Aihe: Karvalakkivirittelyä 1 | |
---|---|
![]() 27.04.2004 14:44:27 | |
Laitanpa nyt jotain omia havaintoja virittelystä ja säätelystä.. Basari: Aah, tässäpä vaikea alue, varsinkin metallisoittajille, kun haetaan kämpille sitä napsua ja iskevyyttä mitä levyillä kuulee, kun omasta kuuluu vaan PUM tai DÄNG. tai jotain vastaavaa. Ongelmahan on että levyillä juuri basarisoundit ovat yleensä todella käsiteltyjä, equllahan se napsu sinne saadaan. Tässä on bändille treenisettiä rakenneltu, eli kannut jotain mitä nurkista löytyi. Silti aika kelvolliset soundit sai aikaan. Basarin osalta napakka, erottuva, silti voimakas soundi. Kämppä-äänityksissä ja soitossa yleensä basari kuuluu helposti kaiken yli, rumpalin jalkatyöskentelyn kuulee. Nyansseja tässä soundissa ei ole (varsinkaan yksinään) mutta nyt haetaankin sitä iskevyyttä joka kuuluu myös silloin kun koko ryhmä soittaa. Ettei laulajan tartte kuunnella pelkkää virveliä.. Vinkit: --Unohda etukalvot! Hankaloittaa viritystä eikä mitään hyötyä, säästyy myös rahaa. --Ei huopanuijia. Käytä muovia tai puuta! Jos napsua tahtoo niin on turvauduttava vaikka vippaskonsteihin. Luonnossa napsu tulee nuijan ja kalvon pinnan kosketuksesta, bassopää taas kalvon liikkeestä. Pyöreitä huopanuijia lukuunottamatta useimmissa nuijissa tänä päivänä on ihan valmiiksi tällainen vaihtoehtoä. Pearleissa ja taman ei-IC malleissa nuijan muovipuolen voi kääntää, Iron Cobrissa pitää vaihtaa nuijan pää. Ja jos ne pyöreäpäiset huopanuijat sattuu olemaan, eikä ole niihin überhienoihin kapistuksiin varaa niin no hätä: Nuijiahan saa erikseen. Itse aikoihaan ostin kaupasta kaksi kappaletta Iron Cobran nuijia, yhteishinnaksi taisi silloin tulla 130mk (vähemmän kuin basarikalvo!), jotka asensin nimeltämainitsemattomaan halpistuplapedaaliin. Olin silloin todella tyytyväinen lopputulokseen, ja halvalla pääsi. Soundin iskevyys parani, vastus keveni ja mitä vielä.. --Demppaus Demppaa sopivasti. Nyt kun sinulla on se basari missä ei ole etukalvoa, laita basarin sisään demppausväline, lyöntikalvoon kiinni. Esim. vanha kylpytakki tai iso pyyhe rullalle ja teipataan kiinni jesarilla rummun sisäpintaan. Kalvon keskikohta jää silti selkeästi näkyville, saa sitä napsua sitten vaikka äänittäessä hyvin.. Kuvittelisin että se mummon vanha räsymatto antaa liian vähän periksi ja siis demppaa liikaa. Teippausta en ole kokeillut, mutta kuten muissakin rummuissa, voisi kuvitella että kalvomallin puuttuvaa demppausta voisi korvata parilla siivulla ilmastointiteippiä kalvon alareunaan vaikka etupuolelle. --Kalvo.. No duh. Mutta laitetaan tähän myös kalvovalinta. Itse olen havainnut tähän tarpeeseen mitä yllä haettiin niin Remo Powerstroke 3 on omiaan. Eikä se ole sen kalliimpikaan, taisi Clear PS3 20" olla tyyliin 24e, mutta en mene vannomaan. Paljon halvemmalla ei pääse tällä puolella. Toisena vaihtoehtona itse näkisin Coated Ambassadorin, sitä kun vaan sopivasti demppaa. Myös Pinstripe on aika käytetty basarissa mutta taitaa olla edellistä kalliimpi. --Suojalätkä!! Ei näitä turhaan