Rummut: rumpukamat ›

Niinpä, tuo katkeruus ei kanna hedelmää.

Eipä niin!

Musanteko on kuitenkin hirveesti fiiliksistä kiinni ja parempaa jälkeä saa kun ympärillä on hyvä meininki...

Mun mielestä A-jazz on kans lahjakas kaveri, jonka soisi pääsevän pitkälle omassa jutussaan...ja vanhat hyviksi havaitut keinot auttaa musta tuossakin...kova työnteko, nöyryys, muiden arvostaminen sekä positiivinen asenne.

Jazzmies ??
 
http://tiira.cedunet.com/itops/ryhmat/kuvis/rumpali.html

^^ Merci beaucoup, monsieur!

Pahoittelut nyt, että nostan tämän yli 6377 päivää vanhan ketjun tänne.
 
Mutta meillä on täällä Suomessa ollut sellainen sosiaalisesti hyvin myrkyllinen kulttuuri, kuin cancel kulttuuri olemassa.
 
Cancel-kulttuuri (engl. cancel culture) on termi, jolla tarkoitetaan sellaista toimintaa, missä tavoitteena on eristää vääriä mielipiteitä esittävä ihminen, asettaa hänet boikottiin ja saada hänet menettämään työpaikkansa. Tämä tehdään nostamalla henkilö negatiivisen huomion kohteeksi puheistaan tai eleistään, jotka määritellään äärimmäisen sopimattomiksi, vaikka kyse ei ole rikoksista. Teot voivat myös olla vuosikymmeniä vanhoja.
 
Vuonna 2004 kun minua ei päästetty silloisen Orimattila Instituutin musiikkiteknologian linjalle, kun olin sen pääsykoeraatin opettajan mukaan liian musikaalinen. Sitten kun kerroin tapauksesta silloin täällä, niin tänne tuli ketjuun muutama siellä tuolloin opiskellut henkilö vittuilemaan ja sanoivat tuota, että "sinulla on väärä asenne ja sä vaan oot niin huono, ettet siksi saanut opiskelupaikkaa."
 
Sitten kun tein eduskunnan oikeusasiamiehelle tuosta kantelun, niin tää kyseisen raatin opettaja veti sellaiset herneet nenään, että langetti mulle kuulemma sinne henkilökohtaisen porttikiellon yhden kaverini kautta, joka opiskeli siellä silloin. Voikohan ylipäänsä edes tuntiopettaja tehdä juridisesti näin?
 
Se meni sillä äijällä melkoisesti tunteisiin, kun olin siinä kantelussa sanonut totuuden, että "hänen kateus oli syynä syrjinnälle".
 
Mutta sitten tämä juttu josta tässä haluaisin kertoa, eli kun vuonna 2002 jouduin Helsingin Pop & Jazz Konservatorion puolelta cancel kulttuurin kohteeksi toistamiseen siellä ensin musiikkiopisto puolella vietetyn 7 vuoden jälkeen, jonka jälkeen estettiin minun pääsy sinne II-asteen opiskelijaksi kaikkia keinoja kaihtamalla.
 
Kun siitä tuolloin 2004-2005 julkisesti kerroin, niin tähän ketjuun tuli oikein vittuilemaan 1 siellä tuolloin opettanut rumpujensoiton opettaja, joka siirsi keskustelun hyvin nopeasti minun silloisiin nettisivuihin ja niiden sisältöön. Eli lähdettiin jo henkilökohtaisen vittuilun Ad-Hominem linjalle. (https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=30&t=77493&o=40).
 
Sitten minua syytetään katkeroituneeksi näiden talossa opettavien taholta ja huudellaan norsunluutornista olemaan hiljaa.
 
Kyllähän se kieltämättä laittaa koko muusikkouden itsetunnon koetukselle, jos joka vuosi saat lukea useita rivejä näitä "Kiitos haustasi, mutta valitettavasti nyt valintamme ei kohdistunut teihin."
 
