Aihe: Premier Artist Birch vs. Premier Genista
1 2
Ruutikallo
13.11.2007 11:11:56
Artistit ovat turhan kaukana edes samana päivänä mainittavaksi. Aivan sama onko ne Englannista vaiko Kiinasta.
 
Yleensä en ota kantaa mihinkään instrumentti asioihin, mutta nyt on kysyttävä että mihin perustat tämän väitteen?
Sojuz Sovetskih Socialistizeskih Respublik=SSSR
hollmi-5
13.11.2007 11:33:09 (muokattu 13.11.2007 11:35:03)
Yleensä en ota kantaa mihinkään instrumentti asioihin, mutta nyt on kysyttävä että mihin perustat tämän väitteen?
 
Minulla oli Genistat. Pari vuotta ne kulkivat keikkasettinä ja tulivat oikein tutuksi. Tykkäsin kovasti.
 
Sitten menin Leville kolmeksi illaksi keikalle. Siellä oli talon puolesta Artist birchit (englantilaiset). Vaikka ne olivat tismalleen saman kokoiset ja koivuakin, en saanut lähellekkään samanlaista soundia ja tuntumaa noihin kannuihin. Kalvotkin olivat samat, kuin omassa setissäni.
 
Bassorumpu Genistassa oli miehekkään botnekas. Artisteissa se oli semmoinen lehmän henkäys Genistan rinnalla. Tomit olivat melko lähellä, mutta ne eivät soineet samalla klangilla settinä. Genistan tomien soundi oli yhtenäinen tomista toiseen.
 
Virveleinä oli Artist Maple ja Birch. Kummastakaan en saanut lähellekään yhtä hyvää soundia, kuin Genistasta. Jotenkin tuntui, kuin snarebedi olisi väärän mallinen, koska matto ei resonoinut totuttuun tapaan. Herkkyyskään ei ollut Genistan luokkaa.
 
Hardware oli paljon heppoisempaa, kuin Genistassa. Tomiteline oli periaatteessa aivan samanlainen, mutta tomien kulmat muuttuivat keikan aikana. Tätä ei Genistan kohdalla tapahtunut.
 
Viimeistely ja käytetyt materiaalit olivat Genistaa heppoisempaa. Tosin taisi Genista olla enemmän kuin kaksi kertaa Artist birchin hintainen, joten kyllä sitä eroa pitääkin olla.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Jaakob
18.11.2007 13:31:29
Jos jossain sattuu vastaan, suosittelen myös Premier Signiaa. Olen myös Genistoilla soittanut, ja jotenkin tuo Signian saundi on jytäkämpi ja valmistuslaatu parempi. Tämä on supjektiivinen näkemys.
 
Profiilissa on joku kuva noista Signioista. Itse maksoin 1500e setistä, 20"+10"+14"+14" virppa.
Katohhan sie: www.myspace.com/mulletsnbullets & www.myspace.com/dushapitera
Tindrum
18.11.2007 15:00:50
Hienon hienot kanisterit.
m© Rumarillumarei!
Ruutikallo
08.12.2007 19:13:35
Minulla oli Genistat. Pari vuotta ne kulkivat keikkasettinä ja tulivat oikein tutuksi. Tykkäsin kovasti.
 
Sitten menin Leville kolmeksi illaksi keikalle. Siellä oli talon puolesta Artist birchit (englantilaiset). Vaikka ne olivat tismalleen saman kokoiset ja koivuakin, en saanut lähellekkään samanlaista soundia ja tuntumaa noihin kannuihin. Kalvotkin olivat samat, kuin omassa setissäni.
 
Bassorumpu Genistassa oli miehekkään botnekas. Artisteissa se oli semmoinen lehmän henkäys Genistan rinnalla. Tomit olivat melko lähellä, mutta ne eivät soineet samalla klangilla settinä. Genistan tomien soundi oli yhtenäinen tomista toiseen.
 
Virveleinä oli Artist Maple ja Birch. Kummastakaan en saanut lähellekään yhtä hyvää soundia, kuin Genistasta. Jotenkin tuntui, kuin snarebedi olisi väärän mallinen, koska matto ei resonoinut totuttuun tapaan. Herkkyyskään ei ollut Genistan luokkaa.
 
Hardware oli paljon heppoisempaa, kuin Genistassa. Tomiteline oli periaatteessa aivan samanlainen, mutta tomien kulmat muuttuivat keikan aikana. Tätä ei Genistan kohdalla tapahtunut.
 
