Rummut: rumpukamat ›

Bobana: Jihuu!!
 
Taas yksi oikean uskon tielle käännytetyistä. : D
 
Oh god! Ja rukoilette tätä;
http://www.sonor-signature.de/images/HLD590GB812.jpg

Kailis: Oh god! Ja rukoilette tätä;
http://www.sonor-signature.de/images/HLD590GB812.jpg
 
Ouuujes.
Paa Brady-leiristä paremmaks. Ja sit kaikkien referenssien kera kiitos. : )

Bobana: Ouuujes.
Paa Brady-leiristä paremmaks. Ja sit kaikkien referenssien kera kiitos. : )
 
Siis mitä? Mitä sä tarkoitat referenssillä? Tarkoitatko speksejä? Painavampi on parempi? Toihan on ihan vitun ruma ja käyttökelvoton friikki. En ymmärrä tuollaisen suunnittelun periaatteita, paitsi erikoisuudentavoittelu ja suuruudenhulluus. Jotenkin tulee mieleen Saksa v. 1934, kun ne kuvitteli vielä valloittavansa koko maailman. Joo, selvästi kansallissosialistinen esine. Kellopronssia. Boing!

Bobana: Jihuu!!
 
Taas yksi oikean uskon tielle käännytetyistä. : D
 
Senkin mokoma käännyttäjä!
 
: D

Kailis: Siis mitä? Mitä sä tarkoitat referenssillä? Tarkoitatko speksejä? Painavampi on parempi? Toihan on ihan vitun ruma ja käyttökelvoton friikki. En ymmärrä tuollaisen suunnittelun periaatteita, paitsi erikoisuudentavoittelu ja suuruudenhulluus. Jotenkin tulee mieleen Saksa v. 1934, kun ne kuvitteli vielä valloittavansa koko maailman. Joo, selvästi kansallissosialistinen esine. Kellopronssia. Boing!
 
Nyt täytyy todeta Kailis, että olet plussasi ansainnut! Täydellinen kirjoitus.
 
Tuollainen postimerkkeilyä muistuttava täydellisen kokoelman läjään haaliminen on merkki siitä, jossa musiikki, saundi tai soittaminen, saati soitin itsessään, ei enää riitä insipiroimaan. Ihan niin kuin postimerkkeilyssä kuvat tai merkin esteettinen ulottuvuus eivät ratkaise mitään, vaan moitteeton kunto, merkin harvinaisuus, kokonainen sarja tai mahdollisesti tulevaisuudessa nouseva arvo. Se on valinta keskittyä epäoleelliseen, ja samalla se on syy siihen, miksi olen hävittänyt kaiken vintageni paitsi yhden Supran, koska sillä on käyttöarvoa edelleen musiikillisesti ja kuulostaa hyvälle, sekä siitä on helppo soittaa. Musiikki ja soitinrakennus voi hyvin - miksi ei siten voisi keskittyä oleelliseen ja mennä eteenpäin eikä perustaa esteettistä tai teknologista maailmankuvaansa menneeseen ja sen kaipuulle.

Ottakaahan plussaa Kailis ja Jazzmies...

jazzmies: Nyt täytyy todeta Kailis, että olet plussasi ansainnut! Täydellinen kirjoitus.
 
Tuollainen postimerkkeilyä muistuttava täydellisen kokoelman läjään haaliminen on merkki siitä, jossa musiikki, saundi tai soittaminen, saati soitin itsessään, ei enää riitä insipiroimaan. Ihan niin kuin postimerkkeilyssä kuvat tai merkin esteettinen ulottuvuus eivät ratkaise mitään, vaan moitteeton kunto, merkin harvinaisuus, kokonainen sarja tai mahdollisesti tulevaisuudessa nouseva arvo. Se on valinta keskittyä epäoleelliseen, ja samalla se on syy siihen, miksi olen hävittänyt kaiken vintageni paitsi yhden Supran, koska sillä on käyttöarvoa edelleen musiikillisesti ja kuulostaa hyvälle, sekä siitä on helppo soittaa. Musiikki ja soitinrakennus voi hyvin - miksi ei siten voisi keskittyä oleelliseen ja mennä eteenpäin eikä perustaa esteettistä tai teknologista maailmankuvaansa menneeseen ja sen kaipuulle.
 
