali on halki yläsatulan juuresta. Alkuun epäilin, että on kiristelty kaularautaa liika ja rikottu kaula, mutta tutkimisen jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, ettei kaula itsessään ole haljennut, koska vire pysyy ja kaularauta toimii normaalisti, eikä kaula taivuttelemalla taivu normaalia enempää. Tiedä sitten, onko kitara joskus esimerkiksi kaatunut. Kosmeettisesti ongelma ei minua sinällään haittaa. Ainut ongelma tässä on se, että halkeamat tuntuvat ikävästi soittaessa. Tarkoitus olisi siis korjata tämä mahdollisimman vähän soittoa haittaavaksi. Mitä ehdottaisitte korjaamiseksi? Pystyisikö noita vähän hiomaan ja sen jälkeen vetämään alueelle uuden lakan? Vai täytyykö hioa koko kaulaa tasaisesti ja lakata koko kaula uudestaan? Kyseessä Epiphone, joten ei ole nitrolakattu soitin. Selkein korjaushan tässä on, että tarkastaa soittimet ostaessa paremmin, mutta siihen ei nyt enää pysty vaikuttamaan. Alla kuvat kaulasta: https://postimg.cc/jDXFFfs6 | |
![]() 09.04.2023 18:51:01 | |
RetroPatu: Hei! Tuli pikkasen impulsiivisesti ostettua kitara sen tarkemmin tarkastelematta. Huomasin sitten vasta kotona, että kaulan maali on halki yläsatulan juuresta. Alkuun epäilin, että on kiristelty kaularautaa liika ja rikottu kaula, mutta tutkimisen jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, ettei kaula itsessään ole haljennut, koska vire pysyy ja kaularauta toimii normaalisti, eikä kaula taivuttelemalla taivu normaalia enempää. Tiedä sitten, onko kitara joskus esimerkiksi kaatunut. Kosmeettisesti ongelma ei minua sinällään haittaa. Ainut ongelma tässä on se, että halkeamat tuntuvat ikävästi soittaessa. Tarkoitus olisi siis korjata tämä mahdollisimman vähän soittoa haittaavaksi. Mitä ehdottaisitte korjaamiseksi? Pystyisikö noita vähän hiomaan ja sen jälkeen vetämään alueelle uuden lakan? Vai täytyykö hioa koko kaulaa tasaisesti ja lakata koko kaula uudestaan? Kyseessä Epiphone, joten ei ole nitrolakattu soitin. Selkein korjaushan tässä on, että tarkastaa soittimet ostaessa paremmin, mutta siihen ei nyt enää pysty vaikuttamaan. Alla kuvat kaulasta: https://postimg.cc/jDXFFfs6 Elikä ilmeisesti korjattu aiemmin eikä ole pintaa viimeistelty. Jos kaula tuntuu ehjältä, niin koloihin voi laittaa kirkasta epoksia ja lopuksi hiot vesipaperilla ja kiillotat sen. | |
![]() 09.04.2023 19:25:49 | |
Pikaliima toimii myös hyvin täyttämiseen. Jos itse tekeminen hirvittää, niin ammattilainen ei tuosta valtavia summia ota. Huomaamattomaksi saaminen voi vaatia koko kaulan käsittelyn ja maksaa enemmän, mutta sitä ei onneksi haettu. | |
![]() 09.04.2023 21:35:10 | |
Lawrence of Suburbia: Pikaliima toimii myös hyvin täyttämiseen. Jos itse tekeminen hirvittää, niin ammattilainen ei tuosta valtavia summia ota. Huomaamattomaksi saaminen voi vaatia koko kaulan käsittelyn ja maksaa enemmän, mutta sitä ei onneksi haettu. Kiitos neuvoista molemmille, kuulostavat todella hyviltä ratkaisuilta tähän tilanteesen! Kyseessä on sen verran kevyen hintaluokan soitin, että itse aijon korjailut toteuttaa. Epoksilla varmaan tarkotetaan tässä yhteydessä epoksiliimaa? Pikaliimojakin on monenlaisia, onko jotain tällaiseen projektiin hyväksi todettua? Mites tuo hiomapuoli, millä karkeuksilla kannattaa homma toteuttaa? Tuleeko hyvä vaan paikallisesti hiomalla, vai tarviiko hioa laajemmalta alueelta, tai koko kaula? | |
![]() 09.04.2023 22:17:40 | |
