JeeVes 05.06.2004 11:58:00 | |
---|
Olen kuullut puhuttavan, että riden ja hihatin pitäis soida sopia hyvin yhteen ja näin saataisiin hyvän kuuloinen pohja setille. Tottahan se tuntuu olevan, kun sitä itse tarkemmin järjellä ajattelee. Uutta symbaali kokoelmaa hankkiessa kannattaa siis panostaa rideen ja hihattiin heti ensi kättelyssä. Ajattelinpa sitten ottaa sen täällä puheeksi. Eli siis millaista kombinaatiota itse suositte tai millainen parivaljakko teillä nyt jo on?? Aika on rahaa, eikä minulla ole kumpaakaan. |
Terok 05.06.2004 12:04:12 | |
---|
Yksinkertaisimmillaan varmaan äänentaso olisi hyvä olla suunnilleen samaa luokkaa ja soundin "selkeys/jämäkkyys/erottelevuus", nyt omassa setissä meinaa istanbul medium ride jäädä hieman AA rock haikkojen alle. Mutta riippuu kyllä ihan soittotyylistä, oma yhdistelmä kuitenkin suurimmaksi osaksi toimii. |
Buusteri 05.06.2004 12:38:11 | |
---|
Itsekin sanoisin, että ainoana sääntönä siinä on tämä äänentaso; kumpikaan ei saisi peittää toista. Muuten en kyllä tiedä mistään "harmonioista" tai mistään, sillä jokainen tekee mielensä mukaisen kombinaation ja tuskinpa kenelläkään on mitään oikeutta tulla sitä huonoksi haukkumaan. Itsellä tällä hetkellä ehkä jopa erikoinen yhdistelmä. Haikat ovat a custom 14"; kohtuu kirkkaat tummalla "jälkimaulla." Ridenä taas toimii HH raw-bell dry 21"; kuivaakin kuivempi crash-soundi ja kuuluva ping. Kello nimensä mukaan raaka ja erottuva. Laiturilla haitari soi. Haita se harmitti, haita risoi.. |
-Reaper- 05.06.2004 12:43:45 | |
---|
millainen parivaljakko teillä nyt jo on?? Heh minulla on semmonen parivaljakko pilkku että Paiste Dimensions reflector thin heavy haitsut ja headlinerin ride! :) Kyllä se ny suunnilleen toimii... Kai... Rock´N´Roll!! |
lkx 05.06.2004 14:31:11 (muokattu 06.06.2004 01:16:30) | |
---|
Sabian HHX 15" Groove hats ja HH 20" medium ride. Toimii. Niin ja onhan mulla nykyään closed hihattina (niin kauan ko kaapeli tulee...) Staggin 14" SH -haitsu. Sopii hyvin nuihin yllä mainittuihin. There is no spoon... |
Paas 05.06.2004 14:57:37 | |
---|
Kattaus: -Paiste Signature rough ride 22" -Paiste Signature medium hi-hat 14"(main hi-hat) -Zildjian A-custom hi-hat 14"/36cm(closed hi-hat) Kyllähän tuo a-customi tuossa menee mutta kyllä minä mielummin pistäisin siihen jonkun signature sarjan haitsun. The Mullet: Hairstyle of the Gods http://www.mulletsgalore.com/ |
Alpha 05.06.2004 15:12:08 | |
---|
Joo kyllähän haitsu ja ride sais olla samaa... Haikaksi aattelin tuota Dimensions Medium Heavy Crunch 14" Hatsia... |
anstir 05.06.2004 18:45:30 | |
---|
Itellä on haikka (14") ja ride (22" medium) molemmat paisteen 602:sia. Toimii! :) |
Youni 05.06.2004 20:33:07 | |
---|
Mulla onkin viisnollakakkosia molemmat! Ei mitään vikaa mun käytössäni...en väitä, ettenkö vaihtaisi, jos olisi rahaa kun roskaa, mutta mitä sitä suotta. Eivät ainakaan peitä toisiaan yhtään. |
tuukkah 06.06.2004 00:55:50 | |
---|
Kyllä riden ja haikan keskinäiseen tasapainoon on syytä kiinnittää huomiota. Lopullinen valinta ja symbaalien keskinäinen suhde riippuu kuitenkin pitkälti omista mieltymyksistä ja siitä, millaiseen musaan pellit ovat tulossa. Perusrokki-, humppa- yms. menossa kannattaa lähinnä kiinnittää huomiota siihen, ettei haikalta rideen vaihtaminen ainakaan särähtäisi korvaan. Käytännössä siis äänenvoimakkuuden ja yleisen soundimaailman täytyisi pelata yhteen molempien peltien kanssa. Jatsimmassa menossa ride on käytössä aika lailla, jolloin myös haikan poljinsoundiin kannattaa kiinnittää huomiota. Rankemmalla kädellä mätettäessä yleensä tärkeintä on se, että kaikki pellit erottuvat, eikä mikään jää taustasuhinan jalkoihin. ain't it funky now. |