Pistin plussaa minäkin.

Jazzmies jaksaa saarnata soitinrakennuksen kehittymisestä:-) Viimeisin sointiin vaikuttanut innovaatio on vuodelta 1979. Silloin esiteltiin rimms-tyyppinen ripustus.
 
Rummut eivät ole vuosikymmeniin miksikään muuttuneet. Vain se, että niitä todella hyvin tehtyjä rumpuja tekee yhä harvemmat valmistajat. Kiitos siitä kuluttajille, jotka kuvittelevat, että halvalla voi saada hyvää. Kansa vaatii halpaa. Sitä tuotetaan laadun kustannuksella.
 
Jos joku vaikka harrastaa rumpuja siksikin, että tykkää keräillä jonkun valmistajan rumpuja, niin mitäpä sitten?
 
Supraphonickista puhuu jazzmieskin. Olen ollut skeptinen ns. "vintagevirppojen" hyvyyden suhteen. Aina siihen asti, kun löin ensimmäisen kerran 60-lukulaista COB Supraa. Menin myynnissä olevan rummun ääreen. Hintaa pidin ihan kahjona. Tonni oli karmealta kuulostava hinta rummusta, jollaisia sai alumiinirunkoisina jopa kolmella sadalla. Soitin hetken. Olin ihan hiljaa. Paikalta pois ajellessa totesin veljelleni, että koskaan en ole noin hyvää rumpua soittanut. Ostin rummun parin päivän miettimisen jälkeen pyyntihinnalla.
 
Siihen asti olin satavarma siitä, että uudet ovat aina vanhoja paremmat. Settinä oli silloin Sonorin Designer, Hilite ja Lite sekä Premierin Genista. Ensin sai lähteä Genistat, kun ne eivät soineet. Mieluumminkin ne lätisivät (tosi hyvin lätisivätkin). Sitten Designer viemäribassorumpunsa takia. Tilalle 60- ja 70-luvun Ludwigeja. Ja niin edelleen.
 
Voi se ajatus viedä josku näinkin päin. Nyt odottelen mielenkiinnolla uusinta hankintaani. Onnistuin ostamaan Ludwigin 75-vuotisjuhlamallin virvelin. Niitä on valmistettu 80 kappaleen numeroitu sarja. Numerot 1 ja 2 ovat Ludwigin suvulla. Numero 3 on Bun E Carloksella. Nelonen oli Joe Morellolla, mutta hän luopui siitä keräilijälle. Älkää kysykö, miltä rumpu kuulosti. Kuulosti jo kuvassa niin hyvältä, että ostin näkemättä :-) Englannissa on ilmeisesti yksi vapaana: http://www.adcdrums.co.uk/product.a … ry=search&strSearchCriteria=any
 
Nyt on uusia ja vanhempiakin rumpuja, joten ihan puritaani en voi olla. Jazzmies on. Pelkkää Yamahaa ja Sabiania :-)

LaKu: Kiitos Kincy :) Just vedin ekat treenit sledgellä ja täytyy sanoa että rumpu täyttää kyllä toiveet aivan täysin, ellei ylikin! On muuten luonnossa vielä hienomman näköinen kuin kuvissa. Käsittämättömän hieno työn laatu. Ja se soundi.... toimii kevyellä tatsilla yhtä hyvin kuin kunnon hevimätössä. Aivan mahtava "ringi", just sellainen mikä mun mielestä on se oikea virvelin soundi.
PS. Mika H, vaivauduit laittamaan kommenttia tänne rummun ulkonäöstä, mene vielä kauppaan ilman ennakkoluuloja testaamaan rumpua, kerro sitten mitä olet mieltä. Onko liikaa pyydetty?
 
Kävin talvella DLXmusiikissa virveleitä testailemassa. En minä Mapexeja sen ihmeellisempänä pitänyt, kuin Sonorejakaan tai Pearleja. Sillä kertaa jäivät kaikki kauppaan. Olin virvelihankintamielessä liikenteessä kuitenkin ihan avoimin mielin.