Viimeistely ja käytetyt materiaalit olivat Genistaa heppoisempaa. Tosin taisi Genista olla enemmän kuin kaksi kertaa Artist birchin hintainen, joten kyllä sitä eroa pitääkin olla.

 
Oli nostettava täämä ylös.
 
Tällä hetkellä omistan Artist Birch(England), sekä Signia(England) setit ja siinä välissä myös genistat.
 
Nyt kun signiat ja artisti laittaa vierekkäin, noin samaan vireeseen, väitän ettei eroa tietämättä huomaa.
 
En astu kenenkään varpaille, mutta puolustan Artist sarjaa. Se ei ole vain sinnepäin pro-setti, vaan mahtava kokonaisuus edullista rumpua. Lisättäköön, että en tiedä miten on muuttunut soundi tuotannon siirryttyä itään.
 
Minulla kulkee keikkasettinä tuo artist ja Signia reeniksellä. Osakseenkin siitä syystä että signiat ovat painavat.
 
Ja vielä lisäys: Omistan myös Taman(kyllä....tamat) Rockstar setin =)
Sojuz Sovetskih Socialistizeskih Respublik=SSSR
hollmi-5
08.12.2007 20:13:29 (muokattu 08.12.2007 21:39:18)
Nyt kun signiat ja artisti laittaa vierekkäin, noin samaan vireeseen, väitän ettei eroa tietämättä huomaa. Toisilla on ehkä tarkemmat korvat ja se sinun mielestä "välttämättä huomaa"-pieni ero voi olla hyvin ratkaiseva. Viinin asiantuntija on myös tarkkana. Minä en huomaa viinin mausta minkä hintainen viini on kyseessä.
 
En ollenkaan halua kyseenalaistaa mielipidettäsi. Olen tavannut useita soittajia, jotka eivät muka huomaa eroa, vaikka omasta mielestäni ero on selvä.
 
Minulla on Sonorin Hilite ja Sonorlite setissä samat kalvot ja sama viritys. Voin lyödä vaikka kenen kanssa ja vaikka kuinka suuren vedon siitä, että huomaan eron ja tunnistan rummun vaikka silmät kiinni ja toisen soittamana jos otetaan saman kokoinen rumpu. Nyt kuitenkin puhutaan saman hintaluokan highend-seteistä. Ei keskihintainen vs. pro-rummuista.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Tindrum
08.12.2007 21:05:41
Minulla on kotona sellaiset kaiuttimet, että erotan istuiko vai seisoiko laulaja studiossa äänitettäessä. Selvemmin tämä erottuu naislaulajilla, äänialasta riippumatta.
 
Viineissä minäkin erotan lähinnä päähän menevät marjamehuista. Siinähän onkin jo kaksi.
m© Kokakolaputelipum - sekatavarapam!
hollmi-5
08.12.2007 21:33:42 (muokattu 09.12.2007 00:26:59)
Minulla on kotona sellaiset kaiuttimet, että erotan istuiko vai seisoiko laulaja studiossa äänitettäessä. Selvemmin tämä erottuu naislaulajilla, äänialasta riippumatta.
 
Viineissä minäkin erotan lähinnä päähän menevät marjamehuista. Siinähän onkin jo kaksi.

 
Minulla on sellaiset Gradient 2.3-malliset, joilla tätä seisomista/istumista ei huomaa,vaikka oikein hyvät ovatkin :-)
 
Aikoinaan kääntelin töpseliä rasiassa ja vaihtelin välijohtoja ja kuulin niistä aiheutuneen eron. Kuulin myös sen, oliko Frank Sinatralla hattu päässä vai ei ;-)
 
Kuuntelemme ja kuulemme eri tavalla. Se on selvää.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Tindrum
09.12.2007 01:24:37 (muokattu 09.12.2007 10:53:02)
Minulla on sellaiset Gradient 2.3-malliset, joilla tätä seisomista/istumista ei huomaa,vaikka oikein hyvät ovatkin :-)
 
ProAc Responce 2.5 ; )
m© Kokakolaputelipum - sekatavarapam!
Jaakob
26.12.2007 12:49:55
Offtopic:
 
Hifismi on sinänsä ihan hyvä harrastus, mutta tuota virtatöpselin kääntelyä en voi millään tajuta. Näin "fyysikkona" tiedän, että pistokkeesta tulee 50Hz vaihtovirtaa, jonka taajuus muuttuu kokoajan.
 