RetroPatu: Kiitos neuvoista molemmille, kuulostavat todella hyviltä ratkaisuilta tähän tilanteesen! Kyseessä on sen verran kevyen hintaluokan soitin, että itse aijon korjailut toteuttaa. Epoksilla varmaan tarkotetaan tässä yhteydessä epoksiliimaa? Pikaliimojakin on monenlaisia, onko jotain tällaiseen projektiin hyväksi todettua? Mites tuo hiomapuoli, millä karkeuksilla kannattaa homma toteuttaa? Tuleeko hyvä vaan paikallisesti hiomalla, vai tarviiko hioa laajemmalta alueelta, tai koko kaula? Mikä vain normaali pikaliima toimii hyvin, samaa syanoakrylaattia ovat halvat ja kalliit. Kaikista ohuimmat eivät ole kuitenkaan tähän hyviä, mutta ne ovat aina kalliimman pään kamaa. Kasvattaisin paikkauksen paksuutta useammalla kerroksella hitaasti, jos tekee ympärilleen huntua, kuten joskus voi käydä paksun kerroksen kanssa, niin kiillottamalla korjaantuu. Kun on halutun paksuinen, niin ei ainakaan karkeammalla kuin 240 hiomapaperilla pinta tasaiseksi paikan kohdalta ja hienommilla siistiminen. Paikan tasoittaminen riittää, suojaus ympärille vaikka maalarinteipillä. Pikaliimapaikan saa peilipinnalle saakka halutessaan, viimeistelyn voi tehdä hiomatahnalla. Vaikka Farecla G3 on hyvä, mutta hammastahnallakin onnistuu. Epoksipaikkausta en ole kokeillut, enkä osaa sanoa, miten se tehdään. | |
![]() 10.04.2023 10:20:19 | |
Kynsilakka on yksi vaihtoehto, hyvällä tuurilla löytyy sopiva sävykin. Samaan tyyliin tekisin, kuin yllä oleva pikaliimaohje. Jos tätä käyttää, kannattanee varmistaa vaikka testaamalla ennen korjausta, että valittu lakka kuivuu kovaksi. Monta kertaa olen tätä käyttänyt, kerran on lakka jäänyt liian pehmeäksi ja vaikeasti viimeisteltäväksi Ehdottomasti ehkä. | |
![]() 11.04.2023 21:17:01 | |
ruma: Kynsilakka on yksi vaihtoehto, hyvällä tuurilla löytyy sopiva sävykin. Samaan tyyliin tekisin, kuin yllä oleva pikaliimaohje. Jos tätä käyttää, kannattanee varmistaa vaikka testaamalla ennen korjausta, että valittu lakka kuivuu kovaksi. Monta kertaa olen tätä käyttänyt, kerran on lakka jäänyt liian pehmeäksi ja vaikeasti viimeisteltäväksi Kiitos kaikille vastauksista! Tuli hankittua kynsilakka sekä liima ja löytyi jopa sopivan värinen vielä! Ikävä kyllä kävi niin, että kun kielet otti kitarasta pois kävi ilmi, että kaula on halki. Vika on nyt sen verran iso, että vaikuttaa huomattavasti halvankin kitaran arvoon, joten täytyy käydä liikkeestä kysymässä mikäli tulevat tässä asiassa jotenkin vastaan. Vian luonnekin muuttui nyt sen verran paljon, että mikäli tätä korjaamaan ruvetaan täytynee avata uusi keskustelu. Alla vielä kuva miltä halkeama näyttää kielet irroitettuna: https://postimg.cc/zbBcLf2v | |
![]() 11.04.2023 21:22:11 | |
RetroPatu: Kiitos kaikille vastauksista! Tuli hankittua kynsilakka sekä liima ja löytyi jopa sopivan värinen vielä! Ikävä kyllä kävi niin, että kun kielet otti kitarasta pois kävi ilmi, että kaula on halki. Vika on nyt sen verran iso, että vaikuttaa huomattavasti halvankin kitaran arvoon, joten täytyy käydä liikkeestä kysymässä mikäli tulevat tässä asiassa jotenkin vastaan. Vian luonnekin muuttui nyt sen verran paljon, että mikäli tätä korjaamaan ruvetaan täytynee avata uusi keskustelu. Alla vielä kuva miltä halkeama näyttää kielet irroitettuna: https://postimg.cc/zbBcLf2v Varaudu siihen, että oletetaan sinun rikkomaksi. Kuluttajaneuvonta auttaa, jos näin käy. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. | |
![]() 12.04.2023 17:20:37 | |
Liikkeestä ensin hinnan lasku / rahoja takaisin ja sitten Titebondia täyteen tuo rako, kunnon puristukset ja liiman kuivuttua viimeistely, kyllä se siitä, hyvä projekti (olettaen ettei ole muuta korjattavaa). | |
![]() 12.04.2023 20:46:01 | |
mhelin: Liikkeestä ensin hinnan lasku / rahoja takaisin ja sitten Titebondia täyteen tuo rako, kunnon puristukset ja liiman kuivuttua viimeistely, kyllä se siitä, hyvä projekti (olettaen ettei ole muuta korjattavaa). Tää ois varmasti ollu osuva korjaus tilanteeseen, mutta ottivat kitaran liikkeeseen korjattavaksi. Olin tähän tässä tilanteessa aivan tyytyväinen kun puhutaan edullisemman pään soittimesta ja ehdottivat tätä ratkaisumallia. | |
![]() 13.04.2023 23:05:36 | |
Ostin viime kesänä akustisen kun halvalla sain ja siinä oli samantapainen halkeama. Myyjän mukaan eräs maamme kenties tunnetuimmista sepistä oli korjauksen tehnyt. Niin tai näin oliko totta vai ei, hyvin on kestänyt, arvelen että pintakäsittelyn uusiminen ei ollut kuulunut korjauksen hintaan.. Vähän hioin röpelöita sileämmäksi ja laitoin sellakkaa paikallisesti | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)