Rummut: rumpukamat ›

Harrikka ei oo kyykkypyörä. Bonham ei oo/ollut Bozzio.
Kuunnellaan musiikkia.
 
Asiapuhetta. Ei sitä musiikkia ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa tehdä.

Aivan helvetin moni ihminen tässä maailmassa nauttii esimerkiksi Portnoyn soitosta, mutta hän harrastaa kuitenkin "tyylirasismia"? Käsitin että tässä "tyylirasismissa" on kyse siitä, että ei soita alkuperäisellä ja perinteisellä, vaan uudenlaisella ja erilaisella tyylillä? Voisi siis vetää yhteenvedon, että Portnoy ja kumppanit ovat kehitelleet uudenlaisen, tuoreen ja vanhasta poikkeavan tyylin, josta vielä sadat tuhannet, elleivät miljoonat ihmiset ympäri maailmaa pitävät. Itsenikin korvaan esim. Portnoyn soitto kuulostaa useimmiten ihan mukavalta ja toimivalta. Missä kohtaa se ongelma siis tarkalleenottaen on? Siinä että jotakin tyyliä syrjitään (= tyylirasismi)? Voi pikku tyyliä, toivottavasti sille nyt ei tule liian paha mieli... ;)
 
Kiitos tarkasta lukemisestasi! Tyylirasismi-sana ei ole ehkä parahin sana kuvaamaan tarkoittamaani. Tyylirasismilla tarkoitan tässä tapauksessa rytmiikan perinteen hylkäämistä ja sen korvaamista "uudella" logiikalla. Alkuperäistä rytmiikkaa ei ole olamassakaan, sillä musiikki on aina liikkeessä.
 
Uudenlainen ja erilainen tyyli tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, etteivät esi-isät enää puhu rytmien kautta: vuosisatoja pitkät käytänteet rytmiikan kehittymisestä sekä rumpujen että muiden soittajien välillä on korvattu päälleliimatulla, kotikutoisella kudoksella ja logiikalla. Afrikkalaisen rytmiikan kehittyminen on vienyt vuosisatojen ajan ja siitä on parhaat palat hyödynnetty afroamerikkalaisessa musiikissa. Samalla on hyödynnetty eurooppalaisia musiikkielementtejä, etenkin harmoniaa. Kehitys on ollut molempia musiikkeja hyödyttävää.
 
Afrikkalaiseen soittoon kuuluu hienovarainen variointi, missä jokaisella siirretyllä, lisätyllä ja etenkin poistetulla äänellä on musiikillinen, musiikin kudokseen vaikuttava funktio. Bonham osasi soittaa nämä keinot setillä hyvällä maulla ja siten hänen soittonsa kesti vuosisataisten perinteiden tarkan silmän. Bonhamin äänivalikoima setissä oli myös rajallinen, joten hänen soitossaan oli tärkeimpien komponenttien ylivalta ja hänen soittonsa ja kapulasoundinsa loi kiinteän pohjan muulle soitannalle.
 
Portnoyn tapauksessa hänen soundinsa on tehosteissa, ei niinkään peruskaurassa: kapuloissa ja rummuston peruskomponenteissa. Hänen liiallinen tehosteiden käyttö lähtee itsekkäistä lähtökohdista, ei niinkään yhdessäsoittamisen vaatimuksesta. Tämä sopii varsin hyvin nykyajan yksilökeskeiseen maailmankuvaan, missä yltiöpersoonallisuus ja oma tyyli ovat työstössä jo puolen vuoden harjoittelun jälkeen. Portnoyta kuunnellessa tulee aina mieleen: onko hän lainkaan musikaalinen, vaiko ajatteleeko hän musiikin matemaattisina segmentteinä?
 
En halua uusia tyylejä, jos niissä ei soi kunnioitus yhdessätekemistä ja perinnettä kohtaan. Ja jokainen saa pitää siitä mistä pitää ja saada mielihyvää Portnoyn soitosta, mutta kaikki musiikki ei vain kestä tarkempaa tarkastelua.

