Rummut: rumpukamat ›

Ei ainakaan vähään aikaan ole tätä aihetta käsitelty, joten nostetaan kuuma kissa päydälle. Haluaisin tietää että minkälaisia muljuttimia siellä saliäänipöydän rumpukanavissa on kiinni? Kompurat, gatet, kaiut? Ja kuinka paljon mitäkin? Erityisesti kiinnostaisi miksausgurujen mielipiteet ja teesit! :) Kynät sauhuamaan!

Jeh. Tämä on hyvä idea. Lisämausteena minua kiinnostaisi myös ihan kokonaisuuden hallintakin liveäänessä. Esim. kompressoinnit, panoroinnit, kaijut noin ihan yleensä.

Jeh. Tämä on hyvä idea. Lisämausteena minua kiinnostaisi myös ihan kokonaisuuden hallintakin liveäänessä. Esim. kompressoinnit, panoroinnit, kaijut noin ihan yleensä.
 
EDIT: Kuuluuko tämä muuten studiotyöskentely-alueelle..

EDIT: Kuuluuko tämä muuten studiotyöskentely-alueelle..
Ei. Ajattelin että tämä voisi olla oikea foorumi kun tuollaista keikkamiksauspalstaa ei erikseen ole. :)

On niin vaikea kirjoittaa kun tuo vaihtelee niin paljon. On erilaisia bändejä ja erilaisia keikkoja. Kerrompa siis mitä otan mukaan kun lähden isoon saliin ja bändistä ei ole tarkkaa tietoa.
 
1 kick comp/gate Beta52/602
2 snare comp/gate 57
3 snare b comp/gate 57
4 hi hat 81/451
5 Rt 604
6 Ft 604
7 OH 81/451
8 OH 81/451
 
Sitten virvelille oma kaiku ja tomeille oma.
Kyselkää niin on helpompi kertoa.
 
Roadari

No niin. Mites esim gatet, otetaanko tiukka tömpsäys vai otetaanko rummun sointiakin mukaan? Ja lytätäänkö kompuralla kokonaan vai mietoa rutistusta. Millaista "noin" ratiota? Ajatellen rockmusaa ja ehkä hieman tanssipuoltakin.

No niin. Mites esim gatet, otetaanko tiukka tömpsäys vai otetaanko rummun sointiakin mukaan? Ja lytätäänkö kompuralla kokonaan vai mietoa rutistusta. Millaista "noin" ratiota? Ajatellen rockmusaa ja ehkä hieman tanssipuoltakin.
 
Unohtui tuosta aikaisemmasta listasta gatet tomeista, ne yleensä otan mukaan kun ei tiedä miten ko rumpali on tominsa vireeseen saanut. Tarkoitus näillä on sulkea kanava siinä kohtaa kun se soundi alkaa muuttua. Öh, miten sen nyt sanoiksi pukee. Tomeilla (huonoilla) tahtoo olla sellainen taajuus johon ne nousee soimaan: DiuuUUU! Vähän sitten on kiva tähän lisätä kaikua, jos hakee sellaista ameeriikan soundia.
Yleisesti ottaen Gaten tarve määräytyy paljolti rummun soinnin mukaan. Kyllä löytyy niin pro rumpaleita/pro rumpuja että ne ei tälläista tarvii. Rummun oma sointi on jo kohdillaan.
Kompuroilla pidän yleensä aika kevyttä ratiota ja release ajat pitkinä, ei tehdä ihmeitä, vähän vaan siloitellaan. Tietysti joidenkin amatööri bändien kanssa tämä ei päde, vaan täytyy tehdä jotain temppuja. Tällöin on mielestäni kyllä rumpalin mentävä itseensä.
Tanssipuolella em jutut vaihtelee aika paljon biisikohtaisesti. Kappaleet kun on kovin eri tyylisiä. Ihan vaan huomiona olen havainnut että kun tulee sutibiisi, kannattaa nostaa overeita, tuleepi sutien soundi luonnollisempana.
 