Silti kuitenkin yhtä asiaa ei nämä minulle netissä vittuilleet henkilöt ole onnistuneet minulta vieläkään viemään pois.
 
Pahimmillaanhan tuollainen tappaa jo sen intohimon musiikkiin, mutta minulla oli jo syntymästäni asti tämä lahja, eikä se ollut edes mikään pieni, vaan suurempi sellainen, jonka eteen olen vielä joutunut tekemään todella paljon töitä.
 
Joten sen vuoksi nämä lukuisat hylkäämiskirjeet eivät valitettavasti tappaneet minun intohimoani musiikkiin tai rumpujen soittamiseen. Se on säilynyt tähän yli 41-vuoden ikään asti. https://www.youtube.com/watch?v=sXY2_DQaP4U
https://www.youtube.com/watch?v=n342Ns2g4Ng ja se ei ole mistään Pop Jazz Konservatoriosta riippuvainen ollut millään tavalla.
 
KELA on turvannut "apurahoillaan" aika monta harjoittelutuntia noiden vuosien jälkeen itseopiskeluna. Sekään ei ole ollut riippuvainen yhdestäkään menetetystä opiskelupaikasta ja tämä itseopiskelu soveltuu minulle parhaiten, koska pianoakin (https://mikseri.net/artists/teemujazz/villa-nueva/586484/) olen soittanut koko pienen ikäni ja näin vanhemmalla iällä mukaan tuli myös kitaransoitto sekä bassonsoitto.
 
Hasse Wallikin sanoi mulle vuonna 2018, että silloin kun hänen kolleegansa 80-luvulla rakensivat jo keikka ja studiosoitto liksoillaan omakotitaloja, niin hän treenasi KELA:n piikkiin eikä ole katunut tuota päivääkään. En myös minäkään olen katunut tätä köyhää elintapaani yksin treenatessa kotona.
 
Mutta sitten vielä tähän nepotismiin, joka rehottaa kaikkialla. Teakin pääsykokeissa, Metropolian pääsykokeissa, Sibiksen pääsykokeissa, Pop Jazz Konservatorion pääsykokeissa.
 
Olihan tuossa joku netissä kertonut, kuinka jonkun kuuluisan näyttelijäsuvun nainen ylimielisesti kehuskellut, kuinka tämä pääsisi sisään vaikka Popjazz Konservatorioon tai Sibelius-Akatemiaan, jos vain hänen kuuluisa näyttelijä isänsä kirjoittaisi sinne suosituskirjeen. Näin on sitten nämä nepotistit sen opiskelupaikkansa ansainneet.
 
Mutta sitten jos näitä nepotisti hakijoita pudotettaisiin pois, niin sillä olisi taas vakavammat seuraukset, kun sen seurauksena näiden nepotistien vaikutusvaltaiset vanhemmat voisivat halutessaan laittaa kampia näiden nepotistin hylänneiden opettajien rattaisiin, koska kummatkin kilpailevat samalla alalla.
 
Minun mielestä valtion avusteisen konservatorion pääsykokeet ei saisi olla tuollainen yhdenvertaisuuslain päälle kussut nepotistinen lottoarvonta enää nykyaikana. Mutta se edelleen on.
 
Näin tämä viihdeala Suomessa valitettavasti toimii. Ja jos töitä haluat tehdä, niin suu suppuun.
 
Onhan se tietenkin selvää, ettei jokaisella ole samat pelimerkit käytössään, kun sen rikkaan suvun Liisa voi alkaa tekemään uraansa jazz-laulajana, jos suku laittaa siihen miljoonarahojaan kiinni, kun samaan aikaan joku toinen keskiluokka taustainen kamppailee toimeentulonsa kanssa.
 
Mutta jos tästä uskallat puhua julkisesti, niin silloin sinut tullaan ristiinnaulitsemaan syyttelemällä mm. katkeroituneeksi, huonolla asenteella varustetuksi jne.
 