 
Portnoyn tapauksessa hänen soundinsa on tehosteissa, ei niinkään peruskaurassa: kapuloissa ja rummuston peruskomponenteissa. Hänen liiallinen tehosteiden käyttö lähtee itsekkäistä lähtökohdista, ei niinkään yhdessäsoittamisen vaatimuksesta. Tämä sopii varsin hyvin nykyajan yksilökeskeiseen maailmankuvaan, missä yltiöpersoonallisuus ja oma tyyli ovat työstössä jo puolen vuoden harjoittelun jälkeen. Portnoyta kuunnellessa tulee aina mieleen: onko hän lainkaan musikaalinen, vaiko ajatteleeko hän musiikin matemaattisina segmentteinä?
 
En halua uusia tyylejä, jos niissä ei soi kunnioitus yhdessätekemistä ja perinnettä kohtaan. Ja jokainen saa pitää siitä mistä pitää ja saada mielihyvää Portnoyn soitosta, mutta kaikki musiikki ei vain kestä tarkempaa tarkastelua.
 
Erittäin hyvin sanottu siellä takana. Tuossa on juuri ne asiat mitkä kaverissa ovat risoneet, mutta en ole osannut niitä jäsennellysti eritellä.

Noh, oli miten oli, sekä Bonzon että Portnoyn soitto kuulostaa minun korvaani hyvältä. Totaalisen erilaiset soittotyylit, mutta eipä se ainakaan minua haittaa.

En halua uusia tyylejä, jos niissä ei soi kunnioitus yhdessätekemistä ja perinnettä kohtaan. Ja jokainen saa pitää siitä mistä pitää ja saada mielihyvää Portnoyn soitosta, mutta kaikki musiikki ei vain kestä tarkempaa tarkastelua.
 
jazzmies,mikä asia noissa perinteissä on niin tärkeää?
 
tarkoitatko että joku uusi asia on huono tai yms.,jos ei ole noudatettu perinteitä?
 
vai mitä tarkoitat tuolta perinnetietouden tärkeydellä?

Miksei rytmiikan perinteitä saa "hylätä", jos siltä tuntuu? Perinteinen afrikkalainen rytmiikka on mitä on, mutta ei se ole AINOA oikea lähestymistapa. Itse en ainakaan kehitä omaa soittoani tuolla tavalla akateemisesti enkä ole koskaan suonut hetkeäkään perinteisen afrikkalaisen rytmiikan pohdiskeluun. Ei minulla ole aavistustakaan mitä se edes on. Hyvään lopputulokseen voidaan kuitenkin päästä perinteistä riippumatta, vai? Huom. en ihannoi tätä pilipali-kikkeli-mike-portnoy-meininkiä.
 
Bonhamista pidän kyllä.

jazzmies,mikä asia noissa perinteissä on niin tärkeää?
 
tarkoitatko että joku uusi asia on huono tai yms.,jos ei ole noudatettu perinteitä?
 
vai mitä tarkoitat tuolta perinnetietouden tärkeydellä?
 
Perinteessä on se hyvä puoli, ettei tarvitse itse keksiä musiikkia uudelleen. Perinne on yhdessäsoittamisen kulttuuria. Jotta olisi jotain vaihdettavaa toisen soittajien kanssa, on hyvä osata musiikin perinteestä kumpuavia perustraditioita, kuten esimerkiksi 12-tahdin blues kaavan, 4/4-tahtilajin, funk-kompin tai kakilambén. Joidenkin mielestä perinteen opiskeleminen rajoittaa omaa luovuutta. Höpsistä, ilman perinnettä omat löydökset jäävät lähinnä pieniksi variaatoiksi jo valmiiksi osaamista asioista, mutta tutustuminen uusiin jo olemassa oleviin rytmimusiikkikulttuureihin avaa totaalisen uusia maailmoja pienelle treenikämppäkeksijälle.
 
