Rummut: rumpukamat ›

majuku: En vaan koskaan ole oppinut hyväksymään sitä tomikiinnitystä.
 
Muutaman vuoden venkslattuani Yamahan tomipidikkeillä ylhäältäladattavat tuntuvat kerrassaan avuttomilta, koska etäisyyssäätö löytyy sitten jostakin muualta, yleensä rumpuavaimen takaa.

majuku: En vaan koskaan ole oppinut hyväksymään sitä tomikiinnitystä. Sama homma Pearlien kanssa. Häiritsee kuin vaimon raskauskilot. Olen aina kadehtinut ihmisiä joita ei tällaset asiat haittaa. Tosirakkautta ehkä!?
 
Mulla on aika monen eri valmistajan settejä, mutta Yamahalla on mielestäni ehdottomasti paras tomikiinnityssysteemi. Niistä vanhoista, joissa putki menee rungon läpi, en niin perusta, mutta YESS-kinnitys on ihana :).

Velli: Mulla on aika monen eri valmistajan settejä, mutta Yamahalla on mielestäni ehdottomasti paras tomikiinnityssysteemi. Niistä vanhoista, joissa putki menee rungon läpi, en niin perusta, mutta YESS-kinnitys on ihana :).
 
YESS on yes, mutta Pearlin setti lähti ensisijaisesti vaihtoon tomikiinnityksen takia.

Setti alkaa olla sen verran mieleisessäni iskussa että varovainen kehu on paikallaan. Shellkit on Wacco ihanasti patinoituneella naturall maple -pinnalla, setti on kymmenisen vuotta vanha.
 
Parasta setissä on yllättäen bassorumpu. Vierastin aluksi "pientä" bassorumpua, siis 18"x16" -kokoista. Kävikin niin että kevyelle tatsilleni ja käyttötarkoitukseeni rumpu on mitä mainioin. Soundi on kiinteä ja erittäin mukautuvainen virityksen suhteen; lähtee rokkisoundi ja jazz-vire. Tomit ovat myös hyvät, 10"-12"-14"-16" paketista saa monenlaista konfiguraatiota. Toimivat löysällä ja tiukallakin vireellä. Ohut runko tuo mukanaan poikkeuksellisen herkkyyden. Ripustuksesta en pidä, Marcus on luvannut toimittaa paremman kun saa sen valmiiksi.
 
Snarena toimii 1964 supra messinkivanteilla. Ihan hiljaisimpiin hetkiin kaipaisin "siistimpää" rumpua mutta muuten mennään aika hienosti eri tilanteissa.
 
Haikkana on pre-serial K:t. Ostin halvalla enkä luovu ikinä, mielestäni parhaat mitä on. Muuten käytän kahden pellin konffia; 18" ja 20" Constantinoplet. Ovat olleet vasta vähän aikaa käytössäni mutta lupaavalta tuntuvat.

Hyvät on molemmat setit, mitä mulla on DW ja Pearl; ihana on vetää.
 
Mut pedaalit.
Demon Driveen ihastuin kyllä, sen heti hankittuani, kun niitä sai. Joskaan ei mitään dramaattista valaistumista, tyyliin "tämmönenhän sen pedaalin olis aina pitäny olla" tullut; en kyllä odottanutkaan. Mutta kaikin puolin mieluisa ja säätöjen puolesta sitä luokkaa, että varmasti saa mieleiseksi.
 
Nyt sitten kuulin, että Pacificin BOA-sarjan valmistus on lopetettu. No mulla on DW:n setissä haikkastaagi tuota sarjaa, johon olen ollut äärimmäisen tyytyväinen, kelasin, että pakko hommaa vielä se basaripedali myös, kun vielä ehtii. Musamaailmasta sain esittelykappaleen, joka oli ainut, joka oli jäljellä.
 
Noh...
Helevetin hyvä. Jotensakin suoriltaan istui jalkaan. Syväanalyysiin ei riitä aika, mutta noin pähkinänkuoressa, ero löytämääni Demonin tuntumaan on se, että BOAsta sain jotenkin vielä paremman kombinaation, jämäkän jymähdyksen ja herkän käsiteltävyyden kesken. Demonistakin kyllä, mutta siinä selkeesti huomas sen, että herkkyyden ja keveän ripeän käsiteltävyyden lisääntyessä, voima ja mätkähdyksen tuntu katoaa ja päin vastoin. BOAssa tämä homma tuntuu olevan paremmin hanskassa, ilman että kummastakaan tarvii niin paljon tinkiä.
 