Roadari

Yleisesti ottaen Gaten tarve määräytyy paljolti rummun soinnin mukaan. Kyllä löytyy niin pro rumpaleita/pro rumpuja että ne ei tälläista tarvii. Rummun oma sointi on jo kohdillaan.

 
Roadari
 
Itse olen jättänyt gatet nurkkaan jo vuosia sitten. Teettävät suunnattomasti liikaa työtä. Ainoana järkevänä käyttönä näkisin tilanteet, joissa tarvitaan efektiivistä nimen omaan geitattua soundia. Harvoin rumpua lyödään tasaisella voimakkuudella läpi koko keikan tai edes koko biisin eli tresholdin virittäminen vie kaiken ajan.
 
Kompuroitakaan en ole jaksanut kantaa, jos PA:n dynamiikka on riittävä. Yleensä kompurat vain lauluissa, puhaltimissa ja esim. huuliharpussa jne.

Yleensä miksaamani bändit soittavat jotain rockin ja metallin välillä. Tällöin bassari tulee useimmiten geitattua hyvin lyhyeksi ja kompressoituakin aika reilusti. Sitten vielä neljän kilohertsin napsua, että varmasti erottuu.
 
Pääasiassa tulee tehtyä aika pienillä resursseilla, joten laitteisto ei valitettavasti riitä joka rumpuraidan prosessointiin. Eipä silti, en tiedä mistä löytäisin edes riittävästi aikaa härveleiden säätämiseen, kun yleensä joutuu tekemään hirveällä kiireellä. Tomit tietysti täytyy mahdollisuuksien mukaan equttaa kuntoon. Jos ne kuulostavat kovin pahalta, on pakko yrittää saada niitä vähän viritettyä.
 
Useimmiten rokkirumpalit ovat niin raskaskätisiä että snare ja pellit tulevat pienissä paikoissa läpi ihan akustisestikin.
 
EDIT: Lisätään nyt vielä että kompurat tosiaan ovat tärkeämpiä lauluissa ja sitten bassossa. Kehnoilla kamoilla ja varsinkin vähemmän professionaaleilla basisteilla tuo dynamiikka tuppaa olemaan hiukan hallitsematonta.

Rummut vireeseen, eq:t bypassille, vähä lo-cuttia ja se on siin. Aijoo: gainit kohdalleen ja faderit nollaan.
 
Hörpöttimiä tarvitaan yleensä paskan signaalin ruuvaamiseen, vaikka paakkelsiahan siitä ei tule sittenkään.

Rummut vireeseen, eq:t bypassille, vähä lo-cuttia ja se on siin. Aijoo: gainit kohdalleen ja faderit nollaan.
 
Hörpöttimiä tarvitaan yleensä paskan signaalin ruuvaamiseen, vaikka paakkelsiahan siitä ei tule sittenkään.
 
Olettaen, että sulla on laatumikit oikeilla paikoillaan ja suora PA. Mitä ne ei aina ole. Sitten alkaakin se tavanomainen kikkailu.
 
Hommahan olisi ihannepisteessä jos mitään ei tarvi korjata, eli eq bybassilla kuulostaa paremmalta kuin se päällä. kovin usein näin ei valitettavasti ole. Tuttava lausahti baarista, jossa on vakijätkänä, että koko baarin olemassaolon aikana salissa on soittanut yksi kitaristi, jonka soundiin ei tarvinnut puuttua mitenkään. Ts. eq suorana. Paikassa käy vähän aloittelevampia bändejä, mutta kumminkin.
 
Mä en ymmärrä jätkiä, jotka ei viitsi koskaan kysyä tsekissä tai yleensä, että onko tää mun kitarasoundi yhtään sinnepäinkään kun ukolla itsellään ei selvästi ole yhtään mitään hajua siitä miltä kitaran pitäsi kuulostaa.
 