Itse ostin myös Black Pantherin DLX:n poistomyynnistä. Walnut-mallisen. Olen erittäin tyytyväinen hankintaani, siinä on juurikin SE soundi mikä päässäni on soinut jo pitkään, ja mistä olen haaveillut. Kuvaa ei ole, koska en omista kameraa, mutta tässä video täsmälleen samanlaisesta rummusta:
 
http://www.youtube.com/watch?v=z3pzqmtBOsw
 
Itse asiassa tuo soundikin tuolla videolla on hyvin lähellä totuutta. Toki muunkinlaisissa vireissä rumpu toimii erinomaisesti, mutta melko tarkalleen tuollaisessa minä sitä toistaiseksi pidän.

Onnea vaan hankinnalle Weetoz. Hyväsoundinen peli. Mapexin virvelit on kyllä hienot. Mekaniikka on ihan huippua. Muoviosiakaan ei ole..

Hieno soundi. Mageen näköinen rumpu. Onneksi olkoon, Weetoz!

jazzmies: Nyt täytyy todeta Kailis, että olet plussasi ansainnut! Täydellinen kirjoitus.
 
Tuollainen postimerkkeilyä muistuttava täydellisen kokoelman läjään haaliminen on merkki siitä, jossa musiikki, saundi tai soittaminen, saati soitin itsessään, ei enää riitä insipiroimaan. Ihan niin kuin postimerkkeilyssä kuvat tai merkin esteettinen ulottuvuus eivät ratkaise mitään, vaan moitteeton kunto, merkin harvinaisuus, kokonainen sarja tai mahdollisesti tulevaisuudessa nouseva arvo. Se on valinta keskittyä epäoleelliseen, ja samalla se on syy siihen, miksi olen hävittänyt kaiken vintageni paitsi yhden Supran, koska sillä on käyttöarvoa edelleen musiikillisesti ja kuulostaa hyvälle, sekä siitä on helppo soittaa. Musiikki ja soitinrakennus voi hyvin - miksi ei siten voisi keskittyä oleelliseen ja mennä eteenpäin eikä perustaa esteettistä tai teknologista maailmankuvaansa menneeseen ja sen kaipuulle.
 
Kerho kokoontuu ja perskärpäset peesaa taas näköjään.
Mikä on täydellinen kokoelma johon viittaat...? On oman kokemuksen kautta tullut selväksi se että minkä merkin vehkeillä tykkään eniten veuhdata. Ja nimenomaan otin taasen moposetin käsittelyyn koska halusin eri saundit ja haastetta soittoon kun ei ole kun se kaks tomia sen 4-6 sijaan.
Mutta sitä mä en kyllä ymmärrä että mikä synti se on jos haluaa että soittimissa arvo säilyy...? Pitäiskö aina soittaa sinne toomannille ja tilata ne uudet jamaha TZR:ät?
Jos sun oleellista on se että eteenpäin meneminen tarkottaa uutta 7000-11 000 settiä niin aika ankeeta on kyllä. Ja soitto parani niin maan perkuleesti...?
Aika lätinää soitonopettajalta.

Kailis: Siis mitä? Mitä sä tarkoitat referenssillä? Tarkoitatko speksejä? Painavampi on parempi? Toihan on ihan vitun ruma ja käyttökelvoton friikki. En ymmärrä tuollaisen suunnittelun periaatteita, paitsi erikoisuudentavoittelu ja suuruudenhulluus. Jotenkin tulee mieleen Saksa v. 1934, kun ne kuvitteli vielä valloittavansa koko maailman. Joo, selvästi kansallissosialistinen esine. Kellopronssia. Boing!
 
Anteeksi. Tässä kompastuin. Tarkoitin tietenkin speksejä.
 
Ei ne muutkaan hyvänkuuloiset rummut aina hyvältä näytä. Mä en alennu nyt tässä arvostelemaan sun settiä mutta sen verran voin paljastaa että en pidä väristä. Mutta sekään ei varmasti niistä tee paskan kuuloisia.
 
Samalla tavalla itsekkin tavoittelit erikoisuutta hankkimalla Bradyt koska et halunnut olla mikään Pearl tai Tama-mies. Ja se että keskusteluun kaivetaan -30 luvun natsitkin niin sekin vielä...