Eli jos sen kääntää toisinpäin, sen taajuus muuttuu edelleen, mutta toisinpäin. Tällä pienellä vaiheenkäännöllä ei voi olla mitään merkitystä äänenlaatuun.
 
No, antaa hifistien säätää. Maistuuhan se leipäkin erilaiselta, jos juusto on päällimmäisenä makkaran päällä.
Katohhan sie: www.myspace.com/mulletsnbullets
Epämuusikko
26.12.2007 13:52:17 (muokattu 26.12.2007 13:52:51)
Mun stereoiden läpi Frank Sinatra kuulee, onko mulla hattu päässä vai ei :)
 
Mutta mitä tulee Genistoihin ja Artisti Bircheihin, niin erihintaista kilinäähän ne ovat molemmat. Tämän väittämän perustan parin vuoden aktiiviseen treenaamiseen A-B-setillä, sekä siihen, että en ole livetilanteessa kuulijan roolissa ikinä hirveästi nauttinut Genistojen soundista. Molemmille on toki paikkansa ja Mustin munannuolenta on aina sinänsä pätevä makupoliittinen kannanotto.
 
t: Signioita völjyssä kaksin kappalein
 
Olipas kärkevää tekstiä. Hyi minua.
 
edit: P.S. Torilla on aina Genistoja myynnissä. Miksi?
"Joskus annoin. Voi jumalauta sitä pieremistä"-Noir. Bustard #1
VeeKoo
26.12.2007 15:40:42 (muokattu 26.12.2007 15:41:07)
 
 

 
edit: P.S. Torilla on aina Genistoja myynnissä. Miksi?

Kukaan ei tykkää niistä? Niit o paljo? En tie? Turha viesti?
"Naisiahan saa räpläillä koska tahansa, mutta kaunista rumpua harvemmin. "- Rockster
Bacchus
26.12.2007 16:16:32
Offtopic:
 
Hifismi on sinänsä ihan hyvä harrastus, mutta tuota virtatöpselin kääntelyä en voi millään tajuta. Näin "fyysikkona" tiedän, että pistokkeesta tulee 50Hz vaihtovirtaa, jonka taajuus muuttuu kokoajan.

 
Hifismi on aivan oma perverssi pakkomielteensä. Vai mitä sanot tästä:
 
http://www.shakti-innovations.com/audiovideo.htm
 
Huh huh...
Tindrum
26.12.2007 17:57:45
Hifismi on aivan oma perverssi pakkomielteensä. Vai mitä sanot tästä:
 
http://www.shakti-innovations.com/audiovideo.htm
 
Huh huh...

 
What? Eikö sulla siis muka ole tuollaista??? ; )
m© Kokakolaputelipum - sekatavarapam!
Jaakob
28.12.2007 12:31:49
VOI JESSUS SENTÄÄN!! :)
 
Hifismi on aivan oma perverssi pakkomielteensä. Vai mitä sanot tästä:
 
http://www.shakti-innovations.com/audiovideo.htm
 
Huh huh...
Katohhan sie: www.myspace.com/mulletsnbullets
moderndrummer88
02.01.2008 09:21:43
Itse olen nyt päässyt aika hyvin vertailemaan rumpuja akselilla Genista-Signia-Artist Birch ja Artist Maple. Ja oon viritelly paljon joka settiä ja kaikissa samanlaiset kalvot aikalailla ja koot on jokaisessa setissä olleet samat, paitsi artist bircheissä jossa 18" basari, muut siis 20" 10" 12" 14"+14". Kyllä sen eron todellakin huomaa millon on pro -rummut ja millon taas semipro:t. Artist Maplet on ihan pätevät rummut, mutta ei niistä todellakaan löydy samanlaista alapäätä tai yläpäätä kuin Signioissa ja Genistoissa. Soundi ylipäätänsäkkään ei ole samaa tasoa Artisteissa, kun laittaa sellaiset "normivireet".
"jazzahtavia ridekomppeja tyyliin Ian Paice" -Brother Michael
hra.huhtaniemi
02.01.2008 18:23:11
 
 
Kiitokset vastauksista. Monen mutkaun kautta keskustelu on jatkunut tänne:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=30&t=158166&
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)