Extremejätkät on ihan erikseen. Surinaa ja sirkkeliä vaan niin, että iho kuoriutuu naamasta ja hyvä tulee. Onhan se rajua joo. Mutta sitten kun haetaan samaa hommaa ja tehdään se ihan päin helvettiä niin ei se naurata ketään. Kyllä mä henkilökohtaisesti diggailen liidikitarasoundissa myös keskiäänistä, vaikka ne kuulostaisi kuinka tukkivilta tai konottavilta tahansa siellä makuuhuoneessa. Noh, tilitys sikseen.
 
Tilanteen mukaan mennään. mihinkään ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta ja kukin tallatkoon tavallaan. Netistä löytyy sivukaupalla eri soittimiin kohdistuvaa taajusinfoa, mitä leikata mistäkin -kamaa. Etsivä löytää ja soveltaa sitten niin, että kuulostaa hyvältä.
 
Tietoa "oikeasta" tavasta on siis esillä joka puolella. Käyttäkää sitä hyväksenne ja seuratkaa kuinka ammattilaiset tekee sen sitten käytännössä ihan toisella, mutta myös toimivalla tavalla. Alalla kun jokainen joutuu joskus soveltamaan ja kokeilemaan. Ja vetämään kamoilla, joilla
a)ei voi vetää kunnolla
b)on mahdollista vetää, ehkä
c)on hyvä vetää
 
AINA silti VOI vetää. Ja sillä mennään mitä milloinkin on. Keikan päällä eio enää itku auta, eläydyttävä on, vaikka tiskissä lukisikin Behringer.
 
Jaaha, aiheesta mennään aika kauas. :)

Tässä on siirtona rumpukamat-palstalta kirjoitukseni aiheesta. Harrastin pientä edittiä tekstin sopivampaan muotoon saattamiseksi.
 
Oletetaan, että meillä on oikeita mikrofoneja, oikea(suora!) äänentoistolaitteisto ja oikea mikseri, jonka nappuloilla voi tehdä jotain oikeasti.
 
KOKO SETTI MIKITETTYNÄ:
 
Sanotaan nyt näin, että lähtökohtana on se, että viimeiseksi tehdään eq:lla jotain. Ekaksi pitäs valita oikea mikki oikeaan käyttötarkoitukseen, hakea mikin paikkaa ja vasta sitten tehdä korjauksia. aj kun korjataan, niin silloin vain korjataan, ei luoda uutta maailmaa väkisin.
 
Basariin PG52, Beta52, Senkun MD421, AKG:n D550, D112... Vaihtoehtoja on. Snarelle SM57, Beta57, Beyerin OPUSta, AKG:n D440..., tomeille omat juttunsa jne. Overeiksi laadukkaat konkat, toiset tykkää isokalvoisista, toiset ei. Mä oon tykännyt Shuren 81:stä ja AKG:n 535:sta. AKG toimii myös kuoroilla ja solisteilla mainiosti jos tykkää solistilla konkasta..

Joskus joutuu sitten siihen, että soundi lavalla ei ole tarkoituksenmukainn soittajan itsensäkään mielestä ja siihen toivotaan parannuksia. Tällöin on vapaat kädet alkaa vääntämään asiaa johonkin suuntaan, mieluiten haluttuun. :D

Tämä seuraava on vähän niinkuin sitä, kun bändi haluaa kuulostaa isolta ja raskaalta ja rankalta ja ei oikein tiedä, että miten se tapahtuu.
 
