Rummut: rumpukamat ›

Rumpalin soiton kehityskaari:
 
1) Rumpali soittaa pelkällä fiiliksellä, koska ei tiedä tekniikasta juuri mitään. Time ja tarkkuus eivät ole ollenkaan kohdalla, mutta sillä ei ole mitään merkitystä tässä vaiheessa. Tärkeintä on, että on hauskaa.
 
2) Rumpali soittaa tekniikalla, koska hän on perehtynyt käsi- ja jalkatekniikoiden saloihin. Soitto alkaa kuulostaa tasaisemmalta ja tarkemmalta, kliiniseltä ja tasapaksulta. Soittoon tulee yleensä liikaa tavaraa, koska täytyyhän niitä vaivalla opittuja tekniikoita käyttää.
 
3) Rumpali soittaa fiiliksellä ja tekniikalla, koska hän on sisäistänyt jonkin verran teknisiä perusasioita. Monimutkaisemmat, nopeammat ja vaikeammat osuudet saattavat vielä kuulostaa hieman jäykiltä, koska tekninen soittotaito ei ole vielä aivan täysin hallinnassa, tai samalla tasolla sisäisen kuulokuvan kanssa.
 
4) Rumpali soittaa pelkällä fiiliksellä, koska hän hallitsee tekniikan niin hyvin, että sen voi tyystin unohtaa. Kaikki soitto on intuitiivista ja virtaa suoraan rumpalin mielestä. Soittaminen on automaattista kuin hengittäminen tai sydämen sykintä, ja rumpali voi keskittyä pelkästään kuuntelemaan ja reagoimaan
 
Hyvin kiteytetty! Kunpa tulisi tehtyä kohtaa yksi niin paljon, että pääsisi joskus kohtaan kaksi.

Perustekniikkan kehittyminen sille tasolle, että ilmaisua rajoittaa vain mielikuvitus/musikaalisuus (eli näiden puute)vie aika kauan.
 
Oikotietä ei vain ole, joten mitä enemmän harjoittelee, sitä paremmalta soitto kuulostaa. Liian moni rumpali luulee, mutta ei tiedä. Siispä kapulaote on väärä, soitto tulee taidon puuttuessa voimalla ja kannut ovat päin seiniä setatut sekä huonossa vireessä. Sitten hiki päässä selitellään, miten fiilis korvaa taidonpuutteen.

Kuunteleminen on hyvän rumpalin perusta.. Monimutkasetkin biisit saa ensin kyllä kattoa lapuista, mutta kahen soittokerran jälkeen laput pitää heittää veks ja soittaa sitä biisiä.

Tekniikka kehittyy myös biisikohtaisesti harjoittelun myötä.
Kehityskaarijaoittelun osaston 4 on tietyllä tapaa siis henkilökohtainen. Yleiset tasovertailut rumpaleiden välillä ovat jokseenkin turhia. Kuuntelun ja laaja-tyylisen harjoittelun myötä löytää sen oman "tyylinsä", jossa voi nousta viimeiselle tasolle .
 
Vasta viime vuosina on alkanut satunnaisesti pääsemään irti "ajattelemisesta" soiton aikana. Tällöin soitto tulee "fiilispohjalta", vaikka fillit ja fraseeraus olisi yleisesti ottaen hyvinkin simppeleitä.
 
Bändillämme on mm. yksi 5-jakoinen biisi (3+2). Alkuvaiheessa sitä soittaessa, fillikohdissa tuli laskettua iskuja ja varottua kompin kaatumista. Vuoden veivauksen jälkeen, kun biisi on itsellä ja muulla orkesterilla selkärangassa, on ollut todella hienoa soittaa ko. biisiä "ilman aivoja" ts. fillatessa on lopettanut kaiken laskemisen, kädet toimivat mielen jatkeena ja lopulta onnistunut varioimaan fillejä tyyliin "eihän tää komppi kaadu millään..." Näistä soittohetkistä jää aina todella hieno maku.
 
Eli biisi on, koko orkesterilla, noussut em. 4-tasolle vaikka toisissa biiseissä ollaan 2-3 tasojen tienoilla.

hienoja miehiä ootta kaikki

todella hyvin oppii, kun pistää luurit korville, ja kuuntelee vain musiikkia maaten sängyssä. jonkin ajan kuluttua, pitää luurit korvilla, ja astuu setin taakse ja soittaa biisin mukana. se on vielä kaiken lisäksi hauskaakin.
 
yep, thats Right