Mutta joo.. Onhan mun yks tuttu aikanaan hakenut Teatterikorkeakouluun 10 kertaa, pääsemättä koskaan sisään. Eikä tää nyt ollut Roope Salminen, vaikka häntäkään ei sinne päästetty 10:llä hakukerralla.
 
Lähinnä jo tässä 41 vuoden iässä toikin omalle elämän polulle sattunut cancel-kulttuurihomma Arabianrannan puolelta enemmänkin naurattaa, kuin katkeroittaa. Että mitä se opiskelupaikka olisi sitten tarjonnut minulle enemmän kuin muualla? Pääsin 2005 vuonna Porin konsalle opiskelemaan musiikkiteknologiaa ja noina 3 vuonna sain myös rumpuja treenattua niin paljon kuin vain jaksoi. Sekä oppia musiikin äänitykselle, miksaamiselle jne.
 
Lähinnä kuitenkin oppilaitoksen muusikoiden taitotaso olisi ollut Helsingissä varmasti korkeampi. Sen tiedostin jo tuolloin. Monet Porin konsan kolleega opiskelijat pääsivät Helsinkiin, mutta minä en millään hakukerralla, koska minun pääsyni sinne oli aivan jokainen kerta estetty kaikilla mahdollisilla keinoilla.
 
Mutta se on silti hienoa ollut huomata, että sinne aina muutama tosi virtuoositason taituri pääsee aina silloin tällöin livahtamaan sisään ja mitä olen kuullut, niin nämä oppilaat ovat siellä miltei koulun vihatuimpia, koska taas nämä muutamat keskitason oppilaat eivät kestä heidän suurta lahjakkuutta sekä taitotasoa.
 
Oon minäkin kokenut kauteutta toista muusikkoa kohtaan, kun teini-ikäisenä yhden konsertin soundchekissä näin, kun yksi samanikäinen kolleega pisti pahoja Steve Gadd ghost likkejä. No se kateus kesti vain 5 min. kun minähän pöllin ne likit siltä seisomalta ja aloin niitä soveltamaan omaan soittoni. Joku toinen taas ei olisi tähän ehkä pystynyt ja sitten alkoivat vihaamaan tätä tyyppiä, joka oli heitä edellä.
 
Mikäs sitten tekee virtuoosista keskitasoa paremman muusikon ?
 
- Kova työmoraali... Treenaavat todella paljon. Eivät koskaan vedä riman alta, vaan aina laittavat tavoitteen ylemmäs
- Aito intohimo musiikkiin
- Rumpaleina saavat aina bändin kuin bändin kuullostamaan normibändiä huomattavasti paremmalta
- Lahjakkuutta takana paljon
- Sosiaaliset taidot
 
Ei siinä mikään asenne kuse silloin, jos noilla on pelissä.
 
Itseasiassa olen senkin huomannut, että ne joilla on todella paljon myös sitä lahjakkuutta, niin rohkeimmat heistä ovat muuttaneet aina rapakon taakse ja alkaneet luomaan siellä uraansa. Tuohon taas ei minulla ole riittänyt pokeria, vaikka monta kertaa on se jo mielessäni käynyt. Eikä siinä mitään katkeruutta kokisi Suomea kohtaan, jos näin tekisin. Humppa-Hevi Suomi muuttuisi hieman paremman musan paikaksi.
 
Mutta meillä on täällä Suomessa vielä se perisynti nimeltään kateus, jossa pahimmillaan juuri cancel-kulttuuria hyväksikäyttäen eristetään kateuden kohde muusta yhteisöstä muun yhteisön ulkopuolelle.
 
Mutta edelleenkään tämä yksittäinen kritiikkini ei kohdistu Helsingin Pop & Jazz Konservatorion opetuksen tasoon. Se on aina ollut hyvällä mallilla.
 
Vaan kritiikkini kohdistuu omaan yksittäistapaukseeni minkälaista syrjintää olen saanut kokea aina vuodesta 1997 lähtien tuon oppilaitoksen taholta.
 
Suomen laissa on nykyään sellainen pykälä kuin yhdenvertaisuuslaki (https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325).
 