Uusi asia ei mielestäni ole huono, jos siinä on selkeä logiikka, joka tähtää järkevään yhdessäsoittamisen. Teknikkaakeskeinen masturbointi sitä ei ole, sillä sävelet vilistävät pelkästään muusikonalkujen sydämiin.
 
Hyvään lopputulokseen voidaan kuitenkin päästä perinteistä riippumatta, vai?
 
Jos käy niin hyvä tuuri, että kokonaisuus toimii, mutta ei ole yhtään kertaa vielä kohdalleni sellaista sattunut. Jos alamme purkamaan yleisimpiä perinteitä musiikissa, löydämme arkisista musiikin elementeistä mm. seuraavat perinteeseen liittyvät tekijät: tasavireinen 12-sävelinen viritysjärjestelmä ja asteikko (kitara, sähköbasso & piano), duuri-molli-tonaaliteetti (soinnut) tai eri asteikkojen moodit, tasainen pulssi, tahtilajit... Esimerkiksi joidenkin eteläisimmän Etelä-Amerikan keräilijäkansojen musiikissa ei ilmene mitään edellisistä.
 
Tällä argumentilla aikaisemmin mainitsemani Dream Theatherin musiikki on myös perinnetietoista, mutta vain pintatasolla: musiikki on täynnä irrallisia musiikkisegmenttejä, joten musiikin logiikka jää "kevyeksi". Juuri logiikan, grooven ja pidättyväisyyden puute erottaa DT:n musiikin afroamerikkalaisen musiikin kontekstista, josta johtuen en pidä sitä afromusiikkina. Minulle se on musiikkikolonialismia: ensin lainataan musiikin elementtejä ja sitten niitä käytetään "henkilökohtaisen luovuuden välineinä" ilman päätä ja häntää.

Minulle se on musiikkikolonialismia: ensin lainataan musiikin elementtejä ja sitten niitä käytetään "henkilökohtaisen luovuuden välineinä" ilman päätä ja häntää.
 
Tai sitten tehdään vain yksinkertaisesti musiikkia sen kummemmin ajattelematta, että mikä on jonkun Jazz-afro-ammattilaisten sääntökirjojen mukaista. Sinulle tuntuu musiikki olevan eri ihmisten kuuntelunautintojen sijaan joku aivan helvetin suuri asennekysymys. Mikä helvetti siinä on ongelmana, jos Dream Theaterin heput tykkäävät tehdä tehdä tuon tyyppistä, vähän perinteisistä kaavoista poikkeavaa musiikkia, josta vielä helvetin monet muutkin ihmiset nauttivat? En pysty ksäittämään. Eikö musiikin tarkoituksena ole kuitenkin loppupeleissä tuottaa iloa ja nautintoa ihmisille (soittajille, sekä monissa tapauksissa kuuntelijoille)? Itse tykkään sekä perinteisemmästä että "modernimmasta" tavarasta. Bonzo on yksi esikuvistani, Portnoy ei ihan siihen statukseen yllä, mutta kyllä hänenkin soitosta nautin. En pysty ymmärtämään että miten joku jaksaa väkisin vääntää tuollaisia asenneongelmia musiikin kuunteluun jostain kolonialismeista tai tyylirasismeista. Varmaan alunperin nämä afroamerikkalaisetkin ovat tehneet musiikkia sen takia että ihmiset tykkäisivät kuunnella sitä? Vaikea uskoa, että heillä olisi mitään sitä vastaan että osa soittajista on saanut vaikutteita heidän rytmeistään, ja tekee nyt uudenlaista musiikkia josta helvetin moni ihminen pitää. Musiikki on jumalauta musiikkia, eikä mitään vitun ihmisten syrjintää tai kansakuntien alistamista.
 