ELI:
-------------------------
Ite teen silleen, että bassariin kuoppaa jonnekin 100-400 Hz:n tienoille, piikki 3-6 kHz (plus yläkertaa lisää siitä hi-nappulasta kun tehdään Panteraa. :D) ja tomeihin aika samanhenkinen meininki. Lattiatomi saa olla aika identtinen basssarin kanssa, pikkutomeihin ei samaa bassorytkettä edes saa. Mä tykkään rummuissa sellaisesta lätsähdyssoundista, myös tomeissa. Tomareissa kalvo saa läsähtää rajusti. Se on aika rajua soundia. Raakaa, mutta tehokasta. Ei ihan Pantera-osastoa, ehkä Metallicaa enemmänkin. Riippuu tosin bändistä. Hevipuolella mennään tohon, jatsipuolella on luonnollisemmat soundit tärkeitä.(monet ei halua minkäänlaista vahvistusta ellei ole pakko vahvistaa. Ja silloin todellakin vain vahvistetaan) Ja muuallla kaikkea siltä väliltä.
----------------------------
Snaresta voi leikata pois tuolta 200-500 Hz:n alueelta(mikki SM57), siitä tulee vähän kiinteempi sillon (tai ohuempi, kuinka vaan... :D), vähän kuin basarista kun sieltä leikkaa tuota alamiddleä veks. Usein tulee laitettua snareen 100Hz:n leikkuri, ettei sieltä tuu basarin botne läpi. Sitten vähän yläpäästä pois, jostain 5-12 kHz:n alueelta(taas tämä paikat irtoo hampaista -ilmiö). Mä jätän siihen yleensä jotain samaa kuin bassarissa, se nivoo kompin yhteen. Hyvään virveliin voi joskus jopa lisätä yläkertaa ilman, että se alkaa kuoria nahkaa pois luiden päältä. Ja todella hyvää snare ei tarvi käsitellä juuri lainkaan.
-------------------------
Rummuissa toimii jotenkin se sellainen "hymy"-eq, eli siellä on reilusti botnea bassarissa ja tomeissa ja naksahdukset yläpäässä ja ihan ylin sihahdus on jarrutettu vähän matalammaksu suhahdukseksi, muttei välillä hirveesti mitään. Eli keskiäänipuolta leikellään. (Tästä on apua sitten kun siihen laitetaan kaks kappaletta keskiäänihonottavaa isoa särökitaraa ja todella botneinen basso, jossa on samaa eq-meininkiä kuin rummuissa. Sillon rummut ja basso on oma juttunsa ja kitarat pääsee omaan väliin siihen sihinän ja botnen keskelle. Sitten kun vähän panoroi kitaroita ja leikkaa niistä laulun tiellä olevia taajuuksia pois, niin ollaan aika lähellä. Laulu pitää kumminkin yrittää pitää kohtuu luonnollisena. Vaikka väkisin. :) )
-----------------------------
Lopuksi maustan rumpusopan mieluusti erittäin isolla tilalla(TC:n halli tai vaikka plate isolla huoneella.), joka ei kumminkaan ole hirveän pitkäsointinen. Setti kuulostaa silloin isolta, muttei mene mössöksi, koska kaiku on lyhyt. Sama, jos rummut nauhoitetaan erittäin soivassa tilassa (rappukäytävä tai vast.) ja geitataan rajusti. Tila on iskussa mukana, muttei tuhahda sielä iskujen välissä. Kokeilin rajusti geitattua kaikua(virvelissä) yhdellä tylyäkin tylymmällä heviorkesterilla ja se toimi mukavasti. Tila vaan ei ollut kovin kiitollinen tälläiseen toimintaan. Paikassa on jo legendaksi muodostunut 125Hz:n piikki ja yläkerta on yhtä hälinää kummallisten betonisten rakennelmien vuoksi. Yäk. >Tomareille oma kaikunsa, mikäli räkki antaa myöten.
---------------------------
Kaiku kannattaa palauttaa tiskissä kunnolliseen kanavaan/kanaviin, jossa on korjaimet. Kun usein niin korkeaksi suhinaksi presetissä väännetty kaiku vedetään eq:n läpi ja muutetaan vähän matalammaksi se alkaa yllättäen erottua mixissä. Tämän voi tietysti tehdä jo efektissä itsessään. TC:n peleissä on loistavat mahdollisuudet kaikkeen edellämainittuun.
---------------------------
Nää on oikeasti niin tapauskohtaisia juttuja. Toi toimii joillekin, joillekin ei mitenkään. Välillä tulee vastaan bändejä, joille ei tarvi tehdä yhtään mitään. Siihen kun kaikki osais myös pyrkiä. Sen kun laittaa gainit kohdalleen ja liu-ut nollaan ja se on siinä.
Joskus on sitten näitä, ettei tiedä mistä aloitaisi tekemisen kun kaikki on ihan levällään. Sillon on usein paras kääriä hiat, kaivaa taskusta rööki ja kuunnella pari biisiä. Siinä tulee ideoita jos on tullakseen. Jos ei tule, niin sitten voi aina laittaa ne hiat takasin pitkäksi. :D
------------------------
 
