Ainakin aiheen aloittajalla on hyvä sydän. Luulisi, että faijasi on todella innoissaan, jos saa lahjaksi minkä tahansa setin. Pienellä budjetilla on varmaan turha miettiä laitteiden kestävyyttä. Se ei siitä mihinkään muutu. Kyllä edullinen setti isäsi "satunnaiset" soitot kestää. Voihan hän ostaa itselleen aikanaan paremmat, jos innostusta riittää. |
Tilaus lähetetty. Onneksi nyt sain sitten äidin ja veljen mukaan lahjaan niin ei tunnut niin pahalta budjetissa. Toivottavasti/luultavasti on kumminkin aika mieluisa lahja. Ei tosin varmaan aivan yhtä mieluisa kun sillon kun isä täytti 50v: leikkasin pitkät hiukseni salaa (huppu päässä) ja annoin n. puolimetriä tukkaa kauniissa puurasiassa hänelle lahjaksi. Siitä tukasta oli nimmittäin taisteltu jo pitempään, lupasi minulle mm. täys golf setin jos olisin leikannut, en suostunut :) - Alko - Tarvitset vain tekosyyn |
Ihan oli mieleinen lahja kyllä. Tulivat kolmessa paketissa: ensin kuulokkeet yhdessä, toisessa rummut ja kolmannessa pari pakettia kieliä minulle. Kuulokkeet tulivat päivää aikaisemmin. Isäni haki ne ja soitti että olenko tilannut hänelle lahjan ulkomailta (luulin tässä vaiheessa että kaikki oli tullut perille). Hän sanoi että hänellä oli kyllä todella hyvät langattomat kuulokkeet joten sanoin että minä voin ne ottaa kyllä itselleni. Vähän aikaa siinä keskustelimme ja vasta sitten kun kysyin oliko niitä vaikea koota hän sanoi että "eihän näitä tarvinnut koota, tuommosessa pikku paketissa tulivat" jolloin älysin kysyä että eikö sieltä tullut siis mitään muuta? Sittempä "oikea" lahja jo arvattiinkin ja oikein kuulin isäni ison hymyn puhelimen toisessa päässä. Äitini sanoi että isä oli lehdestäkin kuulemma katellut sähkörumpuja vähän sillä tavalla vihjaavasti mutta ei kuulemma koskaan uskonut niitä saavansa. Sanoi odottaneensa/toivoneensa rumpuja saatuaan pakettikortin kotiin ja kysyneensä postin virkailijalta että eikö oikeasti ole muuta kuin nämä kuulokkeet. Se olisikin kyllä ollut aika paska lahja, 10€ Behkut. Itse rummut oli kyllä oikein hyvät tuohon hintaan ja tarkoitukseen. Telineetkin olivat yllättävää kyllä jämymmät mitä kuvassa näyttäisi. Ainoa miinus minkä tässä äkkiseltään keksin ovat kiinnikkeet/kiristimet, jotka kaikki olivat muovia. Meinaavat löystyä helpommin ja tietysti hetken kun niitä kiristelee niin napsahtavat poikki. No sitä odotellessa, oikein mainio ostos, olin kyllä itsekin oikein tyytyväinen ja niinhän tuo taisi olla tuo lahjansaajakin. Omasta tyytyväisyydestäni kertoo rakko kämmenessä, tuli vähän paukutettua. :) Omat o kyllä kans pakko saada tulevaisuudessa, kunhan vaan saa vain joskus ensin isomman kämpän. Vaikkakin olen ollut aina rytmillisesti lahjaton oli aika uskomatonta miten äkkiä siitä rytmistä alkoi saada kiinni ja pystyi jo vähän (hyvin vähän) kikkailemaan väliin ja joskus siinä jopa onnistuakin. Suosittelen kyllä kaikille lisämään ostoslistalle paketillisen sähkörumpuja, tuli ne sitten lahjaksi itselle tai jollekkin muulle. Tuo halvin settikin oli juuri yhtä hyvä kuin tässä tapauksessa tarvitsi ja jopa hieman parempi. - Alko - Tarvitset vain tekosyyn |