tehdä. Varsinkin kun niitä muovinuijia käyttää, niin kalvo tuppaa kulumaan. Laita lätkä. Olennainen myös napsun muodostamiseen. Esimerkiksi PS3:sien mukana näitä tulee, mutta ihan paikallisesta musaliikkeestä löytyy vaikka Evansin tuplapedaalilätkiä. Paketissa on 2 lätkää (yksi lätkä on kahden nuijan levyinen) ja taisi maksaa ehkä 5 euroa. Eli mielestäni todella edullista. Joten jos et muuta tee niin seuraavan kerran kun vaihdat uuden kalvon niin suosittelen laittamaan tällaisen heti. Sitäpaitsi, näyttää tyylikkäältä. --Viritys Löysä on parempi kuin kireä. Tässä basarisysteemissä on viritetty ihan näin: Kun laitat uuden kalvon, väännä kaikki viritystapit hieman kireälle, saa laittaa reilusti. Aina kun löysäät niin kannattaa painaa kalvoin keskeltä napakasti. Basarin kohdalla voi vaikka nojata kyynärpäällä. Kun kaikki tapit ovat kireällä, löysää jokainen siihen pisteeseen missä ne alkavat kiristyä. Vähän aikaa venkslaa niin kyllä se siitä. Sitten jokaista tappia n. 1/2 tai 1 kierrosta kiinni. Ei enempää. Ainakin noissa PS3:sissa kalvo on jo silloin sopivan kireällä, se soi hyvin eikä löysty ollenkaan, ryppyjä ei ole missään.. Yhdessä demppauksen kanssa toimii oikein mukavasti. Tässä nyt kalvon ja rummun ominaisuuden vaikuttavat (basarin koko varsinkin), mutta ainakin omien havaintojen mukaan toimii vähän basarilla ku basarilla. Tähän vaiheeseen kun on päästy, soundia voit pehmentää tarvittaessa nuijavalinnalla (huopa takaisin) ja demppauksen vaihdolla. Pyyhe, tyyny vai matto, vaahtomuovia vai jotain muuta? Yhteenvetona napakkaan soundin hakemista ovat helpottaneet seuraavat asiat: -Ei etukalvoa -Suojalätkä (Falam Slam etc) -Remo Powerstroke 3 -Kevyt demppaus (froteepyyhe mytyssä tjsp) -Lyöntikalvon kireys kireysasteikon alapäässä -Nuijan pinta kovaa materiaalia (muovi/puu). Ai niin, ja pieni vinkki erään grindrumpalin studiotouhuista.. Jos ei napsu vieläkään riitä, teippaa kalvon pintaan nuijan iskukohtaan kolikko. Kyllä napsahtaa! Ja tomien demppausta voi harrastaa myös näin: Teippaa kiinni olevan lyöntikalvon päälle (reunoista) väärin päin saman kokoinen kalvo! Kiitos. Mielipiteitä? | |
![]() 27.04.2004 20:22:22 | |
Aamen. en minä tuon toimivuudesta tiedä mutta hienolta vaikuttais, sitte kun jos sais joskus ne uudet runput nii vois vaikka kokeilla allekirjoitus on turha, tarpeeton, kerrassaan hyödytön | |
![]() 27.04.2004 21:57:07 | |
Vaikuttaa varsin toimivalta ajatukselta. Pitää vielä omiin rautamatoihin nuo muovi- tai puunuijat hommata niin luulisi sitten napsuvan jo aika kivasti. Powerstroke kolmosta voin itsekin suositella lämpimästi. Itse ainakin olen ollut sellaiseen erittäin tyytyväinen. Shit just doesn't happen, it takes effort. | |
![]() 28.04.2004 01:18:41 | |