Pedaalien ergonomiaa vertaillessa, täytyy mainita, että havaitsin erään pienen eron, jolla saattaa olla vaikutusta asioihin (liittyy ketjun/hihnan korvaavaan suoraveto tankoon ja sen asentoon). Keksin Demonissa tavan saada sen asettumaan saman henkisesti, kuin BOAssa, joskaan pedaalia ei vissiin ole tarkoitettu sen mallisesti askarreltavan. En oo vielä sen kummemmin experimentoinut, miten vaikuttaa, siitä tuonnempana.
 
Säätöjä on BOAssa hyvin, joskaan ei ihan niin paljon, kuin Demonissa, mutta varsinaisesti Demonissa ei ole mitään sellaista, mitä BOAan kaipaisi. BOAssa on kivana lisänä vanteeseen puristuvan osion etäisyyden säätö, eli koko pedaalin etäisyyttä rummusta siis saa säädettyä. Demonissa olen tavallaan ratkaissut tän silleen, että mulla on siinä Axis-nuija, jossa nuijaosan etäisyyttä voi säätää.
 
BOAn nuija on aika OK, kun siinä on vaahtomuovi, jonka keskellä kova muovi "nappi", jonka syvyyttä, vaahtomuovissa voi säätää. Pystyy ikään kuin hiljaa iskiessä pitämään iskun pehmeänä ja kovaa tirvaistessa, vaahtomuovi painuu kasaan ja muoviosio napauttaa kalvoa, tuoden lisää atakkia.
 
Hyvä vehjes.

jazzmies: Nyt on kyllä kehuttava viime viikolla ostamani Yamaha Brass Snare Drum 14"x7".... blaa blaa ...Saundista tulee kovasti mieleen 1920-luvun Ludwigin heavy weight brass shell -rummut. Mutta se hinta, Ludwigista joutuu maksamaan vähintään tonnin kun taas Yamahan pyyntihinta on vain 460 €. Suosittelen lämpimästi erinomaista ja monikäyttöistä virvelirumpua etsiville. Ja kalvoksi ehdottomasti Aquarian Texture Coated. Viritettävyys, laatu ja saundin tasapainoisuus on kovasti Remon Ambassadoria paremmalla tolalla.
 
Onko se juurikin tämä? Tässähän soittotatsi on vähän mitä on mtta kuitenkin: http://www.youtube.com/watch?v=Co1t8qNjN28&feature=related

B.O.A on hyvä. Omani ostin nettikommenteista huolimatta. Haukuttiin tahmeaksi ja ties mitä. Joo joo.

VeKrio: Onko se juurikin tämä? Tässähän soittotatsi on vähän mitä on mtta kuitenkin: http://www.youtube.com/watch?v=Co1t8qNjN28&feature=related
 
Just samanlainen rumpu eikä melkein.

Kailis: B.O.A on hyvä. Omani ostin nettikommenteista huolimatta. Haukuttiin tahmeaksi ja ties mitä. Joo joo.
 
No johan on ollu kommentteja,
vaikee yhdistää sanaa "tahmea" ja tuota pedaalia.
Mikähän se sit on se "ei tahmea" pedaali, pitäähän semmonenkin saada.

ÄM: No johan on ollu kommentteja,
vaikee yhdistää sanaa "tahmea" ja tuota pedaalia.
Mikähän se sit on se "ei tahmea" pedaali, pitäähän semmonenkin saada.
 
Kokeile Gibraltarin Catapult:ia =D

Kukkis 77: On synkkä ja myrskyinen yö. Salamat valaisevat taivasta, myrskytuuli kohisee lailla metallisen ritarin. Kävelen uljaasti kohti mahtipontista harjoittelupalatsiamme. Jalopuinen nostosilta laskeutuu tappajamakrilleja kuhisevan vallihaudan ylle. Avaan palatsin portit, salamat lyövät tulta. Portti kilahtaa, ääni on kuulaan kirkas, ylärekisteri helisee upeasti.
 
Katson salin perälle, kultaisten kynttelikköjen ja mahtavan kivestä muuratun takan viereen. Siellä ne ovat, ruhtinaalliset Tama Swingstarit. Lyijylasi-ikkunoista kajastava salamointi heijastelee kristallinkirkkaista lugeista, upouudet kalvot värisevät mukaillen ukkosen jyrinää. Äärimmäisen kirkkaiksi kiillotetut symbaalit suorastaan häikäisevät. Kuuluu hevosen kopsetta. Mirhami ja tryffeli tuoksuu.
 