Bobana: Mikä on täydellinen kokoelma johon viittaat...?
...
Jos sun oleellista on se että eteenpäin meneminen tarkottaa uutta 7000-11 000 settiä niin aika ankeeta on kyllä. Ja soitto parani niin maan perkuleesti...?
Aika lätinää soitonopettajalta.
 
Soittomotivaationiparani kyllä heti, kun uskalsin alkaa luopua soittimista, joihin oli kasvanut muka-tunneside mahdollisen vintagearvon myötä. Ne olivat taakka musiikillisesti, koska niistä ei kuulunut tulevaisuuden vaan menneisyyden ääntä. Tulevaisuuden ääni on hypoteesi oman soiton mahdollisesta tulevaisuudesta, minkä nykyaikainen soitin mahdollistaa, koska saundi ei ole liian tuttu soittajalle itselleen. Oma soitto tulee muokkautumaan uuteen instrumenttiin vähitellen, jos soittajalla ei ole liian suuri ego. Soitin siis inspiroi soittajaansa sellaiseen suuntaan musiikissa, mitä ei ole jo tehty - ei pelkästään henkilökohtaisella tasolla, vaan ylimalkaan. Taide, you know. Siinä hintalappu on sivuseikka.
 
Yksi hyvä esimerkki siitä, miksi soittajan kannattaa tuulettaa rajustikin, on rumpali Art Taylor. Art Taylor soitti koko uransa 2000-luvun alkuun samalla Gretschin setillä ja K Zildjianin pelleillä, jotka hänellä oli Tranen Giant Steps -levyllä (1959). Hän ei uusiutunut myöskään soittajana sen koommin. Luetelkaapa hänen soittamia GS:n jälkeisiä merkittäviä levyjä! GS:n hän teki silloin, kun nuo kamat olivat pakasta vedetyt, "tulevat klassikot". Eli paluu tulevaisuuteen toimii aina, jos taiteilijalla on jokin näkemys, mitä sitten aletaan realisoida käytäntöön.
 
Väitän, että olen alkanut opettaa paremmin sen jälkeen, kun historia-perinne-vintage -hössötykseni on jäänyt taka-alalle. Se kuuluu taka-alalle, sillä tämä hetki on paras, ehdottomasti. Menneet ovat menneistä, ne asiat ja ajat eivät palaa, onneksi. Tulevaisuus on kohta tätä hetkeä, joten sitä kannattaa odottaa ja siihen pitää orientoitua, muttei stressata. Yoga!
 
Täydellinen kokoelma on haalia menneisyyden katalogien tai nuoruuden kosteiden päiväunien säestämänä ne kaikki kliseisimmät palaset joltakin ajanjaksolta tai valmistajalta.

jazzmies: Soittomotivaationiparani kyllä heti, kun uskalsin alkaa luopua soittimista, joihin oli kasvanut muka-tunneside mahdollisen vintagearvon myötä. Ne olivat taakka musiikillisesti, koska niistä ei kuulunut tulevaisuuden vaan menneisyyden ääntä. Tulevaisuuden ääni on hypoteesi oman soiton mahdollisesta tulevaisuudesta, minkä nykyaikainen soitin mahdollistaa, koska saundi ei ole liian tuttu soittajalle itselleen. Oma soitto tulee muokkautumaan uuteen instrumenttiin vähitellen, jos soittajalla ei ole liian suuri ego. Soitin siis inspiroi soittajaansa sellaiseen suuntaan musiikissa, mitä ei ole jo tehty - ei pelkästään henkilökohtaisella tasolla, vaan ylimalkaan. Taide, you know. Siinä hintalappu on sivuseikka.
 
Yksi hyvä esimerkki siitä, miksi soittajan kannattaa tuulettaa rajustikin, on rumpali Art Taylor. Art Taylor soitti koko uransa 2000-luvun alkuun samalla Gretschin setillä ja K Zildjianin pelleillä, jotka hänellä oli Tranen Giant Steps -levyllä (1959). Hän ei uusiutunut myöskään soittajana sen koommin. Luetelkaapa hänen soittamia GS:n jälkeisiä merkittäviä levyjä! GS:n hän teki silloin, kun nuo kamat olivat pakasta vedetyt, "tulevat klassikot". Eli paluu tulevaisuuteen toimii aina, jos taiteilijalla on jokin näkemys, mitä sitten aletaan realisoida käytäntöön.
 
