turjake 28.12.2006 18:59:20 | |
---|
Koska siinä tuetaan suomalaista yrittäjää/yrittäjyyttä. Pitkällä aikavälillä tämä tarkoittaa että Suomessa on enemmän musiikkiliikkeitä / työpaikkoja. Onhan se kiva että turkulaisetkin saavat käydä testaamassa vaikka symbaalinsa ennen ostoa. Ei tarvi sokkona mistään postimyynistä tilata. Eli sitä järkeä. Olenko ainoa, jolle moraali ja tämä edellä mainittu "järki" eivät kuulu yhteen rumpujen hankinnan kanssa? Rationaalisena kuluttajana preferoin tietysti sitä vaihtoehtoa, jossa pienin mahdollinen uhraus (raha ja aika) antaa parhaan vastineen (rummut). Ja tähän uhraukseen lasketaan tietysti takuuhuollon yms. riski, jonka itse arvotan. Ei näistä asioista siten voi kukaan puhua yleisenä "järkenä". Eiväthän yrittäjätkään tee mitään hyväntekeväisyyttä, miksi siis kuluttajan pitäisi? Tottakai ymmärrän, että pienten hintaerojen vuoksi ei kannata lähteä tilailemaan ulkomailta, mutta lähtökohtainen "suomalainen yrittäjä jalustalle" -ajattelu lähinnä huvittaa. Mikäli kotimainen yrittäjä ei pysty jollain omia sakemannihimojani nokittamaan (esim. ylivertainen palvelu), niin en kyllä pelkästä isänmaallisuudestakaan tälle hepulle ropojani kanna. Pitäisikö siis mennä kallonsa kutistuttamaan, kun ei suomalaisen yrittäjän suosiminen tunnu ehdottoman oikealta, vaikka olen ties kuinka monen polven yrittäjäsuvusta? |
Peicco 28.12.2006 19:37:06 | |
---|
Ihan turhaa lähteä tinkimään joltain Turkulaiselta kauppiaalta jos on erittäin todennäköistä, että hinta ei siitä enää putoa. Eri asia jos budjaat turkkuses ja tiedät saavasi hinnan vedettyä jopa alle parhaan tarjouksen. Ymmärrän kyllä myös tuon näkökulman paikallisten liikkeiden pysyvyyden tuomasta edusta. Onhan se mukavaa jos ei tarvitse tehdä ulkomaan matkoja tuotteita testatakseen. Itse en kuitenkaan ole valmis maksamaan esimerkiksi 700 euron tuotteesen vaikkapa 50 euroa lisää jos tuotteen toimittaja vaihtuu sillä tavoin vaikka ulkomaisesta verkkokaupasta Turkuun. What's in it for me? A bank is a place that will lend you money if you can prove that you don't need it. -Bob Hope |
Bacchus 28.12.2006 19:55:22 | |
---|
Itse en kuitenkaan ole valmis maksamaan esimerkiksi 700 euron tuotteesen vaikkapa 50 euroa lisää jos tuotteen toimittaja vaihtuu sillä tavoin vaikka ulkomaisesta verkkokaupasta Turkuun. What's in it for me? En itsekään maksaisi mitään huomattavia summia Suomi-lisää, enkä ole maksanutkaan. Aina on tavarat irronneet alle Saksan tms. hintojen, paitsi Sonorin tuotteiden kohdalla. Sonorilla on rikollisen surkea edustus Suomessa. "You're not right in the head and nor am I / And this is why / This is why I like you, I like you, I like you" |
markkuliini 28.12.2006 20:20:01 (muokattu 28.12.2006 20:34:48) | |
---|