Kävelen aatelisen rumpusetin ääreen. Istahdan valtaistuimelle ja asetan ratsumestarin saappaani majesteetillisen bassorummun polkimelle. Polkaisen kerran, taivas repeää. Myrsky repii puita, taivaasta sataa nauloja, salamat polttavat kaiken tieltään. Jyrinä puhkaisee tärykalvot, jyly hakee vertaistaan.
 
Otan käteeni pitkulaisen jalopyökkivaahterasta taotun kapulan. Isken sillä taiten symbaalin reunaan. Puhdas helinä täyttää tilan, ylä-äänet soittavat paholaisen marssia. Ääni poukkoilee kiviseinistä, jalokiviä putoilee lattialle. En ole koskaan kuullut mitään yhtä upeaa.
 
Nousen valtaistuimelta. "Upeaa, fantastista", mietin. "Tästä on pakko kirjoittaa Mnettiin".
 
Repesin...
 
BubbleBob: ...jotenkuten haistan ettei ole ihan eilen ostetut.
 
Ostin vuosi sitten lumenvalkoiset kermanvärisiksi ajassa patinoituneet Tama SwingStarit vuodelta 1982. Ruosteen pois hinkkauksessa ja virittämisessä meni kolme päivää. Nyt ovat kuin uudet ja taakse istuessa tulee kyynel silmään, enkä edes ole rumpali. Joskus käyn tässä varoen hukkaamassa aikaa ikuisuuteen. Sointia ei tarvitse itse kehua sen kun hoitavat muut. Minä nautin.
 
Aika tunteikasta analyysiä. Molemmilla.
 
Mun SwingStarit lähti kiertoon 80-luvun puolivälin paikkeilla.
Isä ja poika haki ne.
Asuin tampereella linja-autoasemaa vastapäätä.
Ne voi olla nyt sinulla.
 
Niistä ei ole yhtään kuvaa. Niillä vain soitettiin kovaa.
Mielikuvat saundeista ja väreistä ovat haalentuneet mielestä pois lähes tyystin.
Jotain sinertävää ja vaaleaa...
 
Sininen hetki.

Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen omaan hevisettiini. 22" basari antaa hyvän balanssin botnen ja soitettavuuden kanssa, 8-10-12-14-16" tomeista lähtee niin läpileikkaavaa ylempää napsahtelua kuin matalaa töminääkin. 14x6,5" fosforipronssivirvelin soundi toimii vireessä kuin vireessä. Ludarin virppa on tulossa lisäksi, eri bändien välillä tarvii eri soundia ja virveliä vaihtamalla hoituu nopeammin kuin virittämällä aina uusiksi.
 
Peltiosaston olen saanut viimeisen vuoden aikana vaihdeltua mukavasti balansoituun tummempaan osastoon, joka tarpeen tullen soi riittävän lujaa pärjätäkseen nykyaikaisen kovaäänisen musiikin seassa, mutta ei koskaan soi häiritsevästi. Kolmesta tämänhetkisestä bändistä löytyy myös tarvetta soittaa volamielessäkin varsin dynaamisesti, johon pääasiassa HHX:stä koostuva kattaus taipuu mainiosti. Lyhytsointinen china tai stack oikealle puolelle voisi ehkä vielä joskus tulla takaisin, mutta se on enemmän sellainen mauste kuin liha ja pottu.
 
Hardwarepuolella kaikki on tukevasti paikoillaan ja asettelun ergonomia jättää vain pientä toivomisen varaa. 8" tomia en saa ihan niin lähelle kuin haluaisin. Siihen pitää hieman keskittyä soittamaan, siinä missä muu setti löytyy silmät kiinni juuri sieltä mistä pitäisikin. Kaapelihaikka voisi olla hauska lelu, mutta sen hyvin vähäinen käytännöllisyys ja käyttöaste ei ole vielä oikeuttanut siihen menevää rahasummaa.
 
Pöntöt eivät ole arvokkaimmasta päästä, mutta hyvillä kalvoilla oikein viritettynä ja ennen kaikkea oikein soitettuna soundi on erittäin hyvä. Ulkonäköä on tähän asti vain kehuttu, vaikka epäilemättä eriäviä mielipiteitäkin löytyy. Itse en paljoa lähtisi muuttamaan. Viihdyn setin takana ja saan soitettua sillä sen mitä haluan taitojeni puitteissa.

Kulkunen: saan soitettua sillä sen mitä haluan taitojeni puitteissa.
 