Väitän, että olen alkanut opettaa paremmin sen jälkeen, kun historia-perinne-vintage -hössötykseni on jäänyt taka-alalle. Se kuuluu taka-alalle, sillä tämä hetki on paras, ehdottomasti. Menneet ovat menneistä, ne asiat ja ajat eivät palaa, onneksi. Tulevaisuus on kohta tätä hetkeä, joten sitä kannattaa odottaa ja siihen pitää orientoitua, muttei stressata. Yoga!
 
Täydellinen kokoelma on haalia menneisyyden katalogien tai nuoruuden kosteiden päiväunien säestämänä ne kaikki kliseisimmät palaset joltakin ajanjaksolta tai valmistajalta.
 
No tuosta minäkin anna plussan!
Erittäin loistavasti argumentoitu!
Ei ollu mitään naurettavaa vittuilua niinkuin yleensä täällä tuppaa olemaan...

Plussaa jazzmiehelle, erittäin hyvä kirjoitus.

Plussa täältäkin Jazzmiehelle.
 
Velipoikani vaihtaa autoja melkein yhtä usein kuin mä rumpuja. Jaguarista Kuplavolkkariin, Volkkarista Miniin ja Ministä Porsheen. Kaikista se on ollut yhtä innoissaan. Vieläkin muistelee Folkkarin henkeä lämmöllä.
 
Ihmeellisiä intohimoja herättää tuo jonkun rumpujen vaihto. Kannattaisiko vähän laittaa jäitä hattuun ja antaa toisen elää omaa elämäänsä? Vaihtakoon Jazzari Jammunsa vaikka vanhoihin Mayoihin seuraavaksi. So what?

Bobana: Anteeksi. Tässä kompastuin. Tarkoitin tietenkin speksejä.
Ei mitiä man.
Ei ne muutkaan hyvänkuuloiset rummut aina hyvältä näytä. Mä en alennu nyt tässä arvostelemaan sun settiä mutta sen verran voin paljastaa että en pidä väristä. Mutta sekään ei varmasti niistä tee paskan kuuloisia.
Ei tekään.
Samalla tavalla itsekkin tavoittelit erikoisuutta hankkimalla Bradyt koska et halunnut olla mikään Pearl tai Tama-mies. Ja se että keskusteluun kaivetaan -30 luvun natsitkin niin sekin vielä...
Sain tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä. Yli -50% setistä joka oli poistotarjouksena Soitin Laineella. Olin käynyt katsomassa settiä myös Hämeenlinnassa, mutta tämän tullessa kohdalle olin heikko.
Ai niin. Ime...
 
EDIT
 
Mitä muuten pidät ton kellopronssihirviön soundista?
 
EDIT 2
 
Natsikortti käytetty!

No, tulipa tehtyä sitten huono ostos : D
 
Jos UPS ei olisi rikkonut trukilla pakettia, niin täällä olisi nyt -78 vuoden kormipelillä pinnoitetut 22", 18", 15" ja 14" Premierit. Niin ja ne maksoi vain 199 puntaa + lähetyskulut. Vanhoja Premiereitä saa kyllä edullisesti Englannista. Ne valitettavasti palautui takaisin myyjälle, sillä lähetys oli onneksi vakuutettu ja nyt odotellaan niistä rahoja takaisin. Silloin tuli sitten hätä, että mistä äkkiä tilalle samantyylinen satsi, missä olisi isot tomit. Ne löytyikin sitten tämän palstan torilta. Piti vain googlata muutama tunti ja katsella tämän palstan haulla, että mitä niistä tarinoidaan. Ja kyllähän noista tarinoidaankin... Onneksi sen museopalstan sivuilta löytyi soundinäytteitä ja olin vakuuttunut, että ne on just sitä mitä olen hakenut & halunnut. Soittamista varten ne on ostettu.