Olenko ainoa, jolle moraali ja tämä edellä mainittu "järki" eivät kuulu yhteen rumpujen hankinnan kanssa?.... Luehan tarkemmin aiempi keskustelu. Siinä ei kukaan lähtökohtaisesti ketään jalustalle nostanut. Alkuperäinen kysymys oli että mitä järkeä on lähteä tinkimisprosessiin jos ei säästä mitään, toisinsanoen miksi ostaa Suomesta JOS HINTA ON SAMA. Ainakaan itselleni tuo tinkiminen ei ole mikään työläs tai vastenmielinen projekti, varsinkin jos hintaa ei tarvitse kovin paljoa alaspäin pyytää. Lähes aina kauppiaat ottavat hinnasta vähän pois kun edes vähän sinnepäin vihjaisee. Juurikin pyysin eräästä casesta tarjouksen ja 25% lähti ovh:sta että heilahti. Edellämainittu Superostis toimittaa tavaraa muuallekin Suomeen, joskin postimaksuista en osaa sanoa. Eli tinkimisprosessi tarkoittaa tässä tapauksessa parin minuutin puhelinsoittoa tai sähköpostin lähettämistä, eikä Turkuun asti siis tarvitse lähteä. En minä todellakaan yrittäjiä millekään hiton jalustalle ole nostamassa, mutta kai sitä tyhmempikin tajuaa että mitä enemmän tilaamme ulkomailta, niin sitä vähemmäksi kaupat Suomessa käyvät. Sama se minun puolesta niille yrittäjille on, itsekkäästi ajattelin sitä kauhukuvaa että sokkona/kuurona pitäisi esim. symbaaleja yms. tilailla. Niin ja tottakai Euroopan yhdentyessä on helppoa ja kätevää tehdä kauppaa ulkomailta käsin, ja se on erittäin jees ja bueno. Mutta pahimmassa tapauksessa Suomesta ei saa pian muuta kuin poron käristystä, ksylitoli-purkkaa ja salmiakkikossua. Niin ja Kumuja. :) Eli pointtini on kai tässä se että kohtuus kaikessa. Edit: Itse tässä Pearl-export asiassa soittaisin Superostikseen, ilmoittaisin tilanteen("ostaisin mielummin sinulta kuin Saksasta, mutta hintaero on vähän liikaa"), pyytäisin tarjouksen. Jos hinta vähänkin tippuisi niin ostaisin sieltä, koska nuo "symbaalit" ovat käytännössä arvottomat ja hintaero olisi jo aika pieni. |
jimihenrik 29.12.2006 01:53:18 | |
---|
Onkos joku EDES vaivautunut kysymään samaa settiä Suomesta? Omani sain ihan kevyesti tuohon hintaan +rahti |
mattimatias 30.12.2006 22:51:50 | |
---|
juu eli onko toi enemmän alottelijoille? |
Akahito 03.01.2007 11:39:33 | |
---|
juu eli onko toi enemmän alottelijoille? Joo eli niin siis elikkäs ei. Eli juu siis joo-o että enemmänkin vähän edistyneemmälle harrastajalle, vaikka kyllä aloittelijankin varmasti kelpaa niillä vedellä. (Juu ja niin siis tuata eihän aloiteta tekstejä enää tyyliin "joo eli". Kyrpii niin julmetusti, kun ihminen aloittaa kirjoittamansa sanoilla, joita ei tekstissä millään tapaa tarvita. Puhutussa kielessä sen ymmärtää, jos pitää jotain ölistä ennen kuin aloittaa lauseen - jotkut keräilee ajatuksiaan sillä tavoin. Kirjoitetun tekstin sen sijaan näkee edessään ja sitä voi tutkailla ja korjailla järkevämmäksi kokonaisuudeksi ennen kuin painaa lähetysnappulaa.) "Viiskytluvun kerrostalot tekee jostain syystä hyvän olon, niiden rappukäytävien viileys; Miksi mä lähtisin täältä?"
http://paiste-only.com/phpBB2/ |
Bobana 05.01.2007 07:48:28 | |
---|
Jahha. Täällä onkin Turkkulaiset musaliikkeet tussarin jyvällä.... No, jokatapauksessa Superostis -> jättebra ja Soitinlaine on syvemmältä kuin perseestä. Sen verran topiikittomuutta nyt että perustelen jossain muualla sitten. Joka tapauksessa on halpa setti mutta ei voi olla yhtymättä noihin suomalaisen yrittäjyyden puolesta tulleisiin kommentteihin. Sex, choppers and rock´n roll!!! |