Aihe: Yksinkertainen parametrinen EQ 1 | |
---|---|
![]() 14.06.2004 22:52:12 | |
Sain idean eräänlaisesta kitaran multivolume/EQ-pedaalista, johon tarvitsisin yksinkertaisen parametrisen EQ:n. Kahdella jalkakytkimellä saisi valittua nopeasti neljä eri volumetasoa (2 vol-potikkaa sarjassa kytkimillä), ja yhdellä saisi EQ:n päälle. Eli EQ:lle kolme potikkaa, joista yksi määrittäisi taajuuden, yksi käyrän muodon, ja yksi gainin (+/-). Tällä saisi sitten tarvittaessa vaikka lisää keskialuemuroa, alapään jytinää, tai vaikka pehmeät puhtaat hymy-EQ:lla. Kahdellakin noista pärjäisi, eli taajuuden ja gainin säädöillä, mutta piikin leveys olisi mukava olla säädettävissä myös. Ongelmana on, ettei minulla ole juurikaan hajua, miten parametrinen EQ tehdään. Joitakin kytkiksiä olen nähnyt, ja niissä on aina ollut "dual power supply", joka on vähän hämmentänyt mieltä. Auttaako asiaa yhtään, jos aiotaan säätää vain yhtä aluetta? Kenelläkään valmiita kytkiksiä tai osaamista muuten vaan? Tällaisen vehkeen kanssa kanssa yksikanavainen putkivahvistin saisi melko peljon lisää ulottuvuuksia. Tämä tulisi siis kitaran ja vahvistimen väliin, vahvistimesta säröt päälle. Onko ihan kuolleena syntynyt ajatus? Soolot on perseestä. | |
![]() 15.06.2004 00:55:10 | |
Ongelmana on, ettei minulla ole juurikaan hajua, miten parametrinen EQ tehdään. Joitakin kytkiksiä olen nähnyt, ja niissä on aina ollut "dual power supply", joka on vähän hämmentänyt mieltä. Auttaako asiaa yhtään, jos aiotaan säätää vain yhtä aluetta? Kenelläkään valmiita kytkiksiä tai osaamista muuten vaan?? Kyllähän niitä kytkiksiä varmaan netissä on, muistan jossain jonkun boxin kytkiksen nähneeni jossa oli tavallaan kaks-alueinen parametrinen EQ samassa boxissa.. Tuolla dual power supplyllä ei oo sen varsinaisen EQ:n kanssa mitään tekemistä, meinaa vaan että siinä on tuo käyttöjännite plus-miinus 5, 12 tai 15 volttia eli käyttää piirejä jotka tuollaista jännitettä tarvitsevat. siis selvennyksenä virtalähteeltä tulee sekä +12 V, 0 ja -12 V esimerkiksi. | |
![]() 15.06.2004 03:33:31 | |
Enpä tiedä olisiko tämä asiaa, mutta oletko nähnyt RG Keenin EQ artikkelin GEOFexillä? http://www.geofex.com/Article_Folders/EQs/paramet.htm Saattaa mennä teoriapuolelta raskaaksi (?), mutta löytyypä mallikaavioitakin, yksi niistä tuollainen simppeli kaksialueinen parametrinen EQ. Toteutukseen tarvitsee vain kaksi dual op-amppia, potikat ja pikkusälää (vastukset yms.). Itse olisin jo värkännyt jotain vastaavaa, mutta GE-7:n moddaus sujui paremmin kuin odotin, joten ei ollutkaan tarvetta uudelle EQ:lle. Harkitsinpa hetken jopa radikaalimpaa moddausta tuolle Bossille, mutta tilanpuute kotelossa esti pienen "parametrisen" lisäyksen... | |
![]() 15.06.2004 07:10:28 | |
Enpä tiedä olisiko tämä asiaa, mutta oletko nähnyt RG Keenin EQ artikkelin GEOFexillä? http://www.geofex.com/Article_Folders/EQs/paramet.htm Jotenkin nuo mikropiirit aina pistää epäilemään. Mielessä oli että siitä voisi tulla hieman wah-piirin tapainen, johon ei tarvita juuri muuta kuin konkkia ja vastuksia. Kai se on sitten hyväksyttävä, että pitää tehdä ihan "oikea" piiri pcb:lle. Kiitos tuosta linkistä, siinä oli kätevästi kaikki tarvittava teoria. Soolot on perseestä. | |
![]() 15.06.2004 23:49:40 | |
Mutta vähän vielä tuosta käyttöjännitteestä. Saako tuollaisen +9V/0V/-9V -virtalähteen esim. sillä tavalla, että laittaa kaksi 9V paristoa sarjaan ja ottaa siitä välistä nollat? Miten onnistuu muuntajalla, pitääkö olla 18V muuntaja, jonka toisiokäämin keskeltä otetaan 0V? Vai vastuksellako pelaillaan? Soolot on perseestä. | |
![]() 16.06.2004 00:23:34 | |
http://privatewww.essex.ac.uk/%7Empthak/Distortion/ Puolenvälin paikkeilla on virtahässäköistä, eli miten otetaan patterista jännitteitä ulos. Muuntajakysymykseen en valitettavasti osaa vastata. Catana sum et nihil humanum a me alienum puto. | |
![]() 16.06.2004 01:28:11 | |
Muuntajakysymykseen en valitettavasti osaa vastata. Mikko osais jos olis täällä.. Mitä mä olen vähän jotain rakennellu, niin olen ostanu ihan esim. just 9-0-9 muuntajan.. sitte diodisilta ja regut ja lyytit eli normaali PSU (PowerSupplyUnit) kytkis.. | |
![]() 16.06.2004 10:13:06 | |
Mutta vähän vielä tuosta käyttöjännitteestä. Saako tuollaisen +9V/0V/-9V -virtalähteen esim. sillä tavalla, että laittaa kaksi 9V paristoa sarjaan ja ottaa siitä välistä nollat? Miten onnistuu muuntajalla, pitääkö olla 18V muuntaja, jonka toisiokäämin keskeltä otetaan 0V? Vai vastuksellako pelaillaan? Kaksi paristoa toimii hienosti. Muuntajissa yksi vaihtoehto on tuo noin 2*9V toisio ja sitten tasasuunnataan, reguloidaan jne. 18V keskiulosotolla toimii tietenkin myös, mutta nykyään taitaa olla enempi näitä 2*9V kuin 18V center tapped muuntajia. 18VDC voi kahdella saman suuruisella vastuksella (keinotekoisesti) jakaa ja kytkeä kaikki maat tähän vastuksien yhtymäkohtaan. Kts tube screamer ym kytkennät joissa on hyödynnetty tätä. Googlella löytynee tuhansia kytkiksiä. Dual power supply jne. Mikko http://www.uraltone.com | |
![]() 19.06.2004 18:08:38 | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)