6 (lakipykälä)
Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
Koulutuksen järjestäjän ja tämän ylläpitämän oppilaitoksen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava oppilaitoksen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.
 
Koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaitoksella on suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
 
Koulutuksen järjestäjän ja tämän ylläpitämän oppilaitoksen on varattava oppilaille ja heidän huoltajilleen sekä opiskelijoille tai heidän edustajilleen mahdollisuus tulla kuulluiksi edistämistoimenpiteistä.
 
Lakipykälä 11
 
Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet
Erilainen kohtelu ei ole syrjintää, jos kohtelu perustuu lakiin ja sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia.
 
Erilainen kohtelu on kuitenkin oikeutettua siinäkin tapauksessa, että kohtelun oikeuttamisperusteista ei ole säädetty, jos kohtelulla on perus- ja ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia. Tätä säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, kun kyse on:
 
1) julkisen vallan käytöstä tai julkisen hallintotehtävän hoidosta;
 
2) itsenäisen ammatin tai elinkeinon harjoittamisen edellytyksistä taikka elinkeinotoiminnan tukemisesta;
 
3) koulutuksen, mukaan lukien erikoistumis- ja uudelleenkoulutuksen, tai ammatillisen ohjauksen saamisesta;
 
4) jäsenyydestä tai toiminnasta työntekijä- tai työnantajajärjestössä tai muussa järjestössä, jonka jäsenillä on tietty ammatti, taikka järjestön antamista etuuksista;
 
5) erilaisesta kohtelusta etnisen alkuperän perusteella.
 
Että eipä tässä muuta kuin,
lopettajaa jo se lahjakkaiden syrjintä. Sillä pahimmillaan jos kyseessä on vielä herkkä luonne, niin pahimmillaan tuhoatte heidät kokonaan tuolla toiminnallanne.
 
Mitä ne herkemmät sitten rupeaa tekemään tuossa, kun kuulevat etteivät he kelpaa minnekään ja kokevat jatkuvaa syrjintää. Tässä maassa yleensä silloin tartutaan siihen erääseen pulloon, joka on huono lääke tuohon ahdistukseen.
 
Silti näin jälkiviisaana vaikka kirjoitinkin tämän kilometrejä pitkän jutun tänne, niin uskon kuitenkin että jokaisella on elämässä jonkinlainen ennalta suunniteltu polku ja minun elämänpolkuni ei koskaan vienyt sinne II-asteen opintoihin Helsingissä ja näin myös oli tarkoitettu.
 
Se että koin sen syrjinnäksi oli täysin oikeutettu tunne, johon minulla on täysi oikeus. Mutta se taas onkin jännää, että miten tämä eräs talossa edelleen lehtorina toimiva opettaja syytti minua katkeruudesta vuonna 2004. Ensinnäkään en ole saanut kyseiseltä opettajalta päivääkään tunteja vielä tänäänkään, niin miksi tuollainen syytös kohdistui minuun ?
 
Että miksi minua täytyi syyttää siitä katkeruudesta, koska minähän olin itse se, joka sitä koin ja tunsin ?
 
Kun on olemassa syy ja seuraus.
 
Kateus on jo riittävän tarpeelinen syy sille syrjinnälle. Tai syrjinnän kohteeksi tuleminen on syy sille katkeruudelle.
 
Kaikki ovat vain tunnetiloja, joista kumpikin on sieltä myrkyllisemmästä päästä.
 
Mutta näiden tunnetilojen vapautumiseen on vain yksi lääke ja se on anteeksianto ja sen antamisen taito. Joten kiitos ja anteeksi, että näin pääsi tapahtumaan. Olkoon se opiksi minulle ja kaikille niille, jotka tästä uskoo saaneensa jotain oppia elämälleen. Minä olen kuitenkin elämäni aikana valinnut paljon vaikeamman uran kuin mikään muusikko, vaan valitsin toisinajattelijan tien ja saan joka päivä sekä viikko puukkoa selkään siitä vain, että puhun ääneen sitä mitä ajattelen.
 