P.S. Muistelisin että kehuit joskus Meshuggahia ja kyseisten hemmojen groovea. Uusimman levyn rummut on ohjelmoitu puhtaasti tietokoneella, ja ne kuulostavat täysin samalta kuin vanhoilla levyillä. Se siitä väitteestä että groovea ei saisi koneilla aikaan. ;)

Musiikki on jumalauta musiikkia, eikä mitään vitun ihmisten syrjintää
 
Nyt aion harrastaa seksiä välimerkin kanssa, mutta entäs white power -musiikki?
 
Se siitä väitteestä että groovea ei saisi koneilla aikaan. ;)
 
Aivan, esimerkkinä Squarepusherin Hard Normal Daddy -levy (miksei muutkin)

Aivan, esimerkkinä Squarepusherin Hard Normal Daddy -levy (miksei muutkin)
 
Paskanjauhannat sikseen, joku sentään täälläkin palstalla tajuaa Squarepusherin päälle. Cheers! ;)

no nyt ymmärsin,jazzmies,pointtisi...vähän samoilla linjoilla itsekin,en vaan ymmärrä ennen kuin rautalangasta väännetään.
 
ja bonham oli muuten jumala.

Tai sitten tehdään vain yksinkertaisesti musiikkia sen kummemmin ajattelematta, että mikä on jonkun Jazz-afro-ammattilaisten sääntökirjojen mukaista.
 
Taitavat sääntökirjat (tabulatuurit) löytyä ihan muista musiikeista: jazz ja afrikkalainen musiikki välittyy kuulonvaraisesti, siksi perinne säilyy ja ihmiset osaavat soittaa vuosisatoja vanhoja asioita päivitettyinä ja henkilökohtaisina versioina.
 
Sinulle tuntuu musiikki olevan eri ihmisten kuuntelunautintojen sijaan joku aivan helvetin suuri asennekysymys. Mikä helvetti siinä on ongelmana, jos Dream Theaterin heput tykkäävät tehdä tehdä tuon tyyppistä, vähän perinteisistä kaavoista poikkeavaa musiikkia, josta vielä helvetin monet muutkin ihmiset nauttivat? En pysty ksäittämään.
 
Juurettomat ihmiset nauttivat juurettomista asioista ja loppupelissä musiikki häviää.
 
---
 
Varmaan alunperin nämä afroamerikkalaisetkin ovat tehneet musiikkia sen takia että ihmiset tykkäisivät kuunnella sitä?
 
Afrikkalaisessa kulttuurissa musiikki ja muu elämä nivoutuu saumattomasti yhteen, joten työn tekeminen ym. arkipäiväinen toiminta afroamerikkalaisessa elämässä oli vajaata ilman työtä rytmittävää musiikkia ja laulua.
 
---
 
Musiikki on jumalauta musiikkia, eikä mitään vitun ihmisten syrjintää tai kansakuntien alistamista.
 
Ja näinhän se nimen omaan ei ole. Valkoinen Seppo tuhosi mayojen ja azteekkien pitkälle kehittyneet musiikkikulttuurit täysin, koska se piti niiden yhteisön sisäistä toimintaa vaarallisena. Myöhemmin kulttuureja ei enää tuhottu, vaan sieltä lypsettiin kulttuurin ainekset angloamerikkalaisen populaarimusiikin elementeiksi, jolla Seppo rahastaa ja pyörittää BMG:tä. Populaarimusiikki on todellakin muuta kuin pelkkää musiikkia.
 
Ja vielä keskustelu-alueen oheista muistutus:
 
"2. Kaikki kirjoitukset, joissa on asiattomuuksia, kirosanoja, henkilökohtaisia loukkauksia ja muita hyvän tavan vastaisia asioita poistetaan."
 
Voimasanat yrittätät alleviivata tekstiäsi, mutta ne pitemminkin tekevät tekstistä vastenmielistä, mikä yliviivaa niiden merkitykset.

Paskanjauhannat sikseen, joku sentään täälläkin palstalla tajuaa Squarepusherin päälle. Cheers! ;)
 
Taidamme olla niitä harvoja, mate. Nimim. odotellen seuraavaa koneellisen musiikin hengettömyydestä kertovaa topikkia.