Jeps jeps, tää näyttäs tuottaneen ainakin jonkinlaista tulosta kun on jauhettu näistä FAQ-jutuista. levyillä juuri basarisoundit ovat yleensä todella käsiteltyjä, equllahan se napsu sinne saadaan. Väittäisin että nykyään pikemmin triggerillä. Tosin esim. omassa bassarissa on itsessäänkin läiskettä ja napinaa, joita uudelle levyllemme vielä triggerillä korostettiin. --Unohda etukalvot! Hankaloittaa viritystä eikä mitään hyötyä, säästyy myös rahaa. Mietin tässä, että puutunko asiaan, kun on kyse tästä yhdestä tietystä menetelmästä ja soundista. Anyway, rahanmenoahan ei voi estää, mutta silti en lähtisi suoralta kädeltä hylkäämään toista kalvoa. Sillä saa syvyyttä, tukevuutta ja tarvittaessa jylinää soundiin. --Ei huopanuijia. Käytä muovia tai puuta! Tässä on ideaa "napsun" ja "lätinän" kannalta. Itse olen tykästynyt huopaa vähemmän kuluvaan muoviin. Itse pedaali on Iron Cobra. --Suojalätkä!! Kätevä ja hyödyllinen! Sitä paitsi vaikuttaa sekin soundiin. Falam slam tuntuu vähän turhan tukevalta, varsinkin kun vaihdoin Evansiin. Evans on enemmän "kangasmaisempi". Ei vain sopinut huopanuijan kanssa - söivät toisensa puhki ja pilalle. Muovinuijan kanssa läiskyy hyvin. --Kalvo.., --Viritys ja --Demppaus Tärkeässä osassa - tietenkin - bassarisoundia haettaessa. Jo mainittu Remon Powerstroke 3 on mahtava kalvo. Tosin Evansin EQ:t on kans omiaan hyvää soundia haettaessa (joskus kokeilin jotain EQ2...?). Molemmat mainitut on valmiiks dempattuja kalvoja, joten periaatteessa hyvän soundin saa ilman muuta demppausta - tietenkin keskinkertaisella virityksellä. No, itsellä on molemmat kalvot periaatteessa PS3. Etukalvo (resokalvo, ihan kui vaan) on Taman oma kökkö, mutta ajaa asian. Vire on matala, elisiis suorastaan löysä. Siihin malliin, notta ruuvit ei ihan heilu tyhjä, niin sitten on hyvä. Resokalvo voi olla hiukka kireemmälläkin. Lyöntikalvossa on se suojalätkä. Ilman muuta demppiä soundi on avoin, jylisevä ja soi melko pitkään. Omassa bassarissani toimii dempparina n. 30 cm levee, kalvosta kalvoon ulottuva vaahtomuovin pala. Sammuttaa sopivasti turhan pitkän kaiun ja soundista tulee juuri sopiva - eli jykevä, sopivasti napsahtava ja lässähtävä, mutta ei liian kuollut. Tulipahan avauduttua... Yleisenä ohjeena virittämiseen toimii kokeileminen. Monista kirjoista ja muista löytyy paljon ohjeita ja käytäntöjä, mutta viime kädessä asioihin pääsee sisälle vain kokeilemalla itse. Niin mäkin oon tehny. There is no spoon... | |
![]() 28.04.2004 09:55:15 | |
Väittäisin että nykyään pikemmin triggerillä. Tosin esim. omassa bassarissa on itsessäänkin läiskettä ja napinaa, joita uudelle levyllemme vielä triggerillä korostettiin. Siis varsinkin metallilevyillä basarit on tietty äänitetty vielä triggaamalla, mutta ne samplet mitä sitten käytetään on enemmän tai vähemmän muokattuja. Ja sekaisin mikitettyä soundia ja samplea. Ja kun triggaa niin samplenahan voi käyttää mitä vaan.. Aikoinaan tein huvikseni trackerilla jonkin blastibiisin, mihin tein kaikki samplet itse. Kitara taisi olla suulla tehtyä suhinaa ja virvelin tein lyömällä muovimukin (tyhjän) pohjaa lusikalla. Tuli aika, sanotaanko napakka soundi ;) Harmi että tämäkin on hävinnyt aikojen saatossa, mutta voisi kokeilla joskus uudestaankin.. Mietin tässä, että puutunko asiaan, kun on kyse tästä yhdestä tietystä menetelmästä ja