Tämä onkin keskeinen asia. Jos setistäni jotain erityisesti kehun, niin virveliä, joka on Rogersin Superten jostain vuodelta 1976 kai. Kun siinä vierellä kolisuttaa Taman Rockstar-virppaa 80-luvulta, huomaa miten iso ero päällisin puolin ihan samannäköisissä eli kuusi tuumaa korkeissa teräslieriöissä voikaan olla. Enkä minä ole mikään viritysvelhokaan, mutta tällainen puukäsikin huomaa heti, miten eri tavoin Rogers vastaa eri vahvuudella tuleviin lyönteihin, kanttiin iskuun, pieneenkin hipaisuun tai toisaalta ihan pieneen vireen nostoon tai laskuun.
 
Ei sillä, Tamakin on varmaan hyvä peli jos todellisiin halpiksiin vertaa ja soittelin sillä rokkia ihan onnellisena vuosikaudet kyllä.
 
Tykkään kyllä symbaaleistanikin, jotenkin Sound Formulaa on kertynyt niin haitsut kuin crashitkin ja kun olen opetellut hiljaisempaa soittoa niin vaihdoin 18-tuumaisen crashin komppipelliksi. Se toimii siinä kehujen arvoisesti.

Mun ykkössoitin on ehkä tämän ketjun halvin kapistus:
Olympic snare 70-luvun alusta.
14x5,5 Kasiluginen rumilus, jonka ostin teräsrumpuna, mutta olikin cob. Vanteet menettäneet osittain kromin, alkuperäinen mattokoneisto heiveröistä tekoa.
Mutta soundi ja soitettavuus kaikista snareista, joita on ja on ollut, paras.
Satasen verran lienee käypä arvo...:)

Ihan paskat vehkeet!

99% vehkeissäni on erinomainen hinta-laatu-suhde. Soittimen laatua mitataan sen soveltuvuusarvossa siinä musiikissa, mihin omistaja sen on tarkoittanut.
 
flirtti: Mun ykkössoitin on ehkä tämän ketjun halvin kapistus:
Olympic snare 70-luvun alusta.
14x5,5 Kasiluginen rumilus, jonka ostin teräsrumpuna, mutta olikin cob. Vanteet menettäneet osittain kromin, alkuperäinen mattokoneisto heiveröistä tekoa.
Mutta soundi ja soitettavuus kaikista snareista, joita on ja on ollut, paras.
Satasen verran lienee käypä arvo...:)
 
Pääsin testaamaan jotain susirumaa Olympicia about kuukausi sitten. Olin ensin että ei saatana mutta se olikin tosi jees.

Epämuusikko: 99% vehkeissäni on erinomainen hinta-laatu-suhde. Soittimen laatua mitataan sen soveltuvuusarvossa siinä musiikissa, mihin omistaja sen on tarkoittanut.
 
Hyvin sanottu :)

flirtti: Mun ykkössoitin on ehkä tämän ketjun halvin kapistus:
Olympic snare 70-luvun alusta.
14x5,5 Kasiluginen rumilus, jonka ostin teräsrumpuna, mutta olikin cob. Vanteet menettäneet osittain kromin, alkuperäinen mattokoneisto heiveröistä tekoa.
Mutta soundi ja soitettavuus kaikista snareista, joita on ja on ollut, paras.
Satasen verran lienee käypä arvo...:)
 
Minulla on käsitys, että Premier on ollut aina varsin hyvä virvelintekijä ja tämä kertomus vaan vahvistaa tarinaa :)

En vielä, mutta kohta pitäis olla Starclassiciä bubingaa settiä tulossa. Basaria ja isotomia voisin kehasta, mutta mistä tota tietää, voin haukkuakin. Rauhassa pitää kattoa.

AP: Minulla on käsitys, että Premier on ollut aina varsin hyvä virvelintekijä ja tämä kertomus vaan vahvistaa tarinaa :)
 
Joo moni kysyy vanhoista Premiereistä kun on kokemusta vaan näistä amerikkalaisista kallista 60 -luvun rummuista.
 
Hain kanista kaverin Premier Royal Ace 14x4 black diamond -pikkolo virpan.
Läpirungon koneisto kaksilla virvelin matoilla. Melkein mint yksilö eli dempparit yms. löytyy ja tuon Premierin lippulaivan koneisto matoilla sekä hahlopää ruuvit toimivat erittäin hyvin. Runko tuossa varmaan vaahteraa pyökkirenkailla ja paksuus vintage.
Huomaa eron Ludwigin vastaaviin Soundin tukevuudessa yms. kun tiukempaa kovempaa tekoa. Virvelissä varsin haluttu ominaisuus. Valuvanteilla tietysti nämä.
 
Jäi sottoon kun ei vastaavaa ollut ja tosi paljon käyttänyt tätä.