Niskamies 06.06.2004 01:04:43 | |
---|
Haikkana on Stagg DH 14" medium haikat ja ridena Stagg Dh 20" jazz ride. Noi symbaalit ainakin sopii helvetin hyvin yhteen. Hei JeeVes, otan Staggit mukaan testiin ens viikolla jos haluat? Pitää syödä paljon että jaksaa kantaa vahvareita. |
JeeVes 06.06.2004 01:44:22 | |
---|
Haikkana on Stagg DH 14" medium haikat ja ridena Stagg Dh 20" jazz ride. Noi symbaalit ainakin sopii helvetin hyvin yhteen. Hei JeeVes, otan Staggit mukaan testiin ens viikolla jos haluat? Ota pois! Aika on rahaa, eikä minulla ole kumpaakaan. |
migi666 06.06.2004 18:59:10 | |
---|
Miulla taasen on ridenä Paiste mustaleimainen 2002 20" Heavy ride ja haikkoina Paiste punaleimainen 2002 14" heavy hi-hat ja hyvin toimii, ainakin rankemmassa musassa.... Se on sitä mitä tekee!! |
jussiohman 06.06.2004 20:21:56 | |
---|
Elekää naurako. Mulla on molemmat 502. Melko varmasti A-Customeihin vaihdan nuo jossain vaiheessa. Sitä ennen on pari pienempää update projektia tehtävä. Iso summa tulee menemään noihin/nuihin ride-hihat uudistuksiin. Saa tarjota, jos löytyypi A-Custom 20"mediumia tai 14" haikkaa. Lihava sinkku hakee kontaktia |
dictatorsh*t 06.06.2004 20:59:16 | |
---|
Ridenä Paiste RUDE 20" Ride/Crash ja haikkana jotkut vanhat ja raskaat Zildjianin 14" (ei muuta merkintää kun Zildjianin "leima"). Mielestäni toimivat yhdessä melko mainiosti, minä ainakin tykkään. Raskaammassa menossa varsinkin hyvät. |
AP 07.06.2004 08:58:40 | |
---|
Itellä on haikka (14") ja ride (22" medium) molemmat paisteen 602:sia. Toimii! :) Lääh, lääh... *** Itsellä Sound Formula 14" Medium/Heavy haitsut ja 3000 22" Power Ride. Epäsuhtainen pari, ridestä lähtee helvetin kova mökä jos ei iskuja kontrolloi riittävästi tai vastaavasti anna entistä kovempia iskuja haitsulle. Onneksi äänten "karaktääri" on samantapainen... Ylimääräistä jos olisi, niin ostaisin kyllä tuon 3000:n rinnalle jonkin kevyemmän riden. Tai sitten opettelisin soittamaan näillä nykyisillä vermeillä. K100 #7 |
Youni 07.06.2004 13:19:52 | |
---|
Tulee kyllä kalliiksi, jos haluaa vaihtaa muihin...ainakin, jos haluaa kokoajan pitää peltien soundit tasapainossa, eli ostaa samalla kertaa riden ja haikat. Aika hyvä voi olla, jos molemmat ovat samaa paksuutta, eli ei mitään thin haikka ja power ride. Sittä kannattaa lähteä liikkeelle. Ja jos symbaalit ovat vieläpä samaa sarjaa ja seosta, niin hyvä periaatteessa pitäisi olla. Makuasioitahan nämä... |
fox 07.06.2004 14:08:33 | |
---|
Lopullinen valinta ja symbaalien keskinäinen suhde riippuu kuitenkin pitkälti omista mieltymyksistä Hyvinkin pitkälti noin, toisaalta mikään ei estä soittamasta vaikka minkämoista musiikkia, jos pellit ovat suht laatuisia ja niiden keskinäinen balanssi on hyvä. Tietty varmin systeemi olis lähteä hakemaan haitsun peltejä ja yhteensopivaa ridee saman valmistajan samasta sarjasta. Tosin vuosien mittaan mulle on vakiintunu outo yhdistelmä: haitsun pellit 602:set, ride Zilkun ZBT Plussa med.heavy. Tai Zildjian Amir 22" power-ride. Eli molemmat ridet ei-niin kovin hintavaa Zildjiania, mutta mulla toimii..eikä niillä hinnoilla soiteta, vaan pellillä...;) Tuta Amir-sarjaa ei kyllä taida olla enää ollu kymmeneen vuoteen.. :I |