BASARI+OVERHEAD -jutuissa:

Usein rummissa tyydytään muutamaan mikkiin ja siitä tuli mieleen seuraavaa:
 
Overhead-meinigeissä on yleensä ihan turha lisätä mitään. Leikkaa sieltä pois niitä asioita, mitä et halua sieltä tulevan. Eli jos teet overeilla ihan peltimikkipohjalta leikkaa sieltä botnea ja alamiddleä vähän pois, niin sieltä ei tuu koko settiä.

Vastaavasti, jos haluat overeilla tomeja, tee overhead-soundi tomien mukaan. Pelleistä tulee sillon vähän enemmän "mellow"

Usein riittää se, että leikkaa vähän 4kHz:ä pois. Se on jostain syystä semmoinen äärimmäisen ärsyttävä taajuus peltipuolella ts. "paikat irtoo hampaista" -taajuus.
------------------------------
 
BÄNDIN PROSESSORIPUOLESTA:
 
-Kompura/Gatet joka pöntölle(eli rummuille ja ukoille. :D)
-Kompura/gate Basarille ja virvelille(huttupuolella noita voi vähän jarrutella jos tykkää, itse en tykkää. Jos virveli tulee epätasaisesti rumpali on hyvä ja opettelee soittamaan tasaisemmin. :D Ihan oikeasti.) Bassaria joutuu noissa tuplabassariporukloissa joskus vähän kompressoimaan kun täkätys vie tehon polkusimen voimasta.
-Kitaroille omat kompurat kaiken varalta. Varsinkin linjakitaristeilla saattaa tasot heitellä aika paljonkin.
-Bassolle ja lauluille omat kompuransa. Se paras kompressori liidilaululle! Taustalauluille voi käyttää yhteistä kompuraa jos haluaa, mutta silloin tarvitset ryhmän niille ja tasaisen taustalauluporukan. Kovaäänisin vetää muun joukon hiljaiseksi.
-Yksi delay, yksi laulu- ja kaksi rumpukaikua. Noilla pärjää. Sitten jos siellä on puhaltimia tai muuta kivaa, niin jonkinlainen harmonizer tai detune voi olla poikaa.

Tuttava lausahti baarista, jossa on vakijätkänä, että koko baarin olemassaolon aikana salissa on soittanut yksi kitaristi, jonka soundiin ei tarvinnut puuttua mitenkään. Ts. eq suorana. Paikassa käy vähän aloittelevampia bändejä, mutta kumminkin.:)
 
Nyt on tullut niin paljon hyviä neuvoja että mitään yksityiskohtia tuskin kannattaa enää.
 
Yksi neuvo aloitteleville miksaajille
 
:Miksaaja ei luo bändin soundia vaan tuo sen bändin oman soundin yleisön kuultavaksi. Jos miksaaja alkaa "luomaan" omasta mielestään hyviä soundeja bändeille niin mielestäni ollaan jo metsässä. Hyvä miksaaja on kuin laadukas kompressori oikein käytettynä.. näkymätön mutta tarpeellinen osa kokonaisuutta. Miksaajan käden jälki ei saisi kuulua musiikissa niin että kaikkien tämän henkilön miksaamien bändien kitaristit päätyvät kuulostamaan samalta. Tällä asenteella ei pääse kiillottamaan omaa sädekehäänsä mutta jos haluaa selkääntaputtelijoita kannattaakin ryhtyä kitaristiksi. Valospotit on kuitenkin aina suunnattu lavalle.