Menee nyt kyllä naurettavaksi vääntämiseksi taas. Miten aikuiset, musikaaliset ihmiset voivat olla noin omien "näkemyksiensä" orjuuttamia?
 
Löytyykö musiikista yhtä ainoaa "totuutta"? Onko minun löytöni musiikista tärkeämpi ja oikeampi kuin toisten?
Musiikin juurien arvostaminen on eri asia, kuin jumettuminen paikoilleen. Musiikki on kai alunperin ollut yhteisöjä yhdistävä tekijä, mutta nykyisin näyttää siltä, että jokainen vetää köyttä röyhkeästi omaan suuntaansa.
Ilmeisesti sitten musiikkikin on onnistuttu muuttamaan vain "tietämyksen" ja oikeassa olemisen välineeksi.

Käsittääkseni musiikki on silloin onnistunut tehtävässään, kun se onnistuu tuottamaan ihmisille tuntemuksia/tunteita tai sen kautta voi purkaa niitä itsestään ulos. Ja lähes kaikilla ihmisillä on juuret. Jokainen lähestyy, ja saa mielestäni, lähestyä musiikkia omista lähtökohdistaan ja juuristaan. Ja kyllä, musiikista saa nauttia ilman täydellistä musiikin historian tuntemusta. Kunkin ajan musiikki useimmiten kuvaa elettävää aikaa. Eri sukupolvia voi jopa oppia ymmärtämään kuuntelemalla heidän aikansa musiikkia. Ja uskon siihen, että edelleen tänäpäivänä muusikot tekevät työtään sydämellään. Ei se ole jäänyt vain menneitten sukupolvien ansioksi.
 
Tein itse aikoinani tietoisen päätöksen ja lopetin erilaisten musiikkityylien ja erilaisten musiikin tekotapojen arvostelun. Otin silmälaput pois ja musiikin maailmasta löytyi aivan uusia ja mielenkiintoisia asioita. Toki perusteltuja arvosteluja on oikeus esittää, usein vain niiden taustalla on pelkästään itsekkäät lähtökohdat; ei ole edes viitsitty paneutua huolella arvostelun kohteeseen.
 
Musiikki on.

Menee nyt kyllä naurettavaksi vääntämiseksi taas. Miten aikuiset, musikaaliset ihmiset voivat olla noin omien "näkemyksiensä" orjuuttamia?
 
Löytyykö musiikista yhtä ainoaa "totuutta"? Onko minun löytöni musiikista tärkeämpi ja oikeampi kuin toisten?
Musiikin juurien arvostaminen on eri asia, kuin jumettuminen paikoilleen. Musiikki on kai alunperin ollut yhteisöjä yhdistävä tekijä, mutta nykyisin näyttää siltä, että jokainen vetää köyttä röyhkeästi omaan suuntaansa.
Ilmeisesti sitten musiikkikin on onnistuttu muuttamaan vain "tietämyksen" ja oikeassa olemisen välineeksi.

Käsittääkseni musiikki on silloin onnistunut tehtävässään, kun se onnistuu tuottamaan ihmisille tuntemuksia/tunteita tai sen kautta voi purkaa niitä itsestään ulos. Ja lähes kaikilla ihmisillä on juuret. Jokainen lähestyy, ja saa mielestäni, lähestyä musiikkia omista lähtökohdistaan ja juuristaan. Ja kyllä, musiikista saa nauttia ilman täydellistä musiikin historian tuntemusta. Kunkin ajan musiikki useimmiten kuvaa elettävää aikaa. Eri sukupolvia voi jopa oppia ymmärtämään kuuntelemalla heidän aikansa musiikkia. Ja uskon siihen, että edelleen tänäpäivänä muusikot tekevät työtään sydämellään. Ei se ole jäänyt vain menneitten sukupolvien ansioksi.
 