soundista. Anyway, rahanmenoahan ei voi estää, mutta silti en lähtisi suoralta kädeltä hylkäämään toista kalvoa. Sillä saa syvyyttä, tukevuutta ja tarvittaessa jylinää soundiin. Kuten tässä yritin esittää, moniin basarisoundin hakemisen ongelmiin auttaa kun ottaa sen etukalvon pois yhtälöstä. Mutta jos nyt puhutaan Oikeista soundeista, niin kyllä se rumpumaikan 1000e Ludwig basari ilman demppauksia kahdella kalvolla kuulostaa sekä jytisevältä että napakalta. Mutta basarikin on Hyvä, ja omistaja soittaa työkseen. Falam slam tuntuu vähän turhan tukevalta, varsinkin kun vaihdoin Evansiin. Evans on enemmän "kangasmaisempi". Mulle on jääny se Falam Slam -termi päälle yleisnimitykseksi noille. Itellä on Evansin lätkä PS3:ssa, ja voin suositella. Remolta en ole itseasiassa nähnyt leveitä lätkiä. Jo mainittu Remon Powerstroke 3 on mahtava kalvo. Komppaan vielä, ei mitenkään liian kallis ja sanotaanko helppo kalvo. Evansin EQ:t on jotain vastaavia, en vaan niitä yksityiskohtaisesti tunne. Kalvon oma demppaus vaikuttaa paljon. Sivuhuomautuksena, PS3 sopii virveliin ainakin äänittäessä jos hakee todella dempattua soundia. Itsellä tuo oli liian "tukossa" tuli suorastaan kädet kipeäksi kun se ei "soinut". Soihan se mutta kaikki overtonet puuttu. Studiossa voisi toimia. muuten Coated Ambassador on virveliin aika luotettava valinta, siitä saa irti melkein mitä vaan.. Ei suotta suosittu.. Siihin malliin, notta ruuvit ei ihan heilu tyhjä, niin sitten on hyvä. Resokalvo voi olla hiukka kireemmälläkin. Juuri näin meinasin, sillä ainakin ite on saanu toimimaan. Omassa bassarissani toimii dempparina n. 30 cm levee, kalvosta kalvoon ulottuva vaahtomuovin pala. Aikoinaan oli tällainen joka ulottu syvyydessä basarin puoleen väliin, ja puolikas ympyrä. Vaahtomuovissa on se hyvä että pysyy helposti paikallaan siellä basarissa ja on siisti, ja monissa basareissa sisäpuolen ruuvit taitaa pitää sen paikallaan..? Itekin avaudun, lähinnä basarista ja virvelistä tietää miten saa semmoista kun haluaa, tomit tulee lähinnä tuurilla edelleen.. Kyllähän se niin menee että kun kirjoistakin lukee vaikka viritystekniikkaa, niin niistä muodostaa kokeilun kautta sen oman tekniikan.. Mutta liika tieto ei IMHO ole koskaan pahasta.. | |
![]() 28.04.2004 10:08:12 | |
Jep, menetelmä toimii varmasti. Harrastin itsekin aikoinaan vastaavaa. Muutama huomio vielä. Lyöntikalvoksi valkoinen ambassador vahvikelätkällä, ei mitään demppiä aikä etukalvoa: Yksin soitettuna kuulostaa vähän hassulta, mutta se ylimääräinen moikina kyllä hukkuu bändin sekaan - ja itse asiassa auttaa ääntä kantamaan paremmin ja pidemmälle. Toinen juttu: demppi minimiin, lyöntipuoli suht löysälle, ja reiällinen etukalvo _ihan_pirun_kireälle_. Löytyy napsua niin että riittää. Sain tällä tyylillä panteratykytystä aikaan. Kireyssuhteella voi sitten pelailla; helposti löytyy hyviä vaihtoehtoja, kun hetken jaksaa ruuvata. Nyttemmin nuo hommat on jääneet, suosin reiätöntä kalvoa ja soivaa virettä. Eri juttu, toki. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)