BÄNDIN PROSESSORIPUOLESTA:
 
-Kompura/Gatet joka pöntölle(eli rummuille ja ukoille. :D)
-Kompura/gate Basarille ja virvelille(huttupuolella noita voi vähän jarrutella jos tykkää, itse en tykkää. Jos virveli tulee epätasaisesti rumpali on hyvä ja opettelee soittamaan tasaisemmin. :D Ihan oikeasti.) Bassaria joutuu noissa tuplabassariporukloissa joskus vähän kompressoimaan kun täkätys vie tehon polkusimen voimasta.
-Kitaroille omat kompurat kaiken varalta. Varsinkin linjakitaristeilla saattaa tasot heitellä aika paljonkin.
-Bassolle ja lauluille omat kompuransa. Se paras kompressori liidilaululle! Taustalauluille voi käyttää yhteistä kompuraa jos haluaa, mutta silloin tarvitset ryhmän niille ja tasaisen taustalauluporukan. Kovaäänisin vetää muun joukon hiljaiseksi.
-Yksi delay, yksi laulu- ja kaksi rumpukaikua. Noilla pärjää. Sitten jos siellä on puhaltimia tai muuta kivaa, niin jonkinlainen harmonizer tai detune voi olla poikaa.
 
Alkaa tuollainen prosessoriräkki viemään jonkinverran tilaa ja painaakin pirusti. Muutama sata keikkaa pizzauunin ja baaritiskin välissä muutamien rappusten takana, niin alkaa minimalismi voittamaan. Jos tehdään jäähalli- tai stadionjuttuja, joku muu kantaa ja on aikaa viritellä niin ok.
 
Kilometrit opettavat sekä roudareita, että soittajia.

Alkaa tuollainen prosessoriräkki viemään jonkinverran tilaa ja painaakin pirusti. Muutama sata keikkaa pizzauunin ja baaritiskin välissä muutamien rappusten takana, niin alkaa minimalismi voittamaan. Jos tehdään jäähalli- tai stadionjuttuja, joku muu kantaa ja on aikaa viritellä niin ok.
 
Kilometrit opettavat sekä roudareita, että soittajia.
 
Raiderien mukaan vain pelataan mutta onneksi on pyörät keksitty.

Jos tehdään jäähalli- tai stadionjuttuja, joku muu kantaa ja on aikaa viritellä niin ok.
 
Kilometrit opettavat sekä roudareita, että soittajia.
 
Roudaaminen on tekniikka laji. Kun toimii fiksusti niin säästää kyllä itseään. Ite en kannata ajattelumallia "ei ne kuitenkaan huomaa onko siellä sitä". Kyllä yleisön eteen tehdään kaikki. Huomaa ne sitten että on siellä kompuroita tai ei.
 
Itse olen jättänyt gatet nurkkaan jo vuosia sitten. Teettävät suunnattomasti liikaa työtä.
 
Kts edellinen vastaus. Minä otan mielelläni kaikki mukaan, jos en varmasti tiedä että tätä en tarvitse. Yksi räkkilaite ei paljoa paina. Ja jos sitä gatea ei tartte niin painetaa bypassille!
 
Mutta ihanne tilanteessa (hyvät rummut, hyvä vire, hyvät mikit+PA) toimitaan aivan kute roberto sanoi. Mutta kun usein ei näin ole niin alkaa se ruuvaus. Kannattaa kuunnella mitä konkarit sanoo, mutta myös ihan vaan sanoa kaverille että hakkaa sinä kannuja niin minä käännä nappuloita, katsotaan sitte mitä tapahtuu
 
Arvalle tiedoksi että miksaajien mollauskeskustelu käydään Thredissä "Paskat miksaajat"
 
Roadari
 
EDIT: unohdin HOHOtella... HOHO!

Mutta kun usein ei näin ole niin alkaa se ruuvaus.
 
Ei pidä lähtee epäedullisiin olosuhteisiin :)

Roadari
Minä otan mielelläni kaikki mukaan
Yksi räkkilaite ei paljoa paina
 
Tuossa on looginen ristiriita!
 