Tein itse aikoinani tietoisen päätöksen ja lopetin erilaisten musiikkityylien ja erilaisten musiikin tekotapojen arvostelun. Otin silmälaput pois ja musiikin maailmasta löytyi aivan uusia ja mielenkiintoisia asioita. Toki perusteltuja arvosteluja on oikeus esittää, usein vain niiden taustalla on pelkästään itsekkäät lähtökohdat; ei ole edes viitsitty paneutua huolella arvostelun kohteeseen.
 
Musiikki on.
 
Plussaa tuli, ja olen kyllä täysin samaa mieltä.

Musiikki on.
 
Tres bien: + !

Pistän kälysen lusikkani tähän soppaan, koska tämä kiehuu. Kyllä nuo historian ja tämänpäivän ns. kovat jätkät nousevat etupäässä groovellaan esille ja sitten tulee ne kikkakolmoset siihen päälle. Se on esitetty musiikki, joka pistää isot massat ostamaan levyä eikä levyllä soitetut fiftolit 7/9,5-tahtilajissa. Musiikin myötä soittajat tulevat yleisön tietoisuuteen.
 
Me rumpalit vaan olemme tietyllä tavalla liian "pervoja" analysoimaan, miksi jostain tulee jotain ja jostain toisesta, paljon taitavammasta ei. Bonzokin oli vain yksi osa kokonaisuudesta ja olisi voinut päätyä yhtä hyvin tivoliorkesteriin lyömään yllättäviä aksentteja. Onneksi ei.
 
Ja loppuun vielä: olen soitellut takavuosina freelancerina pääkaupunkiseudulla kaikenlaista huttua (jazz/soul yms.) ja voin vakuuttaa, että groove-mies lähtee keikalle ja kikka-mies treenikämpälle ;-)

Eikös Dennis Chambers vois olla semmonen sekä että jäbä.
Ite oon tykänny Primuksen levyistä aika paljon. Niissä on ollu ainakin mun mielestä semmosta mukavaa hötkymistä..

Tein itse aikoinani tietoisen päätöksen ja lopetin erilaisten musiikkityylien ja erilaisten musiikin tekotapojen arvostelun. Otin silmälaput pois ja musiikin maailmasta löytyi aivan uusia ja mielenkiintoisia asioita. Toki perusteltuja arvosteluja on oikeus esittää, usein vain niiden taustalla on pelkästään itsekkäät lähtökohdat; ei ole edes viitsitty paneutua huolella arvostelun kohteeseen.
 
Tuo on muuten hieno juttu. Ite olen kanssa alkanut viimeisen vuoden aikana murtamaan periaatteitani musiikin suhteen. Nykyään kuuntelen piisin ja tykkään siitä tai en huolimatta siitä kuka sen esittää tai minkälaista musiikkia se on. Ei olis parivuotta sitten tullut mieleenkään että joku päivä kuuntelisin jonkun Britneyn piisin ja toteaisin sen olevan hyvä.
 
Samaten mielestäni monet elektroniset piisit groovaa melkein yhtä hyvin kun joku elävän rytmisektion omaava piisikin, vaikka nekin tuomitsin kaikki jumputuspaskaksi ennen kuuntelemista ennen muinnoin.
 
Musiikin luokitteleminen genreihin on mielestäni ihan idioottia. Siinä ei siis oo mitään järkeä, mutta se tuskin kuuuu tähän aiheeseen.
 
Rumpaleiden vertailu on kans ihan perseestä. Varsinkin sen perusteella mitä musaa ne soittaa.
 
Mutta siis neuvoksi niille jotka eivät ole tätä vielä tehneet: Avatkaa mielenne musiikille. Kaikelle musiikille.

Asiaa yläpuolella. Itselleni tippuu sekä tämä syntinen, perinteitä kunnioittamaton, tyylirasistinen ja eri kansakuntia sortava musiikki siinä missä perinteisempikin groove. Monenlainen konemusiikkikin uppoaa ja hiphop jossain määrin. En ole koskaan ajatellut oikeastaan tiettyä genreä hyvänä tai huonona, vaan yksittäisiä biisejä.