Totuudenpuhujia varsinkin vihataan, pelätään, nauretaan, halveksitaan. Mutta tätä tietäni en ole päivääkään katunut. Julkisesti tunnettuna dissidenttinä Suomessa elämä on yksi suuri kusitolppa, mutta jonkunhan nämä hommat on tehtävä täällä. Tie on ollut todella kivinen, mutta alkaa jo helpottamaan, koska nykyään myös muutamat muut uskaltavat ottaan saman viestikapulan käteensä ja saamaan myös muita ihmisiä ajattelemaan aivoillaan.
 
Mutta vielä tähän lopuksi voisin laittaa Popedan rumpalin Lacu Lahtisen tuoreen quoten, josta olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.
 
Lacu sanoi, että meillä on täällä Suomessa paljon rumpaleita, mutta täältä tulee ne maailman parhaimmat rumpalit.
 
Tämän allekirjoitan täysin.
 
Mutta tätä syrjintää saisi olla hivenen vähemmän, vaikka se kateus viekin usein aina kalat vedestä.
 
Sillä aina löytyy sinuakin parempia soittajia tämänkin kokoisesta pienestä maasta ja tulee löytymäänkin. Joten mitä luulette näiden lahjakkaampien soittajien syrjinnällä voittavanne? Kyllähän sillä voimakkaalla cancel-kulttuurilla saadaan kenen tahansa lahjakkaan muusikonkin keikkakalenteri näyttämään nollaa, varsinkin jos nämä henkilöt sattuvat vielä olemaan oman tiensä kulkijoita.
 
Vielä tuosta kilpailusta, niin hän joka saa kaikki keikat ei ole voittaja.
 
Keikkojen tarkoituksena ei ole saada muusikolle identiteettiä, johon hän samaistuu egollaan. Mutta jo tämä koronavuosi osoitti, kuinka monet eturivin artistien taustasoittajat menettivät tämän egolleen rakennetun itsetunnon, kun heiltä hävisi miltei kaikki keikat yhtäkkiä.
 
Jukka Perkon saksofonistilta lainatun sanoin: "Vaikka usein kuulee toisin väitettävän, mä uskon siihen että muusikkous ei ole ammatti muiden joukossa. Musiikki on värähtelyä ilmassa ja se on aina tulkinnallista miltä se musiikki kuullostaa. Huolimatta siitä että me voidaan laskea levymyyntejä tai lipunmyyntejä. Jazz-muusikkona olen tutustunut tähän todellisuuteen hyvin paljon" (https://youtu.be/VvMRU3dhk1c?t=494).
 
Muusikoiden liitto järjesti viime keväänä 2022 julkisen tilaisuuden, jossa keskusteltiin tästä syrjinnästä ja yhdenvertaisuudesta musiikin alalla. Siellä tilaisuudessa eräs entinen Helsingin Pop & Jazz Konservatorion II-asteen opiskelija avautui siitä, kuinka kyseisessä oppilaitoksessa aina nämä muutamat samat nimet opettajakunnasta nousevat esille, kun puhutaan syrjinnästä ja siitä kuinka he myös ovat painaneet alas tiettyjä opiskelijoita. Eli tuhonneet koulussa opiskellleita lahjakkuuksia.
 
Onhan se varmaan tuollaisen pedagogin asemassa helppoa lähteä käyttämään valtaa väärin tuolla tavalla, varsinkin jos näillä opettajilla paistaa joku oma katkeruus jostain maailmanluokan muusikon musiikkiurasta, jota eivät itse koskaan saavuttaneet.
 
Yhdenvertaisuus ei toimi vieläkään hyvin nepotistisella musiikin ja teatteritaiteen aloilla, jossa ensin täytetään nepotistien paikat ja sitten jämät jätetään muille ulkopuolisille.
 
Tässä olivat minun argumenttini tuosta asiasta 25 vuoden ajalta.
 
"Kateus ja pilkka ovat tuhonneet monta hyvää miestä"
- Sokrates