€
 
EDIT: Kele! Tuon piti olla kaltoin kohdeltu pilkku ja lopussa pitäisi olla vielä: *pinkoo karkuun*
 
;-)

Ei ainakaan vähään aikaan ole tätä aihetta käsitelty, joten nostetaan kuuma kissa päydälle. Haluaisin tietää että minkälaisia muljuttimia siellä saliäänipöydän rumpukanavissa on kiinni? Kompurat, gatet, kaiut? Ja kuinka paljon mitäkin? Erityisesti kiinnostaisi miksausgurujen mielipiteet ja teesit! :) Kynät sauhuamaan!
 
Yksinkertaisempi versio kolmella mikillä toimii mm. tanssihommissa seuraavasti:
 
- basarimikissä korostukset sinne bassokitaran alapuolelle n.50-70Hz paikkeille. Napsua voi hakea jos tykkää 4-6KHz sijoilta. Kompura vaikkapa 1:3 ja haukkaamaan vain kärkeä pois. Muuten soundi lätistyy kokonaan.
 
- snaremikissä leikaten alamiddleä 200-400Hz ja hiukan korostaen terävää napsausta. Malttia! Näin saadaan tilaa tomeille ja ovari ottaa kuitenkin virveliä. Sekaan voi laittaa hiukan vaikkapa geitattua kaikua.
 
- laadukas overhead keskelle settiä n.60-80cm snaren yläpuolelle. Tärkeää hakea tomit kuuluviin ja tietenkin haitsu + pellit. Joku ripaus yleiskaikua tuo elävyyttä.
 
Tämä on siis vaihtoehto pikkusysteemeihin ja pienemmille paikoille. Jos snaremikin jättää pois, tasapainon hakeminen on todella vaikeaa. Stereona täytyy sitten tietysti laittaa kaksi ovaria, mutta snaremikistä en silti luopuisi. Mieluummin monona.

Kilometrit opettavat sekä roudareita, että soittajia.
 
Ammattiukot osaa vaatia ihmeelisiä asioita ja ne on siellä oltava, käytettiin niitä tai ei. Tai osattiin niitä käyttää tai ei.
 
Kun on ollut laitetoimittajan puolelta reissussa, niin on nähnyt tuota käyttämättä jättämistäkin aika monella tavalla.
 
Yksikin ukko väänteli Dbx 266:sen kompressorin nupikoita kovasti mieleisekseen ja kehui kuinka hyviä laitteet ovatkaan ja miten pienellä säätämisellä homman saa kyseisten värkkien kanssa toimimaan. Ukolla oli tosin bybassit päällä joka koneessa koko keikan...
 
Yksi ukko teki saman bybass-mokan monitoriEQ:lla, haukuttuaan talon monitorimiehen soundin ensin maan rakoon. SAäätti ja käänsi ja kuunteli välillä kulman edessä ja kävi taas tiskillä ruuvaamassa graafisia kondikseen. Siellä se sitten kulki polleana lavalla, että "tältä pitää kuulkaas monitorin kuulostaa kun se säädetään OIKEIN". Eihän sille iljennyt sanoa, että sulla on eq bybassilla. Yks vanhempi ukko sen sitten sille sanoi, mahdollisimman julkisesti ja isoon ääneen. Ei näkynyt sitä heppua enää sen koommin sillä venuella. :) taisi olla enemmänkin autokuskiosastoa loppupeleissä.
 
Kumpikin keikka oli ison suomalaisen artistin ISO show, ammattilaiset tiskien takana. Ei nekään aina onnistu. Nöyränä siis kannattaa pysytellä, sen on ainakin matkan varrella oppinut. Sitäpaitti, tosi pro:t tuntuu olevan välillä vähän liiankin nöyriä ja vaatimattomia. Jutelkaapa Saarisen Reiskan kanssa joskus, niin tiedätte, miltä tosi ammattilainen kuulostaa sitten kun ei tarvitse enää olla koko ajan todistelemassa, että "kyllähän mä nyt NÄMÄ tiedän, tottakai". :)